Takaraivossani on jo pitkään kytenyt ajatus, että jonain päivänä vielä kierrän lenkkipolun kaksi kertaa yhteen menoon, jolloin matkaa kertyisi yhteensä 8,6 kilometriä. Tänään tunsin, miten kroppani toimi ja miten mieli halusi toteuttaa jälleen jotain mikä aiemmassa elämässäni oli vain epärealistinen haave. Mutta tänään päätin pystyväni siihen.
Oli mieletöntä juosta vesisateessa litimärissä vaatteissa pisaroiden ropistessa puiden lehtiä vasten. Oli suurenmoista hengittää sateen raikastamaa ja puhdistamaa ilmaa. Oli sanoinkuvaamatonta tuntea, miten kehoni kuljetti minua eteenpäin osoittamatta merkkiäkään halusta luovuttaa. Tunsin itseni voittajaksi jo siinä vaiheessa kun en pysähtynytkään ensimmäisen kierroksen jälkeen, vaan jatkoin matkaa juostakseni lenkkipolun uudestaan. Ja miltä minusta tuntuikaan toisen kierroksen lopussa, kun käsitin, mitä olin juuri tehnyt.
Märän hiekan rahistessa jalkojeni alla tunsin samaan aikaan itseni sekä mikroskooppisen pieneksi että valtavan suureksi: tunsin olevani vain pieni hiukkanen luonnon keskellä vaikkakin samaan aikaan vahva ja päättäväinen itseni, jolla on kaikki oikeus onnistua ja tavoitella korkeuksia. Tunsin, miten minua pidätelleet kahleet irrottivat otteensa ja olin viimeinkin vapaa. Vapaa tekemään mitä ikinä vain haluan, koska minä pystyn.
Oli mieletöntä juosta vesisateessa litimärissä vaatteissa pisaroiden ropistessa puiden lehtiä vasten. Oli suurenmoista hengittää sateen raikastamaa ja puhdistamaa ilmaa. Oli sanoinkuvaamatonta tuntea, miten kehoni kuljetti minua eteenpäin osoittamatta merkkiäkään halusta luovuttaa. Tunsin itseni voittajaksi jo siinä vaiheessa kun en pysähtynytkään ensimmäisen kierroksen jälkeen, vaan jatkoin matkaa juostakseni lenkkipolun uudestaan. Ja miltä minusta tuntuikaan toisen kierroksen lopussa, kun käsitin, mitä olin juuri tehnyt.
Märän hiekan rahistessa jalkojeni alla tunsin samaan aikaan itseni sekä mikroskooppisen pieneksi että valtavan suureksi: tunsin olevani vain pieni hiukkanen luonnon keskellä vaikkakin samaan aikaan vahva ja päättäväinen itseni, jolla on kaikki oikeus onnistua ja tavoitella korkeuksia. Tunsin, miten minua pidätelleet kahleet irrottivat otteensa ja olin viimeinkin vapaa. Vapaa tekemään mitä ikinä vain haluan, koska minä pystyn.
Tuo tunne on ihan lyömätön. Veri kohisee suonissa ja sitä on niin vapaa!
VastaaPoistaTulin tosi iloiseksi sun puolesta :) Noista kokemuksista sitä saa voimaa jatkaa, voimaa niihin hetkiin kun se lenkkipolku olisi viimeinen paikka minne haluaisi mennä.
Hyviä juoksutunnelmia jatkoonkin siis!
Olen vieläkin ihan innoissani. :) Sekin tuntuu hurjalta, miten olen nyt kuukauden ajan tahkonut tuota 4,3 kilsan juoksureittiä ja yhtäkkiä tuplasin matkan ja juoksu sujui siitä huolimatta suht kevyesti. Olkoonkin, että vauhtini ei päätä huimaa, mutta käsittämätöntä mihin kroppa pystyy sen jälkeen kun pohjakunnon on saanut luotua. :)
VastaaPoistaJa juoksuiloa sinullekin!
VastaaPoista