Tammikuun liikunnat on nyt liikuttu, ja teinkin niistä yhteenvedon. 200 kilometrin liikuntahaasteen suoritin menestyksekkäästi, sillä kaiken kaikkiaan kilometrejä kertyi 291,5! Sain melkein 300 kilometrin rajan rikki, mutta loppukuun polviongelmat ja yleinen laiskuus tekivät tehtävänsä kriittisellä hetkellä. Toisaalta tuo mainittu polven reistaaminen johtunee siitä, että yhdessä vaiheessa innostuin kilometrien haalimisesta vähän liikaa ja pistin ilmeisesti kehoni liian koville.

Liikunnat koostuivat kokonaisuudessaan seuraavasti:

- juoksu 122,8 km
- hiihto 103,2 km
- kävely 65,5 km
- ratsastus 6 h 10 min

Paino laski kuukauden aikana 81,6 kilosta (5.1.) 79,8 kiloon (26.1) eli aivan loistava tulos! Tosin katsotaan nyt sitten keskiviikkona, mistä lukemista helmikuussa startataan... lol.

Harmillista on se, että joudun nyt jonkin aikaa varomaan oikeaa polveani. Se ei varsinaisesti ole kiittänyt eilisen ja tämän päivän juoksulenkeistä, joten siirrän suosiolla 14 kilometrin hölkät ensi viikkoon, ja otan tämän viikon kevennetysti. Huomiseksi olen kaavaillut pitkästä aikaa sauvakävelyä, ja keskiviikkona menen miesystäväni kanssa kylpylään synttärieni kunniaksi. Aion lillua porealtaissa sydämeni kyllyydestä ja toivoa polven ihmeparantumista poreiden hellässä huomassa. Torstaina voisin taas käydä sauvakävelemässä ja perjantaina onkin sitten talli- ja kävelypäivä. Viikonloppuna ehkä kokeilen tunnin hölkkälenkkiä riippuen siitä, miltä polvi silloin tuntuu.

Olen viimeksi käynyt uimassa viime syyskuussa, jolloin painoin noin seitsemän kiloa enemmän kuin nyt. Sovitin tänä aamuna uikkareita keskiviikkoa varten, ja oli ihanaa huomata, miten tankini istuu ja sopii paljon paremmin päälleni kuin aiemmin! Vielä en siis rohkene lähteä uimaan bikineissä, mutta eiköhän sekin päivä vielä viimeistään kesällä koita. Otin pitkästä aikaa itsestäni edistymiskuvankin:

Kuvien välillä on siis 5 kuukautta ja 7 kiloa, ja on niissä huomattavissa sopivasti eroa (paitsi siivoustaidoissa). Vatsa ja käsivarret ainakin ovat kutistuneet. Kiehtova yksityiskohta vasemmassa kuvassa on se, että uima-asun alaosa on kokoa 46/48, hah. Läski on saattanut sulaa, mutta ei ainakaan ahterista.

Olen muuten huomannut, että laihtumisen myötä minun on ollut helpompi suhtautua ylipainooni ja XL-kokoiseen takalistooni huumorilla. Se helpottaa kummasti, kun oma ulkomuoto ei enää nosta kyyneleitä silmiin vaan sille voi välillä jopa hihitellä.

Viikonloppu tuli jotenkin löysäiltyä aika tehokkaasti. Olen syönyt vaikka mitä ja aika vapaasti, ja lauantaina pidetyn liikuntavapaapäivän jälkeen olo olikin ihan superlössähtänyt. Miten sitä voikin saada olonsa ennätysajassa väsyneeksi ja veteläksi, kun pirteän ja elinvoimaisen olotilan saavuttaminen tuntuu vaativan hulluna tekemistä ja keskittymistä?

Olen huomannut, että vapaapäivien jälkeen on kaikkein vaikeinta lähteä uudestaan liikkeelle. Olin eilen eli sunnuntaina ihan väsyksissä ja ajatus lenkkeilystä sai valloilleen hurjan haukotuscombon. No, silloin on kaikkein tärkeintä lähteä lenkille kun sitä kaikkein vähiten haluaisi eli ei muuta kuin tulta päin. Lenkin ensimmäinen puoli tuntia oli kuin tervassa rämpimistä: niveliä kolotti, lihakset olivat tönköt ja henkinen puolikin rakoili. Vaan sitten jokin ääni kuitenkin hokee mielessä, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Sen voimin töpsyttelin tönkköjalkoineni eteenpäin kunnes lopultakin keho heräsi eloon. Se on muuten mahtava tunne, kun lihakset yhtäkkiä löytävät jouston ja voiman, ja eteneminen muuttuu ikään kuin automaattiseksi ja pystyy ajattelemaan muutakin kuin seuraavaa askelta ja että jaksaako sen ottaa. Loppujen lopuksi hölkkäsin 11,4 kilometrin lenkkini ja kieltämättä olo oli lenkin jälkeen varsin kelpo verrattuna lenkkiä edeltävään tilaan.

Viikon liikunnat ylipäätään näyttivät tältä:


Tänään on tammikuun viimeinen päivä ja ajattelin käydä vielä kerran hölkkäämässä tuon 11,4 kilometrin lenkin. Kuun vaihtumisen myötä onkin tarkoitus kasvattaa lenkin mitta 14 kilometriin ja jännittää vähän. Toisaalta 11,4 kilometriä on taittunut suhteellisen helposti, joten eiköhän tuo pidempikin matka.

Mitä tulee painon pysymiseen alle 80 kilon tällä viikolla, niin apua, en tiedä. Mutta jos tulee plussaviikko niin sitten tulee. Onpahan sitten mitä pudottaa seuraavalla viikolla.

En ehtinyt eilen muuta kuin päivittää vasempaan laitaan uuden painolukeman, joka siis todellakin on 79,8 kiloa! Voi taivas sentään, minä tein sen: onnistuin pudottamaan painoa viime viikosta 800 grammaa ja sain painoni 80 kilon alle. Eilen oli päivä, josta olin unelmoinut niin kauan ja jota en ollut oikeastaan uskonut koskaan enää näkeväni. Kuten aiemmin mainitsin minulla ei ole selkeää muistikuvaa, milloin painoni olisi viimeksi alkanut seiskalla. Tämän viikon tavoite on minulle aika ison pudotuksen jälkeen vakauttaa paino alle kahdeksankymmenen kilon ja siitä sitten vähitellen lähteä hinautumaan kohti painoindeksiä 25. Jonne muuten on matkaa enää 1,4 kiloa, aww!

Yksi juttu liikuntoihin liittyen. Aion helmikuussa ottaa viikko-ohjelmaani mukaan toisen vapaapäivän, joka sijoittuu luultavasti joko lauantaihin tai sunnuntaihin. Huomasin nimittäin alkuviikosta, että kehoni alkaa olla aika uupunut. Olen liikkunut tässä kuussa järjettömän isoja määriä verrattuna esimerkiksi joulukuun liikuntoihin, ja mennyt ainoastaan yhden vapaapäivän voimin. Lisäksi olen onnistunut saamaan oikean polveni jotenkin jännäksi, sillä maanantaista lähtien se ei ole oikein arvostanut kiertoliikkeitä ja on ollut muutenkin omituinen. Tunne on erilainen kuin juoksun aikoinaan aiheuttamat polvisäryt, ja luulenkin että nyt on kyse, öh, hieman alkeellisen hiihtotekniikan aiheuttamista ongelmista, sillä polven oireilu tuntuu erityisesti hiihtäessä. Ajattelin siis pitää ainakin tämän loppuviikon taukoa hiihdosta ja käydä sen sijaan enemmän juoksemassa. (Ah juoksu, tuo polville kaikkein armollisin liikuntamuoto.)

Minulla on muuten alustavasti mietittynä uusi haaste helmikuuksi. Aion elvyttää henkiin rakkaan punnerruksen, jota viime vuoden puolella harrastin milloin nyt sattui huvittamaan. Tavoite on saada vähän ryhtiä ja voimaa noihin allihenkareihin.

Viikon liikunnat menivät jälleen hyvin. Suklaanostolakkoni sen sijaan ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle, vaan söin perjantaina onnellisena parisensataa grammaa tätä ihmeainetta. Päätin, että hittojako jostain lakoista. Liikun tällä hetkellä todella paljon, joten uskallan syödäkin vähän vapaammin.

Minulla on elämäntilanteestani johtuen hyvin aikaa liikkua, ja olen tykästynyt hiihtoon jopa niin paljon, että se on syrjäyttänyt juoksulenkkejä. On vain jotenkin mukavaa hiihdellä omaan tahtiin. Tympii pelkkä sisällä öllöttäminen, ja tässä kuussa on ollut aivan loistavat ulkoiluilmat. Hyvät kelit näkyvät myös liikuntahaasteeni kilometrimäärissä. Keskellä joulukuun pakkasia suunnittelin, että 150 kilometriä kuukaudessa on hyvä tavoite, jos tammikuu on suurinpiirtein yhtä kylmä kuin joulukuu. No, kelit ovat olleet mahtavat, ja kilometrejä on kertynyt sen mukaisesti.

Jaksan edelleen ihmetellä lokakuun käännekohtaa tässä projektissani. Sen jälkeen kaikki on ollut jotenkin niin paljon helpompaa kuin aiemmin. 87 kilon rajapyykki on ollut kaikkein pahin koetinkivi. Palloilin puoli vuotta 87-90 kilon välillä, mutta kun lopulta keho suostui luovuttamaan ja pääsin pysyvästi 87 kilon alle, minulta on neljässä kuukaudessa lähtenyt 7 kiloa. Koko aiemman aikuisikäni ajan painoni on vaihdellut noin 87-93 kilon haarukassa, joten kaiketi kehoni piti kyseistä kilomäärää itselleen normaalina ja piti kiloista kiinni kuin henkensä kaupalla. On ihan käsittämättömän helpottavaa, kun tuo 87 kilon raja jää koko ajan kauemmas ja kauemmas.

Positiivinen olo!

Tänään oli tallipäivä, ja onnistuin jopa pysymään hevosen selässä kunnialla. Ratsastin lähes puolitoista tuntia, minkä lisäksi kävelin matkat sekä tallille että kotiin eli yhteensä 10 kilometriä. Entisessä elämässäni olisin ollut ihan poikki, mutta peruskuntoni on nykyään ihan toista luokkaa. On ihanaa huomata, miten jaksaa.

Pudonneiden kilojen ja kasvaneen kunnon myötä tuntuu kuin kehoni olisi vapaa. Keskivartalo tuntuu ihan erilaiselta, kun siinä ei joudu kannattelemaan ylimääräistä vararengasta. Olo on kevyt ja liikkuva, jalat ovat vahvat ja tuntuu kuin ne voisivat kuljettaa minut minne tahansa. Koko elämäni olen pitänyt kehoani lihavuuden kahleissa, ja tämä uusi vapaudentunne on ihan mieletön.

(kuvalähde)

Tänään rikoin muuten liikuntahaasteen 200 kilometrin rajan! Tammikuuta on jäljellä vielä kymmenen päivää, joten saa nähdä ehdinkö haalia kasaan vielä sadan kilometrin verran. 300 kilometrin saavutus olisi aika komea.

Huh, stressasin ihan älyttömästi tämän päivän punnitusta, mutta näköjään turhaan. Pudotusta viime viikosta oli 500 grammaa eli painan tällä hetkellä 80,6 kiloa ja painoindeksi on 25,7. Apua, ihan hullua!

Viime viikolla keskiviikon ja sunnuntain välisenä aikana mässäsin seuraavasti: 0,9 litran Aino-tonkka, 400 grammaa suklaata, 200 grammaa irtokarkkia (josta vähintään puolet suklaata) ja kokonaisen pizzan. Olen hämmentynyt. Joko poltin kaiken tuon paskan liikunnalla pois tai sitten olen vihdoinkin saanut unelmoimani superaineenvaihdunnan.

Oli miten oli, suklaanostolakko pitää edelleen ja pyrin oikeasti eroon noista turhista syömisistä (paitsi Ainosta, sillä Aino ei ole koskaan turha). Jotain pizzaakin syön ehkä kerran puolessa vuodessa, joten siitä nyt ei ole vaikea olla erossa.

Mitä tulee painolukemiin, niin alan lähestyä yhtä minulle aivan valtavan merkittävää etappia: 80 kilon rikkomista. Minulla ei oikeasti ole mitään muistikuvaa, milloin olen viimeksi painanut alle kahdeksankymmentä kiloa. Todennäköisesti ala-asteella, sillä minulla on tallessa joku terveyskortti, jonka mukaan jo yläasteella painokseni on mitattu messevät 89,6 kg.

Jos saan pidettyä syömiseni ruodussa, ensi viikolla olisi ehkä pieni mahdollisuus nähdä seiskalla alkava lukema. Iik!

Yksi liikuntaviikko jälleen takana ja hyvältä näyttää:

Koska skippasin torstain juoksulenkin, kävin tänään (tai teknisesti ottaen eilen) hölkkäämässä pitkän lenkin toisen kerran tällä viikolla. Aika hyvin tuo 11,4 kilometriä tuntuu taittuvan, joten ainakaan vielä ei kauheasti pelota, kun helmikuussa aion siirtyä juoksemaan 14 kilometrin lenkkejä. Näyttääpä muuten hurjalta: 14 km. Kohta saakin muuten varata ihan reippaasti aikaa juoksulenkkeihin, sillä oletettavasti minulta menee neljäntoista kilometrin taittamiseen noin kaksi tuntia. Pitääkin ruveta tutkailemaan reittejä Eniron kartasta, missä kaikkialla sitä voisi kierrellä ja kaarrella.

Lauantain hiihtolenkki jäi vähän tyngäksi, kun oli sen verran kylmä, että nenä meinasi jäätyä irti. Eikä suksi oikein muutenkaan luistanut sinä päivänä - konkreettisesti ja kuvainnollisesti.

Huoh, mikähän siinä muuten on, että liikunnat kyllä sujuvat, mutta lipsun syömisten suhteen jatkuvasti. Pari läskipunnitusta on mennyt niin, että olen päässyt kuin koira veräjästä. Toivotaan että liikunnat tekevät jälleen taikansa ja keskiviikkona näkisin taas kivoja lukemia.

Putosin tänään hevosen selästä ja nyt on vasen kankku kipeä. Olin siis menossa maastoon Oskun kanssa, ja reitti kulkee yhden talon pihan läpi. No, talon asukas ilmestyi yhtäkkiä jonkun ulkorakennuksen nurkan takaa, ja ennen kuin kerkisin ajatella mitään, urhea ratsuni kiljahti ja kääntyi siltä seisomalta kannoillaan. Tärähdin perse edellä maahan ja seuraava näky on pakoon laukkaavan hevosen takakaviot 50 metrin päässä. Onneksi en ollut kerinnyt kuin kilometrin päähän tallilta, mistä hevonenkin sitten löytyi ihan kunnossa. Ratsastin hetken aikaa kentällä, minkä jälkeen kävimme yhden toisen ratsukon kanssa sitten kulkemassa samaisen pihan läpi niin ei jäänyt (ainakaan kovin pahoja) traumoja seuraavaan kertaan. Harvemmin noissa hevosen selästä putoamisissa pahasti edes käy. Kerran olen saanut kypärästä huolimatta lievän aivotärähdyksen, kun laukkaavan hevosen selästä pudotessa jalkani jäi hetkeksi kiinni jalustimeen ja tulin alas satulasta jotenkin hartioilleni ja niskoilleni ja kumautin takaraivoni maahan. Mutta joka tapauksessa oli mukavaa käydä tallilla ja kävelyäkin kertyi 5 kilometriä (paluumatkan pääsin autokyydillä).

Suklaa on maistunut taas ihan kauhean hyvin viime aikoina. Olen pohtinut, pitäisikö pitää parin viikon herkkulakko ennen synttäreitäni, jolloin voisin sitten hankkia itselleni kunnollisen kuolemaähkyn. No en tiedä siitä, mutta vähän tämä homma taas lipsuu. Yleensä on auttanut, kun olen pitänyt hetken aikaa tiukkaa linjaa. Jos nyt vaikka yrittäisin olla ilman tuota kirottua suklaata synttäreihin asti, niin se tekisi paljon. Yrittäisin ja yrittäisin. Typerä konditionaali. Ei mitään lässytystä, vaan nyt päätän, että suklaata en enää tässä kuussa osta enkä syö.

Olen niin lähellä normaalipainoa, että jotenkin miellän että nyt voi hellittää. Paskanmarjat ja katinkontit, nyt jos koskaan on tärkeää keskittyä ja pitää rytmiä yllä eikä ruveta turhia humputtelemaan.

Tänään olisi ollut ohjelmassa intervallitreeni, mutta olin sitten että ääh, ihan liian ankeaa touhua. Sen sijaan poimin sukset ja sauvat kainaloon ja suuntasin ladulle. Hiihdin 12,9 kilometriä onnellisena ihanassa viiden asteen pakkasessa. Matkaa taittaessa pohdin, että tällaista liikunnan pitääkin olla: tuottaa hyvää mieltä ja rentouttaa.

Päätin että heitän typerät intervallisuunnitelmat ja -treenit romukoppaan ja juoksen sitä vauhtia kuin itseäni sattuu huvittamaan. Ei minulla riitä innostus lähteä rikkomaan jotain puolimaratonin nopeusennätyksiä, vaan haluan nauttia juoksemisesta ja sen tuomasta vapaudentunteesta, ja sen saavutan omassa verkkaisessa vauhdissanikin. Tykkään lisätä juoksulenkkien pituutta, ja sitä tulenkin tekemään aiempien suunnitelmien mukaisesti, mutta vauhtiharjoittelu saa jäädä. Ei sillä oikeasti ole mitään väliä, juoksenko puolimaratonin kahteen ja puoleen tuntiin vai kolmeen tuntiin. Saan tällä hetkellä liikunnasta hyvää oloa ja energiaa, enkä tahdo pilata sitä turhalla suorittamisella. Katsotaan niitä nopeusennätyksiä sitten joskus. Tärkeintä on nauttia.

Sain Tainalta idean kirjoittaa miten ja mitä nykyään syön. Painonihan rupesi lokakuussa julmetun pitkän junnauskauden jälkeen lopultakin laskemaan hyvää tahtia. Osittain edistymiseen oli syynä roimasti lisääntynyt liikunta, mutta myös pienillä ruokavalion muutoksilla lienee ollut osansa asiaan.

Taustana kerrottakoon, että teen tällä hetkellä töitä kotona osa-aikaisena freelance-kääntäjänä. Seurustelen, mutta asun yksin (kissan kanssa), joten saan hyvin vapaasti määrittää vuorokausirytmini ja aikatauluni.

Yleensä nukun myöhään ja syön ensimmäisen kerran noin klo 12-14 aikaan. Heti herättyäni juon noin litran vettä, sillä se saa minut kunnolla hereille. "Aamupalani" koostuu puurosta ja raejuustosta. Lokakuussa rahatilanteeni heikkeni ja pakotti minut luopumaan leivän ja juuston ja muiden ylimääräisten hömpötysten ostelusta ja rupesin syömään aamuisin puuroa. Olen takuuvarma, että tällä kaikella oli osansa painoni laskemiselle. Puuron syönnistä tuli äkkiä rutiini, enkä voi enää kuvitella, että tavasta luopuisin.

Liikunta rytmittää päivääni siten, että käyn lenkillä tai hiihtämässä suurinpiirtein klo 16-18 välillä. Yritin yhdessä vaiheessa syödä kevyesti (esim. mandariinin tai näkkäriä) ennen lenkkiä, mutta lopputulos oli suoraan sanoen se, että kesken lenkin tuli lähes poikkeuksetta karsea tarve päästä paskahuussiin, joten luovuin syömisestä aamupalan ja lenkin välillä. Kotiin päästyäni syön mandariinin ja/tai näkkileipää varsinkin jos olen menossa saunaan. Juon myös puolesta litrasta litraan vettä.

Olen hirveän laiska (ja huono) laittamaan ruokaa, mutta toisaalta en voi elää ilman lämmintä ateriaa kerran päivässä. Suihkussa/saunassa käynnin jälkeen pyöräytän itselleni vartissa itseni mielestä ehkä maailman parasta ruokaa: iso kasa jäävuorisalaattia, kikherneitä (joskus myös kidneypapuja, mutta nyt minulla on kik-kausi menossa) sekä Torinon ruispastaa Pirkan pestolla (tämä on tarkkaa!). Pyrin siihen, että ruoka-annokseni on valmis kun Salkkareiden tunnari kajahtaa telkkarista eli 19:30.

Ilta menee sitten vähän vapaamman aikataulun mukaan. Iltaisin minun tekee mieli napostella jotain vähän väliä, vaikkei todellakaan olisi nälkä. Yleensä tässä vaiheessa vuorokautta iskee myös makeannälkä, mutta onneksi hiukseni ovat märät ja lähikauppaan on kokonaiset puoli kilometriä matkaa, joten heräteostoksille lähdön kynnys on ollut viime aikoina sen verran korkea, etten ole tainnut kertaakaan lähteä taivaltamaan kauppaan suklaankiilto silmissä. Mutta palatakseni illan syömisiin, pyrin järsimään näkkileipää tai kiskomaan mandariineja kitaan. Yritän vähitellen opetella eroon jogurtin syömisestä, mutta aikaisemmin söin myös sitä iltaisin. Vettä juon runsaasti myös illan aikana, ja herkkuhimoa pyrin pitämään aisoissa Eukalyptus Anis -karkeilla (joita saa 250 gramman pusseissa ja joita ei muuten tosiaankaan tule syötyä kovinkaan montaa kerralla) sekä purkalla.

Näkkileivän päällä käytän Keijun 30 % margariinia, sillä sensaatiohakuinen MOT ei ole vielä kyennyt vakuuttamaan minua margariinin tappavasta vaikutuksesta. Päivän mittaan syömisten yhteydessä juon myös puolesta litrasta litraan rasvatonta maitoa. Mehuja ja limsoja en harrasta.

Edellä kuvailtu runko on siis ihannevuorokausi, josta lipsun vähän väliä ja joka muokkautuu päivittäin tilanteen mukaan. Esimerkiksi perjantaisin herään jo seitsemältä ja lähden kahdeksan maissa kävelemään tallille, josta kotiudun joskus iltapäivällä. Keskiviikkoisin taas on lepopäivä ja iltaohjelmaan kuuluu Aino Ihana Maitosuklaa. Joskus taas mussutan Vuoksen piirakoita ja nyysin miesystäväni jääkaappiin jättämät juustot. Varsinkin viikonloput ovat yleensä vähän erilaisia, kun miesystäväni laittaa ruokaa ja joskus tehdään lettuja tai pannukakkua jollain ällörasvaisella reseptillä.

Mutta siis periaatteessa noudatan kuvailemaani vuorokausirunkoa, ja näköjään se toimii hyvin. Ai niin, se vielä pitää mainita, että en syö punaista enkä siipikarjan lihaa. Ällöttää tehotuotanto ja liha ylipäätänsä. Kalakin on lihaa, mutta sitä syön vielä. Yleensä juuri miesystäväni kanssa syömme viikonloppuisin lohta.

Tästä tuli nyt vähän kattavampi kertomus pelkän ruokavaliolistauksen sijaan, mutta kirjoittajansieluni aina välillä hieman innostuu.

!!!

Uusi painoni on läskipunnituksen perusteella 81,1 kiloa, mikä tarkoittaa että painoindeksini alkaa nyt virallisesti 25:llä! Iiik. Lähtö- tai ehkä pikemminkin loppulaskenta on nyt alkanut, kun matkaa painoindeksiin 25,0 on enää 2,7 kiloa. Wow, vau.

!!!!!

Meinasi uskoa loppua juoksulenkillä jo ensimmäisen kilometrin aikana, sillä eilinen hiihto tuntui aika tehokkaasti jaloissa. Lisäksi oli satanut pari senttiä lunta, mikä omalta osaltaan teki kulun raskaammaksi. Parin kilometrin jälkeen kroppa kuitenkin alkoi vetreytyä ja toimia, ja sain kuin sainkin hölkättyä 11,4 kilometriä. Jee!

Olen miettinyt, että miltähän juoksu mahtaa tuntua kun kevät tulee ja asfaltti- ja hiekkatiet paljastuvat lumen alta. Varmaan mahtavaa, kun jalat saavat taas pitävän ja tukevan pohjan alleen. Jostain syystä tässä nyt kävi niin, että rupesin lisäämään juoksun (ja ylipäätänsä liikunnan) määrää juuri siihen vuodenaikaan, joka tarjoaa luultavasti kaikkein haastavimmat olosuhteet. Ihme ettei ole jäänyt leikki kesken! Toisaalta ehkä pimeys, kylmyys, lumi, loska, pakkanen ja viima ovat valaneet minuun entisestään taistelutahtoa ja päättäväisyyttä. Jotenkin en jaksa välittää jostain sääolosuhteista. Tuntuu että näen vain tavoitteeni ja unelmani, joiden varjoon kaikki potentiaaliset häiriötekijät jäävät. Tämä on minulle todella hämmentävä ja uusi tunne... Tuntuu kuin sisälläni olisi herännyt voimakas tahto, joka ei anna minkään tulla tielleni. Vaikea selittää.

Kävin tänään hiihtämässä ja olipa mahtava keli! Optigrip-suksista on sanottu, että ne toimivat parhaiten nollakelin tuntumassa, ja voin kyllä allekirjoittaa kyseisen väitteen. Sukset luistivat eteenpäin kuin itsestään, mutta pito oli silti kohdillaan. Innostuin kiertämään 4,3 kilometrin reitin kolmesti ympäri eli yhteensä 12,9 kilometriä. Huh! Luistosta muuten kertoo jotain se, että hiihdin nuo kolme kiekkoa reilussa puolessatoista tunnissa, kun nihkeämmällä pakkaskelillä olen käyttänyt kahteen kierrokseen jopa 1 h 25 min. Vauhtia oli muuten välillä ilmeisesti vähän liikaakin, sillä mukkeloin yhdessä loivan alamäen tiukassa mutkassa. Olisin itse asiassa siirtynyt luisteluhiihtäjien väylälle ja mennyt mutkan auralla, mutta siinä oli juuri toinen hiihtäjä aivan takanani enkä viitsinyt koukata eteen, kun näytti siltä että hän oli ohittamassa minut. Loppujen lopuksi tämä hiihtäjä sitten pysähtyi siihen mutkaan juttelemaan jollekin kaverilleen, että ihan turhan takia uhrasin itseni!

Huomenna on tarkoitus taas käydä pitkä ja rauhallinen 11,4 kilometrin hölkkälenkki viime viikon malliin. Keskiviikkona on tiedossa vapaapäivä ja läskipunnitus, jolloin pääsen taas jännittämään, että tulikohan sitä suklaata sittenkin syötyä vähän liikaa... No, kokonaisuutena olen kuitenkin menossa täsmälleen oikeaan suuntaan, joten en jaksa huolehtia vaa'an lukemista turhia.

(kuvalähde)

Liikuntahaasteen kilometrit tuntuvat kertyvän hurjaa vauhtia. Mikäli tahtini jatkuu tällaisenaan koko loppukuun, taitaa tuo 200 kilometrin raja mennä rikki helposti ennen helmikuuta, sillä kymmenen päivän jälkeen kilometreistä on kasassa jo lähes puolet. Sinänsä tässä ei siis kauheesti ole enää haasteen makua, mutta toisaalta on hirmuisen motivoivaa päivittää tuohon sivupalkkiin koko ajan lisääntyviä kilometrejä. Tulee fiilis, että niitä on haalittava mahdollisimman paljon lisää. Eli loppujen lopuksi haaste pitää hyvin liikkeessä.

Viikko meni liikuntojen osalta ihan loistavasti. Liikuin yhteensä kuutena päivänä reippaita määriä. Esimerkiksi perjantaina kerrankin vältin kyydin tallille ja/tai takaisin, ja ratsastuksen lisäksi sille päivälle kertyi siis 10 kilometriä kävelyä. Torstain intervalliharjoittelu sen sijaan meni ihan käsille, sillä kroppa teki tenän puolen tunnin juoksun jälkeen, ja loppumatka meni sitten ihan vain hölkkäillessä. Kaiken lisäksi sain loppumatkasta yhdeltä aiemmalta lenkiltä tutun pistävän kivun oikealle alavatsaan, mikä pakotti hiljentämään kävelyyn pariksi minuutiksi. Sain kuitenkin sitten hölkättyä varovasti kotiin. Hiihtoon olen tykästynyt kovasti ja huomenna varmaan menen taas kiertämään pari kertaa latureitin ympäri.

Hieno uudenvuodenlupaukseni olla ostamatta joulusuklaita alesta ei ole ihan onnistunut, sillä en voinut vastustaa Vapaa Valinnan 50 prosentin alennusta, ja kahmin sieltä parin päivän aikana sekä Geisha Harmony -rasian että Twist-pussin. Nams ja mums. Hyvältä maistuivat!

Noh, huomenna alkaa uusi viikko ja josko nyt saisin skarpattua vähän paremmin syömisten kanssa. Liikuntojen suhteen aion jatkaa entiseen malliin.

(kuvalähde)

Uskomatonta mutta totta: painoni laski kuin laskikin joulukuussa! Vaaka näytti äsken lukemaa 81,6 kg eli joulukuun ensimmäisen päivän mittauksesta pudotusta oli 500 grammaa. Wow, en uskonut, että tämä olisi mahdollista. Tavoitteeni oli olla lihomatta, minkä toteutumista sinänsä epäilin useaan otteeseen vahvasti, mutta näköjään liikunta ja viime viikon palautuminen järkevään ruokavalioon teki tehtävänsä. Olen hurjan tyytyväinen ja tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi.

Aloitin eilen matkakestävyyden treenaamisen puolimaratonia varten ja hölkkäsin 11,4 kilometrin pituisen lenkin. Oli muuten pisin lenkki, jonka olen koskaan juossut, mutta tuntui ihan hyvältä. Ajattelin nyt tehdä niin, että juoksen tuon lenkin tammikuun ajan kerran viikossa, ja helmikuussa lisään matkan mittaa ja juoksen viikoittain noin 14 kilometrin pituisen lenkin. Maaliskuussa juoksen 16 kilometriä, huhtikuussa 18 km ja toukokuussa aion sitten ensimmäisen kerran elämässäni juosta 21 kilometriä yhteen menoon. Siitä jääkin sitten mukavasti vielä kesä aikaa treenata kyseistä matkaa ja toivottavasti koko ajan reippaampaa tahtia.

Olen ihan valtavan onnellinen tästä kaikesta!

Siinä se nyt sitten on:

ILMOITTAUTUMINEN

Päiväys: 31.12.2010
Tapahtuman nimi: VARALA MARATON, TAMPERE
Aika: 04.09.2011

Perjantaina ilmoittauduin puolimaratonille ja tänään maksoin 35 euron arvoisen osallistumismaksun. Tätä ei kyllä olisi kukaan minusta joku aika sitten uskonut: maksaa nyt tuollainen summa siitä huvista, että joutuu juoksemaan 21 kilometriä yhteen kyytiin. Karmeintahan tässä on se, että tällä hetkellä 21 kilometriä ei todellakaan tästä kropasta irtoa, mutta hitto vieköön, kyllä se syyskuuhun mennessä irtoaa! En anna yhdenkään tekosyyn olla tavoitteeni tiellä. Jos on harjoiteltava 20 asteen pakkasessa, niin sitten pukeudutaan Michelin-mieheksi ja harjoitellaan.

Peruskuntoni on tällä hetkellä sen verran hyvässä kunnossa parin vuoden takaiseen verrattuna, että suhteellisen luottavainen olo minulla on puolimaratonin suhteen. Polvetkin ovat viime aikoina olleet kipuilematta eivätkä ole kiukutelleet juoksusta, joten uskallan luottaa, että ne kestävät myös puolimaratonin.

Olen miettinyt aikatavoitettani eli kahta ja puolta tuntia. Loppujen lopuksi ei sen ole väliä mihin aikaan puolimaratonista suoriudun; pääasiallinen tavoite on juosta koko matka. Toisaalta salainen tavoite on päästä ainakin alle kolmen tunnin ja siihen minulla jo tältä pohjalta pitäisi olla realistiset mahdollisuudet. Kahden ja puolen tunnin alittaminen vaatiikiin jo vauhtikestävyyden lisäämistä, mutta sen treenamistahan olenkin jo suunnitellut. No, turha kai tässä vaiheessa on moisia aikarajoja miettiä, kun aikaa kunnon ja vauhdin parantamiseen on vaikka kuinka. Joka tapauksessa pyrin harjoittelussa siihen, että jaksaisin juosta tuon 21 kilometriä hyvissä ajoin ennen virallista puolimaratonia, ettei sitten tarvitse olla lähtöviivalla kauhusta kankeana ja miettiä, pystynkö minä tähän edes ja mitä jos järjestäjät joutuvat noukkimaan minut jostain ojan pohjalta, jonne olen tuupertunut läkähdyksissäni. No joo, en usko, että siinä noin kävisi, mutta kaikenlaisia ajatuksia sitä itseään epäilevä mieli osaakin synnyttää. Kaiken kaikkiaan minulla kuitenkin on hyvä ja positiivinen mieli tämän asian suhteen.

Se vapaus, se riemu.

(kuvalähde)

Joulukuu on nyt takana, joten on aika tehdä yhteenveto joulukuun liikunnoista:

- juoksu 91,1 km
- kävely 38,4 km
- sauvakävely 12,6 km
- hiihto 8,6 km
- ratsastus 4 h

Välillä minusta tuntui, että joulukuu meni kaikin puolin ihan läskiksi, mutta näköjään onnistuin pakkasista ja muista tekosyistä huolimatta liikkumaan varsin hyvin. Laskin huvikseni joulukuun kilometrit yhteen, ja niitä oli kaiken kaikkiaan 150,7 eli olen tainnut alimitoittaa tämän tammikuun liikuntahaasteeni aika tehokkaasti. Uskon nimittäin, että tulen tässä kuussa liikkumaan huomattavasti enemmän kuin joulukuussa. Joten lienee siis syytä lisätä haastetta: lähden kunnianhimoisesti tavoittelemaan 150 liikutun kilometrin sijasta 200 kilometriä! Katsotaan miten käy.

Mitä tulee menneen viikon liikuntoihin niin niitä kertyi todella hyvä määrä. Ruokavaliokin on ruvennut järkevöitymään ja pahimmat herkkuvieroitusoireet ovat nyt takanapäin. Olen päässyt eroon turvotuksista, ja keskiviikon läskipunnituksessa selviää lopullinen (karu?) totuus joulukuusta ja sen vaikutuksista vaa'an lukemiin.

Mutta näyttipä vaaka mitä tahansa, minulla on hyvä olo. Liikunta on tehnyt ihmeitä kropan ja mielen vireystasolle. Lisäksi liikunta ei tunnu enää miltään velvollisuudelta tai pakolta, vaan usein tulee se fiilis, että nyt tekee mieli lähteä pihalle liikkumaan omaksi ilokseen. Kävin tällä viikolla poikkeuksellisesti ratsastamassa kahtena päivänä, ja tänään sain autokyydin tallille molempiin suuntiin. Kotiin tultuani oli sitten olo, että voisin liikkua hieman lisää ja kävin sitten hölkkäämässä rauhallisen 7 kilometrin lenkin.

Tuntuu aika hurjalta katsella noita liikuntamääriä, sillä en voi uskoa, että minä olen niiden takana. Eikä minusta tunnu mitenkään, että olisin rättipoikki ja että tekisi mieli olla liikauttamatta eväänsä seuraavaan kahteen viikoon. Ei tunnu lainkaan oudolta käyttää kahta tuntia liikuntaan päivässä. Kukapa olisi uskonut... vähiten varmaan minä itse!