Tämä päivä on mennyt rauhallisesti lepäillessä. Minkäänlainen liikunta ei ole todellakaan inspiroinut, sillä etureidet ovat mukavasti kipeät. Sen verran olen kuitenkin liikkunut, että puolenpäivän aikoihin kävin pyörällä Lidlissä ostamassa aiemmin mainostamani pari juoksupaitaa ja juoksuhousut, jotka eivät sitten loppujen lopuksi olleetkaan sääriä nuolevaa mallia vaan polvesta alaspäin suorat.

Liikunnasta puheen ollen viime viikon liikunnat näyttivät kokonaisuudessaan tältä:

Maanantain ja perjantain liikuntojen yksityiskohdat eivät näy tuossa kunnolla, joten listaan ne erikseen:

maanantai:

- kevennetty punnerrus 190 kpl (vko 6 - pv 1: 40 - 50 - 25 - 25 - väh. 50)

- kävely 1 km, 10 min (juoksulenkin yhteydessä)

- juoksu 8,4 km, 1:05:07

perjantai:

- kevennetty punnerrus 217 kpl (vko 6 - pv 2: 20 - 20 - 23 - 23 - 20 - 20 - 18 - 18 - väh. 53)

- pyöräily 10 km, 45 min

- ratsastus 1 h

Sunnuntai luonnollisesti oli viikon kohokohta. Ihan mieletöntä, että minä ihan oikeasti juoksin puolimaratonin.

Tällä hetkellä on aika hassu olo, sillä alan vähitellen tajuta, että jatkossa voin taas juoksennella ihan miten huvittaa ilman, että tarvitsee miettiä koko ajan puolimaratoniin treenaamista. Ilmoittauduin tosiaan tuohon tapahtumaan jo viime vuoden joulukuussa, ja siitä lähtien se on pyörinyt mielessäni. Kestää varmaan hetken sopeutua tähän uuteen tilanteeseen, että olen tosiaankin juossut puolimaratonin ja nyt voin lakata stressaamasta sen asian suhteen. Mitään täysmaratonhaaveita minulla ei tällä hetkellä tosiaankaan ole, sillä ensinnäkään en usko, että polveni kestäisi maratonharjoittelun, ja toisekseen minua ei pätkääkään innosta ajatus 42,2 kilometrin matkasta, heh. Nyt on ihanaa vain juosta omia rakkaita vakiolenkkejä sen kummempia tavoitteita asettamatta.

29.8.2009

Paino noin 96 kg

Porin juoksukoulun ensimmäinen tehtävä: Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla.

4.9.2011

Paino 76,9 kg

Tehtävä: Juokse puolimaraton.

Ja minä juoksin. Virallisia tuloksia ei ole vielä tullut, mutta omalla kellollani sain loppuajaksi 2:43:38. Olen ihan älyttömän tyytyväinen! Keskimääräinen vauhtini oli noin 7,8 km/h, ja ylitin kyllä kaikki odotukseni. Tavoitteenihan oli juosta matka kolmeen tuntiin, ja vaikka salaa tietysti aina toivoo, että jos sitä vähän nopeammin, niin päivän kunto on kuitenkin suuri kysymysmerkki siihen asti, kunnes lopulta on aika lähteä juoksemaan.

Onnistuin menneellä viikolla ilmeisesti tasapainottamaan liikunnan ja levon täsmälleen nappiin, sillä lähtöviivalla kroppa oli rento mutta energinen. Matkan ensimmäinen puolikas sujuikin helposti. Toisella puoliskolla jaloissa alkoi painaa, mikä luultavasti johtui pitkien matkojen rutiinin puutteesta. Henki kulki hyvin, mutta lihakset tosiaan alkoivat hyytyä. Viimeiset viisi kilometriä olivat haastavia, mutta jatkoin juoksemista tasaista tahtia, ja kilometri kilometriltä maali lähestyi. Varsinkin viimeinen kilometri oli rankka, sillä se oli aika ilkeää ylämäkeä. Mutta toisaalta siinä vaiheessa tiesin, että olin niin lähellä maalia, että voimia ei tarvinnut enää säästellä, vaan saatoin puristaa kaikki mahdolliset viimeiset voimanrippeet kehostani.

Maalia edeltänyt loppuspurtti jäi 100 metrin mittaiseksi, sillä siinä ylämäessä en yksinkertaisesti kyennyt muuta kuin pistämään tossua toisen eteen ilman sen kummempia turbovaihteita.

Sää oli tosi nätti ja aurinko paistoi. Henkilökohtaisesti vähän pilvisempi keli olisi ollut mieluisampi, mutta onneksi mennään jo reilusti syksyn puolella, eli mistään varsinaisesta helteestä ei ollut kyse. Join joka ikisellä huoltopisteellä joko vettä, mehua ja/tai urheilujuomaa, ja parilta pisteeltä nappasin mukaani banaaninpätkän. Niiden voimin jaksoin juosta matkan ilman mitään äkkihyytymisiä.

Erityismaininta pitää antaa lukijalleni Akulle, joka tuli moikkaamaan, ja oli tosi kivaa tavata hänet kasvokkain. Kiitos seurasta ja toivottavasti nähdään viimeistään vuoden päästä uudestaan puolimaratonilla!

Olo on nyt tosi hyvä. Olen tullut kahden vuoden takaisesta niin älyttömän pitkän matkan. Olen niin kiitollinen itselleni siitä, että silloin joskus uskalsin yrittää muuttaa elämäni, ja vaikka välillä olen ottanut askelia taaksepäin, en ole luovuttanut vaan olen jatkanut matkaani. Tänään tunnen sen vahvemmin kuin koskaan, miten suurenmoinen minä olen. Asetin itselleni tavoitteen, ja toteutin sen hymyillen ja onnellisena.

Kuva on kehno, mutta mitali sitäkin hienompi!

Kiitos teille kaikille lukijoille, kun olette kulkeneet kanssani ja kannustaneet ihanin sanoin. En halua sanoa mitään muuta kuin että jos teillä on unelma, pitäkää siitä kiinni ja toteuttakaa se. Vaikka se tällä hetkellä tuntuisi mahdottomalta, rohkeudella ja suurella sydämellä teette siitä mahdollista.

Alan olla aika innoissani sunnuntaista. Pari päivää on ollut fiilis, että jees, ihan mahtavaa päästä juoksemaan jälleen pitkää matkaa. Jännittää ja pelottaa vieläkin, mutta kyseiset tuntemukset jäävät koko ajan enemmän ja enemmän taustalle.

Kävin eilen hyvin rauhallisen 6 kilometrin hölkkälenkin. Tänään puolestaan olen käynyt ratsastamassa tunnin, pyöräilemässä 10 kilometriä ja punnertanut kuudennen viikon toisen päivän mukaisesti. Uskomatonta, että tuokin tappo-ohjelma alkaa olla loppusuoralla. Huomisen mitä todennäköisimmin lepään. On mahdollista, että käyn tyyliin jonkun neljän kilometrin kävelylenkin, mutta vain siinä tapauksessa, jos kroppa on hyvin tukkoisen oloinen.

Sunnuntaina sitten on aika juosta. Voi vitsi. Se on niin lähellä. Kaukainen haave, jota en olisi kaksi vuotta sitten edes osannut kuvitella toteuttavani. Ajattelin, etteivät minunlaiseni ihmiset yksinkertaisesti pysty tekemään mitään sellaista. Kaksi vuotta sitten otin ensimmäisiä askeliani Porin juoksukoulun tahdissa, ja tässä minä olen nyt. Ihan uskomaton tunne.

---

Olisin halunnut harjoitella puolimaratonille enemmän kuin mitä loppujen lopuksi harjoittelin. Oikea polvi on rajoittanut menoani viimeiset puolitoista kuukautta, sillä päätin ottaa varman päälle ja pudottaa viikottaisia juoksumääriäni noin kolmanneksella ja korvata niitä kävelyllä. Elokuun liikuntasaldo näyttääkin tältä:

- juoksu 90,8 km

- kävely 55,9 km

- sauvakävely 7,0 km

- pyöräily 28,2 km

- ratsastus 4 h (3 krt)

- kevennetyt punnerrukset 1313 kpl (!)

Kilometrejä kertyi yhteensä 181,9, mikä on hyvin. Tärkein tavoitteeni toteutui, sillä polvet ovat kuin ovatkin siinä kunnossa, että uskallan lähteä juoksemaan niillä puolimaratonin. Vaikka menneiden viikkojen aikana mieleni teki välillä juosta huomattavasti enemmän, sain onneksi pidettyä järjen päässä. Ja elokuun kaksi pitkää lenkkiä (15,6 ja 16,6 km) osoittivat, että kunto on kohdillaan: juoksu oli helppoa ja voimia jäi varastoon. Ehkä varovaisuudesta ja kävelylenkeistä oli loppujen lopuksi hyötyä kunnonkin kannalta. Vältyin yltiöpäiseltä ja maaniselta treenaamiselta, johon olisin saattanut hyvinkin päätyä, mikäli oikea polveni olisi toiminut koko ajan moitteetta. Kaikella on tarkoituksensa, ja haluan uskoa, että polven oikkuilu antoi minulle tärkeän oppitunnin levon ja palauttavan liikunnan merkityksestä. Mutta oli miten oli. Pohjatyö on nyt tehty, ja ylihuomenna nähdään, minne se minut kantaa.

P.S. Ai niin! Ilouutisia kaikille köyhille ja/tai piheille juoksijoille: Lidliin tulee maanantaina myyntiin taas juoksukamoja. Ajattelin käydä parin pitkähihaisen juoksupaidan lisäksi poimimassa itselleni kokopitkät juoksuhousut, sillä uskon viimeinkin olevani henkisesti valmis sonnustautumaan mokomiin.

Tuntuu, että energia kasvaa sisälläni. Viime viikolla oli vähän vötkyläolo, mutta nyt tuntuu paremmalta. Kävin eilen hölkkäämässä vakiolenkkini 8,4 kilometriä ja pyrin etenemään sellaista tahtia, jollaisella voisin kuvitella juoksevani puolimaratonin läpi. Aikaa lenkkiin kului 1:05:07, ja jos pystyn tuon vauhdin (noin 7,8 km/h) säilyttämään 21 kilometrin ajan, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Syömisten kanssa täytyy vain pitää jonkinlainen roti. Laihduttaminen kannattaa tällä viikolla unohtaa kokonaan, mutta toisaalta nyt ei myöskään ole aika millekään järjettömille mätöille, sillä en halua, että sunnuntaina olen ylettömän turvoksissa ja vatsa ummella. Ehkä minun kannattaa syödä samoin kuin viimeiset puoli vuotta? Kun eihän tuo paino ole suuntaan tai toiseen sen aikana juurikaan liikkunut, lol.

Ehkä minä vain yritän elää niin kuin normaalistikin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun stressatuttaa ja tekee mieli pohtia kaikkia turhia asioita. Kaiken kaikkiaan fiilis on kuitenkin positiivinen!

Jännän äärellä. Lähtölaskenta on alkanut kun puolimaratoniin on enää viikko. Henkinen puoli ottaa tällä hetkellä koville, ja olenkin viime päivät käynyt pääni sisällä melkoista itsetsemppausta. Pelottaa ihan tajuttomasti, mutta yritän vain hokea, että hei, sehän on vain yksi pitkä lenkki siinä missä muutkin. Ehkä se on pidempi matka kuin mitä koskaan olet juossut, mutta aikoinaan olet juossut 5 kilometriä, 10 kilometriä, 13 kilometriä, 15 kilometriä, 17 kilometriä ja jopa 19,5 kilometriä ilman, että olit tehnyt sitä koskaan aiemmin. Joo, ei ollut helppoa, mutta teit sen silti. Rentoudu.

Sään puolesta näyttää tällä hetkellä hyvältä:

Joo, viikko on pitkä aika kun on sääennustuksista kyse, mutta kai näistä jotain voi päätellä. Minulle parasta olisi, mikäli lämpötila ei nousisi yli 17 asteen. Ennemmin vaikka vesisadetta kuin porottavaa aurinkoa.

Mietin kaikkia hiilihydraattitankkauksia ja sitä, että pitäisikö etukäteen suunnitella joku tietty aika, jonka käyttäisin kunkin kilometrin juoksemiseen. Niin kuin että ekat viisi kilometriä vauhtia 8 min/km ja sen jälkeen 7,5 min/km. Jeesus! En ole koskaan tehnyt mitään tankkauksia tai seurannut kilometreittäin vauhtejani eikä nyt takuulla ole paras aika sitä aloittaa. Ei tässä ekaa kertaa olla pitkää lenkkiä tekemässä, joten turha ruveta sekoilemaan.

Mutta hitto kun meinaa päässä vipata. Kroppa kyllä kestää, luotan siihen. Nyt pitäisi vain saada mieli rauhoittumaan, ettei mene koko puolimaratonia edeltävä viikko totaalisesti panikoidessa.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Olen viimeistellyt kirjalyhennelmän käännöstä, jonka deadline on maanantaina, joten blogiraasu on jäänyt ihan hunningolle. 

Aloitetaan keskiviikon punnitustuloksella, joka oli 76,8 kg. Lukema oli 300 grammaa enemmän kuin viime viikolla, mutta olin silti jotenkin tosi tyytyväinen tulokseen. Alan pikkuhiljaa luottaa, että olen vihdoinkin päässyt hivuttautumaan pois 78 kilon tuntumasta, ja tästä on hyvä jatkaa.

Olen ostanut kaikkia kivoja uusia juttuja! Yritin epätoivoisesti etsiä urheiluliikkeiden alevalikoimista samanlaista löytöä kuin nykyiset juoksulenkkarini, jotka hullun munkilla sain naurettavaan 30 euron hintaan. Pakko oli sitten hyväksyä se tosiasia, että aina ei voi voittaa. Kyllästyin koko alemeininkiin ja ostin uutukaiset juoksupopot 129 eurolla, jotka sinänsä olevinaan olivat alessa, sillä Intersport väitti normaalihinnaksi 170 euroa, mutta ainahan noissa annetaan järjetön lähtöhinta, jotta asiakas voi sitten olettaa tehneensä loistokaupat. No joo, tuollakin hinnalla kirpaisi lompakkoa (tai ennemminkin pihiä luonnettani), mutta kerrankos tuota saatana. Nyt on uudet lenkkarit odottamassa niitä päiviä, kun nyky-Adidaksista loppuu puhti. Juoksen nykyisellään sen about 1000 kilometriä vuodessa, joten ainakin kerran vuoteen lenkkarit pitäisi vaihtaa. Ellei jopa useammin, sillä kun tämä polvi nyt vain sattuu olemaan tämmöinen. Ja tässä ne uudet ihanat Nike Vomero+ 6:set sitten ovat:

Lisäksi ostin uuden mp3-soittimen vaikka entinen on hieno ja ehjä ja mainio. Mutta kun oli pakko saada. Kun se on niin pieni ja sen saa kätevästi esimerkiksi housujen vyötärölle kiinni. Ja maksoi vain 10,90 euroa eli käytännössä ilmainen! (Kyllä, minulla on Ikean jäsenkortti, ah.)

Vannon juostessa niskakuulokkeiden nimeen, mutta koska pipokausi lähestyy, päätin hommata uudet kuulokkeet, sillä en suostu enää ikinä käyttämään perusnappikuulokkeita, sillä ne eivät millään pysy korvissa vaan sinkoilevat vähän väliä joka paikkaan.

(ostospaikka ja kuvalähde)

Kyllä nyt kelpaa.

Kävin tänään juoksemassa viimeisen pitkän lenkin ennen kahden viikon päästä sunnuntaina juostavaa puolimaratonia. Matkaa kertyi 16,6 kilsaa aikaan 2:13:44. Juoksin siis rauhalliseen hölkkätahtiin, ja lenkistä jäi tosi hyvä mieli sekä henkisesti että fyysisesti. Voimia tuntui jäävän varastoon, ja se oli tarkoituskin. En halua enää tässä  vaiheessa repiä itseäni äärirajoille, sillä juoksutapahtuma on niin lähellä. Seuraavat pari viikkoa aionkin juosta vain lyhyitä 6-9 kilsan lenkkejä ja niitäkin luultavasti vain kahdesti viikossa. Tarkoitus on lähinnä pitää kroppa niin sanotusti juoksuvalmiudessa sitä kuitenkaan liikaa rasittamatta. Muutoin aion kävellä, ratsastaa ja levätä. Venyttelyt kuuluvat muutenkin jokailtaiseen traditioon, mutta nyt aion panostaa niihin erityisesti. Rennoilla lihaksilla on ihanaa juosta, ja venyttely auttaa myös pitämään polvet paremmassa kunnossa.

Jännittää kyllä ihan älyttömästi!

Tämä on taas niin tätä. Juuri kun polvi oli alkanut taas kestää juoksemista, niin tänä aamuna heräsin kurkku kipeänä ja vähän hömelössä olossa. Olen päivän hikoillut ja palellut vuoronperään, mutta ei tauti ainakaan vielä onneksi kauhean tappavalta tunnu. Toiveissa on, että huomenna olo olisi jo suht normaali ja että tämä jäisi vain tällaiseksi päivän pikataudiksi.

Tänään oli tarkoitus tehdä 100 punnerruksen viidennen viikon toinen harjoitus, mutta katsoin parhaaksi lykätä moisen kidutuksen siihen ajankohtaan, kun olen taas täysin terve. Ihan treenittä en ole kuitenkaan tänäänkään jäänyt, sillä päätin pestä viisi koneellista pyykkiä, joten kivaa rapputreeniä on tullut tehtyä, kun olen rampannut naapurirapun kellarissa pyykkäämässä. Rapuissa kulkeminen varsinkin alaspäin on muuten hyvää testausta polven kunnon kannalta. Eilisen pitkän lenkin jälkeen polvi on ollut paineinen, mutta minkäänlaista kipua ei ole ollut, joten sinänsä tilanne siltä osin on ihan ok.

Kaiken kaikkiaan mennyt liikuntaviikko näyttää tältä:

Muut suoritukset tuossa näkyvätkin paitsi torstain. Torstaina tein siis yhteensä 148 kevennettyä punnerrusta ohjelman viidennen viikon ekan päivän mukaisesti. Sen lisäksi kävin juoksemassa 6 kilometriä aikaan 41:11. Lenkkiin yhteydessä tein myös perinteiset viiden minuutin alku- ja loppukävelyt.

Alkavalla viikolla olisi tarkoitus käydä taas ainakin pari kertaa juoksemassa vähän sen mukaan miltä polvi tuntuu ja miten tämä tauti suostuu häipymään kropastani. Voi olla että jätän pitkän lenkin väliin, sillä eilinen pitkä lenkki osoitti, että juoksutauot eivät todellakaan tee pahaa vaan päinvastoin. Olo on tuntunut parin viikon tauon jäljiltä nimittäin todella vahvalta ja rennolta. Jotenkin sitä vain aina stressaa, että jos ei koko ajan juokse ihan hulluna niin kunto katoaa samantien. No joo, eka juoksulenkki tauon jälkeen oli vähän nihkeä, mutta jo seuraavalla lenkillä meininki oli ihan toinen.

Puolimaratonin kannalta minun on nyt tärkeää olla väsyttämättä itseäni liikaa ja pitää polvi kunnossa. Eli loppujen lopuksi tässä taitaa nyt käydä niin, että kun syyskuun ensimmäinen sunnuntai koittaa ja nakotan puolimaratonin lähtölinjalla, en ole vielä kertaakaan aiemmin juossut 21 kilometriä. Voi jeesus. Tein kaikkeni etten joutuisi tähän tilanteeseen, sillä halusin henkisen puoleni takia olla juossut kyseisen matkan edes kerran ennen itse H-hetkeä, jotta tietäisin varmasti pystyväni siihen. Mutta näyttää vahvasti siltä, että kropalla on omat suunnitelmansa ja rajansa, ja ne ihan oikeasti menevät nyt päänuppini edelle. Siinähän se tahdonvoima ja mielenlujuus sitten tulee oikein kunnolla testattua, sillä se on selvää, että luovuttamaan ei lähdetä. Lakkaan juoksemasta vasta maalilinjan ylitettyäni tai sitten kun jalkani eivät yksinkertaisesti enää kanna. Ja kyllä ne kantavat.

Jotenkin jännittää puolimaraton ihan sikana. Kai se alkaa tuntua sitä konkreettisemmalta, mitä lähempänä sitä olen. Oman osansa jännitykseen tuo tämä polvivammailu. Todella mahtavaa valmistautua puolimaratoniin kävelemällä. Toisaalta peruskunto 21,1 kilometrin selvittämiseen on jo olemassa, sillä jos 19,5 kilsaa taittuu vaikkakin vähän räpiköiden, niin ne loput 1,6 kilometriä sitten kontataan jos ei muuten.

Varala Maratonin nettisivuilla on julkaistu juoksutapahtuman reittivideo, mikäli joku haluaa tiirailla, millaisessa ympäristössä tulen sunnuntaina 4.9. hikoilemaan tukan päästä. Näytti ihan kivalta ja nätiltä reitiltä, ja jos video antoi korkeusvaihteluista minkäänlaista viitettä, reitillä ei vaikuttaisi olevan mitään kauhean pahoja tappomäkiä. Kiva siinä olisikin äheltää ekan kilometrin aikana kintut hapoille ja miettiä, että jaahas, tässä olisi vielä 20 mokomaa edessä.

Mitä tulee polveen, olen luottavainen. Kävin tänään sauvakäppäilemässä 9,4 kilometriä, ja polvi oli oikein oivan tuntuinen. Alamäissä tuntuu vielä vähän vihlontaa. Selvää on kuitenkin se, että elokuun juoksut tulen juoksemaan polvituen kanssa. Nyt ei oikein enää ole varaa kipeyttää polvea uudestaan. Puolimaratonin jälkeen viskaan tuen jonnekin komeron perukoille ja makaan sohvalla vaikka kuukauden jos on tarpeen. Tarkoitus nimittäin on pystyä jatkossa juoksemaan ilman tukea. Tämä puolimaratonhässäkkä nyt vain on vaatinut veronsa ja osoittanut, että näillä näkymin puolimaraton tulee jäämään pisimmäksi matkakseni ainakin mitä tulee juoksutapahtumiin. Toisin sanoen kohdallani puolimaratonia ei tule seuraamaan maraton. Mutta eipä se haittaa. En ole oikein koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen tai kunnianhimoinen urheilussa (varmaan siksi kun olin aina kaikkein paskin!) enkä osallistu Varalan tapahtumaankaan sen vuoksi, että lähtisin sinne skabaamaan muita vastaan. Kun ilmoittauduin viime joulukuussa puolimaratonille, päätin ottaa sen haasteena ja lähteä voittamaan itseni. Katsomaan onko minusta johonkin niin uskomattomaan suoritukseen. Nyt se hetki on ihan lähellä, ja olen samaan aikaan kauhusta kankeana mutta samaan aikaan järjettömän innoissani.

Olen tämän viikon potenut polvea, ja siitä syystä liikunnat ovat rajoittuneet punnerruksiin ja kävelylenkkeihin. Kävely on ihan jees ja olen viime aikoina jopa ruvennut tykkäämään siitä, mutta kyllä se vain pidemmän päälle on tylsää kuin mikä. Olisi kiva päästä taas juoksemaan varsinkin kun sitä puolimaratoniakin pitäisi treenata. Toisaalta tämän hetken tilanne on se, että mikäli sen meinaan juosta, minun on nyt käveltävä. Ja ovathan nuo kelitkin olleet taas sen verran lämpöiset, että eipä tuolla viitsi paljoa kirmailla, kun lämpöhalvaus odottaa jokaisen mutkan takana.

Tänään kävellessä polvi onneksi alkoi tuntua melko normaalilta. Ajattelin pitää huomenna vapaapäivän ja sunnuntaina testata, joko polvi kestäisi juoksuaskelia. Saa nyt nähdä, miten pitkät matkat jatkossa taittuvat, vähän pelottaa. Pitää varmaan paketoida koipi tuohon aiemmin tänä vuonna hankkimaani neopreenihässäkkään, ja testata auttaisiko se polvea kestämään. Olen käyttänyt sitä tämän viikon kävelylenkeilläkin, mutten osaa sanoa onko siitä ollut varsinaista apua.

Joka tapauksessa suunnitelmissa on juosta 19 kilometrin lenkki vielä kerran ja 21 kilsan niin ikään kerran ihan vain osoituksena itselle, että kyllä se puolimaraton taittuu, stna. Syyskuun 4. päivähän on sitten virallisen puolimaratonin aika, ja tavoite on juosta matka alle kolmen tunnin. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu siltä, että pääasia että pääsen maaliin ehjän polven kanssa.

Viime päivät ovat muutenkin olleet vähän blaah. On ollut kauhea yleinen väsymys ja tuskastuneisuus laihduttamiseen. Alkaa henkisesti syödä tämä loputon vaa'an vahtaaminen ja kalorivajeella elämiseen pyrkiminen. Eihän se homma varsinaisesti helpota tavoitepainoon pääsyn jälkeenkään, mutta olen vain jotenkin tosi väsynyt. Kohta kaksi vuotta olen vain taistellut, että vaaka näyttäisi viikoittain pienempiä lukuja. Välillä on näyttänyt ja välillä on taas jumitettu paikoillaan ja välillä keikuttu ylös ja alas. Toivoisin, että nuo viimeiset kuusi kiloa lähtisivät mahdollisimman pian, mutta itseni ja kroppani tuntien siihen voi mennä hyvinkin puoli vuotta tai kuka tietää miten kauan. Eikä asiaa auta, että paino tuntuu jumahtaneen 76,9-77,0 kiloon. En tiedä, mitä tehdä. Pitäisi kai vain odottaa ja olla kärsivällinen, sillä olen ennenkin jumini selättänyt. Mutta kun en vain enää jaksaisi. Olen yrittänyt kaiken aikaa olla positiivinen ja pitää yllä uskoa unelmaani. Nyt tuntuu, että tekisi mieli työntää se posiitivisuus sinne kuuluisaan perseeseen.

Ei, en aio luovuttaa, mutta sviddu. Henkisesti tämä on vain niin järjettömän kuluttavaa. Haluaisin valjastaa vaihteeksi laihduttamisen vaatimat voimavarat johonkin muuhun. Ois niinq kiva. Tälleen kahden vuoden jälkeen ja silleen.

~*~

Mutta kyllä se hymy on vielä olemassa. Eikä sitä niin kauheasti tarvitse aina esiin houkutella. Loppujen lopuksi onnistuttuhan tässä on. Välillä vain on vähän vaikeaa.

Cheers!

Kesä-Q

Jees, paino oli tänään 76,9 kiloa eli onnistuin viime keskiviikkona asettamassani tavoitteessa. Tarkoitus oli siis 1,9 kilon pudotuksen jälkeen vakauttaa paino 77 kilon tuntumaan. Tunnen kroppani jo sen verran hyvin, että isojen pudotusten jälkeen (silloin kun niitä ehkä kerran vuodessa tapahtuu, lol) seuraa tasapainotteluvaihe, mistä sitten voi hissuksiin lähteä taas hivuttamaan painoa alaspäin. Ensi keskiviikoksi pyrin saamaan painon noin 76,5 kiloon.

Tämä on muuten taas niitä hetkiä, kun pysähtyy miettimään, että milloinkahan minä viimeksi olen painanut 76:lla alkavan lukeman verran. Jaa-a. Ala-asteella? Kuten olen ennenkin tainnut täällä blogissani muistella, jo yläasteella painoin suunnilleen 90 kiloa. Hitto, että olin jytkylä jo kakarana.

Nykyisin havahdun tasaisin väliajoin tunteeseen, voiko tämä olla totta. Olen hitaasti onnistunut pudottamaan kaiken kaikkiaan 19,1 kilogrammaa merkittävästä ylipainosta normaalipainoon. Ja mitä kaikkea siinä matkan varrella onkaan tapahtunut!

Eilen juoksin eli hölkkäsin ensimmäisen kerran 19,5 kilometriä (aika 2:48:48). Puolimaraton vaatii enää 1,6 kilometriä päälle. Mutta huh huh. Viimeiset kilometrit taitoin puhtaasti tahdonvoiman avulla. Jossain vaiheessa luulin, etteivät jalkani yksinkertaisesti kanna loppuun asti, mutta keskityin ottamaan askelen kerrallaan ja toistelin mielessäni, että niin olen laihdutuksessakin edennyt: vauhdista viis, kunhan et pysähdy. Ja jaksoin, minä tein sen. Keho oli ihan kuitti. Kotona en meinannut jaksaa löysätä lenkkareiden nauhoja ja matkalla eteisestä keittiöön silmissä sumeni hetkeksi. Kiskoin sitten kitaani ensiavuksi äkkiä litran vettä, maitoa suoraan purkista, pari glukoosipastillia ja näkkäriä. Nyt ajatus vastaavasta lenkistä lähinnä kauhistuttaa, mutta eiköhän aika viikossa tai parissa ala kullata muistoja. Toisaalta nyt tiedän, että selviän 19,5 kilometrin matkasta, joten sen taittaminen uudestaan tulee olemaan henkisesti jo paljon helpompaa.

Viikot tuntuvat hujahtavan tosi nopeasti ohi, ja on taas viikon liikuntakoosteen aika:


Painotin juoksut tarkoituksella alkuviikkoon, sillä sääennusteet lupasivat loppuviikoksi lämpöä ja sitähän sitten piisasikin. Tänäänkin oli vielä turhan kuuma juoksemiselle, mutta kroppa tursusi energiaa, sillä takana oli lauantain vapaapäivä ja messevät mustikkapiirakka ja vaniljajätski -kekkerit. Oli siis niin sanotusti sellainen olo, että voisihan tässä taas hanuriaan johonkin suuntaan liikuttaa, ja juoksinkin uuden 6 kilometrin ennätysaikani 40 minuuttia 47 sekuntia. Mutta enpä muista milloin viimeksi naamani olisi ollut yhtä kirkuvanpunainen kuin lenkin jälkeen, voi taivas.

Perjantaina en tosiaan käynyt ratsastamassa, sillä Osku on nyt pari viikkoa naapuripaikkakunnalla laitumella, joten vietän vastentahtoista hevoslomaa vielä ensi viikon. Satulaan pääsen palaamaan jälleen 22.7. Perjantaina näin ollen innostuin käymään ylipitkällä kävelylenkillä.

Viikkoon mahtui kaksi punnerrussessiota: keskiviikkona kolmannen viikon kolmas tehtävä, jolloin punnersin yhteensä 88 kertaa, sekä kolmosviikon uusintakierroksen aloitus perjantaina, jolloin punnerruksia kertyi 72 kappaletta.

Uusi viikko on edessä ja odotan jo innolla tiistaita, sillä siksi päiväksi on luvattu kylmää sadekeliä. Mikäli sitä sadetta ei tule ihan kaatamalla, aion suunnata ensimmäisen kerran 19,5 kilometrin juoksulenkille. Jaiks!

Suunnittelin juuri Eniron karttojen avulla 19,5 ja 21,1 kilometrin lenkkireitit. Aika huisin jännää. Pelottaa, mutta toisaalta olisi kauhea hinku päästä kokeilemaan. Taitaa vain viikonlopuksi olla tulossa sen verran lämpimät kelit, että jää pitkät matkat juoksematta.

Hrrr. Henkinen valmistautuminen ensi viikkoa varten alkakoon!

Viikko hujahti jonnekin. Aloitetaan vaikka viime keskiviikon läskipunnituksella, jota ei siis ollut. Kotiuduin Pohjois-Karjalasta tiistai-iltana kymmenen aikaan, ja jo silloin olo oli hivenen turpea. Nälkään kiskaistut juustoa tirsuvat leivät ja suklaa eivät sinänsä varsinaisesti auttaneet asiaa, ja totesinkin pelin olevan menetetty. Keskiviikkoaamuun mennessä kehon oli vallannut sellainen ähkypöhötys, että katsoin parhaaksi jättää vaa'an väliin ja keskittyä palaamaan normaaliin terveellisempään arkeen. Vähän on sekin takellellut syömisten osalta, mutta liikunta onneksi maistuu entiseen malliin, vaikka liikunnat jäivätkin viime viikolla "vain" neljään päivään:

Muut suoritukset tuosta näkyvätkin paitsi keskiviikon punnerrukset ja sunnuntain liikunnat. Torstaina palasin 100 punneruksen pariin, ja tein toisen viikon toisen päivän sarjan (10 - 12 - 9 - 9 - väh. 13 (tein 16)), josta kertyi 56 punnerrusta. Sunnuntaina tein toisen viikon kolmannen päivän sarjan (12 - 13 - 10 - 10 - väh. 15), josta suoriuduin nipin napin. Viimeinen 15 punnerruksen sysäys sai kädet tärisemään tehokkaasti. Saa nähdä, miten selviän kolmannesta viikosta. Sen verran tiukkaa tuo toisen viikon viimeinen päivä nimittäin teki. Kolmannen viikon ensimmäisenä päivänä pitäisi tehdä yhteensä 72 punnerrusta kun toisen viikon viimeisenä päivänä punnerrusten määrä oli 60. Kääk!

Letkukäsivarsista suivaantuneena suuntasin sunnuntaina vielä pitkälle juoksulenkille ja hölkkäsin 17,3 kilometrin lenkin aikaan 2:16:57. Ennen ja jälkeen lenkin kävelin perinteiset puolen kilometrin lämmittely- ja jäähdyttelypätkät. Loppukävelyn aikana oli taas aika jännä fiilis. Jalat olivat ihan hyytelöä ja sain hädin tuskin käveltyä suoraan, kasvot olivat kuivuneen hien jättämien suolanorojen juovittamat, litimärät hiukset valuivat hikeä ja kropassa oli hiertymiä siellä sun täällä. Mutta hitto. Uupumuksesta huolimatta tiesin jälleen ylittäneeni itseni, ja meinasin ruveta parkumaan keskellä katua.

Seuraavalla pitkällä lenkillä onkin muuten ylitettävä itseään jälleen pikkuisen lisää, sillä heinäkuu tuo mukanaan 19 kilometrin lenkit, jaiks. Matkat alkavat olla sen verran pitkiä, että suunnittelin alustavasti juoksevani tuon matkan korkeintaan kolme kertaa, ja elokuussa 21 kilometrin matkan korkeintaan kahdesti. Kropan on annettava palautua, mikäli meinaan syyskuun alussa olla virallisen puolimaratonin lähtöviivalla voimissani. Muuten aion juoksennella lyhyempiä lenkkejä normaaliin tapaan.

Eilinen superahdistus on helpottanut, ja kuten ounastelinkin, pitkä lenkki teki tehtävänsä, ja olo on taas vähän enemmän kuin voittajalla. Kävin siis tarkalleen ottaen 17,3 kilometrin lenkin rauhalliseen hölkkätahtiin. Uskomatonta, mihin kehoni nykyään pystyy. Aerobinen kunto piti hyvin pintansa, mutta jalat meinasivat hyytyä parin viimeisen kilometrin aikana. Kahden tunnin kohdalla tuli sellainen henkinen lukko, että hetkinen, pisimmillään koskaan olen juossut kahden tunnin mittaisen lenkin eli nyt pitäisi lopettaa. Mutta hei, kaikki mikä on aloitettu viedään myös loppuun. Lopullinen aika oli 2:21:34, ja laskeskelin että samalla tahdilla puolimaraton taittuisi suurin piirtein aikaan 2 h 50 min. Eli hyvin menee!

Keskiviikkona 15.6. pystyisi testaamaan Varala Maratonin reitin. Puolimaratonin reitti koostuu kahdesta 9,6 kilometrin lenkistä (täyden matkan juoksijat menevät tuon luonnollisesti neljä kertaa) sekä lähtö-/maalisuorasta. Testijuoksu olisi siis pituudeltaan 11,4 kilometriä, ja ajattelin, että olisi hyvä käydä kiertämässä tuo reitti, ettei se olisi aivan vieras sitten varsinaisella H-hetkellä. Lähinnä minua kiinnostaa reitin mäkisyys, vaikka tapahtuman sivustolla lupaillaankin, että tänä vuonna reitti olisi kevyt ja nopea. Maraton juostaan siis aivan toisella puolella kaupunkia kuin missä minä asun, joten tienoo ei oikeastaan ole tuttu muulta kuin Likkojen Lenkiltä, joka kiersi hyvin pieniltä osin samoja reittejä kuin missä maraton tullaan juoksemaan. Mikäli en tuohon yhteiseen testijuoksuun pääse, niin ainahan sen reitin voi kartan kanssa käydä itsekseenkin katsastamassa.

Pitkän lenkin lisäksi menneen viikon liikunnat näyttivät tältä:

Näyttää, etten ole levännyt yhtään! No eilinen oli ainakin käytännössä ihan puhdas vapaapäivä, kun ähistelin pelkät punnerrukset. Keskiviikkona punnersin lauantain tapaan 30 kertaa, mutta jostain syystä ne eivät näy kunnolla tuossa HeiaHeian klipissä. Alkuviikko meni nätisti palauttavan liikunnan merkeissä, torstaina kävin reippaan juoksulenkin ja perjantaina ratsastamassa.

Nyt on hyvä fiilis, eikä oikeastaan tunnu, että kroppa olisi joutunut liian koville. Polvetkin tuntuvat olevan ihan kunnossa. Tulevasta viikosta kuitenkin tulee joka tapauksessa helpompi, sillä ensi viikonloppu menee vanhan nettipeliporukan kanssa miitissä. En ole muuten nähnyt niitäkään ihmisiä vuoteen, joten on ihan kiva mennä paikalle edelliskesää 10 kiloa hoikempana. Kuten suurin osa ihmisistä, he eivät ole koskaan nähneet minua normaalipainoisena ja näin hyvässä kunnossa. En nyt usko tai odota, että kukaan tekee siitä minkäänlaista numeroa tai välttämättä edes mainitsee, mutta minulle nämä ovat jotenkin niin mullistavia juttuja.

Viime viikko meni aika tehokkaasti juoksun merkeissä, kun juostuja kilometrejä kertyi 36:


Olisi luultavasti pitänyt korvata yksi juoksulenkki kokonaan kävelyllä, sillä lauantain pitkällä hölkällä kroppa alkoi olla sen tuntuinen, että kiitos riittää. Takana oli muutenkin pari raskaampaa viikkoa, joten tämän viikon aion ottaa vähän rennommin, että lihakset ja polvet pääsevät palautumaan. Siinä vaiheessa kun lenkillä alkaa pyöriä päässä, etten enää koskaan jaksa juosta tätä lenkkiä uudestaan, tietää että on levon aika. Lauantain 15 kilometrin lenkillä alkoi nimittäin tuntua, että miten hitossa jaksan kohta pidentää matkan 17 kilometriin, kun nyt tuntuu tällaiselta. Noh, pikkaisen lepoa ja palauttavia lenkkejä, niin alkaa puolimaratonit taas kiilua silmissä. Sunnuntain pysyinkin visusti poissa lenkkitossuista ja tänään aion käydä vain kävelemässä.

Tosiaan. Kohta on kesäkuu, ja suunnitelmissani on siirtyä juoksemaan 17 kilometrin lenkkejä. Pitää vain toivoa, että säät pysyisivät kohtuullisina, sillä yli 20 asteen helteessä kroppa joutunee turhan koville noin pitkällä matkalla. Ei varmaan auta kuin seurata sääennusteita ja sijoittaa pitkät lenkit sadepäiville.

(kuvalähde)

Viikko meni mukavasti liikuntojen osalta, vaikka aloitinkin melko rauhallisesti. Halusin antaa kropalle aikaa palautua viime sunnuntain reilun 15 kilometrin lenkistä, mikä oli varmaan ihan hyvä ratkaisu. Loppuviikkoa kohden lisäsin jälleen liikunnan määrää.

HeiaHeian pallukat ovat muuttuneet melko vihreäpainotteisiksi, mutta minkäs teen kun aerobisten lajien harrastaminen omassa rauhassa tuntuu omimmalta jutulta.

Torstaina kävin muun muassa juoksemassa pitkästä aikaa lenkkipolun ympäri. Viime kevään, kesän ja syksynhän sahasin tuota helkkarin 4,3 kilometrin reittiä kerta toisensa jälkeen, kun en polvien takia uskaltanut juosta asfaltilla. Mäet olivat ihan yhtä korkeita ja jyrkkiä kuin ennenkin, mutta kyllä kunnon kohoamisen huomasi. Ylämäet taittuivat helpommin, ja alamäissä kroppa palautui todella nopeasti. Vauhtiakin löytyi enemmän kuin ennen. Viime syksynä taisin kerran tai kahdesti selvittää reitin alle 35 minuutin ja keskisykkeet huitelivat noina kertoina lähes 170 luokkaa eli on siinä verenmaku suussa ja korvissa humisten menty... voi taivas. No, torstaina reitti irtosi helpontuntuisesti noin 33 ja puoleen minuuttiin. En ole käyttänyt sykemittaria aikoihin, koska tykkään juosta fiiliksen mukaan ja kehoa kuunnellen. Ja mikäli oloani yhtään osaan kuunnella, niin torstaina sykkeet eivät todellakaan noin korkeissa lukemissa huidelleet. Edistymistä on talven aikana siis tapahtunut!

Perjantaina kävin perinteisesti ratsastamassa, ja oli kivaa niin kuin aina. Jotenkin tuo tallipäivä tuo viikkoon aina ihanan hengähdystauon. Voi unohtaa kaiken stressin ja harrastaa ihan erityyppistä liikuntaa kuin muina päivinä.

Lauantaina juoksin uudestaan 15 kilometrin lenkin, ja tällä kertaa en eksynyt kertaakaan (jee). Oli aika lämmin päivä, ja auringonpaahde meinasi parissa ylämäessä hyydyttää lihakset, mutta aina se tsemppi jostain löytyy. Reitti taittui melko tarkalleen kahteen tuntiin, eli puolimaratonia ajatellen vauhtini oli kohdillaan. Tähtään siis tasaiseen 7,5 kilometrin tuntivauhtiin, jolla minun pitäisi selvittää puolimaraton mukavasti alle kolmen tunnin.

Tänään kävin ehkä maailman rauhallisimmalla kävelylenkillä muun muassa luontopolulla. Oli mukavan rentouttavaa ja kehokin tykkäsi, kun kävin välillä ihan vain kävelemässä. Sää oli tosi kaunis ja järven ympäri kiertävä polku tarjosi ihania maisemia.

Kuukausi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa eli en juhlinut vappua sen kummemmin. Vappu ei ole oikeastaan koskaan ollut minulle mikään erityinen juhlapäivä. Kouluaikana se oli tietysti kiva, jos se sattui arkipäivälle, niin sai ylimääräisen vapaan.

Tein yhteenvedon huhtikuun liikunnoista:

- juoksu 64,3 km
- kävely 38,2 km
- sauvakävely 7 km
- pyöräily 20 km
- ratsastus 6 h 15 min
- punnerrukset 180 kpl

Yhteensä kilometrejä kertyi 129,5 eli oli vähän nihkeä kuukausi pitkälti vatsataudin takia, joka pisti minut kanveesiin viikoksi. Painossakaan ei tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia vaan lukemat ovat melko samat kuin maaliskuun lopussa.

Menneen viikon liikunnat:


Kuten näkyy, lenkkeily maistui. Kuntoni on nyt selkeästi nousukiidossa ja juoksuinto ja -motivaatio on korkealla. Tänään (tai no eilen) juoksin uuden ennätysmatkani eli 15,6 kilometriä! Olin alun perin katsonut kartasta 15 kilometrin lenkin, mutta vaikka minulla oli kartta mukanani lenkillä, onnistuin kääntymään kahdessa risteyksessä väärään suuntaan, mistä tuli sitten lisää tuo 600 metriä. Etukäteen jännitti ihan älyttömästi lähteä juoksemaan 15 kilometrin lenkkiä, mutta matka taittui itse asiassa yllättävän helposti ja voimiakin tuntui jäävän varastoon. Kun matkaa oli jäljellä noin puoli kilometriä, kasvoilleni nousi typerä hymy ja tuntui kuin pystyisin ihan mihin vain. Voi vitsi, juoksu on ihan oikeasti tehnyt minusta aivan uuden ihmisen.

Puolimaratoniin on aikaa neljä kuukautta, ja hyvältä näyttää. Tarkoitukseni on nyt toukokuussa juosta tuota 15 kilometrin lenkkiä, kesäkuussa 17 kilometrin, heinäkuussa 19 kilometrin ja elokuussa 21 kilometrin. Näin ollen olisin syyskuun alussa enemmän kuin valmis juoksemaan virallisen puolimaratonin. Tuntuu ihan mielettömältä: minä olen ihan kohta puolimaratonkunnossa! Hitto, kukapa olisi uskonut. Elo-syyskuun vaihteessa tulee kaiken lisäksi täyteen kaksi vuotta siitä kun aloitin juoksukoulun vaatimattomilla parin minuutin juoksupätkillä, eli voisiko juoksutapahtuma sattua nostalgioinnin kannalta parempaan aikaan.

Voi kunpa voisin palata ajassa taaksepäin ja käydä sanomassa vuoden 2009 96-kiloiselle minälleni, että jumalauta nainen, sinä et tiedäkään, millaisia voimavaroja sisälläsi on. Toisaalta en tiedä, olisiko mikään pystynyt valmistamaan minua siihen, millaisen tunteiden ja ajatusten pyörremyrskyn tulisin kokemaan.

On niin hieno tunne rikkoa itselleen asettamia rajoja ja olla joka päivä ylpeä siitä mitä on.

(Kuvalähde)

Elämä voittaa! Olen parin päivän ajan pystynyt syömään kunnollista ruokaa eivätkä päivät ole menneet enää sämpylää ja jogurttia vastentahtoisesti närppien. Eilen kävin sauvakävelemässä 7 kilometriä enkä missään vaiheessa tuntenut heikotusta vaikka luonnollisesti reilun viikon liikuntatauon jälkeen vähän tukkoinen olo olikin.

Tänään paino oli 75,9 kiloa eli olen onneksi saanut painoa nousemaan. Alimmillaan paino kävi taudin aikana 74,2 kilossa. Nestetasapaino tuntuisi olevan nyt kohdillaan. Ihanaa kun ravinto taas imeytyy. Lopullinen totuus painosta ja se miten tauti siihen vaikutti selvinnee viikon päästä, kun olen kunnolla päässyt takaisin normaaliin rytmiin.

Käyn tänään rauhallisella hölkkälenkillä. Tästä se kunnon rakentaminen kohti puolimaratonia taas alkaa. Paras kevät!

Viime viikko oli liikuntojen osalta vähän vaihteleva. Alkuviikon otin kevennetysti, koska en ollut ihan varma, miten maanantainen kaatuminen lenkillä vaikutti polviini, mutta ilmeisesti selvisin loppujen lopuksi pelkillä julmannäköisillä mustelmilla. Maanantai-iltana vasemman polven koukistaminen ja ojentaminen sattui aivan järkyttävästi, mutta onneksi lepo taisi auttaa.

Eilen sunnuntaina minulla oli todella energinen ja kevyt olo, ja päätin ottaa härkää sarvista ja palata puolimaratonharjoittelun pariin. Toisaalta pelotti ihan älyttömästi, kestääkö oikea polveni pitkän matkan ja miten kuntoni riittää, sillä edellisen kerran olin juossut pitempää lenkkiä (11,4 km) tammikuussa. Helmikuu meni todella vähillä juoksumäärillä ja nyt maaliskuussa olin juossut enimmillään 8,4 km lenkkiä.

Päätin kuitenkin testata päivän kunnon tosissani, ja kiersin 13,5 kilometrin lenkin! En ollut koskaan ennen juossut moista matkaa, ja siltä se kyllä lenkin aikana tuntuikin, lol. Reitti osoittautui kaiken lisäksi varsin mäkiseksi, ja juuri kun olin palautunut edellisestä ylämäestä, niin yhtäkkiä edessä oli jälleen uusi nousu. Jossain vaiheessa olin että kuolenko nyt vai kymmenen metrin päästä. Mutta kummasti syksyn ja talven aikana rakentamani pohjakunto piti, ja selvitin kuin selvitinkin matkan hölkäten loppuun asti. Voi vitsi, olin kotiin päästyäni aivan ryytynyt, mutta samalla oli ihan järjetön voittajafiilis. En muista, milloin olisin viimeksi antanut juostessa vastaavalla tavalla aivan kaikkeni ja jatkanut juoksua, vaikka voimat tuntuivat olevan aivan lopussa ja matkaa kotiin vielä viisi kilometriä. Puolimaratonkin on enää vajaan kahdeksan kilometrin päässä!

Mahtavaa oli myöskin se, että juoksin ilman polvitukea ja polveni kesti. Tosin nyt kroppani on kaikin puolin vähän hellänä etenkin pohkeista ja alaselästä, joten tänään päästän sen helpommalla ja käyn sauvakävelemässä. Huomenna fiiliksestä riippuen käyn joko kävelemässä tai hölkkäämässä 8,4 kilometrin vakiolenkkini.

Yritän nyt tosiaan varoa tuota polveani, joten kävin tänään vain sauvakävelemässä. Juolahti sitten mieleen, että vaikken tällä hetkellä pysty noudattamaan puolimaratonaikatauluani alkuperäisen suunnitelman mukaan, niin ainahan minä voin kävellä pitkää matkaa!

En ole ikinä innostunut pitkistä kävelylenkeistä, koska niillähän vähintään tylsistyy kuoliaaksi. Päätin kuitenkin heittää ennakkoluulot sikseen, ja kävin sauvakävelemässä 12,4 kilometrin lenkin. Aikaa meni reilut kaksi tuntia, ja yllättäen olikin ihan kivaa. Toisaalta tiet olivat kammottavan liukkaat ja kivikovan jääkerroksen peitossa, etten välillä saanut sauvoilla (enkä sen puoleen kyllä lenkkareillakaan) minkäänlaista pitoa alustasta, joten sauvoista saatu teho jäi vähän puolitiehen. Välillä sitten olikin ihan puhtaita asfalttipätkiä, joilla sauvoja ei voinut käyttää lainkaan. Mietin, että olisikohan loppujen lopuksi ollut enemmän hyötyä, jos olisin laittanut kärkiin asfalttitassut. Onneksi tiessä oli välillä kuitenkin pehmeämpiäkin kohtia, jolloin sauvoilla sai kunnon pidon ja yläkroppa hyvää treeniä.

Ai niin! Helmikuun punnerrushaasteen jälkeen olen punnertanut jo kahtena päivänä. Eli hyvällä lykyllä ja pienellä itseni perseelle potkimisella saan pidettyä punnertamisen jatkossakin mukana kuvioissa. Alku on ainakin lupaava.

Viikon liikuntayhteenveto näyttää tältä:


Kävelyvoittoinen viikko takana, mutta ihan jees joka tapauksessa. Sain mallikelpoisesti pidettyä kaksi vapaapäivääkin. Perjantaina sattui kiva tapaus, kun olin kävelemässä tallilta kotiin. Pääsin nimittäin parin kilometrin matkan ihka oikean reen kyydissä. Hevonen sai hyvää vetotreeniä, kun kyydissä olikin yhtäkkiä yksi ihminen lisää.