Viime viikko oli liikuntojen osalta vähän vaihteleva. Alkuviikon otin kevennetysti, koska en ollut ihan varma, miten maanantainen kaatuminen lenkillä vaikutti polviini, mutta ilmeisesti selvisin loppujen lopuksi pelkillä julmannäköisillä mustelmilla. Maanantai-iltana vasemman polven koukistaminen ja ojentaminen sattui aivan järkyttävästi, mutta onneksi lepo taisi auttaa.
Eilen sunnuntaina minulla oli todella energinen ja kevyt olo, ja päätin ottaa härkää sarvista ja palata puolimaratonharjoittelun pariin. Toisaalta pelotti ihan älyttömästi, kestääkö oikea polveni pitkän matkan ja miten kuntoni riittää, sillä edellisen kerran olin juossut pitempää lenkkiä (11,4 km) tammikuussa. Helmikuu meni todella vähillä juoksumäärillä ja nyt maaliskuussa olin juossut enimmillään 8,4 km lenkkiä.
Päätin kuitenkin testata päivän kunnon tosissani, ja kiersin 13,5 kilometrin lenkin! En ollut koskaan ennen juossut moista matkaa, ja siltä se kyllä lenkin aikana tuntuikin, lol. Reitti osoittautui kaiken lisäksi varsin mäkiseksi, ja juuri kun olin palautunut edellisestä ylämäestä, niin yhtäkkiä edessä oli jälleen uusi nousu. Jossain vaiheessa olin että kuolenko nyt vai kymmenen metrin päästä. Mutta kummasti syksyn ja talven aikana rakentamani pohjakunto piti, ja selvitin kuin selvitinkin matkan hölkäten loppuun asti. Voi vitsi, olin kotiin päästyäni aivan ryytynyt, mutta samalla oli ihan järjetön voittajafiilis. En muista, milloin olisin viimeksi antanut juostessa vastaavalla tavalla aivan kaikkeni ja jatkanut juoksua, vaikka voimat tuntuivat olevan aivan lopussa ja matkaa kotiin vielä viisi kilometriä. Puolimaratonkin on enää vajaan kahdeksan kilometrin päässä!
Mahtavaa oli myöskin se, että juoksin ilman polvitukea ja polveni kesti. Tosin nyt kroppani on kaikin puolin vähän hellänä etenkin pohkeista ja alaselästä, joten tänään päästän sen helpommalla ja käyn sauvakävelemässä. Huomenna fiiliksestä riippuen käyn joko kävelemässä tai hölkkäämässä 8,4 kilometrin vakiolenkkini.
Päätin kuitenkin testata päivän kunnon tosissani, ja kiersin 13,5 kilometrin lenkin! En ollut koskaan ennen juossut moista matkaa, ja siltä se kyllä lenkin aikana tuntuikin, lol. Reitti osoittautui kaiken lisäksi varsin mäkiseksi, ja juuri kun olin palautunut edellisestä ylämäestä, niin yhtäkkiä edessä oli jälleen uusi nousu. Jossain vaiheessa olin että kuolenko nyt vai kymmenen metrin päästä. Mutta kummasti syksyn ja talven aikana rakentamani pohjakunto piti, ja selvitin kuin selvitinkin matkan hölkäten loppuun asti. Voi vitsi, olin kotiin päästyäni aivan ryytynyt, mutta samalla oli ihan järjetön voittajafiilis. En muista, milloin olisin viimeksi antanut juostessa vastaavalla tavalla aivan kaikkeni ja jatkanut juoksua, vaikka voimat tuntuivat olevan aivan lopussa ja matkaa kotiin vielä viisi kilometriä. Puolimaratonkin on enää vajaan kahdeksan kilometrin päässä!
Mahtavaa oli myöskin se, että juoksin ilman polvitukea ja polveni kesti. Tosin nyt kroppani on kaikin puolin vähän hellänä etenkin pohkeista ja alaselästä, joten tänään päästän sen helpommalla ja käyn sauvakävelemässä. Huomenna fiiliksestä riippuen käyn joko kävelemässä tai hölkkäämässä 8,4 kilometrin vakiolenkkini.
OOH!! WAU! onnea uudesta matkasta :) hieno saavutus, siitä se puolimaraton koko ajan lähenee :)
VastaaPoistablueberry: Pitää vain ottaa varovasti polvien kanssa, mutta nyt näyttäisi hyvältä sen suhteen, että saan itseni syyskuuksi puolimaratonkuntoon. :)
VastaaPoista