Huomenna se lähtee. Tukka nimittäin! Edellisestä kampaamokäynnistä on aikaa reilusti yli vuosi, ja viime aikoina on alkanut tulla mitta täyteen tuon kuontalon hoidon kanssa. 

Oikeasti rakastan hiuksiani. Ne ovat laineikkaat, pitkät, kauniit ja vaaleat. Mutta ihan pirunmoinen riesa liikuntaa harrastavalle ihmiselle. Hikoilen liikkuessani ihan tajuttomasti, ja aina on tukka märkä ja hiuslenkeistä  huolimatta ihan solmussa ja takussa. Joudun huuhtelemaan hiukset suihkussa lähes joka päivä (sampoolla pesen ja hoitoainetta käytän 3-4 kertaa viikossa), ja märkien hiuksien kanssa skabaaminen on välillä aika tuskallista puuhaa.

Mitään kaljua en siis aio ottaa enkä muutenkaan kynityttää hiuksiani lyhyiksi. Minulla oli nimittäin yläasteella lyhyet hiukset ja näytin ihan pojalta, ja niihin aikoihin en aio palata, vaikka mikä olisi. Mutta kyllä noista ainakin viisitoista senttiä on varaa leikata pois. Sen luulisi jo helpottavan kummasti hiusten hoitoa, kun saa karmean kasan kuivaa ja kärsinyttä latvaa veke.

Yyh. Itkettää silti ihan vähäsen. Tykkään hiuksistani.

Jei, olen nyt onnellinen kaksien pitkien juoksutrikoiden omistaja! Enää ei tarvitse kipitellä syksyn viimoissa caprimallisiin pöksyihin sonnustautuneena. Tilasin nuo pitkät mallit Ellokselta (luultavasti jonain yön pimeänä tuntina, jolloin kynnykseni tehdä postimyyntiostoksia on erittäin matala), ja sain paketin eilen. Toiset housuista ovat ihan peruskamaa, mutta toiset on tarkoitettu talvijuoksuun. Niissä on vuori ja ne ovat tuulen- ja vedenpitävät ja sain niihin vielä 40 prosentin alennuksenkin. Aika jees! Kyllä nyt kelpaa.

Odotan jotenkin tosi paljon talvea. Muistan viime talven pakkaslenkit, kun tiet olivat mukavan nihkeät ja pitävät pakkasesta ja puut kuurassa. Kotiin päästyäni pipo ja kaulaliina olivat huurussa, posket punaiset ja mieli raikas. Odotan myös, että pääsen taas hiihtämään. Ostin viime talvena sukset, mutta hiihtokauteni jäi vähän tyngäksi, kun tammikuussa urheilin polveni sen verran kipeäksi, että kolmeen viikkoon en uskaltanut ottaa esimerkiksi ainuttakaan juoksuaskelta. Jos sitä tulevana talvena osaisi rajoittaa vähän enemmän.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Olen viimeistellyt kirjalyhennelmän käännöstä, jonka deadline on maanantaina, joten blogiraasu on jäänyt ihan hunningolle. 

Aloitetaan keskiviikon punnitustuloksella, joka oli 76,8 kg. Lukema oli 300 grammaa enemmän kuin viime viikolla, mutta olin silti jotenkin tosi tyytyväinen tulokseen. Alan pikkuhiljaa luottaa, että olen vihdoinkin päässyt hivuttautumaan pois 78 kilon tuntumasta, ja tästä on hyvä jatkaa.

Olen ostanut kaikkia kivoja uusia juttuja! Yritin epätoivoisesti etsiä urheiluliikkeiden alevalikoimista samanlaista löytöä kuin nykyiset juoksulenkkarini, jotka hullun munkilla sain naurettavaan 30 euron hintaan. Pakko oli sitten hyväksyä se tosiasia, että aina ei voi voittaa. Kyllästyin koko alemeininkiin ja ostin uutukaiset juoksupopot 129 eurolla, jotka sinänsä olevinaan olivat alessa, sillä Intersport väitti normaalihinnaksi 170 euroa, mutta ainahan noissa annetaan järjetön lähtöhinta, jotta asiakas voi sitten olettaa tehneensä loistokaupat. No joo, tuollakin hinnalla kirpaisi lompakkoa (tai ennemminkin pihiä luonnettani), mutta kerrankos tuota saatana. Nyt on uudet lenkkarit odottamassa niitä päiviä, kun nyky-Adidaksista loppuu puhti. Juoksen nykyisellään sen about 1000 kilometriä vuodessa, joten ainakin kerran vuoteen lenkkarit pitäisi vaihtaa. Ellei jopa useammin, sillä kun tämä polvi nyt vain sattuu olemaan tämmöinen. Ja tässä ne uudet ihanat Nike Vomero+ 6:set sitten ovat:

Lisäksi ostin uuden mp3-soittimen vaikka entinen on hieno ja ehjä ja mainio. Mutta kun oli pakko saada. Kun se on niin pieni ja sen saa kätevästi esimerkiksi housujen vyötärölle kiinni. Ja maksoi vain 10,90 euroa eli käytännössä ilmainen! (Kyllä, minulla on Ikean jäsenkortti, ah.)

Vannon juostessa niskakuulokkeiden nimeen, mutta koska pipokausi lähestyy, päätin hommata uudet kuulokkeet, sillä en suostu enää ikinä käyttämään perusnappikuulokkeita, sillä ne eivät millään pysy korvissa vaan sinkoilevat vähän väliä joka paikkaan.

(ostospaikka ja kuvalähde)

Kyllä nyt kelpaa.

Kävin tänään juoksemassa viimeisen pitkän lenkin ennen kahden viikon päästä sunnuntaina juostavaa puolimaratonia. Matkaa kertyi 16,6 kilsaa aikaan 2:13:44. Juoksin siis rauhalliseen hölkkätahtiin, ja lenkistä jäi tosi hyvä mieli sekä henkisesti että fyysisesti. Voimia tuntui jäävän varastoon, ja se oli tarkoituskin. En halua enää tässä  vaiheessa repiä itseäni äärirajoille, sillä juoksutapahtuma on niin lähellä. Seuraavat pari viikkoa aionkin juosta vain lyhyitä 6-9 kilsan lenkkejä ja niitäkin luultavasti vain kahdesti viikossa. Tarkoitus on lähinnä pitää kroppa niin sanotusti juoksuvalmiudessa sitä kuitenkaan liikaa rasittamatta. Muutoin aion kävellä, ratsastaa ja levätä. Venyttelyt kuuluvat muutenkin jokailtaiseen traditioon, mutta nyt aion panostaa niihin erityisesti. Rennoilla lihaksilla on ihanaa juosta, ja venyttely auttaa myös pitämään polvet paremmassa kunnossa.

Jännittää kyllä ihan älyttömästi!

Blueberry ja Neiti Tekosyy muistivat minua ihanalla tunnustuksella, kiitos paljon! Tunnustuksen yhteydessä kuuluu kertoa lempiväri ja -ruoka sekä paikka, jossa haluaisi käydä.

1) Lempivärini on vihreä. Tykkään paljon myös ruskeasta.

2) Lempiruokani on varmaan kikherneet, jäävuorisalaatti, ruispasta sekä pesto. Olen ihan onneton keittiössä, ja tuota sapuskaa jaksan syödä päivästä toiseen jopa siinä määrin, että miesystäväni kokee pieneksi velvollisuudekseen kokata minulle ruokaa, jotta saisin ruokavaliooni vähän vaihtelua. Eipä sillä, vaihtelu virkistää ja vaihteluna tykkään syödä muun muassa lohta ja falafel-pyöryköitä. Punaista tahi siipikarjan lihaahan en syö lainkaan.

3) Pelkään laivalla ja lentokoneella matkustamista, joten en ole kauhean innokas matkaaja, mutta toki on paikkoja, joissa olisi ihana päästä käymään (teleportilla mieluiten). Jos pitäisi valita yksi paikka, haluaisin ehkä Uuteen-Seelantiin.

---

Tunnustuksen lisäksi minua on heitetty viime päivinä myös kyselyllä (edellä mainittujen blueberryn ja Neiti Tekosyyn tähän on "syyllistynyt" myös Niina), joten kiitos myös siitä!

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?

- Ensimmäisen kerran elämässäni itse asiassa olen. Miksikö sitten laihdutan? No kun se housukoko 42 on edelleen haaveenani.

Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?

- Edellä mainitun housukokounelman takia haluaisin hippusen pienemmän ahterin ja solakammat reidet, jotka eivät hankaisi toisiaan vasten.

Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?

- Hiuksiani sekä vyötäröäni.

Meikkaatko päivittäin?

- En. Olen ihan kamalan laiska (ja huono) meikkaaja. Koen, että terve ruokavalio ja liikunta saavat naamani näyttämään ihan tarpeeksi hyvältä ilman pakkelia. Sitä paitsi jos miesten ei tarvitse kuluttaa tuhottomasti aikaa itsensä ehostamiseen niin ei sitten kyllä minunkaan.

Perusmeikkisi?

- Silloin kun meikkaan (esim. jos olen lähdössä kaupungille ostoksille), käytän ripsiväriä. Oikein erityislaatuisissa tilanteissa kuten jossain bileissä tai baarissa (joihin osallistun tai joissa käyn ehkä kerran vuodessa) saatan repäistä ja käyttää ripsarin lisäksi meikkivoidetta.

Hiustesi väri & pituus?

- Keskivaaleat ja pitkähköt jonnekin selkään asti ulottuvat. Olen pohtinut leikkauttamista lyhyemmäksi, sillä liikunnan kannalta nämä ovat aika epäkäytännölliset. Luonnonkihara saa hiukset takkuuntumaan herkästi ja vaikka pidän hiuksiani liikkuessa hiuslenkillä kahdesta eri kohtaa pituussuunnassa kiinni, en meinaa toisinaan saada niitä lenkin jälleen millään selviksi.

Miten pidät hiuksiasi?

- Yleensä auki, mutta urheillessa poninhännällä.

Miten tukkasi on nyt?

- Auki.

Kuinka usein…

…värjäät hiuksiasi?

- Kerran vuodessa.

…peset hiuksesi?

- Kolmisen kertaa viikossa. Hikilenkkien jälkeen huuhtelen pelkästään vedellä, mikäli eivät ole muuten likaiset.

…käyt suihkussa?

- Kerran päivässä.

…kuorit ihoasi?

- Varmaan pari kertaa vuodessa. Kasvot kuorin parin kuukauden välein. Päivittäisessä kasvojenpuhdistuksessa käytän Yves Rocherin hellävaraisesti kuorivaa puhdistusgeeliä.

…käyt kosmetologilla?

- En ikinä?

Sampoo- ja hoitoainemerkkisi?

- Faith in Nature -sarjan Rosemary-sampoo ja -hoitoaine. Olen käyttänyt Faith in Nature -tuotteita jonkin aikaa, enkä todellakaan aio palata L'Oréalin ja Fructisin kamojen pariin, joita ennen käytin. Siskoni luona pesin keväällä hiukset jollain L'Oréalin sampoolla ja huh huh sitä teollisen imelää lemaskaa, joka siitä lähti. Ush. Faith in Nature -tuotteissa on myös se hyvä puoli, ettei niitä ole testattu eläimillä eivätkä ne loppujen lopuksi maksa edes paljoa enempää kuin perusmarkettikamat. Punnitse & Säästä -liikkeessä 400 millilitran tötsät maksavat 6-7 euroa. Suosittelen!

Rasvaatko ihoasi?

- Kasvoihin käytän aamuin illoin kosteusvoidetta. Kädet rasvaan ennen nukkumaan menoa ja sääret karvojen ajelun jälkeen (eli noin kerran kuukaudessa).

Tyypillisimmät vaatteesi?

- Nyt kun teen töitä kotona enkä käy missään koulussa, tuntuu että röhnötän koko ajan yöpaidassa tai vaihtoehtoisesti lenkkikamoissa.

Mitä sinulla on nyt ylläsi?

- Valkoiset alkkarit sekä harmaa t-paita.

Kuinka monet farkut omistat?

- Yhdet sopivat 44-kokoiset sekä kahdet koon 42 farkut, joihin aion vielä mahtua!

Millaisia kenkiä käytit viimeksi?

- En osaa selittää niin otin kuvan:

Lempikorusi?

- En harrasta koruja.

Lempihajuvetesi?

- Ömm... Rexona Deo Stick Aloe Vera? Lol.

Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?

- Ei minkäänlaisia.

Tarkkailetko painoasi?

- Kyl.

Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?

- Miesystävä taisi kehua vyötärö-lantiomeininkiäni sekä pitkiä jalkojani. Iih! (Vaikka omasta mielestäni jalkani eivät ole mitenkään erityisen pitkät pituuteeni nähden.)

Menisitkö kauneusleikkaukseen?

- En ellei sitten kyse olisi rintasyöpään tai vastaavaan liittyvien juttujen korjaamisesta.

Minkälainen on meikkipussisi?

- Ei minulla ole sellaista.

Minkä värinen on hiusharjasi?

- Sininen. Selvitysharja on musta.

Käytätkö ryppyvoiteita?

- En.

Käytätkö kynsilakkaa?

- En.

Montako käsilaukkua omistat?

- Yksi on käytössä. Muutoin noita heräteostoksia lojuu kaapit väärällään.

Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?

- Ei ole.

Tästä kyselystä tuli ihan sellainen olo, että olen joku metsäläinen, heh!

---

The Sweetest Blog -tunnustus tulisi jakaa viidelletoista blogaajalle, mutta aika moni tuntuu tunnustuksen jo saaneen, joten tällä kertaa jaan sen kuudelle ihkulle ihmiselle, jotka kaupantekijäiseksi saavat vastata myös yllä olevaan kyselyyn! Nämä onnekkaat ovat: Eija, Kirsu, Linda, Kati, Manna sekä Tuuli! <3

Huomenna se alkaa! Maikkari näyttää The Biggest Loserin seitsemännen tuotantokauden, joka lukeutuu sarjan ehdottomiin lempikausiini. Pakko se on varmaan uudestaan katsoa. Kaudella on mukana pari tyyppiä - Tara Costa ja Daniel Wright - jotka ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen ja jääneet mieleeni, vaikka Amerikoissa taitaa syksyllä alkaa jo 12. tuotantokausi.

Iih, mun idoleita!

Huh heinäkuu, ja huh mikä päivä. Kävin aamulla tallilla, ja jo hevosta hoitaessa ja satuloidessa tuli niin kuuma, että hiki valui otsaa pitkin. Käytiinkin Oskun kanssa ihan vain metsässä käppäilemässä, sillä ei tuossa säässä viitsi kauheasti kentällä huhkia jos voi tehdä jotain muuta. Mutta tosi inhottavan kostea ja kuuma sää, ja pyöräillessäni tallilta kotiin olo oli että voi jeesus.

Kotiin päästyäni pitikin sitten ruveta siivoamaan ihan hulluna, sillä äiti tulee huomenna yöksi, sillä menemme yhdessä erään kuolleen sukulaisen hautajaisiin. Minähän suoraan sanoen elän välillä yhdessä valtavassa kissankarvapallossa, mutta koska äiti pitää aina paikat tiptop, oli pakko saada tämä huusholli edes jonkinlaiseen tolkkuun. Imuroin, luuttusin lattiat, pesin vessan ja tiskasin, ja siihen kuluikin ihan kivasti aikaa. Sitten piti vielä käydä kaupassa ja muilla asioilla, ja nyt selkään koskee. Ei ole minusta kyllä enää ole mihinkään fyysiseen työhön, kun selkä reagoi jo yhden päivän aikana tällä tavoin. Kolme välilevyä on rapistunut ja neljä vuotta sitten kerrossiivous laukaisi iskiaskierteen, joka huipentui välilevynpullistumaan. No, onneksi tuli opiskeltua kääntäjäksi, niin voin homehtua sisällä istumatyössä kissankarvojen vallatessa asuntoni totaalisesti.

Ja mitä tulee huomisiin hautajaisiin, niin onpa mahtavaa pukeutua mustiin vaatteisiin tällaisella säällä. Varsinkin kun mitkään tuubitopit ja mikroshortsit (joita käytänkin tunnetusti erittäin usein) eivät tapahtuman luonteen vuoksi tule kysymykseen.

Asunto pysyi jokusen päivän viileänä helteistä huolimatta, mutta nyt taitaa sekin peli olla menetetty. Toivottavasti saisin yöllä edes nukutuksi. Tällä viikolla en ole viitsinyt käydä juoksemassakaan, sillä nuo lämpötilat ovat vähän liikaa keholle. Olenkin käynyt juoksulenkkien sijaan sauvakävelemässä. Selvisin muuten 100 punnerruksen kolmannen viikon ensimmäisestä päivästä! OMG. Sunnuntaina voisin yrittää äheltää toisen päivän tehtävän.

Tämä teksti on kyllä nyt ihan kauheaa sillisalaattia, mutta tämä kuumuus lamaannuttaa minut ihan täysin, enkä jaksa jäsennellä ajatuksiani lainkaan!

No, kirjataan vielä tähän loppuun yhteenveto kesäkuun liikunnoista:

- juoksu 109,3 km
- kävely 7,6 km
- sauvakävely 49 km
- pyöräily 30 km
- ratsastus 3 h 15 min
- punnerrukset 437 kpl

Oli hyvä kuukausi! Kilometrejä kertyi yhtensä 195,9 ja kuten näkyy olen kunnostautunut punnertamisessa suorastaan esimerkillisesti. Painoa nyt ei lähtenyt yhtään, mutta hitot siitä.

Kääk, jänistin keskiviikon läskipunnituksesta, koska olin syönyt ihan älyttömästi herkkuja edeltävän viikon aikana. Oli muutenkin jotenkin erilainen viikko, kun olin viikonloppuna reissussa ja alkuviikosta oli ystävä kylässä. Liikunta- ja syömisrutiinini horjuivat pahasti ja keskiviikkona oli sen verran pallokalamainen olo, että käytin veto-oikeuttani jättää punnituksen väliin. (Kuvalähde.)

Loppujen lopuksi olen kuitenkin päässyt ihan hyvin taas liikkumisen makuun, kun maanantaina ja keskiviikkona juoksin 7 kilometrin lenkit ja tänään 15 kilometrin lenkin. Huomenna menenkin taas ratsastamaan, lauantaina Likkojen Lenkille ja sunnuntaina voisin käydä joko lyhyen juoksulenkin tai sauvakävelemässä. Tiistain vapaapäivä saa riittää, sillä viime viikko oli sen verran kevyt.

Sain Lindalta mukavan haasteen, jossa on tarkoituksena kertoa neljä hyvää asiaa ulkonäöstään. Meillä laihduttajilla tahtoo olla tapana mollata itseämme, joten tämä haaste on oikeinkin oiva!

1. Minulla on pitkät, luonnonkiharat ja vahvat hiukset.
2. Nautin nykyään pituudestani (177 cm), kun ennen se tuntui rasitteelta, kun halusin vain piiloutua läskeineni kaikilta.
3. Rakastan juoksun myötä vahvistuneita jalkojani.
4. Vyötäröni on tullut kivasti esiin laihtumisen myötä.

Laitan haasteen eteenpäin Emmaliinalle, Katille, Tainalle sekä Tuulille!

Voihan. Kesässä on se ainut huono puoli, että silloin on kuuma. Tänään sain esimakua siitä (ja muistutusta viime kesästä), millaista on juosta helteellä. Eikä joku 21 varjossa vielä edes mikään paha ole. Pitää vain toivoa, että tämä kesä ei ole niin kuuma kuin edellinen.

Kävin siis rennolla 6 kilometrin hölkällä. Tai sen oli tarkoitus olla rento, mutta jo puolentoista kilometrin kohdalla hiki alkoi valua otsaa pitkin silmiin (ei tunnu kivalta) ja ei mennyt aikaakaan, kun naamani oli paloautonpunainen. Ei, ei ollut peiliä mukana, mutta sen vain tuntee, kun naama saavuttaa tietyn sävyn. No kyllä se siitä. Mutta huh, 20 astetta verottaa kroppaa kyllä ihan eri tavalla kuin 0 astetta. (Ja tämän kun muistaisi sitten, kun suunnittelee lenkille lähtöä 25-30 asteen helteessä...)

Hankin taannoin itselleni juomapullovyön Prismasta (kuva pöllitty heidän sivuiltaan). Kapistus on osoittautunut tänä keväänä tarpeelliseksi ellei suorastaan hengenpelastajaksi yli 10 kilometrin lenkeillä. En ole koskaan kokenut tarvetta tankata nesteitä alle tunnin lenkeillä ja talvellakin taisin juosta yli tunnin lenkkejä ilman sen suurempia ongelmia nesteytyksen (tai sen puutteen) suhteen. Mutta ääh, tämän päivän lenkki pisti miettimään, että joudunko nyt kesällä kantamaan juomista mukanani myös alle tunnin lenkeillä. Minä en yksinkertaisesti ole helleihminen enkä kestä kuumuutta kovinkaan hyvin. Minulle täydellinen kesä olisi sellainen, että lämpötila keikkuisi jossain 15-20 välillä. Pilviäkin saa olla taivaalla.

Vyö on ihan ok. Alussa puolen litran möllykän keikkumisen selkäpuolella tiedostaa hyvinkin tehokkaasti, mutta kyllä siihen tottuu. Ja tuleepahan lenkin aikana ainakin juotua, kun haluaa pullon vähän kevyemmäksi. Hmm, mutta ehkäpä noilla lyhyemmillä lenkeillä joku puteli kulkisi myös kädessä. Ehkä se on pienempi paha kuin lämpöhalvauksesta pökertyminen tienpenkalle.

Olen kevään mittaan saanut blueberryltä kivan kuvahaasteen sekä Eijalta upean tunnustuksen, joten tässä postauksessa esittelen siis huikeita valokuvaustaitojani sekä kerron itsestäni muutaman seikan.

Kuvahaaste:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.

2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.


Kuva on Bergamosta, Italiasta, jossa kävin miesystäväni kanssa reilu vuosi sitten helmikuussa. Kuvassa näkyy jokin pikkukatu, jonka yli menee tuollainen parveke/silta/mikä lie kukkahärpäke, josta piti tietysti ottaa kuva.

Eijan antamaan The Versatile Blogger -tunnustukseen liittyy haaste, jossa pitää kertoa itsestään seitsemän asiaa. Olen tainnut blogissani ennenkin lörpötellä itsestäni vastaavien haasteiden myötä, mutta eiköhän aineistoa vielä yhteen mokomaan riitä.


1. Valmistuin tammikuussa kuuden ja puolen vuoden yliopisto-opintojen jälkeen filosofian maisteriksi. Uusille lukijoille voin kertoa, että olen kääntäjä, ja tällä hetkellä käännän freelancerina artikkeleita aikakauslehteen. Kesän aikana pääsen kääntämään näytelmän, mikä on ihan loistavaa! Unelmani on työllistyä kaunokirjallisuuden kääntäjänä ja ansioluettelossani onkin jo yksi käännetty romaani.

2. Äänestin eduskuntavaaleissa Vihreitä, koska puolueen ideologia vastaa kaikista Suomen puolueista eniten omaani. Odotan sekä uteliaisuudella että kauhulla mitä eduskunta ja hallitus saavat neljän seuraavan vuoden aikana aikaan. Ironisinta on, että tämäkin päivä piti nähdä, jolloin huokaan helpotuksesta, että onneksi hallituksessa sentään on Jyrki Katainen!

3. Meinasin saada eilen kaupassa raivarit, kun en löytänyt S-marketista enkä K-supermarketista Aino Ihana Maitosuklaata. Siis jumalauta. Miten voi olla mahdollista. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että keskiviikon jäätelötonkkapäivästä en luovu ja ostin Carte d'Orin Starry Night -makua. Oli melkoisen hyvää ja kaloreitakin oli noin puolen tuhatta vähemmän kuin Ainon suklaatujauksessa. (Mutta en todellakaan ole luopumassa Ainosta!)

(kuvalähde)

4. Ärsyynnyn suunnattomasti virheellisestä puolipisteen käytöstä.

5. Kamalin koskaan katsomani elokuva on Paranormal Activity. Voin rehellisesti sanoa, että vielä monta kuukautta elokuvan katsomisen jälkeen jouduin joskus yksin nukkuessani nukkumaan valot päällä. Erehdyin noin kuukausi sitten katsomaan kyseisen leffan jatko-osan, mutta luojan kiitos en saanut siitä niin pahoja traumoja kuin ensimmäisestä, vaikkakin ensimmäisen osan aiheuttamat muistot nousivat hetkeksi pintaan. Hyi hitto!

6. Tapaan ensi viikon viikonloppuna sukulaisiani. He eivät ole koskaan nähneet minua normaalipainoisena. Toisaalta ahdistaa jos painoni otetaan puheeksi, mutta toisaalta olen niin perkeleellisen ylpeä saavutuksistani, että toivon heidän ainakin huomaavan. Ja mikseivät huomaisi, sillä olen kaikin puolin ihan eri ihminen kuin ennen ja osa heistä on nähnyt minut edellisen kerran viime syksynä, jolloin painoin 10 kiloa enemmän. Btw, jos saan tällä kertaa kuulla naureskelua, miten olen isosiskoni iso pikkusisko, niin räjähdän.

7. Kierrätän vessapaperirullien hylsyt.

Blueberry heitti minua laukkuhaasteella, jossa on siis tarkoitus esitellä oma käsilaukku ja sen sisältö. Totta puhuen en hirveästi käy missään ja töitäkin teen kotona, joten käsilaukulle tulee harvemmin tarvetta. Oli miten oli, lempilaukkuni on joskus muinon CityMarketista ostettu vihreä laukku, jossa on kukkia. Nappaan sen yleensä mukaani kaupunkireissuille, jolloin sen sisältö on suurin piirtein tämä:

Kasasta löytyy siis lompakko, hiusharja, huulirasva, avaimet, nenäliinoja, kännykkä, bussikortti, paikallisliikenteen aikataulut sekä vesipullo. Yleensä minulla on mukanani lisäksi kangaskassi, jos tulee tarvetta käydä ruokaostoksilla.

Ajattelin osallistua täällä Tampereella lauantaina 21.5. järjestettävään liikuntatapahtumaan Likkojen Lenkki, ja mietin kiinnostaisiko ketään teistä blogini lukijoista lähteä mukaan? Olisi nimittäin mahtavaa joskus tavata teitä kaikkia kasvokkain, ja mikä olisi kivempaa kuin tavata jonkin liikuntapahtuman parissa.

Tuntuu vähän höpsöltä lähteä tuohon tapahtumaan yksin, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään juoksukilpailun tapainen juttu vaan päätarkoitus on kaiketi yhdessäolo. Olisi ihan huippua, jos saataisiin kerättyä porukka, jolla voisimme kiertää lenkin yhdessä. Eikä haittaa vaikka joku tulisi Tampereen ulkopuolelta, koska voin tarvittaessa tarjota majapaikan.

Löytyykö siis ketään osallistumisesta kiinnostuneita? :)

Sain ihanilta blogi-ihmisiltä kaksi ihanaa tunnustusta, kiitos!

Ensimmäisenä tartun Kristiinan, Lindan ja TM:n myöntämän Stylish Blogger Awardiin liittyvään haasteeseen, eli kerron itsestäni 7 asiaa:

1. Unelmoin oman kirjan kirjoittamisesta. Ja blogini hengen mukaisesti aion unelmani toteuttaa.

2. Rakastan musiikkia ja haluaisin opetella soittamaan pianoa kunnolla. Komerossani on pölyyntymässä kosketinsoittimet, joilla osaan rimputella melodioita, mutta sointujen opettelu ja hallinta ovat haastavampi pala.

3. Kuuntelen paljon musiikkia. Pidän erityisesti seuraavista yhtyeistä ja artisteista: Tori Amos, Sigur Rós, Goo Goo Dolls, Florence + The Machine, Charlotte Martin, Kent ja Imogen Heap.

4. Yliopistossa pääaineeni oli aluksi saksan kieli ja kääntäminen, vaikka olin opiskellut saksaa sitä ennen ainoastaan kolme vuotta. Taistelin perus- ja aineopinnot läpi yllättävän menestyksekkäästi, mutta ymmärrettävistä syistä vaihdoin pääaineeni englantiin. Minun on ihan järkyttävän vaikea puhua saksaa.

5. Ylipäätänsä en oikeastaan puhu mielellään. Kirjoittaminen on aina ollut tapani ilmaista itseäni, ja kun yritän puhua vähänkin vieraassa seuraassa, sekoilen sanoissani ja tuntuu, etten saa sanottua mitään järkevää.

6. Ahdistun ihan kauheasti eläinrääkkäysjutuista. Kun luen lehdestä eläimiin kohdistuvasta julmuudesta, rupean yleensä itkemään ja juoksen halaamaan kissaani.

7. Uskon, että yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa.

Tunnustuksen haluan myöntää Ammille, Chaos Perfecticalle, Kirsulle ja Mannalle, jotka kaikki ovat huipputyyppejä!

---

Kirsu ja Manna muistivat minua seuraavanlaisella tunnustuksella:

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka hänen mielestään sen ansaitsevat."

Milloin aloitit blogisi?
23.2.2010 eli kohta vietetään kaksvitosen 1-vuotissynttäreitä! Vuosipäivä muuten sattuu sopivasti keskiviikon punnituspäivään eli sitten onkin oiva aika tarkastella vuoden saavutuksia. Tarjoilu koostuu luonnollisesti Aino Ihana Maitosuklaasta.

Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea blogisi käsittelee?
Kirjoitan lähinnä painonhallintaan ja liikuntaan liittyvistä asioista. Pitkälti tämä blogi on ollut minulle suunnattoman tärkeä paikka purkaa ajatuksiani ja jäsentää itsetuntoon, omakuvaan ja hyväksyntään liittyviä mietteitäni. Laihdutuksen ulkopuolisen elämäni olen tietoisesti pyrkinyt pitämään poissa tästä blogista, vaikka välillä sitäkin puolta toki esiintyy jos ei muuten niin rivien välissä.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En nyt tiedä, erottuuko blogini mitenkään ainutlaatuisena muiden seasta, mutta itselleni blogini on erityinen siitä syystä, että tämä on minun paikkani.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin paikan, jonne kirjoittaa tuntemuksistani ja ajatuksista. Uskoin myös, että semijulkinen laihduttaminen saisi minut yrittämään enemmän, ja näin on käynytkin.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En mitään, blogini on minä.

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaville bloggaajille: Kristiina, Linda, Taina, TM ja Veela. Olette kaikki mahtavia!

Ihanaa ystävänpäivää!

(kuvalähde)

Päätin, etten sittenkään jätä tämän viikon läskipunnitusta väliin.

En ole käynyt vaa'alla viime keskiviikon jälkeen, mutta olen lähes sataprosenttisen varma, että plussaa on tulossa. Tunnen sen kehossani.

Pohdin kuitenkin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että ei minulla ole mitään syytä jättää punnitusta väliin vain siksi, että tiedän vaa'an näyttävän enemmän kuin edellisellä viikolla. Paino nousee välillä, ja se on normaalia. Vuoden aikana olen laihtunut noin 12 kiloa, mutta sinä aikana läheskään kaikki punnitukset eivät ole näyttäneet pieneneviä lukemia. Mutta olen laihtunut 12 kiloa. Painoni on välillä noussut, mutta olen onnistunut.

Näen nykyään kokonaisuuden. Näen askelet, näen matkan. Kilo lisää yhdellä viikolla on vain yksi askel. Mutta minun matkani ei lopu siihen askeleeseen.

~*~ Lämmintä ja rauhaisaa joulua! ~*~

(kuvalähde)

Olen viettänyt puolisen tuntia Googlessa ihailemassa Suomessa juuri näytetyn Huippumalli haussa -kauden voittajan Whitney Thompsonin kuvia. Voi jeesus, että hän on kaunis ja mikä mieletön kroppa. En tiedä, miten paljon voitto johtui siitä, että Tyra Banks halusi ajaa omaa asiaansa, mutta pakko sanoa, että purskahdin itkuun, kun Whitney julistettiin voittajaksi. Tuntui kuin hän olisi voittanut kaikkien meidän puolesta, jotka kamppailemme itsemme hyväksymisen ja laihuuden ihannoinnin ristitulessa. Oheinen kuva on täältä.

Uteliaisuudestani googlasin Whitneyn mitat, ja löysin parilta sivustolta seuraavat tiedot: pituus 178 cm, paino 75 kg, rinnanympärys 91 cm, vyötärö 81 cm ja lantio 108 cm. Vaatekoko hänellä on 42. Senttien perusteella olen lähes ilmetty Whitney, mutta jostain syystä kroppani ei näytä yhtä sileältä, kapoisalta ja treenatulta (photoshopatulta?) kuin hänen, lol. Mutta ihana Whitney. Whitney on mun idoli.

Olen päättänyt, että sitten kun lopulta painan 78,4 kiloa tai alle, ostan bikinit, helvetti soikoon! En ole ikimaailmassa koskaan käyttänyt bikinejä ensinnäkin vartalokompleksieni ja ylipainoni takia mutta toisekseen olen ollut aina kauhean epävarma ja halunnut piiloutua ihmisiltä. Olen laihtumiseni myötä saanut minulle aivan uudenlaista itsevarmuutta ja ylpeyttä sen suhteen mitä olen, ja luulen, että jokusen kilon jälkeen olen valmis sonnustautumaan bikineihin ja kulkemaan sellaiset ylläni selkä suorana.

Tajusin muuten, että nyt olen virallisesti laihtunut 10 kiloa siitä mistä viime syksynä lähdin, eikä tavoitepainoonikaan ole enää kuin 7,6 kiloa. Hyvällä tuurilla saan karistettua nuo kilot kesään mennessä, vaikka alkuperäinen tavoitteeni olikin pudottaa ne helmikuun alkuun mennessä, jolloin täytän 26. Kumma kyllä laihdutus ei mennyt aivan etukäteisaikataulujen mukaisesti, mutta tällä hetkellä tämä hieman hidas tahti sopii minulle sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Tregginsit saivat minut pohtimaan housujen syvintä olemusta hieman lisää.

Olen ennenkin valittanut blogissani housujen ostamisen vaikeutta. Syy siihen on nyt melko selkeä, sillä otin äsken mittanauhalla mitat lantiostani ja vyötäröstäni: vyötäröllä oli mittaa 82 cm ja lantiolla 112 cm. Kaipa siinä ongelmia syntyy, jos vyötärö on kokoa 42, mutta lantio kokoa 46. Vartaloni on melko puhdas päärynä, vaikka harteikas olenkin. Käytän nykyään jopa 38/40-kokoisia paitoja, jotka oikeasti näyttävät hyviltä eivätkä siltä, että saumat ratkeavat liitoksistaan ihan justiinsa. (Toisaalta kaapistani löytyy myös XL-kokoisia paitoja, jotka ovat varsin passelin kokoisia.)

No, on kai ajateltava tätä asiaa positiivisesti siltä kannalta, että perselihavana vältän sentään pahimmat vyötärölihavuuden mukanaan tuomat terveysriskit. Jee!

Sain Sontsikselta tunnustuksen, Beautiful Blogger Awardin. Kiitos todella paljon! Asiaan kuuluu paljastaa itsestään seitsemän seikkaa:

1. Opiskelen käännöstiedettä ja minun pitäisi valmistua tänä syksynä. Tähtään kaunokirjallisuuden kääntäjäksi, ja olin kesällä 2009 valtavan onnellinen saatuani työharjoittelupaikan eräästä kustantamosta, joka julkaisi ensimmäisen kääntämäni kirjan tämän vuoden keväällä.

2. Olen aikamoinen erakko. En juurikaan viihdy ihmisten seurassa, ja tarvitsen paljon tilaa, rauhaa ja omaa aikaa ympärilleni.

3. Rakastan yli kaiken reality-sarjaa Survivor. Jos sarjan tuotanto jonain päivänä lakkautetaan, tulen olemaan murheen murtama. Amerikoissa alkoi muuten eilen uusi, 21. kausi, joten syksy on pelastettu!

4. Unelmoin maailmasta, jossa ihmisen arvoa ei mitata rahan, työpaikan ja menestyksen perusteella. Haluan elää elämäni siten, että minulla on aikaa itselleni. Valitsen mieluummin vaatimattomamman palkkapussin, jos se takaa sen, että ehdin tehdä elämässäni muutakin kuin 40-tuntista työviikkoa.

5. Minulla ei ole ajokorttia, ja odotan kauhulla sitä päivää, jos kortista ja omasta autosta tulee minulle välttämättömyys, koska autokoulun käyminen 17-18-vuotiaiden ihmisten kanssa tulee olemaan harvinaisen karmea kokemus. (Tästä ei ole epäilystäkään!)

6. Olen kotoisin pieneltä ja jokseenkin konservatiiviselta paikkakunnalta ja pelkään, että sukulaiseni pitävät minua kummallisena, koska minulla ei ole vielä lapsia eivätkä ne kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiini - jos kuuluvat lainkaan. Lapset ovat mielestäni kertakaikkisen ärsyttäviä, ja niitä ärsyttävämpiä ovat ainoastaan aikuiset, jotka vihjailevat biologisesta kellosta ja vauvakuumeesta, jonka iskemiseltä ei kuulemma voi välttyä.

7. Rakastan kissaani, miesystävääni, pipoja, rauhallisia hetkiä, hevosia, kirjoja, musiikkia ja kevättä. Viime aikoina olen oppinut rakastamaan myös itseäni.

Tunnustuksen laitan eteenpäin Tainalle, koska hän jaksaa sisukkaasti pyrkiä tavoitepainoonsa. Hän on myös huomannut sen, että painonhallinnassa on kyse isommista ja tärkeämmistä asioista kuin vaa'an lukemista. Tunnustuksen saa myös Kristiina, koska hän on jo pitkään ollut hyvä ystäväni ja tiedän, että hän pystyy mihin vain, mitä hän itse haluaa.

Parin päivän kylpyläloma on nyt takana, ja tekipä hyvää hieman irrottautua kaikesta. Suklaan syömisen ja porealtaassa lillumisen lisäksi jaksoin ensimmäisenä päivänä räpistellä kuntouintialtaassa hurjat 200 metriä ja toisena päivänä yhteensä 500 metriä. Seurauksena oli kuitenkin se, että innostuin uimisesta kuntoilumuotona, ja ajattelin, että voisin pyrkiä käymään uimahallissa vaikka kerran viikossa. Se olisi niin hyvää treeniä yläkropallekin, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle omassa liikkumisessani.

Kävin eilen Intersportissa ja löysin jostain hullusta ale-laarista itselleni uudet juoksukengät ensi kevääksi. Ajattelin mennä vanhoilla vielä tämän syksyn ja talven, sillä ne ovat vasta vuoden vanhat ja ihan mainiossa kunnossa. Mutta en voinut olla ostamatta noita uusia, sillä sain ne vaivaisella 29,90 eurolla (lähtöhinta oli 140 euroa). Ne olivat viimeiset kappaleet kyseistä mallia, ja uskomatonta kyllä juuri minun kokoani. Minulla on sen verran isot koivet, että harvemmin teen kenkäostoksilla mitään löytöjä, ellen sitten suuntaa suosiolla miesten osastolle.


Kengät tuntuvat todella hyviltä jaloissa. Niissä vaikuttaisi olevan enemmän joustoa ja kimmoisuutta kuin mitä nykyisissä kengissäni oli uutenakaan, mikä selittynee hintaerolla. Nykyisten kenkieni lähtöhinta oli "vain" 100 euroa. Ehkäpä noiden uusien kenkien myötä voisin jolkotella enemmän asfaltillakin, mikä mahdollistaisi vähän tasaisempien juoksulenkkien tekemisen, kun ei tarvitsisi aina puhista ylös ja alas lenkkipolun mäkiä.

Tänään minua ilahdutti parantunut kuntoni. Kävin sauvakävelemässä 4 kilometrin reippaan lenkin ja tuntui hyvältä. Alan vähitellen oppia sauvakävelyn tekniikan, ja tänään varsinkin tuntui, miten sauvojen kanssa kävely on paljon kivempaa ja tehokkaampaa kuin tavallinen kävely.

Huomenna olisi edessä taas läskipunnitus. Kaksi viimeistä viikkoa ovat näyttäneet pelkkää plussaa, ja toivottavasti huomenna olisi edes vähän miinusta luvassa. Olen tutkinut viikottaisia kilolukemiani tämän blogin alkamisesta lähtien, ja vaikuttaisi siltä, että jossain vaiheessa minulta lähtee aina enemmän painoa pois, minkä jälkeen alkaa useamman viikon kestävä tasapainotteluvaihe ennen seuraavaa selkeää pudotusta. En suoraan sanoen ymmärrä, mistä tämä kärsivällisyyteni on lähtöisin, sillä käsittämättömän turhauttavaahan tämä on, turha sitä on kieltää. Antaisin mitä vain tasaisista viikottaisista puolen kilon pudotuksista, mutta toisaalta pitkälti tämä kai on omista valinnoista kiinni. Mutta en vain jotenkin jaksa kituuttaa hiilihydraatittomalla ruokavaliolla, ja nollatoleranssiin herkkujen suhteen en enää usko sen jälkeen kun jokunen vuosi sitten pudotin kymmenisen kiloa siten, että en sallinut itselleni mitään herkkuja ja hypin seinille itku kurkussa. Ja lopulta lihoin pudottamani kilot takaisin, koska en ollut oppinut mitään eikä sisälläni ollut tapahtunut mitään muutosta ruoan tai liikunnan suhteen.

Ajoittaisesta turhautumisesta huolimatta olen kuitenkin onnellinen. Olen onnellinen vahvemmasta ja terveemmästä kehostani ja siitä, että tällä kertaa tiedän olevani keskellä pysyvää muutosta. Tiedän myös, että minun pitäisi olla tyytyväinen tilanteeseeni, koska uskon, että mitä pidemmän aikaa muutosprosessini kestää, sitä pysyvämmin kehityn sen mukana ja lopulta vanhat tottumukseni todellakin jäävät vanhoiksi tottumuksiksi. Mutta kyllä sitä vaa'an miinustulosta kaikesta huolimatta toivoo ja kovasti.