Marraskuu on kahta tuntia vaille valmis ja on aika tehdä yhteenveto menneestä kuukaudesta. 100 kilometrin juoksuhaaste onnistui yli odotusten, sillä loppujen lopuksi juoksin yhteensä 125,9 kilometriä. Aika huisia! Syyskuussa juoksin 59,6 km ja lokakuussa 81,1 km, joten juoksun määrä on selkeästi lisääntynyt ja se näkyy myös kropassa. Marraskuun ensimmäisessä punnituksessa painoin 84,6 kiloa, kun taas viime keskiviikkona painoni oli 82,8 kiloa. Huomisen läskipunnituksen yhteydessä otan myös uudet mitat vyötäröltä ja lantiolta, ja katson onko silläkin rintamalla tapahtunut muutoksia.

Muuta liikuntaa kertyi seuraavasti:

- kävely 33,2 km
- pyöräily 5,0 km
- ratsastus 5 h 55 min
- sauvakävely 7,0 km

Juoksuhaaste ja sääolot verottivat sauvakävelyn määrää. En vain tykkää töksötellä jäisillä teillä sauvojen kanssa, koska piikeistä huolimatta en saa niillä kunnolla pitoa tiestä, enkä näe mitään järkeä raahata sauvoja mukanani, jos niistä ei saa kunnolla vauhtia ja vastusta yläkroppaan. Joten olen siis juossut! Toisaalta perinteisen kävelyn määrä lisääntyi kahdellakymmenellä kilometrillä viime kuukausiin verrattuna, mutta se selittyy ainakin osittain sillä, että käyn nykyään tallilla kävellen.

Joulukuu saa minun osaltani olla haastevapaa, sillä tiedossa on jonkin verran reissaamista ja rutiinit ovat muutenkin vähän kovilla. Lähinnä tavoitteeni on selvitä vuodenvaihteesta lihomatta kolmea kiloa kuten kävi viime vuonna... Mutta ehkäpä tammikuun ajanvietteeksi keksin jonkun uuden haasteen ja kannustan teitä kaikkia samaan. Itsensä haastaminen voi paljastaa melkoisia piileviä voimavaroja itse kustakin.

(kuvalähde)

Viime viikko meni sitä edeltävän viikon tapaan melko juoksupainotteisesti:


Perjantaina kävelin jälleen tallille, mutta paluumatkan tulin onnellisena autokyydillä. Olin tunnin kävelyn ja reilun puolentoista tunnin ratsastuksen jälkeen sen verran syväjäässä, että olisin varmaan kopsahtanut kohmeisena tienpenkalle, jos olisin lähtenyt taittamaan kotimatkaa jalan.

Juoksukilometrejä on nyt koossa 119,9 ja huomenna on marraskuun viimeinen päivä. Käyn luultavasti huomennakin juoksemassa, mikäli pakkanen ei äidy liian kovaksi. Sunnuntaina pakkanen ei ainakaan haitannut, sillä nautin juoksusta valtavasti, kehossa oli kaikki kohdallaan ja jalat suorastaan lennättivät minut 8,4 kilometrin lenkin läpi. Tänään oli tarkoitus juosta sama lenkki, mutta 7,4 kilometrin kohdalla minun oli pakko hiljentää kävelyyn, koska jostain syystä oikean kylkeni ja alavatsan tienoille tuli tuskallinen kipu eikä juoksusta tullut mitään. Kävellessä kipu sitten laantui eikä ole sen koommin palannut. Jouduin joka tapauksessa kävelemään puolentoista kilometrin matkan kotiin, ja kävelinkin aikamoista vauhtia, sillä juoksen varusteissa, jotka näillä pakkasilla ovat täysin riittämättömät puolta kilometriä pidemmille kävelypätkille. Selvisin kuitenkin kotiin sen kummemmin kylmettymättä, mutta kieltämättä oli ihanaa päästä lämpimään.

Hyvä olo jatkuu sekä fyysisesti että henkisesti, ja luulenpa että tulen selviämään tästä talvesta ja pimeydestä huomattavasti helpommin kuin aiempina vuosina.

Olen viettänyt puolisen tuntia Googlessa ihailemassa Suomessa juuri näytetyn Huippumalli haussa -kauden voittajan Whitney Thompsonin kuvia. Voi jeesus, että hän on kaunis ja mikä mieletön kroppa. En tiedä, miten paljon voitto johtui siitä, että Tyra Banks halusi ajaa omaa asiaansa, mutta pakko sanoa, että purskahdin itkuun, kun Whitney julistettiin voittajaksi. Tuntui kuin hän olisi voittanut kaikkien meidän puolesta, jotka kamppailemme itsemme hyväksymisen ja laihuuden ihannoinnin ristitulessa. Oheinen kuva on täältä.

Uteliaisuudestani googlasin Whitneyn mitat, ja löysin parilta sivustolta seuraavat tiedot: pituus 178 cm, paino 75 kg, rinnanympärys 91 cm, vyötärö 81 cm ja lantio 108 cm. Vaatekoko hänellä on 42. Senttien perusteella olen lähes ilmetty Whitney, mutta jostain syystä kroppani ei näytä yhtä sileältä, kapoisalta ja treenatulta (photoshopatulta?) kuin hänen, lol. Mutta ihana Whitney. Whitney on mun idoli.

Juoksuhaaste on nyt suoritettu, sillä tämänpäiväisen 8,4 kilometrin lenkin myötä marraskuun juoksukilometrejä on koossa kokonaiset 104,1 kappaletta! Viima piiskasi kyynelet silmistäni ja jäädytti ne poskille, mutta muuten oli mahtava juoksufiilis ja teinkin uuden ennätysaikani kyseisellä reitillä. Juostessa pohdin myös tavoitteitani ja miten kilometri ja kilo kerrallaan olen niitä saavuttanut tai lähestynyt koko ajan. Tuntuu niin hyvältä vihdoin ja viimein pystyä tähän. Matkaa on vielä jäljellä, mutta enää en pelkää epäonnistuvani. Tiedän, että olen menossa juuri oikeaan suuntaan ja se suunta tuntuu oikeammalta kuin mikään muu ennen.

Paino on nyt 82,8 kg eli laskua viime viikosta 200 grammaa. Olen tulokseen ihan tyytyväinen, sillä viikonloppuna tuli syötyä leipää ja juustoa ja hurjasti suklaata ja keksejä. Ilmeisesti juoksulenkit kuitenkin tekivät tehtävänsä, eikä paino noussut. Juoksuhaastetta on muuten nyt takana 95,7 kilometriä, eli sadan kilometrin etappi tulee vastaan seuraavan lenkin aikana!

Olen etsiskellyt täksi talveksi itselleni ulkoilutakkia, jolla pärjäisi vähän kovemmassakin pakkasessa. Tilasin aluksi Ellokselta laskettelutakin koossa 42, mutta takki oli aivan toivottoman iso minulle. Lidlissä on tällä viikolla ollut myynnissä kaikkia laskettelu- ja hiihtovaatteita, ja kävin sieltä poimimassa kokeilumielessä laskettelutakin koossa 40 ja se oli täsmälleen sopivan kokoinen. Aika mieletöntä, miten minulle mahtuvat koko ajan pienemmät ja pienemmät yläosat. Odotan hurjana alennusmyyntejä, joissa on mahdollista tehdä loistavia takkilöytöjä halvalla. Aiemmin ylleni ovat mahtuneet ainoastaan koon 44 tai 46 takit, ja niitä harvemmin löytää alennusmyynneistä, tai sitten ne ovat jotain erikoismitoitettuja muodottomia päällä roikkuvia säkkejä.

Menneen viikon liikunnat olivat melko juoksupainotteiset:

Perjantaina kävelin viiden kilometrin matkan tallille, ja minun oli itse asiassa tarkoitus kävellä vielä kotiinkin, mutta puolentoista kilometrin kohdalla joku vanha pappa poimi minut autonsa kyytiin ja koska asuin hänen reittinsä varrella, pääsin käytännössä kotiovelle saakka. Tulihan tuolle päivälle liikuntaa joka tapauksessa ihan kivasti. Pakasti sopivasti ja päivä oli muutenkin kaunis ja kuulas, joten oli mukava ratsastaa maastossa.

Juoksuhaasteessa olen edennyt kilometrilukemaan 81,3. Aikaa on vielä yhdeksän päivää, joten jos en nyt mene katkomaan kinttujani niin satanen menee rikki varmaan tällä alkavalla viikolla. Aika hurjaa. Nyt kun vakiolenkikseni on muodostunut tuo 8,4 kilometrin reitti, juoksuhaasteen kilometrit ovat kertyneet kuin itsestään, eikä oikeastaan missään vaiheessa ole tuntunut siltä, että olisin mahdottoman tehtävän edessä.

Paino jatkaa laskemistaan, sillä vaaka näytti tänään 83,0 kilogrammaa eli 700 grammaa vähemmän kuin viime viikolla. Mahtavaa! Pakko varmaan uskoa, että painoni ihan oikeasti on nyt laskusuunnassa, eikä kyse ole mistään nestetasapainoista. Jokin on nyt loksahtanut kropassani kohdalleen ja tuntuu, että lopultakin laihdun enkä vain räpistele ja jojoile koko aikaa samoissa kilolukemissa. Eihän oikean tekniikan löytämiseen mennytkään kuin reilu vuosi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja toisaalta, vuoden aikana olen oppinut kamalan paljon itsestäni ja ylipäätänsä syömisestä ja liikunnasta, että en vaihtaisi sitä koskaan pois. Eikä pidä unohtaa, että viime syksystä painoni on pudonnut messevät 13 kiloa, joten on tässä jotain näkyvääkin saatu aikaan.

Painoindeksiin 25,0 minulla on matkaa enää 4,6 kiloa. Tiedän, että olen silloinkin BMI:n mukaan vielä lievästi ylipainoinen, ja 78,4 kilon tavoitteeni jälkeen minun onkin tarkoitus vielä nipistää kropasta muutama kilo, jotta olisin ikään kuin turvallisemmilla vesillä. Mutta se ei ole tämän päivän asia, vaan nyt pidän katseeni tiukasti 78,4 kilon tavoitteessani.

Perjantain öllötysolosta on nyt selvitty ihan kiitettävästi, eikä syöpöttely jatkunut perjantaita pidemmälle. Lauantaille suunnittelin juoksulenkkiä, joka kuitenkin siirtyi sunnuntaille. Mutta ei sillä sinänsä ole väliä, koska ajattelin joka tapauksessa pitäväni toisen päivän vapaata. Viikon liikunnat näyttivät muilta osin tältä:

Tiistain sauvakävelylenkki nahistui lyhyeksi kävelylenkiksi, ja perjantain "tallille ja takaisin" -liikunnat jäivät väliin, kun sain autokyydin. Vastapainoksi juoksulenkeillä oli mukavasti mittaa, minkä seurauksena sunnuntai-iltana juoksuhaastetta olikin takana jo 50,1 kilometriä.

Olen löytänyt uuden vakiolenkin, joka on 8,4 kilometrin mittainen. Kävin tänäänkin hölkkäilemässä kyseisen lenkin, joten juoksuhaasteesta on nyt taitettu 58,5 km eli varsin hyvältä näyttää! Taisin kyllä valita haasteelle ajankohdaksi melko kiehtovan kuukauden, sillä marraskuu ei taida loistaa vuoden hehkeimpänä kuuna sään ja kelien puolesta. Milloin tiet ovat jäässä, milloin loskassa ja milloin vesilätäköiden miinoittamat... No, pysynpähän kurjissa sääoloissakin liikkeellä, ja kynnys tekosyiden keksimiselle on varsin korkea nyt kun olen päättänyt haasteen läpi vetää, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Eikä energian hakeminen juoksemisesta ole varmaan se huonoin tapa selvitä vuoden pimeimmästä kuukaudesta.

Viime aikoina olen ollut kireä, hermostunut ja ahdistunut, vaikka esimerkiksi painon putoaminen on tuonut hyvää fiilistä. Siitä huolimatta tämäniltainen on konkreettinen todiste siitä, että vaikka olen menossa parempaan päin, en millään lailla ole vielä täysin selvillä vesillä. Oli paska olo, mikä johti kauppareissuun, jonka pääasiallinen tarkoitus oli ostaa suklaata. Eikä mitään Pätkis-suklaapatukkaa, vaan kunnon 300 gramman suklaalevy, jota yllättäen ei enää ole. Söin sen lähes kerralla. Olo on henkisesti kuin reilun vuoden takaisella minällä, joka söi pahaa oloaan pois.

Ei tähän laihtumiseni ja terveellisempi elämä kaadu, sillä tiedän, ettei tästä ole tulossa jokapäiväistä tapaa. Huomenna menen taas juoksemaan ja toivon ja uskon paremman olon löytyvän suklaahyllyn sijaan sateisilta kaduilta. Mutta silti on niin tympeää pitkän hyvin menneen kauden jälkeen huomata, että lohdun hakeminen syömisestä tulee varmaankin olemaan osa minua koko loppuelämäni. Demonit, niiden kanssa on vain opittava elämään.

Läskipunnitus antoi tänään tulokseksi 83,7 kilogrammaa! Omg. Pudotusta viime viikosta 900 grammaa ja minä en enää ymmärrä. Sen jälkeen kun junnaus 87 kilossa loppui, paino on pudonnut hurjaa vauhtia. Tuo 87 kilon raja on aina ollut jotenkin merkittävä minulle, ja en tiedä onko henkinen vapautuminen siitä vapauttanut myös kehon, vai mitä ihmettä on tapahtunut. Painoindeksi on nyt 26,7 ja herra jumala sentään. En muista milloin olen viimeksi ollut näin alhaisissa painolukemissa. Yläasteellahan painoni keikkui jo yhdeksänkymmenen kilon tuntumassa.

Ihan mieletön tunne tietää onnistuvansa asiassa, joka aina ennen on ollut mahdotonta.

Huonosti suunniteltu on puoliksi tekemätön.

Ajattelin kiertäväni 7 kilometrin sauvakävelylenkin, mutta tulin sitten ensimmäisen kilometrin aikana tehneeksi sen johtopäätöksen, että jäinen alusta ja kävelysauvat eivät ole toimiva yhdistelmä. Sauvat lipsuivat koko ajan eikä mistään tullut mitään, ja siirryin tavalliseen kävelyyn. Melko pian jäätävä viima ja kehon yllättänyt äkillinen nälkäkuolemaa enteilevä tunne lietsoivat päälle suorastaan infernaalisen kirkkovenetyksen, ja pahantuulisena päädyin kiertämään vain lyhyen, 4 kilometrin, lenkin.

Hmph.

Kävin 8,4 kilometrin hölkkälenkin ja nyt on hyvä olo. Ulkona oli pikkupakkanen ja tiet olivat jään ja lumen peitossa. Hyvin siellä kuitenkin pystyssä pysyi eivätkä lenkkarit lipsuneet oikeastaan lainkaan. Alkukävely ja ensimmäinen hölkkäkilometri menivät vähän hytistessä, mutta melko nopeasti veri alkoi kiertää kunnolla ja tuli mukavan lämmin.

Vasen jalka toimi lähes moitteetta. Reisilihas ja polvi kiroilivat välillä hieman, jolloin korjasin askellustani ja keskityin juoksemaan enemmän myös oikean jalan varassa. On tämä kyllä sinänsä ihan älytöntä, että vielä kolme vuotta välilevynpullistuman jälkeen juoksen ja kävelen ihan miten sattuu. No, nyt sentään pystyn juoksemaan, kun kolme vuotta sitten oikea jalkateräni oli täysin voimaton, etten pystynyt ponnistamaan sillä lainkaan. Sinänsä ajoittaiset polvi- ja lihassäryt ovat pientä siihen verrattuna, miten asiat joskus olivat.

Huomenna käyn sauvakävelemässä ja keskiviikkona pidän vapaapäivän, joten polvi ja reisi saavat levätä. Torstaina pyrin taas juoksemaan 7-8 kilometriä.

Olen muuten juossut nyt kolmanneksen juoksuhaasteesta eli 33,3 kilometriä! Huh.

Viikon liikunnat:

Perjantain pyöräilyt jäivät puoleen normaalista, kun sain pyörineni autokyydin tallilta kotiin. Kävin erään toisen ratsukon kanssa ratsastamassa maastossa, ja siinä olikin tunnelmaa kerrakseen, kun pimeys laskeutui ja etenimme pelkkien otsalamppujen valon varassa. Mukavaa oli joka tapauksessa!

Alkavan viikon pyrin menemään jotakuinkin samalla reseptillä. Vasen reisi on tykännyt vapaapäivästä ja on toivottavasti huomenna ehdassa kunnossa, jotta pääsen tervein kintuin hölkkäilemään.

Minun oli tarkoitus postata tänne kahden kuukauden välein kuvat etenemisestäni. Uudet kuvat ovat jokusen viikon myöhässä, mutta sainpa vihdoin aikaiseksi ottaa itsestäni nämä suurenmoisen edustavat otokset:

7.11.2010

Vertailun vuoksi liitän oheen myös elokuiset kuvat:

21.8.2010

Kuvien välillä on kolmisen kiloa, ja ne kilot näyttäisivät tuttuun tapaan kadonneen vyötäröltä. Mutta on tuo kirottu lantiokin tainnut jonkun verran kaventua! Myös käsivarret vaikuttaisivat kiinteytyneen, eli on sauvakävelystä ja punnertamisesta jotain hyötyä ollut, jei. Reidet sen sijaan näyttävät uudessa kuvassa jämäkämmiltä, heh.

Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen!

Kävin tänään hölkkäämässä 9,5 kilometriä. Huominen päivä on pyhitetty levolle tai korkeintaan kävelylenkille, sillä vasen reisilihakseni takaa on ihan jumissa. Olen venytellyt ja yrittänyt rentouttaa sitä muun muassa saunassa, ja tuntuuhan tuo nyt vähän paremmalta. Vasen jalkani oireilee aina välillä, sillä kävelyni ja juoksuni on jonkin verran epätasapainossa. Yritän parhaani mukaan opetella etenemään paino tasaisesti molemmilla jaloilla, mutta muinaisen välilevynpullistuman jälkeen varaan jatkuvasti painoani vasemmalle jalalle.

Tällä viikolla juoksukilometrejä kertyi 24,9, joten olen hyvin aikataulussa. Jos vain pysyn terveenä, niin juoksuhaasteen pitäisi onnistua.

Kävin tänään hölkkäilemässä 7 kilometrin lenkin, johon mahtui yksi lenkkipolku ja vajaa kolme kilometriä asfalttia. Nyt kun olen juossut enemmän asfaltilla, lenkkipolku mäkineen tuntuu ihan kamalan raskaalta eikä sinne huvittaisi oikein mennä lainkaan! Mutta pakko säästää polvia jos meinaan tämän marraskuun juoksuhaasteen kunnialla ja terveenä selvittää, ja keväällä ja kesällähän juoksin käytännössä ainoastaan lenkkipolulla, joten ei sen liian raskas pitäisi olla... Taitaa mukavuudenhalu olla tällä hetkellä valloillaan. Se hyvä puoli mäkisessä maastossa juoksemisessa on, että tasaiset asfalttilenkit taittuvat ihan älyttömän helpon tuntuisesti.

Unohdin edelliseen postaukseen lisätä, että tämän viikon painotavoite on pysyä alle 85 kilogramman. Jostain syystä jännitän ihan kauheasti joka kerta kun siirryn uudelle kokonaiskiloluvulle, että se on vain joku hetkellinen nestetasapainon heittelyn aikaansaama häiriö, ja että on ennenaikaista iloita pudotetusta painosta. Ei pitäisi stressata, sillä kyllähän nuo kilot tuntuvat hissukseen karisevan.

Juoksuhaastetta on nyt takana 15,4 kilometriä. Katsotaan minkä stressin saan puuttuvista kilometreistä vielä kehitettyä, vaikka ihan hyvin tämä onkin käyntiin lähtenyt.

Keskiviikon läskipunnitus oli tänään ystäväni, sillä vaaka näytti 84,6 kilogrammaa eli reilun kilon vähemmän kuin viime viikolla! Painoindeksi on nyt tasan 27 ja olen haltioissani. Paino on ruvennut yhtäkkiä laskemaan minulle varsin nopeaa tahtia ja uskon, että siihen on kaksi syytä:

1) lisääntynyt liikunta
2) leivästä luopuminen

Olen korvannut leivän puurolla ja näkkileivällä, ja yllättävän vähän olen leipää kaivannut. Kai tässä on pakko antaa jotain myönnytystä hiilihydraatittoman ruokavalion puolestapuhujille, vaikka varsinaista karppaajaa minusta ei koskaan tulekaan. Puuron ja näkkärin ohella mussutan edelleen onnellisena (tummaa) pastaa. Hiilihydraateista luopuminen ei muutenkaan olisi kohdallani järkevää, koska liikun aika paljon enkä syö punaista enkä siipikarjan lihaa. Oli miten oli, tällä hetkellä selkeästikin teen jotain oikein, joten samalla linjalla jatketaan.

Helmikuun lopusta olen pudottanut 8,1 kiloa ja jäljellä on 6,2 mokomaa. Viime syksyn 96 kilon aloituspainosta olen tullut alaspäin reilut 11 kiloa. Mennyt laihdutusvuosi on ollut kohdallani täysin erilainen kuin aiemmat laihdutusyritelmäni. Tällä kertaa olen oikeasti ollut halukas ja valmis tekemään töitä uusien elämäntapojen oppimiseen. Alussa silmissäni toki kiinsivät ainoastaan pienemmät vaa'an lukemat, mutta jossain vaiheessa ymmärsin, että kyse on jostain paljon suuremmasta.

Varsinkin niinä hetkinä, kun vaaka junnasi viikosta toiseen (merkitsemiäni läskipunnitustuloksia on kertynyt yhteensä 32 kappaletta, joista kolmasosa on näyttänyt joko plussaa tai nollaa edellisen viikon tulokseen verrattuna), motivaatio ja pitkäjänteisyys ovat olleet koetuksella, jolloin olen vain pakottanut itseni keskittymään kokonaiskuvaan. Hammasta purren olen hokenut lenkkipolulla itselleni, että jossain vaiheessa tämä kaikki maksaa itsensä takaisin. Ja niin se on maksanutkin. Perkeleellistä ja hidasta touhua painonpudotukseni on välillä ollut, mutta ensimmäisen kerran elämässäni minä en aio antaa periksi tässä asiassa.

Lopetin tukeutumasta tekosyihin, sillä jos niitä alkaa keksiä, loppua ei tule. Lakkasin ajattelemasta, että "sää on liian kuuma tai sää on liian kylmä juoksemiseen" tai että "ulkona on liian valoisaa ja kaikki näkevät läskini ja nyt ulkona on liian pimeää että ei sinne huvita lähteä kun rupeaa masentamaan". Syömisten rajoittaminen on ollut vaikeampaa, ja edelleen syöminen on akilleen kantapääni ja vaatii keskittymistä. Mutta parempaan suuntaan olen senkin asian kanssa menossa. Olen kuitenkin päässyt eroon jokailtaisesta tyhjyyden tunteesta ja sen täyttämisestä suklaalla, kekseillä tai jäätelöllä. Nyt tajuan, että tyhjyyden tunne oli vain itseni luoma illuusio, jota ruokin ja pidin hengissä herkuilla.

Juokseminen on pelastanut minut. En olisi koskaan ennen voinut uskoa, että liikunnasta muodostuu minulle rutiini, joka korvaa ja auttaa minua unohtamaan jokailtaisen herkuttelun. Ei suhtautumiseni jäätelöön ja suklaaseen edelleenkään tervettä ole, sillä syön suklaalevyn tai jäätelötonkallisen kerralla, jos sellainen edessäni nököttää. Jollain lailla hallitumpaa syömiseni kuitenkin nykyään on, sillä pystyn etukäteen päättämään, milloin syön sen Aino Ihana Maitosuklaa -kaloritujauksen. En käytännössä enää juuri koskaan lähde hetken mielijohteesta kauppaan ostamaan herkkuja, kun ennen se oli päivittäinen tapa. Enää minun ei tarvitse tai sitten en vain yksinkertaisesti viitsi.

Matka jatkuu. Olen onnellinen ja ylpeä itsestäni ja voin paremmin kuin koskaan.

Innostun aina kaikista projekteista, ja niin kävi myös hetken mielijohteesta syntyneelle "100 kilometriä 30 päivässä" -idealle. Aion nyt ihan tosissani marraskuun aikana saada kokoon sata juoksukilometriä, mistä sitten syntyi tietysti kamala paniikki, että nythän on jo ensimmäinen päivä, enkä ole juossut vielä metriäkään! Voi hyvänen aika. Välillä on niin vaikea suhtautua asioihin järkevästi.

Lähdin sitten kuitenkin juoksemaan, ja hölkkäilin 8,4 kilometriä. On ihan uskomatonta, mihin kehoni oikeastaan pystyykään, sillä eilen juoksin vajaa kymmenen kilometriä ja tänään pystyin juoksemaan noinkin pitkän matkan ilman suurempia vaikeuksia. Itse asiassa kroppa tuntui todella hyvältä ja juoksu oli rentoa. Sääkin oli oiva: syyskeliksi lämmin mutta kuiva.

Minulla on tällä hetkellä ihan älyttömän hyvä olla kehossani. Tunnen miten se vastaa haasteisiin ja on voimakkaampi kuin koskaan ennen. Miesystäväni mukaan koko olemukseni on tyystin erilainen kuin vuosi sitten, ja siltä minusta itsestänikin tuntuu. Ryhtini on parantunut ja juoksulenkilläkin katson nykyään suoraan eteenpäin enkä laahaa katsettani maassa.

Näen tavoitteeni edessäni entistä selkeämpänä ja olen entistä varmempi siitä, ettei mikään eikä kukaan pysty minua enää pysäyttämään. En edes minä itse.

Viime viikko meni hyvin liikuntojen osalta, mutta syömispuolesta ei voi sanoa ihan samaa, sillä viime päivinä olen syönyt ämpärikaupalla jäätelöä ja melkoisen kasan suklaata myös. Pitää toivoa, että ihan jokainen energianhippunen ei ole jäänyt vyötärölle roikkumaan, vaan jotain on pudonnut matkan varrelle läskejä ulkoiluttaessa.

Kuu vaihtui, joten tein yhteenvedon lokakuun liikunnoista:

- juoksu 81,1 km
- kävely (juoksulenkkien yhteydessä) 13,5 km
- pyöräily 40 km
- ratsastus 6 h
- sauvakävely 34,3 km

Syyskuuhun verrattuna lokakuussa juoksin 20,5 km ja sauvakävelin 15,3 km enemmän eli hyvin menee! Mieleeni juolahti sellainen hullu ajatus, että yrittäisin tässä kuussa saada kasaan 100 juoksukilometriä. Siinä olisi kyllä haastetta, mutta mahdotonta se ei olisi. Jos tekisin viikossa kolme juoksulenkkiä, joista kaksi olisi seitsemän kilometrin mittaisia ja yksi kymmenen kilometrin mittainen, se tekisi viikossa jo 24 kilometriä. Neljässä viikossa tämä tekisi 96 kilometriä, joten kuukauden kahdelle viimeiselle päivälle jäisi 4 kilometriä. Apua, kai sitä on pakko yrittää!