Marrashaasteeni ei ole nyt lähtenyt ihan täydellisesti käyntiin, sillä olen näiden marraskuun ekojen päivien aikana syönyt jo neljä kroissanttia ja yhden suklaariisimuropatukan. Hmph. Itse en kyllä ostanut kumpiakaan, vaan miesystävä oli joskus aiemmin ostanut kaappiin sellaisen paketin, jossa oli neljä esipaistettua kroissanttia, jotka sitten halusin välttämättä yksi ilta paistaa. Tarkoitus oli, että syötäisiin ne puoliksi, mutta yllättäen ne päätyivät kaikki minun kitaani. Ai kamala, että olen ahne. Seuraavana päivänä työpöydälleni oli ilmaantunut Rice Krispies -suklaapatukka, jonka onnistuin siirtämään kaappiin, mutta jonka sitten myöhemmin illalla kuitenkin söin. Hemmetti.

No joo. Positiivista on kuitenkin se, että yritys herkuttomuuteen jatkuu, vaikka alku onkin ollut hieman takkuinen. Helppoa olisi pistää koko marraskuu läskiksi kun siitä ei kuitenkaan kokonaan herkutonta tullut, mutta jatketaan nyt silti. Aion sisukkaasti olla itse ostamatta tai leipomatta (mitä tapahtuu ainoastaan äärimmäisen epätoivon hetkellä) herkkuja, ja toivottavasti mieskin muistaa olla tuomatta houkutuksia nenäni eteen, kun en minä niitä pysty olemaan syömättä.

Tässä kuussa minulla on muuten meneillään yksi toinenkin projekti, joka ei kyllä sinänsä liity mitenkään liikuntaan tai laihduttamiseen. Päätin nimittäin osallistua ensimmäisen kerran NaNoWriMoon! 50 000 sanaa ja aikaa kirjoittamiseen 30 päivää. Olen tällä hetkellä sopivasti aikataulussa ja huomenna (tai teknisesti ottaen tänään) olisi tarkoitus rikkoa 10 000 sanan raja. On ihanaa vaikkakin pelottavaa kirjoittaa omaa proosaa. Käännän työkseni muiden ihmisten kirjoittamia tekstejä, joten tällainen oma kirjoitusprojekti tekee minulle todella hyvää kirjoittajana. Hyvällä tuurilla uppoudun kirjoittamiseen jossain vaiheessa niin paljon, että herkutkin unohtuvat. Jotenkin kyllä epäilen.

Mielessäni on pyörinyt jo pidemmän aikaa eräs haaste, jonka ajattelin toteuttaa kohta alkavassa marraskuussa. Aiemminhan minulla on ollut itse itselleni kehittämiä juoksuhaasteita, punnerrushaasteita, liikuntahaasteita ja herkkuhaasteita. Liikuntahaaste oli siitä vähän paska, että lietsoin itseni hirveään kilometrimaniaan ja rikoin polveni oikein kunnolla, ja herkkuhaaste oli muuten vain perseestä, hah.

Koska elämästä ei pidä tehdä liian helppoa, on herkkuhaasteen uuden tulemisen aika, ja tällä kertaa mennään kymmenen herkkupäivän sijaan pyöreällä nollalla. Herkkujen perään kiukutteleva mieleni on kaiken aikaa ollut Akilleen kantapääni, ja aivan liian monesti olen taipunut sen tahtoon. Marraskuussa haluan antaa mahdollisuuden keholleni nauttia olostaan ilman hillittömiä sokerirasvapaukkuja, joita tapaan aina ajoittain harrastaa. Tiedän, että tästä tulee vaikeaa. Luultavasti minun tekee mieli välillä tirauttaa pari kyyneltä. Haluan kuitenkin tehdä tämän kehoni takia, itseni takia, koska uskon, että hyvinvoivan kehoni kautta pystyn helpommin löytämään myös paremman henkisen olon ja sitä kautta kokonaisvaltaisen kehon ja mielen harmonian. Kyseessä ei siis niinkään ole taistelu herkkuja vastaan, vaan haluan lähteä tutkimusmatkalle minulle vieraaseen ja pelottavaan ympäristöön. Ilman herkkuja olo pakottaa minut tuskani ja pahan olon alkulähteille, missä joudun kohtaamaan negatiivisia tuntemuksia. Toivon, että kuukauden aikana opin itsestäni ja mieleni liikkeistä jotain uutta. Eikä se tietysti haittaa, jos painokin vähän laskisi. Mutta se ei nyt ole se pääsyy tähän haasteeseen.

Marraskuun haasteeni on antaa sekä keholleni että mielelleni mahdollisuus puhdistua ja löytää toisensa.