Keskiviikkona treenailin punnerrustekniikkaa, ja tänään sitten tein 100 punnerruksen lähtötestin uudestaan. Tuloksena oli kaksikymmentä puhdasta punnerrusta ja sen mukaan aloitan ohjelman ensi viikolla.

Nyt on ollut pari päivää komeat kelit. Eilen oli ihanaa käydä Oskun kanssa maastossa. Mentiin paljon reipasta ravia ja otettiin yksi ylämäki vauhdikasta laukkaa. Olen vuokrannut Oskua nyt reilun vuoden, ja olen huomannut kehittyneeni tosi paljon. Olen rohkeampi ja jalustinhihnan pituus kasvaa koko ajan kun istunta paranee. On jotenkin tosi onnekas olo, kun minulla on mahdollisuus vuokrata Oskua. Se on niin mukava hevonen ja ylipäätänsä on ihan loistavaa päästä viikottain hevosten pariin.

Tänään käyn varmaan juoksemassa 8,4 kilsan vakiolenkkini rentoon tahtiin. Polvi on ok, ja selkäkipukin on hellittänyt suurimmaksi osaksi. Ilmeisesti kyse oli jostain tulehduksesta, sillä yksi Burana (600 mg) auttoi hyvin ja itse asiassa paremmin kuin olisin voinut edes uskoa.

Viime viikko oli hyvä viikko! Kurkkukipuilun jälkimainingit huuhtoutuivat tiehensä ja pääsin taas kunnolla tekemään.

Polvi pakottaa vieläkin ottamaan juoksun suhteen iisisti eikä esimerkiksi tykännyt yhtään kun kävin tiistaina rempomassa lenkkipolun mäkiä ylös ja alas, mutta lauantaina uskaltauduin pitkälle lenkille. Oli kivaa! Kesähelteiden jäätyä taakse on niin huippua juosta. Lauantaina lämpöä oli noin 17 astetta ja taivas enimmäkseen pilvessä. Sonnustauduin hihattomaan puseroon, sillä ajattelin, että kuuma tulee kuitenkin, ja niinhän siellä tuli. Mutta siihen nähden miten kesällä olin välillä pitkien lenkkien jälkeen ihan kuoleman kielissä (tulee mieleen eräskin 19,5 kilsan lenkki, joka oli viedä tajun), tämän kuun parin pitkän lenkin jälkeen olo on ollut ihan mahti. Jees, syksy! Se on ainakin minulle kulta-aikaa.

Perjantaina ratsastin yhteensä kaksi tuntia. Ensin treenasin Oskun kanssa kentällä koulua kolme varttia, minkä jälkeen suuntasimme rennolle reilun tunnin käyntimaastolle. Kesä on ollut ihan hiton kuiva, joten hevosen kavioiden takia maastossa ei oikein viitsi mennä muuta kuin käyntiä ja lyhkäisiä ravipätkiä. Taidettiin löytää eka hirvikärpänenkin eli eipä tarvitse metsäteille suunnata seuraavaan kuukauteen. Minä kammoan ötököitä ja Osku on muuten vain hätää kärsimässä hirvikärpästen kanssa.

Tallilta kotiin ajaessani pyörän kumi hajosi, joten perjantain pyöräilysaldo oli noin 8,2 kilometriä, kun jouduin kävelemään loput 1,8 kilsaa kotiin.

Tällä viikolla palasin taas kunnolla punnerrusten pariin, ja torstaina oli viidennen viikon kolmas päivä, ja voi elämä: 18 - 18 - 20 - 20 - 17 -17 - 20 - väh. 45. Viimeisen sarjan aikana kädet pettivät alta kolme kertaa, kun haba hyytyi yrittäessäni nousta ala-asennosta takaisin ylös, mutta pakko se on viedä loppuun, minkä aloitinkin. Jatkoin sitten siitä mihin olin jäänyt, ja sain kuin sainkin tehtyä sarjan vaaditut 45 punnerrusta. Sanomatta kuitenkin lienee selvää, että viides viikko menee uusintaan, ja eilen sunnuntaina teinkin ekan päivän uudestaan. Sujui ihan hyvin ja säästyin mahalaskuilta. Torstaina punnersin yhteensä 175 kertaa ja sunnuntaina yhteensä 158 kertaa.

Tämä viikko menee varmaan aika samaan malliin lukuun ottamatta pitkää lenkkiä. Viime postauksessa taisin jo kirjoittaakin, että seuraava pitkä lenkki juostaan 4.9. puolimaratonin muodossa. Kääk.

Takana on pari ihan huippua liikuntapäivää! 

Torstaina eli eilen päätin uskaltautua 100 punneruksen viidennelle viikolle, ja olipa siinä ekan päivän tehtävässä tekemistä. Sarjoissa alkaa olla jo ihan kivasti toistoja (28 - 35 - 25 - 25 - väh. 35) ja vain minuutin tauot välissä. Kyllä tuntui pahalta, mutta onnistuin! Ja onnistuin olemaan fuskaamatta eli vein joka ikisellä punnerruksella rintakehän lattiaan enkä tehnyt mitään semipunnerruksia. Tässähän alkaa kohta olla ihan oikeasti ruista ranteessa!

Punnerrusten jälkeen kävin kipittämässä 6 kilometrin juoksunlenkin, joka taittui aikaan 41:11 eli minulle varsin rivakkaan tahtiin. Lähtiessä sää oli vielä ihan nätti, mutta viimeisen puolentoista kilometrin aikana taivas repesi ja loppulenkki mentiinkin sitten lenkkarit litisten ja vaatteiden liimaantuessa ihoon. Sateessa juoksu on ihanaa, mutta tietysti vähempikin vesimäärä olisi riittänyt. Onneksi oli kuitenkin kyse vain lyhyestä lenkistä. Pidemmän päälle likomärkänä lönköttely voisi alkaa kyrsimään.

Tänään kävin sitten ratsastamassa, ja kaikki meni jotenkin tosi hyvin. Tuntui että löysin istunnan ihan uudella tavalla, ja onnistuin istumaan samaan aikaan sekä ryhdikkäänä että rentona. Jees, mahtia.

Olen miettinyt jälleen kerran painoani, ja miksen oikein onnistu saamaan sitä alaspäin 78 kilosta. Luulen, että syy on jälleen kerran pääni sisällä, mutta tällä kertaa syy on loppujen lopuksi pelkästään positiivinen. Minulla yksinkertaisesti on niin hyvä olla itseni kanssa tässä kehossa, että ilmeisesti motivaationi painon pudottamiseen sen takia on vähän löysällä tuulella.

Katsotaan minne päivät vievät. En ole vielä luopunut toivosta 71 kilon saavuttamisen suhteen, ja hyvin todennäköisesti jatkan matkaani kyseistä kilolukemaa kohti, mutta toivon että osaan jatkossa ottaa vaakalukemat rennommin tekemäni oivalluksen seurauksena: olen tyytyväinen itseeni.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt erillisen hevospostauksen tekemistä. Perjantaina innostuin ottamaan Oskusta kännykällä kuvia (eli taattua laatua luvassa), joten nyt on kuvamateriaaliakin tarjolla.

Ratsastin Savonlinnassa viitisen vuotta muutettuani paikkakunnalle opiskelemaan, ja sitä ennen olin kakarana ratsastanut noin vuoden verran melko epäsäännöllisesti. Hevoset ovat aina olleet minulle rakkaita, ja tuntuu, että minusta puuttuu joku osa, jos en pääse niiden lähelle tasaisin väliajoin. Täällä Tampereella en oikein löytänyt kukkarolleni sopivaa ratsastuskoulua tai sitten ne olivat jossain tajuttoman kaukana, minne autottomalla olisi mennyt puoli päivää matkustaessa. Savonlinnassa asuin siis kilometrin päässä tallista. Löysin sitten kuitenkin viime vuoden elokuussa Hevostalli.netin kautta vuokrahevosehdokkaan, joka asustelee yksityistallilla vaivaisen viiden kilometrin päässä. Menin kokeilemaan Oskua ja siitä lähtien olen vuokrannut kyseistä hevosta kerran viikossa.

Osku on 12-vuotias suomenhevosruuna ja todella hieno tapaus. Se on mielettömän kiltti hoitaa eikä se koskaan luimistele, näyki tai nostele takajalkojaan uhkaavasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään läpihuutoratsu, vaan aluksi jouduin käymään aikamoiset tahtojen taistot Oskun kanssa, että saatiin selville, kumpi se pomo oikein on. Olen vähän arka ratsastaja, ja olin ennen Oskua tottunut pelkkiin ratsastuskouluhevosiin, jotka rutinoituneesti kiertävät kehää sen ihmeemmin hötkyilemättä. Oskukin sitten aisti epävarmuuteni ja ei välillä maastoillessa suostunut menemään lainkaan sinne minne minä tahdoin, mutta kyllä se homma siitä lähti kulkemaan, kun päästin perkeleet valloilleen ja annoin singermäiseen tahtiin pohkeita, kunnes hevonen lopulta suostui kuuntelemaan. Raippaa Oskulla ei käytetä.

Kaiken kaikkiaan Osku on nöyrä ja aina parhaansa tekevä hevonen. Ratsuna Osku kuuntelee apuja hyvin ja on eteenpäin pyrkivä ja esimerkiksi laukannostot sujuvat todella nätisti. Oskun omistaja on kouluttanut sen todella hyvin ja kisaakin sillä koulu- ja esteratsastusluokissa. Minä en ole kovinkaan kunnianhimoinen tai tavoitteellinen ratsastaja, joten yleensä vain tehdään Oskun kanssa kentällä perusjuttuja kuten väistöjä, voltteja, askellajinvaihtoja ja niin edelleen. Enpä juuri muuta osaakaan, lol!

Olen menneen vuoden aikana oppinut tosi paljon rohkeutta ratsastajana ja kehittynyt muutenkin jonkin verran. Oskun omistaja antoi viime syksynä minulle pari ratsastustuntia ja näytti maastakäsittelyä, jolla hevoseen saa luotua parempaa suhdetta. Hän antoi hyviä ratsastusvinkkejä muun muassa käsien asentoon liittyen, ja olen huomannut, että ratsastuskoulussa opetetusta käsien "kymmenen senttiä sään yläpuolella" -asennosta luopuminen on tehnyt todella hyvää istunnalleni ja yleiselle ratsastukselleni. Ennen minulla oli myös hankala ratsastaa etenkin laukassa vasempaan kierrokseen (en todellakaan tiedä miksi) ja oikea kierros tuntui paljon luontevammalta. Olen treenannut Oskun kanssa paljon vasenta kierrosta ja nykyään laukkakin luonnistuu mallikkaasti.

Osku on ollut kyllä oikea kultakimpale, ja minulla kävi tosi hyvä tuuri, että löysin noin mukavan vuokrahevosen heti ensiyrittämällä. Myös Oskun omistaja on todella kiva eikä mikään hullu niin kuin jotkut hevosihmiset saattavat olla, heh. Ylipäätänsä koko talliporukka ja tallinomistajat ovat ystävällisiä ja auttavaisia, ja tallilla on hyvä ilmapiiri. Olen jonkin verran käynyt maastoilemassa erästä toista suomenhevosta vuokraavan naisen kanssa, ja vaikka nykyään uskallan hyvin maastoilla yksinkin, on kivaa kun välillä on seuraa.

Lisää kuvia ja tietoa Oskusta voi kurkata Sukupostista.

Huh heinäkuu, ja huh mikä päivä. Kävin aamulla tallilla, ja jo hevosta hoitaessa ja satuloidessa tuli niin kuuma, että hiki valui otsaa pitkin. Käytiinkin Oskun kanssa ihan vain metsässä käppäilemässä, sillä ei tuossa säässä viitsi kauheasti kentällä huhkia jos voi tehdä jotain muuta. Mutta tosi inhottavan kostea ja kuuma sää, ja pyöräillessäni tallilta kotiin olo oli että voi jeesus.

Kotiin päästyäni pitikin sitten ruveta siivoamaan ihan hulluna, sillä äiti tulee huomenna yöksi, sillä menemme yhdessä erään kuolleen sukulaisen hautajaisiin. Minähän suoraan sanoen elän välillä yhdessä valtavassa kissankarvapallossa, mutta koska äiti pitää aina paikat tiptop, oli pakko saada tämä huusholli edes jonkinlaiseen tolkkuun. Imuroin, luuttusin lattiat, pesin vessan ja tiskasin, ja siihen kuluikin ihan kivasti aikaa. Sitten piti vielä käydä kaupassa ja muilla asioilla, ja nyt selkään koskee. Ei ole minusta kyllä enää ole mihinkään fyysiseen työhön, kun selkä reagoi jo yhden päivän aikana tällä tavoin. Kolme välilevyä on rapistunut ja neljä vuotta sitten kerrossiivous laukaisi iskiaskierteen, joka huipentui välilevynpullistumaan. No, onneksi tuli opiskeltua kääntäjäksi, niin voin homehtua sisällä istumatyössä kissankarvojen vallatessa asuntoni totaalisesti.

Ja mitä tulee huomisiin hautajaisiin, niin onpa mahtavaa pukeutua mustiin vaatteisiin tällaisella säällä. Varsinkin kun mitkään tuubitopit ja mikroshortsit (joita käytänkin tunnetusti erittäin usein) eivät tapahtuman luonteen vuoksi tule kysymykseen.

Asunto pysyi jokusen päivän viileänä helteistä huolimatta, mutta nyt taitaa sekin peli olla menetetty. Toivottavasti saisin yöllä edes nukutuksi. Tällä viikolla en ole viitsinyt käydä juoksemassakaan, sillä nuo lämpötilat ovat vähän liikaa keholle. Olenkin käynyt juoksulenkkien sijaan sauvakävelemässä. Selvisin muuten 100 punnerruksen kolmannen viikon ensimmäisestä päivästä! OMG. Sunnuntaina voisin yrittää äheltää toisen päivän tehtävän.

Tämä teksti on kyllä nyt ihan kauheaa sillisalaattia, mutta tämä kuumuus lamaannuttaa minut ihan täysin, enkä jaksa jäsennellä ajatuksiani lainkaan!

No, kirjataan vielä tähän loppuun yhteenveto kesäkuun liikunnoista:

- juoksu 109,3 km
- kävely 7,6 km
- sauvakävely 49 km
- pyöräily 30 km
- ratsastus 3 h 15 min
- punnerrukset 437 kpl

Oli hyvä kuukausi! Kilometrejä kertyi yhtensä 195,9 ja kuten näkyy olen kunnostautunut punnertamisessa suorastaan esimerkillisesti. Painoa nyt ei lähtenyt yhtään, mutta hitot siitä.

Kävin eilen kokeilumielessä hölkkäämässä kuuden kilometrin lenkin, ja se sujui ihan mukavasti. Tietenkään olo ei ollut yhtä energinen kuin ennen tautia, mutta yllättävän helposti matka kuitenkin taittui. Oli muuten tosi ristiriitainen fiilis, kun toisaalta kroppa ei ollut ihan täysissä voimissaan, mutta toisaalta kannettavana oli 4 kiloa vähemmän painoa kuin edellisellä juoksulenkillä, minkä kyllä huomasi. Keskivartalo tuntui jotenkin tosi kapealta ja kevyeltä! No, eiköhän se tunne Aino Ihana Maitosuklaalla äkkiä katoa, heh.

Jätski siis maistuu taas. En tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia, mutta ainakin merkki normaalista olotilasta. Pääsiäistä en sen kummemmin vietä; en ole menossa minnekään sukuloimaan eikä perinteisiini kuulu muutenkaan mitkään pääsiäispöperöt. Suklaamunia ei ole hankittuna, sillä jos syön suklaata, niin syön sen sitten jonkin hyvän suklaalevyn muodossa. Ihan turha syödä turhia kaloreita jonkun huonolaatuisen suklaamunasuklaan muodossa.

Huomenna pääsen kahden viikon tauon jälkeen tallille, mikä on ihanaa! On jo vähän ikävä Osku-hevosta ja voisinkin käydä sen kanssa huomenna pitkällä maastolenkillä. Sääkin on ennustusten mukaan hyvä. Lauantaina tai sunnuntaina voisin sitten kokeilla, joko 8,4 km vakiolenkki taittuisi juosten.

Täten julistan, että polvi on aika lailla jees. Eilen tein 5 kilometrin sauvakävelylenkin ilman polvitukea, ja polvi tuntui normaalilta. Tänään kävelin polvituetta yhteensä 10 kilometriä tallilla käynnin yhteydessä eikä polvi sen ihmeempiä valitellut. Ratsastaessa tuntui vähän jännältä keveyssä ravissa, mutta pakkasen takia mentiin Oskun kanssa enimmäkseen käyntiä, joten ei siitä sen kummempaa ongelmaa tullut.

Pakkasten kai pitäisi hellittää ensi viikolla, mikä tarkoittaa, että aion varovasti kokeilla taas juoksemista. Tarkoitus ei ole nyt heti lähteä kaahottamaan jotain 14 kilometrin lenkkiä, vaan ajattelin aloittaa noin viidellä kilometrillä. Siitä sitten hissuksiin eteenpäin. Ja jatkossa aion myös pyhittää lepopäivät aiempaa huolellisemmin.

Tänään oli tallipäivä, ja onnistuin jopa pysymään hevosen selässä kunnialla. Ratsastin lähes puolitoista tuntia, minkä lisäksi kävelin matkat sekä tallille että kotiin eli yhteensä 10 kilometriä. Entisessä elämässäni olisin ollut ihan poikki, mutta peruskuntoni on nykyään ihan toista luokkaa. On ihanaa huomata, miten jaksaa.

Pudonneiden kilojen ja kasvaneen kunnon myötä tuntuu kuin kehoni olisi vapaa. Keskivartalo tuntuu ihan erilaiselta, kun siinä ei joudu kannattelemaan ylimääräistä vararengasta. Olo on kevyt ja liikkuva, jalat ovat vahvat ja tuntuu kuin ne voisivat kuljettaa minut minne tahansa. Koko elämäni olen pitänyt kehoani lihavuuden kahleissa, ja tämä uusi vapaudentunne on ihan mieletön.

(kuvalähde)

Tänään rikoin muuten liikuntahaasteen 200 kilometrin rajan! Tammikuuta on jäljellä vielä kymmenen päivää, joten saa nähdä ehdinkö haalia kasaan vielä sadan kilometrin verran. 300 kilometrin saavutus olisi aika komea.

Putosin tänään hevosen selästä ja nyt on vasen kankku kipeä. Olin siis menossa maastoon Oskun kanssa, ja reitti kulkee yhden talon pihan läpi. No, talon asukas ilmestyi yhtäkkiä jonkun ulkorakennuksen nurkan takaa, ja ennen kuin kerkisin ajatella mitään, urhea ratsuni kiljahti ja kääntyi siltä seisomalta kannoillaan. Tärähdin perse edellä maahan ja seuraava näky on pakoon laukkaavan hevosen takakaviot 50 metrin päässä. Onneksi en ollut kerinnyt kuin kilometrin päähän tallilta, mistä hevonenkin sitten löytyi ihan kunnossa. Ratsastin hetken aikaa kentällä, minkä jälkeen kävimme yhden toisen ratsukon kanssa sitten kulkemassa samaisen pihan läpi niin ei jäänyt (ainakaan kovin pahoja) traumoja seuraavaan kertaan. Harvemmin noissa hevosen selästä putoamisissa pahasti edes käy. Kerran olen saanut kypärästä huolimatta lievän aivotärähdyksen, kun laukkaavan hevosen selästä pudotessa jalkani jäi hetkeksi kiinni jalustimeen ja tulin alas satulasta jotenkin hartioilleni ja niskoilleni ja kumautin takaraivoni maahan. Mutta joka tapauksessa oli mukavaa käydä tallilla ja kävelyäkin kertyi 5 kilometriä (paluumatkan pääsin autokyydillä).

Suklaa on maistunut taas ihan kauhean hyvin viime aikoina. Olen pohtinut, pitäisikö pitää parin viikon herkkulakko ennen synttäreitäni, jolloin voisin sitten hankkia itselleni kunnollisen kuolemaähkyn. No en tiedä siitä, mutta vähän tämä homma taas lipsuu. Yleensä on auttanut, kun olen pitänyt hetken aikaa tiukkaa linjaa. Jos nyt vaikka yrittäisin olla ilman tuota kirottua suklaata synttäreihin asti, niin se tekisi paljon. Yrittäisin ja yrittäisin. Typerä konditionaali. Ei mitään lässytystä, vaan nyt päätän, että suklaata en enää tässä kuussa osta enkä syö.

Olen niin lähellä normaalipainoa, että jotenkin miellän että nyt voi hellittää. Paskanmarjat ja katinkontit, nyt jos koskaan on tärkeää keskittyä ja pitää rytmiä yllä eikä ruveta turhia humputtelemaan.

Menneen viikon liikunnat olivat melko juoksupainotteiset:

Perjantaina kävelin viiden kilometrin matkan tallille, ja minun oli itse asiassa tarkoitus kävellä vielä kotiinkin, mutta puolentoista kilometrin kohdalla joku vanha pappa poimi minut autonsa kyytiin ja koska asuin hänen reittinsä varrella, pääsin käytännössä kotiovelle saakka. Tulihan tuolle päivälle liikuntaa joka tapauksessa ihan kivasti. Pakasti sopivasti ja päivä oli muutenkin kaunis ja kuulas, joten oli mukava ratsastaa maastossa.

Juoksuhaasteessa olen edennyt kilometrilukemaan 81,3. Aikaa on vielä yhdeksän päivää, joten jos en nyt mene katkomaan kinttujani niin satanen menee rikki varmaan tällä alkavalla viikolla. Aika hurjaa. Nyt kun vakiolenkikseni on muodostunut tuo 8,4 kilometrin reitti, juoksuhaasteen kilometrit ovat kertyneet kuin itsestään, eikä oikeastaan missään vaiheessa ole tuntunut siltä, että olisin mahdottoman tehtävän edessä.

Viikon liikunnat:

Perjantain pyöräilyt jäivät puoleen normaalista, kun sain pyörineni autokyydin tallilta kotiin. Kävin erään toisen ratsukon kanssa ratsastamassa maastossa, ja siinä olikin tunnelmaa kerrakseen, kun pimeys laskeutui ja etenimme pelkkien otsalamppujen valon varassa. Mukavaa oli joka tapauksessa!

Alkavan viikon pyrin menemään jotakuinkin samalla reseptillä. Vasen reisi on tykännyt vapaapäivästä ja on toivottavasti huomenna ehdassa kunnossa, jotta pääsen tervein kintuin hölkkäilemään.

Viime viikko meni liikuntojen osalta hyvin:


Pyrin liikkumaan viitenä päivänä viikossa, mutta neljällekin päivälle kertyi ihan kivasti liikuntaa. Eilen sain taas hölkättyä pitkän lenkin ja sauvakävelylenkitkin ovat pidentyneet neljästä kilometristä seitsemään.

Yhteistyö Osku-hevosen kanssa alkaa sujua ja olen viime aikoina nauttinut ratsastuksesta hurjan paljon. Alussa oli hieman kankeaa, kun oli kuitenkin uusi hevonen kyseessä ja oma itsevarmuus ja -luottamus vähän hukassa lähes vuoden ratsastustauon jälkeen. Sain myös hyviä vinkkejä Oskun omistajalta yleiseen hevosen käsittelyyn sekä istuntaan, ja niistä on ollut paljon hyötyä.

Liikunnan ja painon ulkopuolisessa elämässäni on jonkin verran stressiä raha- ja valmistumisasioiden kanssa. Haluaisin valmistua mahdollisimman pian, mutta graduohjaajani ei ole saanut työtäni esitarkistettua ja siitä on kuitenkin jo viisi viikkoa kun sen hänelle lähetin. Työhön on kuitenkin tehtävä vielä korjauksia ja sitten lähetettävä lopulliseen tarkistukseen ja taas odotettava. Huoh.

Olo on ollut jotenkin kamalan väsynyt viime aikoina ja on tuntunut kuin kropasta ei oikein saisi mitään irti. Tajusin sitten jossain vaiheessa, että minua on myös aivastuttanut ja nenä on vuotanut ja kutissut. Damn. Ilmeisesti kevään leppä- ja koivupärskintä ei riitä, vaan pujonkin kukinta saa nyt oireet pintaan. Ihmettelinkin jo, että mikä hitto on kun on niin voimaton olo, mutta siitepölyallergia voisi selittää tuota varsinkin yhdistettynä noihin muihin oireisiin. Vissiin joskus kakarana olin pujolle allerginen, mutta en kyllä muista, että viime vuosina olisin oireillut alkusyksystä.

Tänään kävin ratsastamassa toista kertaa Oskulla, ja käytiin maastossa yhden toisen ratsukon kanssa. Oli hieman erilainen meininki kuin tuntiratsulla maneesia kiertäessä! Hevosella tuntui olevan kauheasti energiaa ja kantapäillä ei tarvinnut kuin hipasta laukka-avut kun jo mentiin. Rehellisesti sanoen olin hieman paniikissa, kun hevonen ampaisi hurjaan laukkaan, mutta hiljensi se onneksi, kun tarpeeksi käskin. Noh, kunhan totun Oskuun ja saan kerättyä enemmän rohkeutta ja itseluottamusta niin tulee varmaan antoisia metsälenkkejä, mutta ainakin näin alkuun tuntui vähän hurjalta, sillä en ole kovin rämäpäinen ratsastaja vaan mieluummin lönkyttelen hissuksiin.

Minulla oli viikon verran YTHS:ltä lainassa verenpainemittari. Joskus keväällä 2009 verenpainearvoni olivat suurinpiirtein 130/85:n luokkaa eli suositusarvojen ylärajoilla oltiin aika kepeästi. Leposykekin huikenteli 80-85 tietämissä. Laskin keskiarvon lähes kolmestakymmenestä nyt saamastani mittaustuloksesta, ja verenpaineeni on niiden mukaan nykyään 115/81 ja leposyke 48. Yläpaine on laskenut selkeästi ja alapainekin jonkin verran. Mutta entäs sitten leposyke! Sydän on vahvistunut aivan valtavasti juoksun myötä. Onpa hienoa nähdä parantuneita lukemia varsinkin kun syön e-pillereitä ja minulla on isän puolelta taipumusta korkean kolesterolin lisäksi myös korkeaan verenpaineeseen.

Jotain tällaista osasin vähän ounastellakin, eli reilun kilon viikkopudotukset eivät todellakaan olleet jatkuakseen, vaan vaaka näytti tänään lukemaa 87,2. Tuo luku kyllä kieltämättä käy enemmän järkeen kuin viime viikon 86,4, jonka luulen johtuneen nestetasapainon heittelyistä. Sillä minä en yksinkertaisesti laihdu kahta ja puolta kiloa kahdessa viikossa, heh. Nykyinen tilanne eli 1,7 kiloa kolmessa viikossa kuulostaa enemmän minun tahdiltani ja sekin on vielä yläkanttiin. Olisihan se tietysti ollut hienoa painaa tällä viikolla vaikkapa 85:llä alkavan lukeman verran, mutta se ei vain ole realiteetti. Tyytyväinen olen siitä, etten ole edes kerännyt kesäkiloja vaan onnistunut jopa laihtumaan kesän aikana. Malja sille!

Kävin eilen kokeilemassa suomenhevos Oskua, ja kyllä, minulla on nyt oma vuokrahevonen! Sisäreisiä jomottaa ja samaten selkälihaksia, mutta oli ihanaa ratsastaa pitkästä aikaa. Jatkossa tulen käymään tallilla perjantaisin eli jo ylihuomenna menen uudestaan. Hevonen oli todella mukava, älyttömän kiltti hoitaa ja käsitellä. Ratsastaessa oli melko vauhdikas, mutta kuunteli ja totteli hyvin apuja, mikä on tärkeää. On ikävää ratsastaa hevosta, joka kaahottaa oman mielensä mukaan eikä keskity ratsastajan apuihin.

Sain hinattua itseni äsken juoksulenkille muutaman lamaannuspäivän jälkeen. Onpa muuten ihanaa kun ilmassa on pieni aavistus syksyä, sillä ilmojen viileneminen tekee liikkumisesta huomattavasti miellyttävämpää. Hölkkäilin tutun 4,3 kilometrin lenkkipolun ympäri. Kroppa oli jonkin verran jumissa, mutta rutiinillahan nuo lenkit alkavat jo mennä vähän kehnompinakin päivinä. Välillä olisi vain kiva taas päästä siihen hurmiotilaan, jonka juostessa parhaimmillaan olen saavuttanut. En tiedä, pitäisi varmaankin hakea jonkinlaista vaihtelua ja itsensä haastamista tuon perinteisen kierroksen oheen. Ongelma ovat lähinnä nämä polveni, jotka eivät salli asfalttijuoksua juuri lainkaan, vaan kipeytyvät jo yhden tai kahden asfalttilenkin jälkeen.

Sitten hevosasiaa! Pääsen huomenna tutustumaan mahdolliseen vuokrahevoseeni Oskuun. Jännittää aika paljon, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin ja tulen hevosen kanssa toimeen. Hevosten kanssa on niin ihanaa olla. Tallilla tuntuu kuin olisin jossain omassa maailmassani, jota mikään ulkopuolinen ei kosketa. Se on terapiaa, hengähdystauko kaikesta stressistä ja huolista. Ja ratsastaessa ajoittain saavutettava flow-tila. Se on puhdasta riemua ja onnellisuutta siitä, että olen elossa. Se on tunne kuin voisin lähteä lentoon ja kaikki on mahdollista. Hevosten kanssa yksinkertaisesti olen kokonainen ja nyt oikeastaan vasta kunnolla tajua, miten paljon olen niitä viime syksyn jälkeen kaivannut.

Asuin aiemmin Savonlinnassa, jossa kävin viiden vuoden ajan ratsastamassa silloisen asuntoni lähellä sijaitsevassa ratsastuskoulussa. Viime marraskuussa vaihdoin paikkakuntaa, enkä ole sen jälkeen päässyt ratsastamaan, mutta nyt näyttäisi lupaavalta sen suhteen! Olen jo pitkään etsinyt vuokrahevosta kohtuullisen välimatkan päästä, sillä minulla ei ole autoa eikä autokyytiä käytössäni. Hevostalli.netissä oli lupaava ilmoitus ja otin yhteyttä hevosen omistajaan ja menen katsomaan hevosta tällä viikolla. Loistavaa on se, että talli sijaitsee viiden kilometrin päässä eli pääsen hyvin polkupyörällä ja hätätapauksessa vaikka kävellen. Itse hevonenkin vaikuttaa ihanalta: omistajan mukaan hyväluontoinen suomenhevonen, jota treenataan ja jolla kisataan ilmeisesti kouluratsastusluokissa, eli tiedossa olisi opetettu hevonen eikä mikään hädin tuskin perusjuttuja osaava ex-ravuri. Kaivoin äsken ratsastuskamat laatikosta ja pakko oli tietysti sonnustautua niihin ja tepastella ympäriinsä, heh. Hevoset ovat minulle valtavan rakkaita, ja on upeaa saada edes mahdollisuus päästä jälleen ratsastamaan ja hoitamaan yhtä.