Tuntuu, että energia kasvaa sisälläni. Viime viikolla oli vähän vötkyläolo, mutta nyt tuntuu paremmalta. Kävin eilen hölkkäämässä vakiolenkkini 8,4 kilometriä ja pyrin etenemään sellaista tahtia, jollaisella voisin kuvitella juoksevani puolimaratonin läpi. Aikaa lenkkiin kului 1:05:07, ja jos pystyn tuon vauhdin (noin 7,8 km/h) säilyttämään 21 kilometrin ajan, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Syömisten kanssa täytyy vain pitää jonkinlainen roti. Laihduttaminen kannattaa tällä viikolla unohtaa kokonaan, mutta toisaalta nyt ei myöskään ole aika millekään järjettömille mätöille, sillä en halua, että sunnuntaina olen ylettömän turvoksissa ja vatsa ummella. Ehkä minun kannattaa syödä samoin kuin viimeiset puoli vuotta? Kun eihän tuo paino ole suuntaan tai toiseen sen aikana juurikaan liikkunut, lol.

Ehkä minä vain yritän elää niin kuin normaalistikin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun stressatuttaa ja tekee mieli pohtia kaikkia turhia asioita. Kaiken kaikkiaan fiilis on kuitenkin positiivinen!

Viime viikko meni liikuntojen osalta seuraavasti:

Perjantain talli jäi väliin, kun Oskulta oli kuulemma irronnut kenkä eikä kengittäjää ollut saatu enää ennen viikonloppua. Perjantai menikin sitten hölkkäilyn parissa. Viikon toinen juoksulenkki sijoittui tiistaille, jolloin kävin rauhallisesti jolkottelemassa 6 kilometriä aikaan 42:25. Lauantaina ja sunnuntaina kävin rennot kävelylenkit.

Yläkroppaan voimaa -projekti jatkui punnertamisen ja sauvakävelyn muodossa. Sauvakävely on jotenkin jäänyt vähiin viime aikoina, kun punnertaminen on vetänyt käsivarret sen verran tehokkaasti hyytelöksi, että välillä pelkkä käsien nostaminen on tuntunut vuosisadan urheilusuoritukselta. Joka tapauksessa maanantaina kävin pitkästä aikaa sauvakävelemässä ja tuli varmaan tehtyä henkilökohtainen kävelyn nopeusennätys: seitsemän kilometriä reilussa tunnissa. Ikinä varmaan ole kävellyt tuollaista matkaa noin nopeasti. Seuraavana päivänä olikin sitten pakaralihakset sen tuntuiset, että joku on tainnut oikeasti pistää lenkkipolun ylämäissä tassua toisen eteen.

Punnerruksissa tein 100 punnerruksen vitosviikon uusintakierroksen kaksi viimeistä harjoitusta, ja tällä kertaa selvisin kolmannesta päivästä kunnialla ilman, että kädet pettivät alta kertaakaan! Tein jopa viimeisen sarjan päälle viisi ylimääräistä karmean ärjynnän saattelemina. Ja kuten tuossa HeiaHeian yhteenvedon oikeassa reunassa näkyy, tänään punnersin jälleen ja uskaltauduin viimein kuudennelle viikolle. Katselin ekan päivän punnerruksia epäuskoisena: 40 - 50 - 25 - 25 - väh. 50. Että pitäisi niin kuin jaksaa tehdä yhden tehtävän aikana kahdesti viisikymmentä punnerrusta? Mutta niin se vain onnistui! Ihan hullua. En voi uskoa, että edessäni on enää kaksi tehtävää, joiden jälkeen olisi sen lopullisen testin vuoro.

Niin joo, ja keskiviikon punnitustulos oli 76,8 kiloa eli saman verran kuin viikkoa aiemmin. Jotenkin tämän kaiken puolimaratonhässäkän keskellä painoasiat ovat tupanneet jäämään taka-alalle eivätkä viikkopunnitukset tunnu niin merkityksellisiltä. Jonkin verran tämä näkyy myös syömisissä, sillä olen viime viikkoina syönyt oikeastaan mitä haluan (eli kilokaupalla herkkuja) ja ryhti on siltä saralta vähän hakusessa. Toivon, että sunnuntain jälkeen pystyn taas keskittymään syömisiin paremmin.

Jännän äärellä. Lähtölaskenta on alkanut kun puolimaratoniin on enää viikko. Henkinen puoli ottaa tällä hetkellä koville, ja olenkin viime päivät käynyt pääni sisällä melkoista itsetsemppausta. Pelottaa ihan tajuttomasti, mutta yritän vain hokea, että hei, sehän on vain yksi pitkä lenkki siinä missä muutkin. Ehkä se on pidempi matka kuin mitä koskaan olet juossut, mutta aikoinaan olet juossut 5 kilometriä, 10 kilometriä, 13 kilometriä, 15 kilometriä, 17 kilometriä ja jopa 19,5 kilometriä ilman, että olit tehnyt sitä koskaan aiemmin. Joo, ei ollut helppoa, mutta teit sen silti. Rentoudu.

Sään puolesta näyttää tällä hetkellä hyvältä:

Joo, viikko on pitkä aika kun on sääennustuksista kyse, mutta kai näistä jotain voi päätellä. Minulle parasta olisi, mikäli lämpötila ei nousisi yli 17 asteen. Ennemmin vaikka vesisadetta kuin porottavaa aurinkoa.

Mietin kaikkia hiilihydraattitankkauksia ja sitä, että pitäisikö etukäteen suunnitella joku tietty aika, jonka käyttäisin kunkin kilometrin juoksemiseen. Niin kuin että ekat viisi kilometriä vauhtia 8 min/km ja sen jälkeen 7,5 min/km. Jeesus! En ole koskaan tehnyt mitään tankkauksia tai seurannut kilometreittäin vauhtejani eikä nyt takuulla ole paras aika sitä aloittaa. Ei tässä ekaa kertaa olla pitkää lenkkiä tekemässä, joten turha ruveta sekoilemaan.

Mutta hitto kun meinaa päässä vipata. Kroppa kyllä kestää, luotan siihen. Nyt pitäisi vain saada mieli rauhoittumaan, ettei mene koko puolimaratonia edeltävä viikko totaalisesti panikoidessa.

Katselin viime yönä Suurimman pudottajan seiskakauden viimeiset jaksot, ja on ne tyypit vain niin upeita. Vaikka olin kauden katsonut jo aiemmin, ihan samanlaisen vaikutuksen esimerkiksi Tara teki kuin ensimmäiselläkin katsontakerralla. Upea, upea taistelija.

Ron ei koskaan lukeutunut ehdottomiin lemppareihini, mutta maratonjaksossa hän veti kyllä minut täysin sanattomaksi tarjoten samalla kauden kolmannen ja viimeisen minua erityisen paljon sykähdyttäneen hetken (kaksi muuta olivat Daniel ja juoksumatto sekä Tara ja autonvetohaaste).

(kuvankaappaukset jaksosta S07E18)

Itketti taas niin maan pirusti. En tiedä, olenko koskaan nähnyt yhtä uskomatonta suoritusta. "Jos ei polvet kestä, niin sitten kävellään maraton vaikka kävelykepin kanssa." Asennetta, jumalauta! Minulle Ron opetti sen, ettei aina tarvitse olla se kaikkein nopein ja ensimmäisenä maalissa ollakseen voittaja.

Viime viikko oli hyvä viikko! Kurkkukipuilun jälkimainingit huuhtoutuivat tiehensä ja pääsin taas kunnolla tekemään.

Polvi pakottaa vieläkin ottamaan juoksun suhteen iisisti eikä esimerkiksi tykännyt yhtään kun kävin tiistaina rempomassa lenkkipolun mäkiä ylös ja alas, mutta lauantaina uskaltauduin pitkälle lenkille. Oli kivaa! Kesähelteiden jäätyä taakse on niin huippua juosta. Lauantaina lämpöä oli noin 17 astetta ja taivas enimmäkseen pilvessä. Sonnustauduin hihattomaan puseroon, sillä ajattelin, että kuuma tulee kuitenkin, ja niinhän siellä tuli. Mutta siihen nähden miten kesällä olin välillä pitkien lenkkien jälkeen ihan kuoleman kielissä (tulee mieleen eräskin 19,5 kilsan lenkki, joka oli viedä tajun), tämän kuun parin pitkän lenkin jälkeen olo on ollut ihan mahti. Jees, syksy! Se on ainakin minulle kulta-aikaa.

Perjantaina ratsastin yhteensä kaksi tuntia. Ensin treenasin Oskun kanssa kentällä koulua kolme varttia, minkä jälkeen suuntasimme rennolle reilun tunnin käyntimaastolle. Kesä on ollut ihan hiton kuiva, joten hevosen kavioiden takia maastossa ei oikein viitsi mennä muuta kuin käyntiä ja lyhkäisiä ravipätkiä. Taidettiin löytää eka hirvikärpänenkin eli eipä tarvitse metsäteille suunnata seuraavaan kuukauteen. Minä kammoan ötököitä ja Osku on muuten vain hätää kärsimässä hirvikärpästen kanssa.

Tallilta kotiin ajaessani pyörän kumi hajosi, joten perjantain pyöräilysaldo oli noin 8,2 kilometriä, kun jouduin kävelemään loput 1,8 kilsaa kotiin.

Tällä viikolla palasin taas kunnolla punnerrusten pariin, ja torstaina oli viidennen viikon kolmas päivä, ja voi elämä: 18 - 18 - 20 - 20 - 17 -17 - 20 - väh. 45. Viimeisen sarjan aikana kädet pettivät alta kolme kertaa, kun haba hyytyi yrittäessäni nousta ala-asennosta takaisin ylös, mutta pakko se on viedä loppuun, minkä aloitinkin. Jatkoin sitten siitä mihin olin jäänyt, ja sain kuin sainkin tehtyä sarjan vaaditut 45 punnerrusta. Sanomatta kuitenkin lienee selvää, että viides viikko menee uusintaan, ja eilen sunnuntaina teinkin ekan päivän uudestaan. Sujui ihan hyvin ja säästyin mahalaskuilta. Torstaina punnersin yhteensä 175 kertaa ja sunnuntaina yhteensä 158 kertaa.

Tämä viikko menee varmaan aika samaan malliin lukuun ottamatta pitkää lenkkiä. Viime postauksessa taisin jo kirjoittaakin, että seuraava pitkä lenkki juostaan 4.9. puolimaratonin muodossa. Kääk.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Olen viimeistellyt kirjalyhennelmän käännöstä, jonka deadline on maanantaina, joten blogiraasu on jäänyt ihan hunningolle. 

Aloitetaan keskiviikon punnitustuloksella, joka oli 76,8 kg. Lukema oli 300 grammaa enemmän kuin viime viikolla, mutta olin silti jotenkin tosi tyytyväinen tulokseen. Alan pikkuhiljaa luottaa, että olen vihdoinkin päässyt hivuttautumaan pois 78 kilon tuntumasta, ja tästä on hyvä jatkaa.

Olen ostanut kaikkia kivoja uusia juttuja! Yritin epätoivoisesti etsiä urheiluliikkeiden alevalikoimista samanlaista löytöä kuin nykyiset juoksulenkkarini, jotka hullun munkilla sain naurettavaan 30 euron hintaan. Pakko oli sitten hyväksyä se tosiasia, että aina ei voi voittaa. Kyllästyin koko alemeininkiin ja ostin uutukaiset juoksupopot 129 eurolla, jotka sinänsä olevinaan olivat alessa, sillä Intersport väitti normaalihinnaksi 170 euroa, mutta ainahan noissa annetaan järjetön lähtöhinta, jotta asiakas voi sitten olettaa tehneensä loistokaupat. No joo, tuollakin hinnalla kirpaisi lompakkoa (tai ennemminkin pihiä luonnettani), mutta kerrankos tuota saatana. Nyt on uudet lenkkarit odottamassa niitä päiviä, kun nyky-Adidaksista loppuu puhti. Juoksen nykyisellään sen about 1000 kilometriä vuodessa, joten ainakin kerran vuoteen lenkkarit pitäisi vaihtaa. Ellei jopa useammin, sillä kun tämä polvi nyt vain sattuu olemaan tämmöinen. Ja tässä ne uudet ihanat Nike Vomero+ 6:set sitten ovat:

Lisäksi ostin uuden mp3-soittimen vaikka entinen on hieno ja ehjä ja mainio. Mutta kun oli pakko saada. Kun se on niin pieni ja sen saa kätevästi esimerkiksi housujen vyötärölle kiinni. Ja maksoi vain 10,90 euroa eli käytännössä ilmainen! (Kyllä, minulla on Ikean jäsenkortti, ah.)

Vannon juostessa niskakuulokkeiden nimeen, mutta koska pipokausi lähestyy, päätin hommata uudet kuulokkeet, sillä en suostu enää ikinä käyttämään perusnappikuulokkeita, sillä ne eivät millään pysy korvissa vaan sinkoilevat vähän väliä joka paikkaan.

(ostospaikka ja kuvalähde)

Kyllä nyt kelpaa.

Kävin tänään juoksemassa viimeisen pitkän lenkin ennen kahden viikon päästä sunnuntaina juostavaa puolimaratonia. Matkaa kertyi 16,6 kilsaa aikaan 2:13:44. Juoksin siis rauhalliseen hölkkätahtiin, ja lenkistä jäi tosi hyvä mieli sekä henkisesti että fyysisesti. Voimia tuntui jäävän varastoon, ja se oli tarkoituskin. En halua enää tässä  vaiheessa repiä itseäni äärirajoille, sillä juoksutapahtuma on niin lähellä. Seuraavat pari viikkoa aionkin juosta vain lyhyitä 6-9 kilsan lenkkejä ja niitäkin luultavasti vain kahdesti viikossa. Tarkoitus on lähinnä pitää kroppa niin sanotusti juoksuvalmiudessa sitä kuitenkaan liikaa rasittamatta. Muutoin aion kävellä, ratsastaa ja levätä. Venyttelyt kuuluvat muutenkin jokailtaiseen traditioon, mutta nyt aion panostaa niihin erityisesti. Rennoilla lihaksilla on ihanaa juosta, ja venyttely auttaa myös pitämään polvet paremmassa kunnossa.

Jännittää kyllä ihan älyttömästi!

Kurkun outojen vibojen takia otin tämän viikon liikuntojen osalta vähän kevyemmin, vaikka näköjään tuli pidettyäkin vain yksi kunnollinen vapaapäivä:

Mutta sinänsä harrastin suht kevyttä liikuntaa, sillä tiistaina ja keskiviikkona kävin vain lyhkäisillä kävelylenkeillä. Torstaina ja lauantaina kävin juoksemassa, mutta askel ei ottanut oikein tuulta alleen, ja varsinkin eilinen lenkki meni kuin tervassa juosten, ja kotona oli karsea olo ja päätä särki. Vaikka kurkkukipu olikin laantunut, ilmeisesti kropassa oli vielä jotain taudin jälkimaininkeja.

Tänään palasin 100 punnerruksen pariin ja ai karmee. Vuorossa oli viidennen viikon toinen treeni: 18 - 18 - 20 - 20 - 14 - 14 - 16 - väh. 40, ja tuon viimeisen sarjan kohdalla hiki valui otsaa pitkin ja hikitippoja loiskui lattialle kuin Suurimmassa Pudottajassa konsanaan. En tiedä vaikuttiko puolentoista viikon punnerrustauko ja pieni sairastelu, vai miksi otti noin koville. Yritin yhtä kaikki tehdä joka ikisen punnerruksen puhtaasti ja viedä rintakehän reilusti lattiaan, sillä fuskaamisesta ei tässä asiassa ole kyllä yhtään apua. Mutta eiköhän tämäkin viikko tule toistettua ennen kuin siirryn kuudennelle ja viimeiselle viikolle. Tietty ensin pitää selvitä vielä vitosviikon kolmannesta päivästä, voi oo äm gee.

Jei! Kahden viime keskiviikon plussatulokset olivat ilmeisesti sittenkin turvotusta, vaikka jälkimmäisen keskiviikon kohdalla meinasikin usko jo loppua, kun paino kipusi taas yli 78 kilon. No, tänään kävin vaa'alla ja kyseinen kapine ilmoittu tuomionsa: 76,5 kg! Se on 400 grammaa vähemmän kuin heinäkuussa mitattu edellinen alin luku.

On tosi hyvä mieli. Kurkkukin alkaa olla lähes normaalin tuntuinen. Eilen kävin kävelemässä neljän kilometrin lenkin, ja tänään voisin tehdä vaikka saman. Katsotaan jos viikonloppuna pääsisin juoksemaan. Olen pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti: polven kannalta tämä mukasairastelu on ollut vain hyvä juttu, sillä se on saanut nyt kunnolla palautua viime lauantain pitkästä lenkistä.

Tautihoureissani sain loistavan idean - jota varmasti kadun myöhemmin - julkistaa 25-blogin ensimmäiset viralliset tissiliivi- ja bikinikuvat! Otin nimittäin uudet edistymiskuvat (jaa mitkä kun paino on pysynyt samassa, öh, kohta viisi kuukautta) ja tallennellessani niitä koneelle satuin kurkkaamaan viime vuoden kesäkuussa ottamiani kuvia. Niitä siis en ole koskaan aiemmin julkaissut täällä, mutta tänään koen olevani siihen valmis varsinkin kun näen, mitä reilun 10 kilon pudotus vuoden aikana on saanut aikaan:

 

Näytän tuossa viimeisessä kuvassa muuten ihan joltain lössähtäneeltä spurgulta! Oikeanpuoleiset kuvat on siis otettu 11.6.2010 ja painan niissä noin 89 kiloa. Vasemmat kuvat on otettu tänään ja  viime keskiviikon punnituksen mukaan paino on sen 78 kiloa. Asennot eivät ole ihan identtiset, mutta ero tulee luultavasti siitä huolimatta selväksi. Katsoin noita kuvia tänään ihmeissäni. Olen pudottanut painoa sen verran hitaasti, että muutoksia ei oikein huomaa ennen kuin tällaisista vertailuista. Liikunta on muokannut kroppaa tosi hyvin, eikä minulla esimerkiksi ole jäänyt laihtumisen jäljiltä roikkuvaa nahkaa oikeastaan minnekään. Paitsi tietty allit ovat sellaiset, että jos osaisin heiluttaa käsiäni tarpeeksi nopeasti, lähtisin allieni turvin taatusti lentoon.

Niin joo. Ja vasempien kuvien "rusketus" johtuu valaistuksesta (tosin ekasta kuvasta on havaittavissa noloa t-paita-rusketusta varsinkin rintakehän alueella). En ole tänä(kään) kesänä oikein innostunut uimarannalla lötköttelystä bikineissä. Ensi kesänä sitten!

Muutoksen näkee myös kasvoissa. Jos ei muuten niin en ainakaan näytä enää yhtä surulliselta kuin kaksi vuotta sitten noin 95-kiloisena otetussa otoksessa:

Mahtia! Ihanaa viikkoa kaikille!

Tämä on taas niin tätä. Juuri kun polvi oli alkanut taas kestää juoksemista, niin tänä aamuna heräsin kurkku kipeänä ja vähän hömelössä olossa. Olen päivän hikoillut ja palellut vuoronperään, mutta ei tauti ainakaan vielä onneksi kauhean tappavalta tunnu. Toiveissa on, että huomenna olo olisi jo suht normaali ja että tämä jäisi vain tällaiseksi päivän pikataudiksi.

Tänään oli tarkoitus tehdä 100 punnerruksen viidennen viikon toinen harjoitus, mutta katsoin parhaaksi lykätä moisen kidutuksen siihen ajankohtaan, kun olen taas täysin terve. Ihan treenittä en ole kuitenkaan tänäänkään jäänyt, sillä päätin pestä viisi koneellista pyykkiä, joten kivaa rapputreeniä on tullut tehtyä, kun olen rampannut naapurirapun kellarissa pyykkäämässä. Rapuissa kulkeminen varsinkin alaspäin on muuten hyvää testausta polven kunnon kannalta. Eilisen pitkän lenkin jälkeen polvi on ollut paineinen, mutta minkäänlaista kipua ei ole ollut, joten sinänsä tilanne siltä osin on ihan ok.

Kaiken kaikkiaan mennyt liikuntaviikko näyttää tältä:

Muut suoritukset tuossa näkyvätkin paitsi torstain. Torstaina tein siis yhteensä 148 kevennettyä punnerrusta ohjelman viidennen viikon ekan päivän mukaisesti. Sen lisäksi kävin juoksemassa 6 kilometriä aikaan 41:11. Lenkkiin yhteydessä tein myös perinteiset viiden minuutin alku- ja loppukävelyt.

Alkavalla viikolla olisi tarkoitus käydä taas ainakin pari kertaa juoksemassa vähän sen mukaan miltä polvi tuntuu ja miten tämä tauti suostuu häipymään kropastani. Voi olla että jätän pitkän lenkin väliin, sillä eilinen pitkä lenkki osoitti, että juoksutauot eivät todellakaan tee pahaa vaan päinvastoin. Olo on tuntunut parin viikon tauon jäljiltä nimittäin todella vahvalta ja rennolta. Jotenkin sitä vain aina stressaa, että jos ei koko ajan juokse ihan hulluna niin kunto katoaa samantien. No joo, eka juoksulenkki tauon jälkeen oli vähän nihkeä, mutta jo seuraavalla lenkillä meininki oli ihan toinen.

Puolimaratonin kannalta minun on nyt tärkeää olla väsyttämättä itseäni liikaa ja pitää polvi kunnossa. Eli loppujen lopuksi tässä taitaa nyt käydä niin, että kun syyskuun ensimmäinen sunnuntai koittaa ja nakotan puolimaratonin lähtölinjalla, en ole vielä kertaakaan aiemmin juossut 21 kilometriä. Voi jeesus. Tein kaikkeni etten joutuisi tähän tilanteeseen, sillä halusin henkisen puoleni takia olla juossut kyseisen matkan edes kerran ennen itse H-hetkeä, jotta tietäisin varmasti pystyväni siihen. Mutta näyttää vahvasti siltä, että kropalla on omat suunnitelmansa ja rajansa, ja ne ihan oikeasti menevät nyt päänuppini edelle. Siinähän se tahdonvoima ja mielenlujuus sitten tulee oikein kunnolla testattua, sillä se on selvää, että luovuttamaan ei lähdetä. Lakkaan juoksemasta vasta maalilinjan ylitettyäni tai sitten kun jalkani eivät yksinkertaisesti enää kanna. Ja kyllä ne kantavat.

Voi veljet. Huippufiilis senkun jatkuu! Kävin tänään juoksemassa 15,6 kilometrin lenkin ja paras juttu on tietysti se, että polvi kesti vaikkei ihan sataprosenttinen ollutkaan. Mutta toinen loistojuttu oli, että juoksin lenkin aikaan 1:54:48 eli keskimääräinen vauhti oli 8,1 km/h. Se on minulle aika hiton hyvin, kun ajattelee, että pyrin juoksemaan puolimaratonin kolmeen tuntiin, mihin riittää noin 7 kilometrin tuntivauhti. Kunto on noussut ihan sikana, kerta pystyn taittamaan jo reilut viisitoistaa kilsaa kahdeksan kilometrin tuntivauhtia! Olen niin onnellinen! Polvivammailua seurannut juoksutauko taisi loppujen lopuksi tehdä kropalle kaikin puolin vain hyvää, vaikka pää meinasikin hajoilla tylsääkin tylsemmillä kävelylenkeillä.

---

Sitten The Biggest Loser -juttuja. Perjantain jaksossa nähtiin mielestäni yksi kauden ehdottomia kohokohtia (edellinenhän oli Daniel ja juoksumatto), kun Tara muiden kilpailijoiden hänelle antamista lisäpainoista huolimatta voitti koskemattomuushaasteen. Se on vain niin mieletöntä. Tara on huippu ja ihan idoli.

Tara, my girl, you definitely kick some serious ass!

(kuvalähde)

Siinä missä Daniel opetti minua uskomaan mahdottoman tekemiseen mahdolliseksi, Tara on opettanut minulle sen, että kaikista kateellisista ihmisistä ja heidän tielleni asettamista esteistä huolimatta ainut tehtäväni on ammentaa vastoinkäymisistä voimaa ja näyttää, ettei mikään eikä kukaan pysäytä minua.

Takana on pari ihan huippua liikuntapäivää! 

Torstaina eli eilen päätin uskaltautua 100 punneruksen viidennelle viikolle, ja olipa siinä ekan päivän tehtävässä tekemistä. Sarjoissa alkaa olla jo ihan kivasti toistoja (28 - 35 - 25 - 25 - väh. 35) ja vain minuutin tauot välissä. Kyllä tuntui pahalta, mutta onnistuin! Ja onnistuin olemaan fuskaamatta eli vein joka ikisellä punnerruksella rintakehän lattiaan enkä tehnyt mitään semipunnerruksia. Tässähän alkaa kohta olla ihan oikeasti ruista ranteessa!

Punnerrusten jälkeen kävin kipittämässä 6 kilometrin juoksunlenkin, joka taittui aikaan 41:11 eli minulle varsin rivakkaan tahtiin. Lähtiessä sää oli vielä ihan nätti, mutta viimeisen puolentoista kilometrin aikana taivas repesi ja loppulenkki mentiinkin sitten lenkkarit litisten ja vaatteiden liimaantuessa ihoon. Sateessa juoksu on ihanaa, mutta tietysti vähempikin vesimäärä olisi riittänyt. Onneksi oli kuitenkin kyse vain lyhyestä lenkistä. Pidemmän päälle likomärkänä lönköttely voisi alkaa kyrsimään.

Tänään kävin sitten ratsastamassa, ja kaikki meni jotenkin tosi hyvin. Tuntui että löysin istunnan ihan uudella tavalla, ja onnistuin istumaan samaan aikaan sekä ryhdikkäänä että rentona. Jees, mahtia.

Olen miettinyt jälleen kerran painoani, ja miksen oikein onnistu saamaan sitä alaspäin 78 kilosta. Luulen, että syy on jälleen kerran pääni sisällä, mutta tällä kertaa syy on loppujen lopuksi pelkästään positiivinen. Minulla yksinkertaisesti on niin hyvä olla itseni kanssa tässä kehossa, että ilmeisesti motivaationi painon pudottamiseen sen takia on vähän löysällä tuulella.

Katsotaan minne päivät vievät. En ole vielä luopunut toivosta 71 kilon saavuttamisen suhteen, ja hyvin todennäköisesti jatkan matkaani kyseistä kilolukemaa kohti, mutta toivon että osaan jatkossa ottaa vaakalukemat rennommin tekemäni oivalluksen seurauksena: olen tyytyväinen itseeni.

Voi jee, sanon minä. Paino oli tänään 78,1 kg eli lisäystä viime viikkoon 200 grammaa. Nyt ei enää selitykset auta vaan fakta on se, että tuli syötyä vissiin sitten vähän liikaa suklaata ja pullaa. Nam.

Mutta koska positiivinen ajattelu on parasta ja koska nyt on virallisesti syksy, julistettakoon että kesäkiloja en kerryttänyt! 1.6. paino oli 78,6 kg ja nyt 78,1 kg, että lehdet tunkekoot ne "näin pääset eroon kesäkiloista" -vinkkinsä jonnekin syvälle.

Eilinen juoksulenkki oli hyvä. Lauantain lenkki oli ilmeisesti vähän avannut paikkoja, sillä eilen sama 8,4 kilsan matka taittui seitsemän minuuttia nopeammin eli aikaan 1:00:05. Eli touko-kesäkuun vauhdeissa ollaan taas. Viikonloppuna aion käydä kokeilemassa 15 kilometrin lenkkiä, miltä se tuntuu ja miten polvi reagoi.

Blueberry ja Neiti Tekosyy muistivat minua ihanalla tunnustuksella, kiitos paljon! Tunnustuksen yhteydessä kuuluu kertoa lempiväri ja -ruoka sekä paikka, jossa haluaisi käydä.

1) Lempivärini on vihreä. Tykkään paljon myös ruskeasta.

2) Lempiruokani on varmaan kikherneet, jäävuorisalaatti, ruispasta sekä pesto. Olen ihan onneton keittiössä, ja tuota sapuskaa jaksan syödä päivästä toiseen jopa siinä määrin, että miesystäväni kokee pieneksi velvollisuudekseen kokata minulle ruokaa, jotta saisin ruokavaliooni vähän vaihtelua. Eipä sillä, vaihtelu virkistää ja vaihteluna tykkään syödä muun muassa lohta ja falafel-pyöryköitä. Punaista tahi siipikarjan lihaahan en syö lainkaan.

3) Pelkään laivalla ja lentokoneella matkustamista, joten en ole kauhean innokas matkaaja, mutta toki on paikkoja, joissa olisi ihana päästä käymään (teleportilla mieluiten). Jos pitäisi valita yksi paikka, haluaisin ehkä Uuteen-Seelantiin.

---

Tunnustuksen lisäksi minua on heitetty viime päivinä myös kyselyllä (edellä mainittujen blueberryn ja Neiti Tekosyyn tähän on "syyllistynyt" myös Niina), joten kiitos myös siitä!

Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?

- Ensimmäisen kerran elämässäni itse asiassa olen. Miksikö sitten laihdutan? No kun se housukoko 42 on edelleen haaveenani.

Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?

- Edellä mainitun housukokounelman takia haluaisin hippusen pienemmän ahterin ja solakammat reidet, jotka eivät hankaisi toisiaan vasten.

Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?

- Hiuksiani sekä vyötäröäni.

Meikkaatko päivittäin?

- En. Olen ihan kamalan laiska (ja huono) meikkaaja. Koen, että terve ruokavalio ja liikunta saavat naamani näyttämään ihan tarpeeksi hyvältä ilman pakkelia. Sitä paitsi jos miesten ei tarvitse kuluttaa tuhottomasti aikaa itsensä ehostamiseen niin ei sitten kyllä minunkaan.

Perusmeikkisi?

- Silloin kun meikkaan (esim. jos olen lähdössä kaupungille ostoksille), käytän ripsiväriä. Oikein erityislaatuisissa tilanteissa kuten jossain bileissä tai baarissa (joihin osallistun tai joissa käyn ehkä kerran vuodessa) saatan repäistä ja käyttää ripsarin lisäksi meikkivoidetta.

Hiustesi väri & pituus?

- Keskivaaleat ja pitkähköt jonnekin selkään asti ulottuvat. Olen pohtinut leikkauttamista lyhyemmäksi, sillä liikunnan kannalta nämä ovat aika epäkäytännölliset. Luonnonkihara saa hiukset takkuuntumaan herkästi ja vaikka pidän hiuksiani liikkuessa hiuslenkillä kahdesta eri kohtaa pituussuunnassa kiinni, en meinaa toisinaan saada niitä lenkin jälleen millään selviksi.

Miten pidät hiuksiasi?

- Yleensä auki, mutta urheillessa poninhännällä.

Miten tukkasi on nyt?

- Auki.

Kuinka usein…

…värjäät hiuksiasi?

- Kerran vuodessa.

…peset hiuksesi?

- Kolmisen kertaa viikossa. Hikilenkkien jälkeen huuhtelen pelkästään vedellä, mikäli eivät ole muuten likaiset.

…käyt suihkussa?

- Kerran päivässä.

…kuorit ihoasi?

- Varmaan pari kertaa vuodessa. Kasvot kuorin parin kuukauden välein. Päivittäisessä kasvojenpuhdistuksessa käytän Yves Rocherin hellävaraisesti kuorivaa puhdistusgeeliä.

…käyt kosmetologilla?

- En ikinä?

Sampoo- ja hoitoainemerkkisi?

- Faith in Nature -sarjan Rosemary-sampoo ja -hoitoaine. Olen käyttänyt Faith in Nature -tuotteita jonkin aikaa, enkä todellakaan aio palata L'Oréalin ja Fructisin kamojen pariin, joita ennen käytin. Siskoni luona pesin keväällä hiukset jollain L'Oréalin sampoolla ja huh huh sitä teollisen imelää lemaskaa, joka siitä lähti. Ush. Faith in Nature -tuotteissa on myös se hyvä puoli, ettei niitä ole testattu eläimillä eivätkä ne loppujen lopuksi maksa edes paljoa enempää kuin perusmarkettikamat. Punnitse & Säästä -liikkeessä 400 millilitran tötsät maksavat 6-7 euroa. Suosittelen!

Rasvaatko ihoasi?

- Kasvoihin käytän aamuin illoin kosteusvoidetta. Kädet rasvaan ennen nukkumaan menoa ja sääret karvojen ajelun jälkeen (eli noin kerran kuukaudessa).

Tyypillisimmät vaatteesi?

- Nyt kun teen töitä kotona enkä käy missään koulussa, tuntuu että röhnötän koko ajan yöpaidassa tai vaihtoehtoisesti lenkkikamoissa.

Mitä sinulla on nyt ylläsi?

- Valkoiset alkkarit sekä harmaa t-paita.

Kuinka monet farkut omistat?

- Yhdet sopivat 44-kokoiset sekä kahdet koon 42 farkut, joihin aion vielä mahtua!

Millaisia kenkiä käytit viimeksi?

- En osaa selittää niin otin kuvan:

Lempikorusi?

- En harrasta koruja.

Lempihajuvetesi?

- Ömm... Rexona Deo Stick Aloe Vera? Lol.

Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?

- Ei minkäänlaisia.

Tarkkailetko painoasi?

- Kyl.

Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?

- Miesystävä taisi kehua vyötärö-lantiomeininkiäni sekä pitkiä jalkojani. Iih! (Vaikka omasta mielestäni jalkani eivät ole mitenkään erityisen pitkät pituuteeni nähden.)

Menisitkö kauneusleikkaukseen?

- En ellei sitten kyse olisi rintasyöpään tai vastaavaan liittyvien juttujen korjaamisesta.

Minkälainen on meikkipussisi?

- Ei minulla ole sellaista.

Minkä värinen on hiusharjasi?

- Sininen. Selvitysharja on musta.

Käytätkö ryppyvoiteita?

- En.

Käytätkö kynsilakkaa?

- En.

Montako käsilaukkua omistat?

- Yksi on käytössä. Muutoin noita heräteostoksia lojuu kaapit väärällään.

Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?

- Ei ole.

Tästä kyselystä tuli ihan sellainen olo, että olen joku metsäläinen, heh!

---

The Sweetest Blog -tunnustus tulisi jakaa viidelletoista blogaajalle, mutta aika moni tuntuu tunnustuksen jo saaneen, joten tällä kertaa jaan sen kuudelle ihkulle ihmiselle, jotka kaupantekijäiseksi saavat vastata myös yllä olevaan kyselyyn! Nämä onnekkaat ovat: Eija, Kirsu, Linda, Kati, Manna sekä Tuuli! <3