Sain eilen kotiin uuden hirveän parhaan ystäväni: voimapyörän. Tutustuin kyseiseen kapineeseen netissä, ja moni kehui sitä verrattomaksi vatsalihaksien ja koko ylä- ja keskikropan treenikaveriksi, ja koska hinta ei todellakaan ollut paha (omani ostin Prismasta 11,90 eurolla), päätin hankkia moisen kidutusvälineen. Eilen kokeilin voimapyörää pari kertaa, ja on muuten yllättävän raskas, ja hyvä niin. Vatsalihasten tekeminen on jäänyt tällä viikolla kokonaan, koska miljoonan toiston tekeminen tympäisee, ja toisaalta tuntuu, etten osaa kunnollisia tekniikoita. Voimapyörä vaikuttaa simppeliltä: rullailee edes takaisin (kiinnittäen tietysti asentoon huomiota) ja toistoja ei ilmeisesti tarvitse tehdä kovin montaa, kun lihakset jo huutavat armoa.

Tänään oli tarkoitus treenata voimapyörällä ihan oikeasti, mutta punnerrusohjelman viidennen viikon kolmas harjoitus (20 - 20 - 24 - 24 - 20 - 20 - 22 - väh. 50) veti yläkropan sen verran hyytelöksi, että voimapyöräilystä ei tullut yhtään mitään. Pitää varmaan hajauttaa punnerrukset ja voimapyöräharjoitukset eri päiville. Mutta eiköhän minusta näillä eväillä kunnon kaappi ensi kesään mennessä saada, hah.

Pelkäsin muuten etukäteen tuota viidettä viikkoa ihan hulluna, sillä kun tein punnerrusohjelmaa ensimmäistä kertaa, viikko osoittautui aivan karmaisevaksi. Tällä kertaa se ei ollut ihan niin kamalaa, mutta ihan riittävän kamalaa kuitenkin. Ilmaan lennelleistä kirosanoista en saanut kuvaa, mutta lattiasta treenin jälkeen ottamani kuva todistaa, että raivolla ja antaumuksella on tullut punnerrettua. Viimeinen 50 punnerruksen sarja oli oikeasti tappaa.

---

Painoasioissa olen saavuttanut jonkinlaisen hiljaisen hyväksynnän itseni kanssa. Okei, maailmani ei todellakaan romahda, jos painoni on jymähtänyt 78 kiloon. Itse asiassa se vaihtoehto, että olisin loppuelämäni 78-kiloinen, ei ole ollenkaan hullumpi ajatus. Töitähän se tulee hulluna vaatimaan, että ylipäätänsä saa pidettyä painon samana, mutta aika hyvinhän se on tuossa kilolukemassa maaliskuusta asti killunut, joten miksei siis jatkossakin.

Kenties 78 kiloa on yksinkertaisesti kropalleni se luonnollinen paino. Koska puhdas tosiasia on, että jo pelkkä ruumiinrakenteeni on luotu ennemminkin nostamaan painoja kuin tanssimaan balettia. Miksi pitäisi taistella jotain sellaista vastaan, joka minä pohjimmiltani olen? Ehkä tämä kaikki punnertaminen on ollut alitajuista siirtymistä seuraavaan vaiheeseen, jossa en niinkään yrittäisi tehdä itsestäni pienempää ja sirompaa vaan kehittää voimaani ja lihaksia. Koko ikäni olen kuollakseni toivonut, että olisi siro ja sulavaliikkeinen. Kyllähän miehetkin tykkää enemmän tytöistä, jotka saa helposti kaapattua kainaloon. No voi voi ja kyynel sentään.

Laihtuminen ja menneet reilut kaksi vuotta ovat opettaneet minua näkemään itseni aivan uudessa valossa. Asiat, jotka ennen näin heikkouksina, ovat nykyään vahvuuksiani. Jotenkin aina ajattelin, että koska olen 177 senttiä pitkä, pituuteni menee ihan hukkaan, jos en muiltakin mitoiltani vastaa mallien mittoja. Mutta haluanko minä oikeasti näyttää mallilta? No enpä oikeastaan. Ehkä aiemmin halusin, mutta en enää. Olen saanut viime aikoina yläkroppaani järjettömän paljon voimaa, ja jos minulle annettaisiin mahdollisuus valita, laihtuisinko välittömästi 71-kiloiseksi ja mahtuisin lopultakin maagisiin koon 42 housuihin, mutta menettäisin samalla vaivalla punnertamani lihakset, vai haluanko edelleen olla 78-kiloinen ja jatkaa kohti vahvempaa ja tasapainoista tulevaisuuttani, joka ei ole enää niin riippuvainen vaa'an lukemista, minun ei tarvitsisi miettiä kahta kertaa.

Minusta tuntuu, että laihduttamiseni alkaa olla tulossa tiensä päähän. On turha taistella jonkin asian puolesta, joka ei loppujen lopuksi ole edes tarkoitettu minua varten. Onko tämä luovuttamista? Ehkä jonkun mielestä. Minulle tämä on kuitenkin askel eteenpäin kohti maailmaa, jossa kaikki ovet ovat avoinna.

Liikuntaviikko on taas takana, ja suunnitelmien mukaisesti onnistuin liikkumaan vähän kevyemmin, vaikka kertyihin noita liikuntakertoja ihan kivasti:

Viikkoon mahtui kaksi juoksulenkkiä, joista keskiviikon 8,4 kilsan lenkille otin mukaan sykemittarin. Tarkoitukseni oli pitää syke koko ajan alle 150 ja se onnistuikin tosi hyvin! Yhdessä jyrkemmässä ylämäessä jouduin kerran kävelemään noin 5-10 sekuntia, mutta muuten syke pysyi hyvin aisoissa, ja keskisykkeeksi tuli loppujen lopuksi 137. Aikamoista hiippailua tuo meno kyllä oli, sillä normaalisti tunnin pintaan juoksemani lenkki taittui tällä kertaa aikaan 1:14:10, hohoo. Sykekokeilu oli ihan hauska, mutta vähän turhan paljon se meni sykkeiden kyttäämiseksi, kun kelloa piti koko ajan vilkuilla. Minulla ei nimittäin ole sykekellossa mitään sellaista hienoa ominaisuutta, joka rupeaisi huutamaan "hiljennä plösö ennen kuin sydämes halkeaa!", kun syke ylittää tietyn rajan. Tänään jätinkin sykemittarin suosiolla kotiin ja kävin juoksemassa kymmenen kilometriä ihan siihen tahtiin, mikä itsestä hyvältä tuntui.

Yksi kiinnostava huomio tuossa keskiviikon hitaassa hölkässä oli. Oikea polveni nimittäin päätti kipeytyä. Aiemmin tänä syksynä törmäsin jollain nettisivulla tai keskusteluforumilla tekstiin, jonka mukaan osalle ihmisistä hidas hölköttely ei sovi vaan pistää polvet palasiksi. Luulen, että minä lukeudun noihin ihmisiin, koska nyt kun vauhtikestävyyteni on noussut ja olen päässyt juoksemaan noin 8,5-9,0 kilometrin tuntivauhtia aiemman 7,5-8,0 km/h sijasta, polvissani ei ole ollut mitään häikkää. Kyse on jotenkin jalkojen asennosta ja siitä miten ne osuvat maahan. Hitaassa vauhdissa kantapää ilmeisesti osuu maahan enemmän vartalon alla kuin nopeammassa juoksussa, jossa jalka ojentuu enemmän eteen. Tällöin rasitus polville ei ole niin suuri. Testasin sitä tänään lenkillä, kun yhden nousun jälkeen vauhtini oli suhteellisen hidas ja polveen rupesi pistämään. Lisäsin vauhtia ja kipu katosi. Joudun siis varmaan jättämään nuo liioitellun hitaat lenkit jatkossa väliin, mutta eipä tuohon kuole. Kävely on keksitty.

Juostua tuli siis viikon aikana 18,4 kilometriä. Muuta liikuntaa kertyi seuraavasti:

- 8,7 km kävelyä

- 15,5 km pyöräilyä

- 1 h 30 min ratsastusta

- 1 h 30 min itsepuolustuskurssia

- 450 kevennettyä punnerrusta (neljännen viikon uusintakierros: sain lisättyä viimeisten sarjojen minimimäärään joka kerta kymmenen toistoa enemmän viikon ensimmäiseen kierrokseen verrattuna)

- 300 vatsalihasliikettä

Ajattelin muuten ruveta treenaamaan vatsalihaksia voimapyörän avulla. Kyseinen kapine ei olisi mikään kallis sijoitus ja on lukemani mukaan aika killeri keskivartalon treenaaja. Onko kellään kokemusta voimapyörästä, ja millaisia tuloksia sillä on saanut aikaan?

Paino oli tänään 77,5 kiloa eli laskua viime viikosta parisataa grammaa, kiva! On muuten kiinnostavaa nähdä, miten painolle käy nyt kun päätin olla tämän marraskuun ilman herkkuja. Tulee ainakin testattua, onko herkuttelu ollut se syy, miksi painoni on junnannut paikoillaan viimeiset puoli vuotta. (Ihan niin kuin noin itsestään selvän asian toteamiseen mitään erityistä testausta tarvitsisi, voi äly.)

Tein äsken punnerrus- ja vatsalihasohjelmia eteenpäin, ja jälkimmäinen herättää nyt hieman hämmennystä. Päivän tehtävä oli suorittaa seuraavat sarjat: 21 - 24 - 18 - 18 - väh. 26, ja tein viimeisen sarjan kohdalla sata toistoa. Siis sata. Olisin jaksanut enemmänkin, mutta rupesi kyllästyttämään. Ilmeisesti vatsalihakseni ovat paremmassa kunnossa kuin mitä lähtötestin 28 toistoa antoivat ymmärtää. Juoksu ja ratsastus ovat kaiketi pitäneet vatsalihaksista huolta, ja tämän parin viikon ajan, jonka olen tuota vatsalihasohjelmaa suorittanut, ne ovat heränneet jostain horroksestaan. Ajattelinkin tehdä seuraavaksi lähtötestin uudestaan, ja jatkaa sitten sen mukaan.

Punnertaminen sen sijaan on ihan yhtä kamalaa kuin ennenkin.

Jälleen yksi hyvä liikuntaviikko takana:

Juoksua (31,1 km), kävelyä (10 km), vatsalihasliikkeitä (284 toistoa), punnerruksia (330 toistoa), ratsastusta (1 h 15 min), pyöräilyä (15,5 km), itsepuolustusta (1,5 h)... Kivasti alkaa olla ohjelmistossa erilaisia lajeja. Olen laihtumisen myötä uskaltautunut kokeilemaan uusia juttuja, minkä huomaa siitä, että ennen en olisi kehdannut ilmoittautua esimerkiksi tuolle itsepuolustuskurssille. Jotenkin lihavana häpesin niin paljon itseäni, etten uskaltanut mennä mihinkään liikuntajuttuihin mukaan vaikka olisin halunnutkin. Nyt kun itsevarmuus on kasvanut, niin on rohkeutta astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Ostin muuten CityDealista kymmenen kerran sarjalipun joogatunneille, joten siinä tulee jälleen uusi aluevaltaus, sillä en ole koskaan ennen joogannut. Uskon, että tulen tykkäämään!

Tällä viikolla tein punnerrusohjelman kolmannen viikon uusiksi, ja sujui hyvin. Siinä missä minulla oli ensimmäisellä kerralla vaikeuksia viedä viimeiset sarjat loppuun asti, tällä uusintaviikolla tein kunakin harjoituspäivänä vikojen sarjojen minimimäärien päälle vielä kymmenen punnerrusta lisää, jee. Huomenna sitten siirrynkin viikolle neljä.

Vatsalihasohjelmakin etenee ihan hyvin. Tosin rupesin miettimään, että annoinkohan lähtötestissä loppujen lopuksi sittenkään ihan kaikkeani (yhteensä 28 toistoa), sillä ekan viikon kolmannen harjoituksen viimeisessä sarjassa sain tehtyä 43 toistoa. Joko vatsalihakseni ovat erittäin nopeasti kehittyvää sorttia, tai sitten löysäilin alkutestissä. No, jatketaan kuitenkin ohjelmaa alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Ihanaa, paino oli tänään 77,7 kilogrammaa eli viime viikosta humahdettiin alaspäin 800 grammaa. Turvotustahan nuo varmaankin pitkälti olivat, mutta silti ja ennen kaikkea ehkä juuri siksi on hyvä mieli. Opettelin viikon aikana taas hengittämään syvään ja rauhoittumaan. Olen saanut nukutuksi aika hyvin, ja ajoittaisia syöksylaskuja lukuun ottamatta olen voinut henkisestikin paremmin. Kroppakin tuntuu taas omemmalta.

Äsken tein punnerrus- ja vatsalihashaasteita eteenpäin. Pitäisi muuten varmaan hommata joku jumppamatto noita vatsalihasliikkeitä varten, kun ei tuo tavallinen räsymatto kauheasti pehmusta. Punnerruksissa olen käyttänyt polvien alla tuollaista puutarhaihmisille alun perin tarkoitettua vaahtomuovista pehmustetta, ja se onkin ollut todella toimiva ratkaisu. Ai niin! Ja tiedättekö muuten mitä. Nyt kun olen tehnyt kuukauden verran punnerruksia hieman raskaammalla tekniikalla, niin touhu on alkanut purra alleihin! Jumankvita. Olen laihtumisen jälkeen(kin) hävennyt käsivarsiani, sillä ne ovat oikeastaan kehoni ainut paikka, jossa laihtuminen näkyy rumasti: allit roikkuvat ja minulla on kainaloista käsivarsia pitkin kiirivät tosi pahan näköiset venymäarvet, joiden uurteet tuntee sormilla tunnustellessa. En tiedä, lähtevätkö nuo arvet tuosta mihinkään ja palautuuko iho koskaan täysin, mutta tavoitteeni onkin täyttää löllö osuus lihaksilla. Sitten voin vaikka sanoa, että arvet tulivat treenistä! Haa.

Punnertajan on helppo pullistella!

Alakulosta ja painomasistelusta huolimatta viime viikko meni liikuntojen osalta ihan kivasti:

Mukaan mahtui mm. juoksua kolmena päivänä (ti 6 km, to 10 km ja su 7 km), punnerrusohjelman kolmas viikko, sauvakävelyä, tunti ratsastusta, 15,5 km pyöräilyä ja itsepuolustuskurssia. Hauska muuten huomata, että mitä pidemmälle tuota kurssia on menty (viimeksi oli siis kuudes kerta kymmenestä), sitä fyysisemmäksi homma menee. Aluksi kaikki olivat vähän arkoja ja ei oikein tiedetty miten päin olla. Sen sijaan lauantaina sain jo oikeasti nenän turvoksiin ja nenänvarren mustaksi, kun parini päätti näyttää, mistä kana  pissii. Kyllä meistä vielä kunnon taistelusissejä tulee, joten raiskarit vaviskoon!

Tänään aloitin vatsalihasliikeohjelman ja ensimmäinen harjoitus meni ihan hyvin. Pyykkilautavatsa, here I come! Joo, lol. Lisäksi aloitin punnerrusten kolmannen viikon uudestaan, kun pelotti liikaa siirtyä nelosviikolle. Hitaasti hyvä tulee. Äsken tulin rauhalliselta kävelylenkiltä. Kävin nimittäin eilen mäkijuoksemassa, ja lenkin aikana oli sellainen olo, että voisi olla palauttavan liikunnan vuoro. Joskus tekee tosi hyvää ihan vain käppäillä hissuksiin - sekä kroppa että mieli nauttii.

Mitäs muuta. Olen saanut nukuttua kunnolla, mikä on ihanaa. Suolisolmutkin alkavat hellittää, ja joku oli yön aikana käynyt päästämässä vyötäröäni ympäröineestä pelastusrenkaasta ilmat pihalle. On siis parempi olo kuin viime viikolla, mutta miten se näkyy vaa'assa, se selviää keskiviikkona.

Tänään on ollut vähän parempi päivä ja osittain luultavasti sen takia, että kävin tuhlaamassa rahaa! Materialistia on niin helppo miellyttää. Kävin poimimassa köyhän urheilijan paratiisista eli Lidlistä sylillisen juoksuvaatteita. Nyt on uudet vuorilliset juoksuhousut (no juu, ostin ihan juuri Ellokselta yhdet eiku kahdet pökät, mutta ei kai juoksuhousuja ikinä voi olla liikaa?), juoksupanta, juoksupipo, juoksukäsineet, juoksukalsarit ja kolme paria juoksusukkia. Ah! Lisäksi miesystävä kävi ostamassa puolestani toisesta Lidlistä vielä yhdet hanskat sekä soft shell -takin, kun haluamani takin väriä ja kokoa ei ollut tuossa putiikissa, jossa aamulla kävin. Ei noita takkejakaan ollut kuin kaksi ennestään naulakossa, mutta kun toinen niistä on tallikäytössä ja kyllähän ihminen muuhun liikuntaan ainakin sen kaksi takkia tarvitsee. Pukee vaikka päällekkäin jos ei muuten. Kaiken kaman yhteishinnaksi tuli jotain 70 euroa, parasta.

(Ja se takki on oikeasti todella kaunis! Sellainen valkoinen tehosteväreillä.)

Lisäksi olen kuunnellut Lady Gagaa liian kovalla, koska tuosta Lady Gagan uudesta levystä tulee yksinkertaisesti hyvä mieli.

Olen edennyt 100 punnerruksen uusintaottelussa viikolle kolme, ja nyt alkaa taas tuntua harvinaisen pahalta. Tekniikan muuttaminen raskaammaksi on kyllä sinänsä tuottanut tulosta, sillä yläkroppa voimistuu koko ajan. Eilen testasin, joko punnertaminen ilman polvien tukea alkaisi onnistua, ja sain tehtyä yhden punnerruksen huomattavasti paremmalla tekniikalla aiempaan verrattuna. Toistaiseksi aion kuitenkin jatkaa vielä polvien varassa ainakin tämän sadan punnerruksen ohjelman loppuun. Luultavasti tästä edespäin teen taas kunkin viikon kahdesti, sillä tämän päivän harjoitus tuntui tosiaan sen verran ärjyltä, ettei mahdollista.

Punnerrusten lisäksi tänään suunnittelin vielä käyväni kymmenen kilometrin lenkillä ja sen jälkeen saunassa.

Vitsit, että viime aikoina on tuntunut hyvältä taas juosta. Tuntuu, että olen päässyt hyvään juoksurytmiin ja ainakin tällä hetkellä kolme juoksulenkkiä viikossa vaikuttaa passelilta määrältä. Harrastamani muut lajit takaavat sen, että kroppa ehtii palautua ja polvet pysyvät kunnossa. Menneellä viikolla juoksukilometrejä kertyi tasan 30 (maanantaina 8,4 km, torstaina 15,6 km ja sunnuntaina 6,0 km.)

Muutoin viikkoon mahtui sauvakävelyä, ratsastusta, pyöräilyä, itsepuolustusta ja 100 punnerruksen ensimmäisen viikon tehtävät. Seuraan oikeanpuoleista saraketta.

---

Päivä 6: Jos ahmit, miksi teet niin?

On todennäköistä, että aiemmin kärsin jonkinasteinen BED:sta, sillä suklaalevyjen, keksipakettien ja jäätelötonkkien mussuttaminen kerralla ei todellakaan tuottanut mitään vaikeuksia (eikä tuota vieläkään, jos totta puhutaan). Söin ahdistukseen ja sisäiseen tyhjyyteen, ja sama jatkui päivästä toiseen. Tapoihini kuului myös yksin mässääminen, koska silloin ei tarvinnut hävetä niitä määriä, joita söin kerralla.

Juuri tuosta päivittäisestä suklaan, keksien ja jätskin mättämisestä on ollut kaikkein vaikeinta päästä eroon. Henkinen irtiotto rakkaista tyhjän olon lievittäjistä on ollut raskasta. Ymmärsin jossain vaiheessa, että minun tuli selvittää syy siihen, miksi minusta tuntui pahalta ja tyhjältä. Kun pääsin ahdistukseni lähteille, pystyin ottamaan ensimmäiset askeleni kohti terveempää suhtautumista herkkuihin.

Minulla oli opiskeluaikoina vaikeita kausia, jolloin koin olevani suunnattoman yksinäinen ja hukassa itseni kanssa. Tunsin kadottaneeni sisimpäni. Välillä teki niin pahaa, että kärsin lievistä paniikkikohtauksista. Jouduin nukkumaan televisio päällä, koska pelkäsin olla yksin pimeässä ja hiljaisessa asunnossa.

Herkut olivat ystäviäni, joihin saatoin luottaa ja joiden pariin pystyin aina palaamaan. Ne symboloivat minulle turvaa ja pysyvyyttä.

Jossain vaiheessa sain taas otteen arjesta ja löysin itseni uudestaan. Aika oli parantanut haavoja ja kullannut vastoinkäymisten muistoja. Olin taas tasapainoisempi ja oma itseni. Sain voimaa aloittaa juoksukoulun ja taisteluni herkkuja vastaan. Aluksi illat olivat vaikeita, sillä olin niin järjettömän tottunut siihen, että pääsin joka ilta herkkujen pariin.  Kompuroin ja kärsin (henkisesti) herkkujen puutteesta. Huomasin, että itseni kiireisenä pitäminen auttoi minut kriittisimpien tuntien yli: lenkkeilyyn, suihkussa käymiseen ja ruoan laittoon ja syömiseen meni  kivasti aikaa ja toisaalta olin liian mukavuudenhaluinen lähteäkseni  hiukset märkänä kauppaan ostamaan herkkuja. Vähitellen taistelu helpottui vaikka se ei koskaan tulekaan olemaan täysin ohi.

Tykkään edelleen syödä ihan naurettavia määriä herkkuja kerralla, mutta koen, että hallitsen syömiseni nykyään todella paljon paremmin kuin ennen. Minulla on tapana päättää etukäteen, milloin syön Aino-tonkkani, ja se on toiminut. Tieto siitä, että tulen saamaan jäätelöä jonain tiettynä hetkenä, pitää minut rauhallisena ja hillitsee päivittäistä herkkuhimoa. Olen päässyt käytännössä kokonaan eroon spontaaneista "nytpä lähden ostamaan kauppaan karkkia eikä minua estä mikään eikä kukaan" -hetkistä. Totaaliseen herkuttomuuteen en kuitenkaan edes pyri, sillä se ei kohdallani toimi.

Enää en kärsi kroonisesta ahdistuksesta ja tuskastuneisuudesta. Olen oppinut kanavoimaan paskat fiilikset jonkun muun kuin syömisen kautta, vaikka välillä siihen sorrunkin. Olen nykyään paljon tasapainoisempi ja vahvempi ihminen kuin ennen, ja se on juoksun ja painon pudottamisen ansiota. Satunnainen herkuttelu on ok ja siitä tulee parhaimmillaan aidosti hyvä mieli. Herkut ovat kuitenkin minulle mörkö, joka muuttuu herkästi ystävästä viholliseksi, jos en pysy tarkkana. Näin se on ollut ja näin se tulee aina olemaan. Onneksi minulla on nykyään käytössä aseita, joilla mörköä vastaan pystyy taistelemaan. Ja ennen kaikkea minulla on tahtoa käyttää niitä aseita.

Keskiviikkona treenailin punnerrustekniikkaa, ja tänään sitten tein 100 punnerruksen lähtötestin uudestaan. Tuloksena oli kaksikymmentä puhdasta punnerrusta ja sen mukaan aloitan ohjelman ensi viikolla.

Nyt on ollut pari päivää komeat kelit. Eilen oli ihanaa käydä Oskun kanssa maastossa. Mentiin paljon reipasta ravia ja otettiin yksi ylämäki vauhdikasta laukkaa. Olen vuokrannut Oskua nyt reilun vuoden, ja olen huomannut kehittyneeni tosi paljon. Olen rohkeampi ja jalustinhihnan pituus kasvaa koko ajan kun istunta paranee. On jotenkin tosi onnekas olo, kun minulla on mahdollisuus vuokrata Oskua. Se on niin mukava hevonen ja ylipäätänsä on ihan loistavaa päästä viikottain hevosten pariin.

Tänään käyn varmaan juoksemassa 8,4 kilsan vakiolenkkini rentoon tahtiin. Polvi on ok, ja selkäkipukin on hellittänyt suurimmaksi osaksi. Ilmeisesti kyse oli jostain tulehduksesta, sillä yksi Burana (600 mg) auttoi hyvin ja itse asiassa paremmin kuin olisin voinut edes uskoa.

Että osaakin olla vaikeaa omaksua uusi punnerrustekniikka. Sain eilen 100 punnerruksen lähtötestissä kaksikymmentäviisi punnerrusta, mutta sitten rupesi epäilyttämään, olinko tehnyt niitä sittenkään puhtaasti. Aiemmin tänään testailin uutta tekniikka ja tarkkailin kehon asentoa, ja niin se vain on, että persaus meinaa väkisin kohota punnerruksen yläasentoon noustessa. Pitää varmaan tehdä tuo lähtötesti lähipäivinä uudestaan, ja sitten en kyllä hyväksy ainuttakaan epäpuhtaasti tehtyä punnerrusta. Pakko sanoa, että tämä uusi punnerrustapa on ihan järkyttävän paljon raskaampi entiseen verrattuna. Käsien varaan tulee huomattavasti enemmän painoa. No, ei se haba kasva, ellei siltä vaadi!

---

Alan muuten vähitellen lisätä taas juoksun määrää, sillä puolimaratonin jälkeen oikea polvi on ollut suorastaan erinomaisessa kunnossa kesään verrattuna. Pyrin nostamaan viikottaiset juoksut takaisin noin 25-30 kilometrin paikkeille. Saa nähdä, miten viikon seitsemän päivää riittävät, sillä yksi päivä on varattu ratsastukselle, toinen itsepuolustuskurssille (jota ei kylläkään ole tällä viikolla) ja lepopäiviä pyrin pitämään yhdestä kahteen. Näin ollen kävelylenkit siirtyisivät syrjään juoksun tieltä, mutta pitää katsoa, mitä mieltä polvi on moisesta. 

Siinä missä polvi on ollut viime aikoina ok, selkäni on jossain ihme lukossa. Kipupiste on tarkalleen ottaen vasemmalla alhaalla, enkä oikein tiedä, onko kireys lihaksessa vai hermossa vai jossain ihan muualla. Olen pyrkinyt venyttelemään ja eilen yritin laukaista kivun lihasrelaksanteilla, mutta ei auttanut. Seuraavaksi voisin kokeilla nappailla parin päivän ajan buranaa, josko kyse olisi jostain tulehduksesta. Ja ehkäpä työasentoihin ja sohvalla röhnöttämisen aiheuttamaan huonoon ryhtiin voisi myös kiinnittää huomiota... Iskiaskivut ja välilevynpullistuman kokeneena nämä selkäjutut ovat aina vähän pelottavia.

Tulipa mieleen, että tarkoitus oli aloittaa 100 punnerruksen harjoitusohjelma uudestaan ja tällä kertaa tehdä punnerrukset ilman polvien tukea. Jotenkin sitä ajattelin, että kun saan tehtyä sata kevennettyä punnerrusta putkeen, niin "oikeat" punnerruksetkin sujuisivat vähän helpommin kuin aiemmin. No voin sanoa, että mallikelpoisen etunojapunneruksen tekeminen ilman polvia on edelleen käsittämättömän vaikeaa eli toisin sanoen mahdotonta! En yksinkertaisesti saa pidettyä kroppaa suorana ja samaan aikaan laskettua itseäni lähelle lattiaa. Tai saan, mutta en pääse enää pelkkien käsien avulla sieltä ylös. Hohhoo.

No, ei tässä mitään. Suunnitelmiin tulee vain pieni muutos. Itsepuolustuskurssilla on treenattu varsinaisten itsepuolustustekniikoiden lisäksi paljon myös lihaskuntoa, ja opin siellä, miten tehdä kevennetyt punnerrukset tehokkaammin ja raskaammin. Aiemmin olen pitänyt sääret ja reidet 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden eli niin sanotusti punnertanut perse pystyssä. Kädetkin ovat olleet ilmeisesti liian edessä.

KuntoPlussan sivuilla on video siitä, miten olen aiemmin punnertanut sillä erotuksella, että käteni ovat tosiaan olleet väärässä paikassa. Jatkossa aion punnertaa ennemminkin näin:

 

RunToWin

Harjoittelin äsken uutta tekniikkaa ja pidin lantion alhaalla ja toin kädetkin oikeaoppisempaan paikkaan. Ja kieltämättä tuntui aika paljon ärjymmältä enkä taatusti saa tehtyä tuolla tavalla sataa punnerrusta putkeen! Aiemmat punnerrukseni ovat olleet melko kevyttä kamaa oppimaani uuteen tapaan verrattuna. Aionkin tehdä tuon 100 punnerruksen ohjelman läpi uudestaan ensin näillä raskaammilla kevennetyillä punnerruksilla (upea termi), ja josko sen jälkeen vihdoinkin pääsisin raskaan sarjan punnerrusten pariin. Tällä hetkellä hyppy aiemmista lällyistä punnerruksista ilman polvia tehtäviin on nimittäin liian suuri. Mutta en luovuta!

Haa, tein äsken 100 punnerruksen lopputestin, ja tadaa: sata kevennettyä punnerrusta putkeen onnistui! En saavuttanut sitä ihan luvatussa kuudessa kalenteriviikossa, vaan taisin käyttää koko ohjelman läpi viemiseen kolme ja puoli kuukautta. Tein monet harjoitusviikoista kahteen otteeseen, ja osa kalenteriviikoista meni ties minkä syitten takia kokonaan punnertamatta tai yhden tai kahden punnerruskerran voimin. Sen vuoksi ohjelman suorittaminen siis vähän venyi, mutta ei se mitään.

Tavoitteeni on jatkaa punnertamista, sillä on ihanaa, kun yläkropassa on nyt selkeästi enemmän voimaa kuin kesän alussa. Minulla ei valitettavasti ole tarjota mitään hienoja ennen ja jälkeen -kuvia, mutta sanallisesti voin kertoa, että alleista en eroon päässyt, mutta sen sijaan ainakin omaan silmään koko yläkroppa näyttää lihaksikkaammalta - punnertaminen ei siis vaikuta pelkkiin haboihin, vaan olkapäät, rintakehä ja hartiat ovat kiinteytyneet ja/tai saaneet uutta muotoa. Ja ehkä ne allitkin ovat pikkasen kiinteämmät kuin ennen.

Ohjelman suorittaminen oli paikoin aivan järkyttävää painajaista, ja varsinkin viides viikko oli suorastaan infernaalinen, ja kyseisen viikon harjoitusten aikana ähisin ja ärjyin naama punaisena, ja hiki valui noroina otsaa pitkin ja tippui nenän päästä lattialle. Kaikesta huolimatta voin suositella ohjelmaa ihan kaikille, joilla on oikeasti tahtoa ja motivaatiota kehittää yläkropan lihaksistoa. Jossain vaiheessa huomasin, että keho rupesi oikein vaatimaan punnertamista, mikä sinällään auttoi puskemaan harjoitusten läpi. Vähän samalla tavalla kuin jos harrastaa juoksua, eikä hetkeen ole käynyt juoksemassa, niin jossain vaiheessa tulee se fiilis, että jalat ohjaavat väkisin lenkille. Kaikkein eniten motivoi tietysti edistyminen. Hei, jos ekassa harjoituksessa sain tehtyä yhteensä 35 punnerrusta ja viimeisessä lopputestiä edeltävässä harjoituksessa 250 punnerrusta, niin kyllä sopii olla ylpeä itsestään.

Seuraavaksi aloitan ohjelman uudestaan ja tällä kertaa ihan oikeilla punnerruksilla ilman polvien tukea. Ai saakeli, taas sitä mennään.

Paino keikkuu edelleen 77 kilon tietämillä. Tänään (keskiviikkona) vaaka nimittäin näytti lukemaa 77,1. Kai tässä oikeasti pitäisi pistää taas herkuttelut kuriin nyt kun puolimaratonista stressaaminenkin on takana. Mikäli siis ajattelin saavuttaa 71 kilon tavoitepainoni ennen seuraavaa elämää!

100 punnerruksen harjoitusohjelma on muuten nyt lopputestiä vaille suoritettu. Tein tänään viimeisen harjoituksen (22 - 22 - 30 - 30 - 25 - 25 - 18 - 18 - väh. 55 (tein 60)), ja punnerruksia kertyi yhteensä 250 kappaletta. Aika huisia! Yllättäen tämä kutosviikko meni paljon helpommin kuin vitosviikko, joka oli harvinaisen tuskallinen. Jos sata punnerrusta yhteen menoon ei onnistu, teen kutosviikon uudestaan ja yritän sen jälkeen uudestaan.

Tästä viikosta eteenpäin liikuntaviikkooni tulee sisältymään minulle ihan uudenlainen laji. Ilmoittauduin nimittäin kymmenen viikon ajan lauantaisin pidettävälle itsepuolustuskurssille, jonka järjestää eräs taekwondoseura. En ole koskaan kokeillut tai harrastanut kamppailulajeja, joten jännittää vähän, mutta toisaalta on ihan huippua päästä oppimaan, miten konkreettisesti puolustaa itseään, jos joku käy kimppuun.

Alan olla aika innoissani sunnuntaista. Pari päivää on ollut fiilis, että jees, ihan mahtavaa päästä juoksemaan jälleen pitkää matkaa. Jännittää ja pelottaa vieläkin, mutta kyseiset tuntemukset jäävät koko ajan enemmän ja enemmän taustalle.

Kävin eilen hyvin rauhallisen 6 kilometrin hölkkälenkin. Tänään puolestaan olen käynyt ratsastamassa tunnin, pyöräilemässä 10 kilometriä ja punnertanut kuudennen viikon toisen päivän mukaisesti. Uskomatonta, että tuokin tappo-ohjelma alkaa olla loppusuoralla. Huomisen mitä todennäköisimmin lepään. On mahdollista, että käyn tyyliin jonkun neljän kilometrin kävelylenkin, mutta vain siinä tapauksessa, jos kroppa on hyvin tukkoisen oloinen.

Sunnuntaina sitten on aika juosta. Voi vitsi. Se on niin lähellä. Kaukainen haave, jota en olisi kaksi vuotta sitten edes osannut kuvitella toteuttavani. Ajattelin, etteivät minunlaiseni ihmiset yksinkertaisesti pysty tekemään mitään sellaista. Kaksi vuotta sitten otin ensimmäisiä askeliani Porin juoksukoulun tahdissa, ja tässä minä olen nyt. Ihan uskomaton tunne.

---

Olisin halunnut harjoitella puolimaratonille enemmän kuin mitä loppujen lopuksi harjoittelin. Oikea polvi on rajoittanut menoani viimeiset puolitoista kuukautta, sillä päätin ottaa varman päälle ja pudottaa viikottaisia juoksumääriäni noin kolmanneksella ja korvata niitä kävelyllä. Elokuun liikuntasaldo näyttääkin tältä:

- juoksu 90,8 km

- kävely 55,9 km

- sauvakävely 7,0 km

- pyöräily 28,2 km

- ratsastus 4 h (3 krt)

- kevennetyt punnerrukset 1313 kpl (!)

Kilometrejä kertyi yhteensä 181,9, mikä on hyvin. Tärkein tavoitteeni toteutui, sillä polvet ovat kuin ovatkin siinä kunnossa, että uskallan lähteä juoksemaan niillä puolimaratonin. Vaikka menneiden viikkojen aikana mieleni teki välillä juosta huomattavasti enemmän, sain onneksi pidettyä järjen päässä. Ja elokuun kaksi pitkää lenkkiä (15,6 ja 16,6 km) osoittivat, että kunto on kohdillaan: juoksu oli helppoa ja voimia jäi varastoon. Ehkä varovaisuudesta ja kävelylenkeistä oli loppujen lopuksi hyötyä kunnonkin kannalta. Vältyin yltiöpäiseltä ja maaniselta treenaamiselta, johon olisin saattanut hyvinkin päätyä, mikäli oikea polveni olisi toiminut koko ajan moitteetta. Kaikella on tarkoituksensa, ja haluan uskoa, että polven oikkuilu antoi minulle tärkeän oppitunnin levon ja palauttavan liikunnan merkityksestä. Mutta oli miten oli. Pohjatyö on nyt tehty, ja ylihuomenna nähdään, minne se minut kantaa.

P.S. Ai niin! Ilouutisia kaikille köyhille ja/tai piheille juoksijoille: Lidliin tulee maanantaina myyntiin taas juoksukamoja. Ajattelin käydä parin pitkähihaisen juoksupaidan lisäksi poimimassa itselleni kokopitkät juoksuhousut, sillä uskon viimeinkin olevani henkisesti valmis sonnustautumaan mokomiin.

Viime viikko meni liikuntojen osalta seuraavasti:

Perjantain talli jäi väliin, kun Oskulta oli kuulemma irronnut kenkä eikä kengittäjää ollut saatu enää ennen viikonloppua. Perjantai menikin sitten hölkkäilyn parissa. Viikon toinen juoksulenkki sijoittui tiistaille, jolloin kävin rauhallisesti jolkottelemassa 6 kilometriä aikaan 42:25. Lauantaina ja sunnuntaina kävin rennot kävelylenkit.

Yläkroppaan voimaa -projekti jatkui punnertamisen ja sauvakävelyn muodossa. Sauvakävely on jotenkin jäänyt vähiin viime aikoina, kun punnertaminen on vetänyt käsivarret sen verran tehokkaasti hyytelöksi, että välillä pelkkä käsien nostaminen on tuntunut vuosisadan urheilusuoritukselta. Joka tapauksessa maanantaina kävin pitkästä aikaa sauvakävelemässä ja tuli varmaan tehtyä henkilökohtainen kävelyn nopeusennätys: seitsemän kilometriä reilussa tunnissa. Ikinä varmaan ole kävellyt tuollaista matkaa noin nopeasti. Seuraavana päivänä olikin sitten pakaralihakset sen tuntuiset, että joku on tainnut oikeasti pistää lenkkipolun ylämäissä tassua toisen eteen.

Punnerruksissa tein 100 punnerruksen vitosviikon uusintakierroksen kaksi viimeistä harjoitusta, ja tällä kertaa selvisin kolmannesta päivästä kunnialla ilman, että kädet pettivät alta kertaakaan! Tein jopa viimeisen sarjan päälle viisi ylimääräistä karmean ärjynnän saattelemina. Ja kuten tuossa HeiaHeian yhteenvedon oikeassa reunassa näkyy, tänään punnersin jälleen ja uskaltauduin viimein kuudennelle viikolle. Katselin ekan päivän punnerruksia epäuskoisena: 40 - 50 - 25 - 25 - väh. 50. Että pitäisi niin kuin jaksaa tehdä yhden tehtävän aikana kahdesti viisikymmentä punnerrusta? Mutta niin se vain onnistui! Ihan hullua. En voi uskoa, että edessäni on enää kaksi tehtävää, joiden jälkeen olisi sen lopullisen testin vuoro.

Niin joo, ja keskiviikon punnitustulos oli 76,8 kiloa eli saman verran kuin viikkoa aiemmin. Jotenkin tämän kaiken puolimaratonhässäkän keskellä painoasiat ovat tupanneet jäämään taka-alalle eivätkä viikkopunnitukset tunnu niin merkityksellisiltä. Jonkin verran tämä näkyy myös syömisissä, sillä olen viime viikkoina syönyt oikeastaan mitä haluan (eli kilokaupalla herkkuja) ja ryhti on siltä saralta vähän hakusessa. Toivon, että sunnuntain jälkeen pystyn taas keskittymään syömisiin paremmin.

Viime viikko oli hyvä viikko! Kurkkukipuilun jälkimainingit huuhtoutuivat tiehensä ja pääsin taas kunnolla tekemään.

Polvi pakottaa vieläkin ottamaan juoksun suhteen iisisti eikä esimerkiksi tykännyt yhtään kun kävin tiistaina rempomassa lenkkipolun mäkiä ylös ja alas, mutta lauantaina uskaltauduin pitkälle lenkille. Oli kivaa! Kesähelteiden jäätyä taakse on niin huippua juosta. Lauantaina lämpöä oli noin 17 astetta ja taivas enimmäkseen pilvessä. Sonnustauduin hihattomaan puseroon, sillä ajattelin, että kuuma tulee kuitenkin, ja niinhän siellä tuli. Mutta siihen nähden miten kesällä olin välillä pitkien lenkkien jälkeen ihan kuoleman kielissä (tulee mieleen eräskin 19,5 kilsan lenkki, joka oli viedä tajun), tämän kuun parin pitkän lenkin jälkeen olo on ollut ihan mahti. Jees, syksy! Se on ainakin minulle kulta-aikaa.

Perjantaina ratsastin yhteensä kaksi tuntia. Ensin treenasin Oskun kanssa kentällä koulua kolme varttia, minkä jälkeen suuntasimme rennolle reilun tunnin käyntimaastolle. Kesä on ollut ihan hiton kuiva, joten hevosen kavioiden takia maastossa ei oikein viitsi mennä muuta kuin käyntiä ja lyhkäisiä ravipätkiä. Taidettiin löytää eka hirvikärpänenkin eli eipä tarvitse metsäteille suunnata seuraavaan kuukauteen. Minä kammoan ötököitä ja Osku on muuten vain hätää kärsimässä hirvikärpästen kanssa.

Tallilta kotiin ajaessani pyörän kumi hajosi, joten perjantain pyöräilysaldo oli noin 8,2 kilometriä, kun jouduin kävelemään loput 1,8 kilsaa kotiin.

Tällä viikolla palasin taas kunnolla punnerrusten pariin, ja torstaina oli viidennen viikon kolmas päivä, ja voi elämä: 18 - 18 - 20 - 20 - 17 -17 - 20 - väh. 45. Viimeisen sarjan aikana kädet pettivät alta kolme kertaa, kun haba hyytyi yrittäessäni nousta ala-asennosta takaisin ylös, mutta pakko se on viedä loppuun, minkä aloitinkin. Jatkoin sitten siitä mihin olin jäänyt, ja sain kuin sainkin tehtyä sarjan vaaditut 45 punnerrusta. Sanomatta kuitenkin lienee selvää, että viides viikko menee uusintaan, ja eilen sunnuntaina teinkin ekan päivän uudestaan. Sujui ihan hyvin ja säästyin mahalaskuilta. Torstaina punnersin yhteensä 175 kertaa ja sunnuntaina yhteensä 158 kertaa.

Tämä viikko menee varmaan aika samaan malliin lukuun ottamatta pitkää lenkkiä. Viime postauksessa taisin jo kirjoittaakin, että seuraava pitkä lenkki juostaan 4.9. puolimaratonin muodossa. Kääk.

Kurkun outojen vibojen takia otin tämän viikon liikuntojen osalta vähän kevyemmin, vaikka näköjään tuli pidettyäkin vain yksi kunnollinen vapaapäivä:

Mutta sinänsä harrastin suht kevyttä liikuntaa, sillä tiistaina ja keskiviikkona kävin vain lyhkäisillä kävelylenkeillä. Torstaina ja lauantaina kävin juoksemassa, mutta askel ei ottanut oikein tuulta alleen, ja varsinkin eilinen lenkki meni kuin tervassa juosten, ja kotona oli karsea olo ja päätä särki. Vaikka kurkkukipu olikin laantunut, ilmeisesti kropassa oli vielä jotain taudin jälkimaininkeja.

Tänään palasin 100 punnerruksen pariin ja ai karmee. Vuorossa oli viidennen viikon toinen treeni: 18 - 18 - 20 - 20 - 14 - 14 - 16 - väh. 40, ja tuon viimeisen sarjan kohdalla hiki valui otsaa pitkin ja hikitippoja loiskui lattialle kuin Suurimmassa Pudottajassa konsanaan. En tiedä vaikuttiko puolentoista viikon punnerrustauko ja pieni sairastelu, vai miksi otti noin koville. Yritin yhtä kaikki tehdä joka ikisen punnerruksen puhtaasti ja viedä rintakehän reilusti lattiaan, sillä fuskaamisesta ei tässä asiassa ole kyllä yhtään apua. Mutta eiköhän tämäkin viikko tule toistettua ennen kuin siirryn kuudennelle ja viimeiselle viikolle. Tietty ensin pitää selvitä vielä vitosviikon kolmannesta päivästä, voi oo äm gee.

Takana on pari ihan huippua liikuntapäivää! 

Torstaina eli eilen päätin uskaltautua 100 punneruksen viidennelle viikolle, ja olipa siinä ekan päivän tehtävässä tekemistä. Sarjoissa alkaa olla jo ihan kivasti toistoja (28 - 35 - 25 - 25 - väh. 35) ja vain minuutin tauot välissä. Kyllä tuntui pahalta, mutta onnistuin! Ja onnistuin olemaan fuskaamatta eli vein joka ikisellä punnerruksella rintakehän lattiaan enkä tehnyt mitään semipunnerruksia. Tässähän alkaa kohta olla ihan oikeasti ruista ranteessa!

Punnerrusten jälkeen kävin kipittämässä 6 kilometrin juoksunlenkin, joka taittui aikaan 41:11 eli minulle varsin rivakkaan tahtiin. Lähtiessä sää oli vielä ihan nätti, mutta viimeisen puolentoista kilometrin aikana taivas repesi ja loppulenkki mentiinkin sitten lenkkarit litisten ja vaatteiden liimaantuessa ihoon. Sateessa juoksu on ihanaa, mutta tietysti vähempikin vesimäärä olisi riittänyt. Onneksi oli kuitenkin kyse vain lyhyestä lenkistä. Pidemmän päälle likomärkänä lönköttely voisi alkaa kyrsimään.

Tänään kävin sitten ratsastamassa, ja kaikki meni jotenkin tosi hyvin. Tuntui että löysin istunnan ihan uudella tavalla, ja onnistuin istumaan samaan aikaan sekä ryhdikkäänä että rentona. Jees, mahtia.

Olen miettinyt jälleen kerran painoani, ja miksen oikein onnistu saamaan sitä alaspäin 78 kilosta. Luulen, että syy on jälleen kerran pääni sisällä, mutta tällä kertaa syy on loppujen lopuksi pelkästään positiivinen. Minulla yksinkertaisesti on niin hyvä olla itseni kanssa tässä kehossa, että ilmeisesti motivaationi painon pudottamiseen sen takia on vähän löysällä tuulella.

Katsotaan minne päivät vievät. En ole vielä luopunut toivosta 71 kilon saavuttamisen suhteen, ja hyvin todennäköisesti jatkan matkaani kyseistä kilolukemaa kohti, mutta toivon että osaan jatkossa ottaa vaakalukemat rennommin tekemäni oivalluksen seurauksena: olen tyytyväinen itseeni.

Jälleen yksi kävelypainotteinen liikuntaviikko takana:

Eilen lauantaina kävin hölkkäämässä 8,4 kilometrin vakiolenkkini rauhalliseen tahtiin ja aikaa kului 1:07:07 eli lähes kymmenen minuuttia kauemmin kuin touko-kesäkuussa. Ei vaan irronnut. Jokunen viikko on nyt mennyt todella vähäisillä juoksuilla ja kroppa oli aika tukkoisen oloinen. Mutta eiköhän se siitä. Polvi vaikutti kestävän. Nyt aion lisätä juoksun määrää ja rukoilen, että polvi ei enää kiukuttelisi ennen puolimaratonia ja että saisin sen juostua kunnialla läpi.

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa taas ratsastamaan ja tekipä hyvää. Aluksi mentiin koulua puolisen tuntia, mutta porottava aurinko ja pölyävä kenttä veivät puhdin pois sekä minusta että Oskusta, ja suunnattiin suosiolla reilun tunnin maastolenkille metsään.

Viikon aikana tein myös 100 punnerruksen neljännen viikon uusintakierroksen ensimmäisen ja toisen päivän. En osaa sanoa, tuntuiko yhtään helpommalta kuin ensimmäisellä kerrallakaan, mutta kaiken kaikkiaan yläkroppa alkaa olla huomattavasti vahvemman tuntuinen kuin ennen. Olen myös huomannut, että juostessa on punnertamisen myötä helpompi pitää selkä suorassa. Minulla on ollut vähän ongelmia ryhdin kanssa, mutta ylipäätänsä liikunnan avulla se on parantunut.

---

Heinäkuu on nyt ohi, joten liitän tähän myös kuukausikoosteen:

- juoksu 74,2 km

- kävely 74,4 km

- sauvakävely 37,4 km

- pyöräily 20 km

- ratsastus 2 h 55 min (2 kertaa)

- punnerrus 984 kpl

Juoksun määrä jäi suhteellisen vähäiseksi polviongelmien takia, mutta käveltyä tuli sitten senkin edestä. Yhteensä kilometrejä kertyi 206 km eli itse asiassa reilu kymmenen enemmän kuin kesäkuussa, vaikka polven hajoilun myötä ajattelin, että tämän kuun kilometrit jäävät vähäisemmäksi. Ja mutta hei! Entäs nuo punnerrukset sitten: niitähän on melkein tuhat! Elokuussa tuhannen punnerruksen raja rikotaan ihan ehdottomasti.

Väriensä puolesta mennyt liikuntaviikko oli kuin pääsiäisenä konsanaan:

En siis vieläkään päässyt ratsastamaan, sillä Oskun omistaja ilmoitti, että hevonen on vielä tämän viikon laitumella. Mutta nyt alkavalla viikolla hevostauon pitäisi lopultakin päättyä, jee!

Viikko meni siis käytännössä kävellessä, mutta tänään uskaltauduin hölkkälenkille. Keskityin lönköttelemään mahdollisimman rauhallisesti ja rennosti, ja polvi tuntui ihan ok:lta. Kyllähän tuo vieläkin on vähän paineinen ja naksuu ja rutisee hieman normaalia enemmän, mutta jospa se siitä. Yhtä kaikki, ensi viikon otan edelleen rauhallisesti eli en lähde mitään hullun matkoja taittamaan. Pääpaino on edelleen kävelyllä, mutta pyrin ujuttamaan sekaan yhden tai kaksi juoksulenkkiä fiiliksen mukaan.

Sitten punnerruksiin! Selvisin kunnialla 100 punneruksen neljännestä viikosta, malja sille!

1. päivä/tiistai: 18 - 22 - 16 - 16 - väh. 25 -> 102

2. päivä/torstai: 20 - 25 - 20 - 20 - väh. 28 -> 115

3. päivä/lauantai: 23 - 28 - 23 - 23 - väh. 33 -> 132

Kolmas päivä otti vähän koville, ja olin purskahtaa itkuun ennen viimeistä sarjaa, kun hiki valui jo pitkin otsaa ja kädet olivat hyytelöä. Mutta jumankekka, täällä ei luovuteta! Punnersin sitten urhoollisesti jopa kaksi punnerrusta tuon kolmenkymmenenkolmen päälle. Tämä neljäs viikko itse asiassa tuntui helpommalta kuin kolmas viikko ensimmäisellä kerralla, mutta ajattelin silti uusia tämänkin viikon. Näyttää tuo viides viikko nimittäin sen verran karsealta, että tarvitsen lisää aikaa henkiseen valmistautumiseen. Mutta kaiken kaikkiaan aika hurjaa vauhtia lihakset kehittyvät tuon ohjelman mukana: viime viikon lauantaina tein yhteensä 92 punnerrusta ja viikkoa myöhemmin jo 40 enemmän!