25

Alan olla aika innoissani sunnuntaista. Pari päivää on ollut fiilis, että jees, ihan mahtavaa päästä juoksemaan jälleen pitkää matkaa. Jännittää ja pelottaa vieläkin, mutta kyseiset tuntemukset jäävät koko ajan enemmän ja enemmän taustalle.

Kävin eilen hyvin rauhallisen 6 kilometrin hölkkälenkin. Tänään puolestaan olen käynyt ratsastamassa tunnin, pyöräilemässä 10 kilometriä ja punnertanut kuudennen viikon toisen päivän mukaisesti. Uskomatonta, että tuokin tappo-ohjelma alkaa olla loppusuoralla. Huomisen mitä todennäköisimmin lepään. On mahdollista, että käyn tyyliin jonkun neljän kilometrin kävelylenkin, mutta vain siinä tapauksessa, jos kroppa on hyvin tukkoisen oloinen.

Sunnuntaina sitten on aika juosta. Voi vitsi. Se on niin lähellä. Kaukainen haave, jota en olisi kaksi vuotta sitten edes osannut kuvitella toteuttavani. Ajattelin, etteivät minunlaiseni ihmiset yksinkertaisesti pysty tekemään mitään sellaista. Kaksi vuotta sitten otin ensimmäisiä askeliani Porin juoksukoulun tahdissa, ja tässä minä olen nyt. Ihan uskomaton tunne.

---

Olisin halunnut harjoitella puolimaratonille enemmän kuin mitä loppujen lopuksi harjoittelin. Oikea polvi on rajoittanut menoani viimeiset puolitoista kuukautta, sillä päätin ottaa varman päälle ja pudottaa viikottaisia juoksumääriäni noin kolmanneksella ja korvata niitä kävelyllä. Elokuun liikuntasaldo näyttääkin tältä:

- juoksu 90,8 km

- kävely 55,9 km

- sauvakävely 7,0 km

- pyöräily 28,2 km

- ratsastus 4 h (3 krt)

- kevennetyt punnerrukset 1313 kpl (!)

Kilometrejä kertyi yhteensä 181,9, mikä on hyvin. Tärkein tavoitteeni toteutui, sillä polvet ovat kuin ovatkin siinä kunnossa, että uskallan lähteä juoksemaan niillä puolimaratonin. Vaikka menneiden viikkojen aikana mieleni teki välillä juosta huomattavasti enemmän, sain onneksi pidettyä järjen päässä. Ja elokuun kaksi pitkää lenkkiä (15,6 ja 16,6 km) osoittivat, että kunto on kohdillaan: juoksu oli helppoa ja voimia jäi varastoon. Ehkä varovaisuudesta ja kävelylenkeistä oli loppujen lopuksi hyötyä kunnonkin kannalta. Vältyin yltiöpäiseltä ja maaniselta treenaamiselta, johon olisin saattanut hyvinkin päätyä, mikäli oikea polveni olisi toiminut koko ajan moitteetta. Kaikella on tarkoituksensa, ja haluan uskoa, että polven oikkuilu antoi minulle tärkeän oppitunnin levon ja palauttavan liikunnan merkityksestä. Mutta oli miten oli. Pohjatyö on nyt tehty, ja ylihuomenna nähdään, minne se minut kantaa.

P.S. Ai niin! Ilouutisia kaikille köyhille ja/tai piheille juoksijoille: Lidliin tulee maanantaina myyntiin taas juoksukamoja. Ajattelin käydä parin pitkähihaisen juoksupaidan lisäksi poimimassa itselleni kokopitkät juoksuhousut, sillä uskon viimeinkin olevani henkisesti valmis sonnustautumaan mokomiin.