Tänään on ollut vähän parempi päivä ja osittain luultavasti sen takia, että kävin tuhlaamassa rahaa! Materialistia on niin helppo miellyttää. Kävin poimimassa köyhän urheilijan paratiisista eli Lidlistä sylillisen juoksuvaatteita. Nyt on uudet vuorilliset juoksuhousut (no juu, ostin ihan juuri Ellokselta yhdet eiku kahdet pökät, mutta ei kai juoksuhousuja ikinä voi olla liikaa?), juoksupanta, juoksupipo, juoksukäsineet, juoksukalsarit ja kolme paria juoksusukkia. Ah! Lisäksi miesystävä kävi ostamassa puolestani toisesta Lidlistä vielä yhdet hanskat sekä soft shell -takin, kun haluamani takin väriä ja kokoa ei ollut tuossa putiikissa, jossa aamulla kävin. Ei noita takkejakaan ollut kuin kaksi ennestään naulakossa, mutta kun toinen niistä on tallikäytössä ja kyllähän ihminen muuhun liikuntaan ainakin sen kaksi takkia tarvitsee. Pukee vaikka päällekkäin jos ei muuten. Kaiken kaman yhteishinnaksi tuli jotain 70 euroa, parasta.

(Ja se takki on oikeasti todella kaunis! Sellainen valkoinen tehosteväreillä.)

Lisäksi olen kuunnellut Lady Gagaa liian kovalla, koska tuosta Lady Gagan uudesta levystä tulee yksinkertaisesti hyvä mieli.

Olen edennyt 100 punnerruksen uusintaottelussa viikolle kolme, ja nyt alkaa taas tuntua harvinaisen pahalta. Tekniikan muuttaminen raskaammaksi on kyllä sinänsä tuottanut tulosta, sillä yläkroppa voimistuu koko ajan. Eilen testasin, joko punnertaminen ilman polvien tukea alkaisi onnistua, ja sain tehtyä yhden punnerruksen huomattavasti paremmalla tekniikalla aiempaan verrattuna. Toistaiseksi aion kuitenkin jatkaa vielä polvien varassa ainakin tämän sadan punnerruksen ohjelman loppuun. Luultavasti tästä edespäin teen taas kunkin viikon kahdesti, sillä tämän päivän harjoitus tuntui tosiaan sen verran ärjyltä, ettei mahdollista.

Punnerrusten lisäksi tänään suunnittelin vielä käyväni kymmenen kilometrin lenkillä ja sen jälkeen saunassa.

Jei, olen nyt onnellinen kaksien pitkien juoksutrikoiden omistaja! Enää ei tarvitse kipitellä syksyn viimoissa caprimallisiin pöksyihin sonnustautuneena. Tilasin nuo pitkät mallit Ellokselta (luultavasti jonain yön pimeänä tuntina, jolloin kynnykseni tehdä postimyyntiostoksia on erittäin matala), ja sain paketin eilen. Toiset housuista ovat ihan peruskamaa, mutta toiset on tarkoitettu talvijuoksuun. Niissä on vuori ja ne ovat tuulen- ja vedenpitävät ja sain niihin vielä 40 prosentin alennuksenkin. Aika jees! Kyllä nyt kelpaa.

Odotan jotenkin tosi paljon talvea. Muistan viime talven pakkaslenkit, kun tiet olivat mukavan nihkeät ja pitävät pakkasesta ja puut kuurassa. Kotiin päästyäni pipo ja kaulaliina olivat huurussa, posket punaiset ja mieli raikas. Odotan myös, että pääsen taas hiihtämään. Ostin viime talvena sukset, mutta hiihtokauteni jäi vähän tyngäksi, kun tammikuussa urheilin polveni sen verran kipeäksi, että kolmeen viikkoon en uskaltanut ottaa esimerkiksi ainuttakaan juoksuaskelta. Jos sitä tulevana talvena osaisi rajoittaa vähän enemmän.

Painon kanssa mennään taas ihan päin hanuria, sillä eilinen punnitus antoi tulokseksi 77,9 kg eli kilon verran enemmän kuin viime viikolla. Syitä on aina kiva etsiä (sillä koskaanhan ei voi olla kyse siitä, että olisin syönyt liikaa!), ja tällä kertaa syytän typerää hellettä, e-pillerilaatan kolmatta viikkoa ja kevyttä liikkumista. Lista on sitten ihan tosissaan kirjoitettu, eikä mikään vitsi, heh.

Helle turvottaa ja sen huomaa esim. kintuista. Odotan oikeasti tosi paljon elokuun ja syyskuun viileneviä kelejä, jolloin aurinko kuitenkin vielä paistaa ja maa ei ole vielä jään ja lumen peitossa. Lempivuodenaikojani ovat juurikin kevät ja syksy. On ihanaa hengittää 5-15-asteista ilmaa. Viime syksy oli laihdutukseni kannata suorastaan ilmiömäinen, ja toivon että tänäkin vuonna syksy menisi kaikin puolin helpoimmin kuin tämä kesäaika.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut plussaviikkojeni sijoittumista kalenteriin, ja sama kaava vaikuttaisi toistuvan suhteellisen tasaisesti: viikko ennen kuukautisten alkua painoni jostain syystä nousee juurikin jollain kilontapaisella. Joku pöllö kiertojuttu.

Osalla paino ilmeisesti putoaa liikunnan keventämisen myötä. Tietty riippuu varmaan, millaista liikuntaa harrastaa, mutta joka tapauksessa itselläni kroppa alkaa välittömästi turvota ja olo muuttua lössähtäneeksi, jos en pääse säännöllisesti juoksemaan ja hikoilemaan sankotolkulla nesteitä pihalle. Juoksu pitää myös aineenvaihduntani älyttömän hyvin käynnissä. Nyt kun olen kahden viikon aikana juossut tasan kahdesti yhteensä 12 kilometriä, niin kyllä sen huomaa. Voi vitsi kun kirkkovenettää. Polvi olisi nyt ok (todiste: pystyn kulkemaan portaissa alaspäin ilman sen kummempia viboja), mutta hellettä piisaa siihen malliin, että ei jestas sentään. Tosin olo alkaa tällä hetkellä olla se, että juoksemaan on päästävä. Säästä viis.

Summa summarum: Nesteitä nämä vain on, joten no panic!

Haluaisin juoksemaan jo senkin takia, että olen onnellinen uusien juoksukamojen omistaja! Ehdoton lempiurheiluliikkeeni Lidl hemmotteli taas pihiä (ja köyhää) juoksijaa, sillä putiikissa on tällä hetkellä myynnissä muun muassa juoksupaitoja, -capreja, -hameita ja -sukkia. Kävin tänä aamuna ostamassa kaksi juoksutoppia (harmaan ja punaisen), uudet caprit sekä parit sukat. Hame olisi ollut aika kiva, mutta sen alle olisin ehdottomasti tarvinnut jotkut sortsit, sillä en taatusti lähde hankauttamaan sisäreisiäni rikki lenkillä. Hame jäi siis odottamaan solakampia reisipäiviä. Kannattaa käydä kurkkaamassa lähin Lidl, sillä mielestäni nuo tuotteet ovat aivan yhtä hyviä kuin urheilukauppojen kalliit merkkikamat, ja omille ostoksilleni taisi tulla hintaa 28 euroa.

Kävin ostoksilla lempiurheiluvaatekaupassani Lidlissä. Tänään tuli myyntiin läjä erilaisia juoksuvaatteita, ja ryysin kauppaan alennusten perässä juoksevan mummon lailla jo aamusta. Lidlin urheilukamat ovat mielestäni aivan yhtä hyviä kuin jopa kymmenen kertaa enemmän maksavat merkkivastineet, ja kyttäänkin aina mainoksista, milloin myyntiin tulee jotain ostamisen arvoista. Yksi aivan loistava puoli Lidlin urheiluvaatteissa on se, että niissä on lähes poikkeuksetta taskut. Aika usein nimittäin törmää juoksuvaatteisiin, joissa ei ole lainkaan taskuja, mikä on mielestäni aika iso puute. Minulla on jopa yksi lehden tilauslahjana saatu takki, jossa ei ole taskun taskua, voi jee.

Ostin lyhythihaisen juoksupaidan, -caprit, -takin sekä kokopitkät urheiluhousut. Yhteensä vaatteet maksoivat vajaa 40 euroa. Ohessa hienot Lidlin nettisivuilta otetut kuvankaappaukset, joissa on siis esillä listan kolme ensimmäistä tuotetta. Pitkät housut olivat ilmeisesti jäännös jostain aiemmasta erästä, sillä ne löytyivät haudattuna toisesta paikasta eikä niistä nyt siis ole kuvaa. Mustat perushousut ne joka tapauksessa ovat. Ärsyttää muuten välillä, että usein noissa naisten vaatteissa on värivaihtoina joko pinkki tai musta. Miesten vastaavissa kamoissa oli tarjolla ihana turkoosi. Valitsin paidan ja takin väriksi joka tapauksessa tuon pinkin, sillä mustia vaatteita minulla on ihan riittämiin ja niissä tulee vain entistäkin kuumempi, jos juoksee aurinkoisella säällä.

Vähän muuten ahdisti ajatus kireistä juoksucapreista, mutta sovitin niitä äsken päälleni eivätkä ne näyttäneet loppujen lopuksi hullummilta. Nyt pitää vain toivoa, että pian tulee tarpeeksi lämmin, että pääsen testaamaan kaikkia uusia vaatteita. Takin voisin kylläkin jo tänään laittaa ylle. Kyllä se vain niin on, että uudet vaatteet piristävät myös liikunnassa!

Mitä tulee liikuntaan muutoin, niin viime viikon liikuntakooste on seuraavanlainen:


Perjantai oli oikea luksuspäivä, sillä pääsin tallille sekä meno- että paluumatkan autokyydissä. Toisaalta kävelyjen jääminen väliin harmitti vähän, kun en sitten enää saanut erikseen aikaiseksi lähteä lenkille. Lauantaina uskaltauduin toistamaan parin viikon takaisen 13,5 kilometrin lenkin, joka taittuikin tällä kertaa kevyemmän oloisesti. Ei se vieläkään varsinaisesti mikään läpihuutojuttu ollut, mutta kroppa kesti matkan huomattavasti paremmin. Pitäisi muuten etsiä joku tasaisempi reitti pitkille matkoille, sillä tuo nykyinen käsittää muutamia sen verran ärjyjä ylämäkiä, että niiden soisi osuvan mieluummin lyhyiden lenkkien varrelle. Ei ole kiva tunne pusertaa puolivälissä matkaa jumalattoman jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös kun tietää, että se vie matkan pituuteen nähden kohtuuttomasti voimia lihaksista ja kotiin pitäisi kuitenkin vielä jaksaa seitsemän kilometriä. Mutta toisaalta taas... olen jaksanut hölkätä lenkin läpi mäistä huolimatta, joten ehkä se vain pitäisi ottaa treenin kannalta. Ei ulkona juoksu koskaan ole mitään pelkällä tasaisella alustalla etenemistä.

Liikuntaviikko oli siis mainio. Syömisten kanssa iloittelin loppuviikosta ehkä hivenen liikaa, mutta keskiviikkonahan sen sitten taas näkee, sainko karistettua liiat energiat teiden varsille vai vaaniiko vararengas pääsyä takaisin vyötärölle. No joo, elämä on elämää.

Herkkukuri ja liikunta alkavat lopultakin näyttää tuloksia, sillä vaaka tarjoili tänään kivan lukeman eli 78,9 kiloa! Ihan mahtavaa. Puoli kiloa vielä matkaa jäljellä, ja jos tällä kertaa yrittäisin olla päätymättä takaisin 80 kilon kieppeille, niin ehkä joskus pääsisin perillekin, hehee. Hitaasti hyvä tulee ja itselleni tulee liian nopsaa laihduttaessa päälle vain karmea stressi ja kirkkovenetys.

Sitten housujuttuja.

Otin tänä aamuna uudet kuvat siitä, miten olen edistynyt tavoitteessani mahtua viime kesänä ostamiini Elloksen koon 44 farkkuihin. Ja hyvinhän niihin nykyään mahdutaan:

Alla vertailun vuoksi 29.8.2010 otetut kuvat. Tuolloin painoni oli noin 87,5 kg eivätkä housut mahtuneet kiinni muuten kuin väkivalloin. Erityisvierailijana kuvassa upeat Vapaa Valinnan alushousut.


Siitä se röllykkä siis on vähitellen kaventunut ja persauskin on vastentahtoisesti suostunut luovuttamaan muutaman sentin hoikemmalle tulevaisuudelle.

Eilen kävi hassu juttu, kun kaivelin vaatekaappia. Löysin nimittäin kesällä 2009 ostamani 44-kokoiset farkut, jotka olivat luonnollisesti jääneet käyttämättä, koska eivät silloin mahtuneet kunnolla 95-kiloisen kroppani päälle. Sovitin eilen kyseisiä housuja, ja en voinut muuta kuin nauraa, sillä ne olivat auttamatta liian isot. Olin sitten onnistunut laihtumaan housuista läpi ilman, että olin älynnyt niitä missään vaiheessa käyttää.

Rupesin sitten miettimään, että onkohan noissa Elloksen pöksyissä jotenkin niukempi mitoitus, sillä tällä hetkellä kahdet omistamani 44-kokoiset housut ovat liian isot. Toiset ovat nuo yllämainitut ja toiset ovat H&M:n mustat housut, joita olen käyttänyt viime kesästä. Ne ovat viime kuukausina ruvenneet valumaan käytössä koko ajan alaspäin, vaikka olen käyttänyt niiden alla pitkiä kalsareita. Luultavasti housuista tulee käyttökelvottomat siinä vaiheessa, kun välihousujen käyttäminen on silkkaa liioittelua.

Oli miten oli, olen iloinen!

Minun oli tarkoitus tehdä itsestäni "ennen ja jälkeen" -tyyppinen postaus sitten kun saavutan tavoitteeni. Helmikuun syöpöttelyjen ja viime viikon plussakilon (joka on päässäni muodostunut kymmeneksi plussakiloksi) jälkeen olen kuitenkin suistunut johonkin itseni epäilemisen syövereihin. Vähättelen saavutuksiani aina kun luen muiden blogaajien saavutuksista: "Minussa on pakko olla jotain vikaa, kun minulla menee 12 kilon pudottamiseen 12 kuukautta, kun muilla siihen menee vain 12 viikkoa."

Näin yhtäkkiä itseni kamalan isona, vaikka vielä vähän aikaa sitten hymyilin omalle peilikuvalleni, jossa näin onnistujan. Yhtäkkiä ilon kyynelet olivat muuttuneet surun ja pettymyksen kyyneliksi.

On siis aika katsoa todellisuutta sellaisena kuin se on.

Kaivelin koneeni uumenista kuvia itsestäni, kun painoni oli noin 90-95 kiloa. En edes jaksanut sutata kasvoja pois, sillä jotenkin noissa kuvissa välittyy se, miten epämukavalta minusta on tuntunut, kun minua on kuvattu.

Ensimmäinen kuva on muistaakseni keväältä 2008. Paino liikkui tuolloin luultavasti 90 kilon pahemmalla puolella. Olin edellisenä keväänä pudottanut painoa 95 kilosta 85 kiloon, ja tuon kuvan ottohetkellä näyttäisi siltä, että olin tehokkaasti kerännyt niistä ison osan takaisin. Pakko muuten mainita, että käytän edelleen noita samoja ulkoiluhousuja! Ovathan ne vähän väljät, mutta niissä on vyötäröllä napakka leveä kuminauha, joten ovat ainakin toistaiseksi pysyneet hyvin jalassa.

Toinen kuva on otettu marraskuussa 2008. Naama on turpea vartalosta puhumattakaan. Olin tuolloin pikkujoulumiitissä Himoksella, joten vastaavia superedustavia otoksia löytyy kyseisestä tapahtumasta enemmänkin.

Kolmas kuva on heinäkuulta 2009. Muistan kuvaajani Kristiinan kehottaneen minua ottamaan tulevaisuuteen katsovan humanistin ilmeen, mutta mielestäni näytän kuvassa vain surulliselta. Eikä ihme, sillä tuossa vaiheessa painoni liikkui jo 95 kilon tietämissä. En harrastanut tuolloin käytännössä lainkaan liikuntaa ja kesä oli mennyt syödessä ja sohvalla istuessa.

Tiesin lähestyväni sitä pistettä, jolloin minun oli oikeasti päätettävä, halusinko jatkaa itseni lihottamista kohti sataa kiloa ja siitä yli vai halusinko vielä kerran yrittää muuttaa elämäni.

Kristiinan kautta sain tietää Porin juoksukoulusta, jonka avulla elo-syyskuun vaihteessa aloitin ja opettelin juoksemaan. Ensimmäinen harjoitus oli: "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla." Siitä minä aloitin ja tässä minä olen tänään:

Ero kolmannen ja neljännen kuvan välillä on noin 15 kiloa ja normaalipainoon minulla on siis matkaa parisen kiloa. Ja kyllä! Viimeisessä kuvassa minulla on vihdoinkin jalassani ne kuuluisat Elloksen koon 44 farkut, jotka viime kesänä ostin, mutta jotka eivät silloin vielä mahtuneet päälleni. Ihmeitä tapahtuu ja liian pieninä ostetut vaatteet voivat joskus jopa mahtuakin ylle!

Tämä postaus oli ensisijaisesti minulle, sillä tarvitsin tätä todella.

Tammikuun liikunnat on nyt liikuttu, ja teinkin niistä yhteenvedon. 200 kilometrin liikuntahaasteen suoritin menestyksekkäästi, sillä kaiken kaikkiaan kilometrejä kertyi 291,5! Sain melkein 300 kilometrin rajan rikki, mutta loppukuun polviongelmat ja yleinen laiskuus tekivät tehtävänsä kriittisellä hetkellä. Toisaalta tuo mainittu polven reistaaminen johtunee siitä, että yhdessä vaiheessa innostuin kilometrien haalimisesta vähän liikaa ja pistin ilmeisesti kehoni liian koville.

Liikunnat koostuivat kokonaisuudessaan seuraavasti:

- juoksu 122,8 km
- hiihto 103,2 km
- kävely 65,5 km
- ratsastus 6 h 10 min

Paino laski kuukauden aikana 81,6 kilosta (5.1.) 79,8 kiloon (26.1) eli aivan loistava tulos! Tosin katsotaan nyt sitten keskiviikkona, mistä lukemista helmikuussa startataan... lol.

Harmillista on se, että joudun nyt jonkin aikaa varomaan oikeaa polveani. Se ei varsinaisesti ole kiittänyt eilisen ja tämän päivän juoksulenkeistä, joten siirrän suosiolla 14 kilometrin hölkät ensi viikkoon, ja otan tämän viikon kevennetysti. Huomiseksi olen kaavaillut pitkästä aikaa sauvakävelyä, ja keskiviikkona menen miesystäväni kanssa kylpylään synttärieni kunniaksi. Aion lillua porealtaissa sydämeni kyllyydestä ja toivoa polven ihmeparantumista poreiden hellässä huomassa. Torstaina voisin taas käydä sauvakävelemässä ja perjantaina onkin sitten talli- ja kävelypäivä. Viikonloppuna ehkä kokeilen tunnin hölkkälenkkiä riippuen siitä, miltä polvi silloin tuntuu.

Olen viimeksi käynyt uimassa viime syyskuussa, jolloin painoin noin seitsemän kiloa enemmän kuin nyt. Sovitin tänä aamuna uikkareita keskiviikkoa varten, ja oli ihanaa huomata, miten tankini istuu ja sopii paljon paremmin päälleni kuin aiemmin! Vielä en siis rohkene lähteä uimaan bikineissä, mutta eiköhän sekin päivä vielä viimeistään kesällä koita. Otin pitkästä aikaa itsestäni edistymiskuvankin:

Kuvien välillä on siis 5 kuukautta ja 7 kiloa, ja on niissä huomattavissa sopivasti eroa (paitsi siivoustaidoissa). Vatsa ja käsivarret ainakin ovat kutistuneet. Kiehtova yksityiskohta vasemmassa kuvassa on se, että uima-asun alaosa on kokoa 46/48, hah. Läski on saattanut sulaa, mutta ei ainakaan ahterista.

Olen muuten huomannut, että laihtumisen myötä minun on ollut helpompi suhtautua ylipainooni ja XL-kokoiseen takalistooni huumorilla. Se helpottaa kummasti, kun oma ulkomuoto ei enää nosta kyyneleitä silmiin vaan sille voi välillä jopa hihitellä.

Joulu alkaa olla takanapäin, mistä olen aika helpottunut. Viime aikoina on tullut syötyä ihan hulluna, ja vaikka onkin kaihoisaa ja tuskallista luopua jokapäiväisistä suklaakarkeloista, niin suurimmaksi osin olen onnellinen, kun pääsen taas liikunta- ja syömisrutiineihin kiinni.

On helpottavaa huomata itsestä, että kaipaan kevyempää ruokavaliota ja säännöllistä liikuntaa. Tuntuu kuin ne olisivat normaalia elämääni suklaan syömisen ja löhöilyn sijasta. Tämä on todella merkittävä havainto ja merkki siitä, että elämäntapani ovat muuttumassa. Paluuta entiseen ei ole, sen olen itselleni vannonut.

Joulusta huolimatta olen kuitenkin liikkunut ihan kivasti. Menneelle viikolle mahtui neljä juoksulenkkiäkin.

Tänään (tai teknisesti ottaen eilen) tuli todettua, miten pitävän pohjan katoaminen jalkojen alta vaikuttaa melkoisesti juoksunopeuteen. Kiersin normaalin 8,4 kilometrin lenkin, mutta siinä missä siihen lauantaina kului 1 tunti ja 3 minuuttia, tänään reitti vaati lähes puolitoista tuntia. Taivaalta satoi koko päivän lunta ja suurimman osan lenkistä puskin eteenpäin nilkkaan asti ulottuvassa lumihangessa, sillä eihän sunnuntaina ja Tapaninpäivänä kukaan ole auraamassa jalkakäytäviä eikä muiden ulkoilijoiden jättämistä jalanjäljistä ollut juurikaan apua. Hieman kiroilutti, kun tuntui etten meinaa päästä lumihangessa lainkaan eteenpäin, mutta sitten vaihdoin sissiasenteelle ja päätin, että hölkkään reitin vaikka henki menisi. No, henki säilyi, mutta lyön vetoa, että venyttelyistä huolimatta pohkeeni ovat huomenna melkoisen kipeät.

Huomenna lähden suksiostoksille, minkä lisäksi koluan läpi varmaan muutamat vaatekauppojen alennusmyynnit. Ennen joulua ostin H&M:ltä puoleen hintaan itselleni uuden villakankaisen talvitakin. Hienointa ehkä kaikessa on se, että kerrankaan en joutunut ostamaan isointa kokoa, joka rekistä löytyy, vaan päälleni mahtui koko 42 ja se istuu minulle kuin nakutettu. On ihanaa huomata, miten vaatteet alkavat näyttää hyviltä päälläni.

Huomiseen ohjelmaan kuuluu myös gradukirjojen palautus yliopiston kirjastoon. Sain nimittäin ennen joulua tiedon, että graduni on hyväksytty eli tammikuussa edessäni on valmistuminen. Olen kaiken lisäksi jo saanut osa-aikaista työtä omalta alaltani, jee!

Vuosi 2011 näyttää etukäteen todella hyvältä ja lupaavalta.

Tänään oli ihana sää, kun pakkanen hellitti hieman ja nousi 13 miinusasteeseen. Kävin hölkkäämässä saman reitin kuin eilenkin. Tiet olivat jonkin verran lumen peitossa, joten juokseminen oli normaalia raskaampaa, mutta hyvä fiilis lenkistä joka tapauksessa tuli. On muuten ihanaa huomata, miten en enää juokse laihtuakseni, vaan juoksen koska nautin juoksemisesta. I run because I can. Siitä tiedän, että hyvä tästä tulee.

Ihan hullua, miten pari juoksulenkkiä ovat palauttaneet uskoni ja motivaationi laihtumiseen. Ero jokusen päivän takaiseen mielialaani on käsittämätön. Eilen jopa innostuin selailemaan Elloksen alea ja nyt tein sen, mistä olen haaveillut jo pitkään eli tilasin bikinit! Tarkalleen ottaen tilasin kahdet, kun kerta halvalla sai.

Tarkoitus on saada paino ensin 78 kilon paremmalle puolelle ennen kuin sonnustaudun julkisesti yllä olevien kuvien mukaisiin uima-asuihin (tilasin luonnollisesti yhteensopivat alaosat), mutta olen ihan innoissani! Uskon, että ensi kesänä voin ensimmäisen kerran elämässäni jättää kokouikkarit ja tankinit kaappiin ja kävellä yleisellä uimarannalla ryhdikkäänä, pää pystyssä ja ylpeänä saavutuksistani ja kehostani.

Jotkut saattavat muistaa marraskuun juoksuhaasteeni, joka onnistui varsin hyvin. Olen pyöritellyt päässäni ajatusta tammikuun liikuntahaasteesta, jossa tarkoitukseni on liikkua kuukauden aikana yhteensä 150 kilometriä. En halua rajoittaa tammikuun haastetta pelkästään juoksuun, sillä sääolosuhteet voivat tähän aikaan vuodesta rajoittaa juoksulenkkien määrää ja pituutta. Sen sijaan 150 kilometrin kartuttamiseen käy esimerkiksi kävely, sauvakävely ja hiihto, joita näillä näkymin olen tammikuussa aikeissa harrastaa. Ratsastus jääköön haasteen ulkopuolelle, sillä siinä kilometrejä on vähän hankalampi mitata. Kaavailen kilometrimääräksi 150 kilometriä sen takia, että se on todella realistinen tavoite, sillä marraskuussa 125,9 juoksukilometrin lisäksi liikuin 45,2 kilometriä eli yhteensä kilometrejä karttui 171,1. Näin ollen 150 kilometrin pitäisi olla sopiva haaste. Tarkoitus tässä on lähinnä se, että saan kannustettua itseäni pysymään liikkeessä myös kylmällä säällä. Plussaa on tietysti se, jos joku muukin innostuu tarttumaan haasteeseen tai kehittämään omanlaisensa haasteen!

Paino on nyt 82,8 kg eli laskua viime viikosta 200 grammaa. Olen tulokseen ihan tyytyväinen, sillä viikonloppuna tuli syötyä leipää ja juustoa ja hurjasti suklaata ja keksejä. Ilmeisesti juoksulenkit kuitenkin tekivät tehtävänsä, eikä paino noussut. Juoksuhaastetta on muuten nyt takana 95,7 kilometriä, eli sadan kilometrin etappi tulee vastaan seuraavan lenkin aikana!

Olen etsiskellyt täksi talveksi itselleni ulkoilutakkia, jolla pärjäisi vähän kovemmassakin pakkasessa. Tilasin aluksi Ellokselta laskettelutakin koossa 42, mutta takki oli aivan toivottoman iso minulle. Lidlissä on tällä viikolla ollut myynnissä kaikkia laskettelu- ja hiihtovaatteita, ja kävin sieltä poimimassa kokeilumielessä laskettelutakin koossa 40 ja se oli täsmälleen sopivan kokoinen. Aika mieletöntä, miten minulle mahtuvat koko ajan pienemmät ja pienemmät yläosat. Odotan hurjana alennusmyyntejä, joissa on mahdollista tehdä loistavia takkilöytöjä halvalla. Aiemmin ylleni ovat mahtuneet ainoastaan koon 44 tai 46 takit, ja niitä harvemmin löytää alennusmyynneistä, tai sitten ne ovat jotain erikoismitoitettuja muodottomia päällä roikkuvia säkkejä.

Vaaka näytti tänään lukemaa 85,7 kilogrammaa eli lisäystä viime viikkoon tuli ihan hirveän karmeat 200 grammaa. Tietysti olisi ollut mukava menettää nuo kaksisataa grammaa, mutta oikeastaan olen tosi tyytyväinen nykyiseen tilanteeseeni. Tämä on jo toinen viikko peräkkäin, kun olen 85,x-lukujen puolella ja se on mahtavaa. Mahtavaa on myös se, että mittasin äsken vyötäröni ja lantioni ympäryksen, ja uudet mitat ovat 80 ja 110 cm. Muutosta alkukuun mittoihin siis molemmissa kaksi senttiä. Vähän harmittaa, etten ole aiemmin turvautunut mittanauhaan, vaikka moni sitä suositteleekin, sillä vähenevät sentit jos mitkä todistavat, että keho oikeasti muuttuu vaikka vaaka junnaisikin vastaan.

Ai niin! Ja jumalauta sentään, pungin äsken itseni niihin Elloksen koon 44 farkkuihin ja sain huikean vatsan sisäänvedon jälkeen napin ja vetoketjun kiinni. Ja ei, housuja ei todellakaan voi vielä käyttää, mutta edistystä tämäkin, heh.

Hain tänään Postista H&M:ltä tilaamani tregginsit. Pari huomiota:

a) L-kokoiset pöksyt mahtuivat jalkaani ilahduttavan helposti eivätkä olleet lainkaan pienet! Jotain edistymistä on siis havaittavissa myös lantion seudulla.

b) Ahterini on leveä, siitä ei pääse mihinkään, mutta housut näyttivät yllättävän hyviltä päälläni. Varsinkin saappaiden kanssa ne ovat oikein toimivat.

Käyttöhousujeni määrä siis kaksinkertaistui kertaheitosta!

Viime viikon liikunnat sen sijaan näyttivät tältä:

Minulla oli kaikki mahdollisuudet liikkua viitenä päivänä, mutta alkuviikon jälkeen tein jonkinasteista henkistä kuolemaa ja liikkuminen sitten jäi neljään päivään. Mutta toisaalta, kyllä tuossakin määrässä on jo tekemisen meininkiä. Lenkeillä alkaa olla mukavasti mittaa, joten ei tässä varsinaisesti mihinkään itsensä ruoskimiseen syytä ole.

Syömiset on niin ikään aika ok. Purkillinen Aino Ihana Maitosuklaa -jäätelöä sekä Maraboun Digestive-suklaalevy tuli loppuviikosta ahmaistua kitaan kunnon syöpöttelijän ottein, mutta muutoin ruokavalio on kunnossa.

Jos housukokoni ei ole laihtumisen myötä juurikaan pienentynyt, niin yläosissa sen eron kyllä huomaa! Kokeilin äsken huomista ratsastusta varten erästä L-koon fleecetakkia, jota olen viimeksi käyttänyt joskus viime talvena, ja jestas se oli väljä vatsan kohdalta. Onneksi takki menee ihan hyvin vapaa-ajalla, vaikka vähän iso onkin. Mutta muistan siis, että on se joskus ollut huomattavasti käypäisempikin.

Ei muuta. Piti vain tällainen huomio kirjata ylös kaikkien niiden epätoivoisten housuhetkien vastapainoksi.

Nyt olen tehnyt jotain sellaista, minkä tekemistä olen tähän päivään saakka yrittänyt kaikin voimin vältellä. Olen päättänyt hankkia trengginsit ja voi hyvänen aika sentään. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että leveä ahteri ja piukeat farkkukuvioiset trikoot eivät ole se toimivin yhdistelmä. Mutta tänään sorruin tilaamaan moiset joustoihmeet H&M:ltä ja odotan jo kauhulla hetkeä, kun saan paketin kotiini ja ähisten rullaan pöksyt kinttuihi ja itken peilikuvani edessä. Koska vahva lähtöoletus on, etteivät ne yksinkertaisesti voi näyttää hyviltä.

Syy miksi ylipäätänsä lähdin tregginsejä hankkimaan on se, että minulla on muutamat saappaat ja tarvitsen kapealahkeiset housut niitä varten. Surullisenkuuluisat Elloksen koon 44 farkut eivät (yllättäen) vieläkään mahdu päälleni, joten joku ratkaisu tähän valtaisaan dilemmaan oli keksittävä. Viime syksyn ja talven housuja en voi käyttää, sillä ne ovat liian isot (!). Olen jossain ihmeellisessä housulimbossa, sillä aiemmin käyttämäni housut roikkuvat päällä ja ovat rumat, mutten mahdu vielä uusiinkaan.

Reportaasia tregginskokemuksista seurannee parin viikon sisällä. Kuvia en todellakaan lupaa.

Tänään pohdin, että omalla tavallaan olen aika tyytyväinen kroppaani. No joo, ylimääräistä (mikä edes on ylimääräistä?) on vähän siellä sun täällä, mutta toisaalta, kuka senkin on määrittänyt, ettei ylimääräistä saisi olla. Joku typerä kauneusihanne, hmph, kauneusihanne in my huge ass. Tuijotan yleensäkin ihan liikaa vaa'an lukemia ja annan niiden määrittää suhtautumista itseeni, sillä eihän kukaan NORMAALI ja KAUNIS nuori nainen yksinkertaisesti voi painaa 87 kiloa!

No, joka tapauksessa tänään olin tyytyväinen kroppaani, ja ajattelin että toisaalta minua ei mitenkään älyttömästi haittaisi jäädä tämän painoiseksi, koska tämä 10 kilon ylipaino ei tällä hetkellä edes aiheuta minulle mitään terveydellistä riskiä, mutta kun... Haluan mahtua upeisiin housuihin ja kokea, miltä se tuntuu, kun voin vain kävellä kaupan ovesta sisään ja ottaa rekistä mitkä tahansa kauniit housut ja nähdä, miten ne mahtuvat päälleni. Vaikka liikunta ja laihtuminen ovat muokanneet kroppaani niin ahterini on se, joka pysyy. Vuosi sitten 96-kiloisena käytin koon 46 farkkuja. Nyt 87-kiloisena käytän edelleen koon 46 farkkuja. Voi jeesus sentään. Vyötärö ja reidet ovat kaventuneet, mutta lantio ja perse ovat ilmeisesti tulleet jäädäkseen.

Tilasinpa sitten heinäkuussa Elloksesta uudet koon 44 farkut ihan vain siitä periaatteesta, että en enää ikinä osta yksiäkään koon 46 farkkuja. No eivät ne kirotut pöksyt mahtuneet jalkaan. Mutta pidin ne siitä huolimatta, koska ajattelin, että kutistuahan tässä joka tapauksessa aiotaan, joten siinäpä onkin oivat seuraavan etapin housut. (Kesäkuussahan muistaakseni hehkutin mahtumistani H&M:n mustiin koon 44 housuihin, jotka ovatkin tällä hetkellä ahkerassa käytössäni ja juuri sopivat.)


Tässä siis kuvatodiste siitä, miten tuskallista housuostosten tekeminen edelleen on. Kun eivät ne penteleet vain suostu menemään kiinni niin minkäs sille tekee. Jossain vaiheessa (mieluummin puolen kuin kymmenen vuoden sisällä) aion noihin farkkuihin kuitenkin mahtua, ja olkoot ne mittarina empiirisessä kokeessani, jonka tarkoitus on selvittää, onko perseen massa vakio vai onko siitä mahdollista sittenkin päästä eroon. Kokeen etenemistä seurataan 83 ja 78,5 kilon kohdalla, kunhan jonain jännittävänä päivänä kyseisiin lukemiin päästään. Polttava kysymys kuuluukin: voiko nainen laihtua 20 kiloa ilman että hänen farkkujensa koko pienenee?

Lupausteni mukaisesti tänään oli virallisen läskipunnituksen vuoro ja vaaka näytti lukemaa 88,9. Eli ei tässä nyt niin suossa vielä olla kuin mitä maanantain lukemien perusteella olisi voinut kuvitella. Turvotukset saivat kyytiä alta aikayksikön, kun vaihdoin taas vähän järkevämpään ruokavalioon ja pistin perseeni liikkeelle. Eli loppujen lopuksi olen selvinnyt heinäkuun syöpöttelyistä ja epäsäännöllisistä liikunnoista 800 gramman painonnousulla. Olen oikeasti tyytyväinen.

Ostin muuten Intersportin alesta itselleni uudet juoksuhousut. Tai eivät ne varmaankaan virallisesti ole juoksuhousut, mutta jotkut pöksyt nyt kumminkin, joissa voin tuntea itseni äärimmäisen atleettiseksi ja sporttiseksi. Olin jo kauan etsinyt polvimittaisia housuja, joissa on taskut. Kyllä nyt kelpaa kun ei tarvitse roikottaa avaimia kaulanauhassa eikä kantaa mp3-soitinta kädessä. Ai niin! Ja parastahan tässä on se, että ne ovat kokoa 42. Vielä kun mahtuisin farkkujen kokoon 42 niin olisin taivaissa. Tai edes kokoon 44. Ostin huuto.netistä myös toiset Shock Absorber -juoksuliivit, eli nyt on kyllä kaikkea.

Ilahduttavaa sinänsä jälkeenpäin miettiä näitä ostoksia. Ne eivät ole mitään sellaisia "nyt kun ostan itselleni hienoja urheiluvaatteita, niin on pakko aloittaa kuntoilu" -mentaliteetilla ostettuja vaan ostin tuotteet, koska tarvitsen niitä ja haluan tehdä juoksemisestani mukavampaa. Hämmentävintä on se, että haluan satsata näihin tuotteisiin, enkä mieti että näillekin rahoille olisi ollut parempaa käyttöä. On järjettömän helpottavaa huomata, että juoksu on nyt oikeasti osa arkeani, osa elämääni, eikä mikään välttämätön pakko jonkun suuremman päämäärän edessä.

Ostin Huuto.netistä huokeaan hintaan (käyttämättömät!) Shock Absorber -urheilurintaliivit, sillä aiemmin käyttämäni muka urheilurintsikat eivät ole olleet aivan täysin juoksuun sopivat. Lähden kohta testaamaan, onko näistä uusista mihinkään, mutta ainakin nyt päällä tuntuvat jämäkiltä ja hyppiessä tissit vaikuttavat pysyvän hyvin paikoillaan.

Olen vieläkin hämmentynyt kahden viikon painonpudotuksestani. Kokonainen kilo katosi jonnekin sen jälkeen kun olin kahdeksan viikkoa jumittanut reilun 89 kilon painossa. Tuntuu kuin olisin saanut hiipuvan motivaationi kertaheitolla takaisin. Nyt vasta tajuan, miten heikoissa kantimissa koko laihdutukseni oli, mutta onneksi puolentoista viikon herkuttomuus tehosi ja pääsin syöpöttelykierteestä irti.

Mutta nyt juoksemaan! Katsotaan, josko innostuisin tänään taas vaihteeksi kiertämään lenkkipolun kahdesti.

Maaliskuun 18. päivä kokeilin vaatekaappini uumenissa majailevia kaksia koon 44 housuja. Ja eiväthän ne silloin istuneet lainkaan. Tänään noista pöksyistä toiset istuvat päälleni lähestulkoon täydellisesti (ja toisetkin mahtuvat ylle huomattavasti helpommin kuin kolme kuukautta sitten). Olen vältellyt kuvieni laittamista tähän blogiin, mutta kyllä 44-kokoisten housujen päälle sujahtaminen on sen luokan merkkitapahtuma, että johan se nyt kuvallisen postauksen ansaitsee. Pahoittelut kämäisestä kuvanlaadusta, en vaan osaa.

Nuokin mustat housut olen ostanut H&M:ltä muistaakseni joskus kolme vuotta sitten. Muistan vain silloin ajatelleeni, että onpas kivat housut, otan nämä vaikkeivat nämä mahdu päälleni ennen kuin olen laihtunut viisi kiloa. No niitä viittä kiloa on näköjään sitten odotettu tähän päivään saakka, sillä koskaan aiemmin en noita housuja ole kyennyt pitämään. Kiehtovaa on se, että olen varmasti noiden vuosien aikana jossain vaiheessa painanut saman verran kuin nyt, mutta housut eivät siitä huolimatta ole mahtuneet. Tämä on jälleen osoitus itselleni, miten juoksu oikeasti muokkaa kroppaani.

Oh, happy day!