25

Minun oli tarkoitus tehdä itsestäni "ennen ja jälkeen" -tyyppinen postaus sitten kun saavutan tavoitteeni. Helmikuun syöpöttelyjen ja viime viikon plussakilon (joka on päässäni muodostunut kymmeneksi plussakiloksi) jälkeen olen kuitenkin suistunut johonkin itseni epäilemisen syövereihin. Vähättelen saavutuksiani aina kun luen muiden blogaajien saavutuksista: "Minussa on pakko olla jotain vikaa, kun minulla menee 12 kilon pudottamiseen 12 kuukautta, kun muilla siihen menee vain 12 viikkoa."

Näin yhtäkkiä itseni kamalan isona, vaikka vielä vähän aikaa sitten hymyilin omalle peilikuvalleni, jossa näin onnistujan. Yhtäkkiä ilon kyynelet olivat muuttuneet surun ja pettymyksen kyyneliksi.

On siis aika katsoa todellisuutta sellaisena kuin se on.

Kaivelin koneeni uumenista kuvia itsestäni, kun painoni oli noin 90-95 kiloa. En edes jaksanut sutata kasvoja pois, sillä jotenkin noissa kuvissa välittyy se, miten epämukavalta minusta on tuntunut, kun minua on kuvattu.

Ensimmäinen kuva on muistaakseni keväältä 2008. Paino liikkui tuolloin luultavasti 90 kilon pahemmalla puolella. Olin edellisenä keväänä pudottanut painoa 95 kilosta 85 kiloon, ja tuon kuvan ottohetkellä näyttäisi siltä, että olin tehokkaasti kerännyt niistä ison osan takaisin. Pakko muuten mainita, että käytän edelleen noita samoja ulkoiluhousuja! Ovathan ne vähän väljät, mutta niissä on vyötäröllä napakka leveä kuminauha, joten ovat ainakin toistaiseksi pysyneet hyvin jalassa.

Toinen kuva on otettu marraskuussa 2008. Naama on turpea vartalosta puhumattakaan. Olin tuolloin pikkujoulumiitissä Himoksella, joten vastaavia superedustavia otoksia löytyy kyseisestä tapahtumasta enemmänkin.

Kolmas kuva on heinäkuulta 2009. Muistan kuvaajani Kristiinan kehottaneen minua ottamaan tulevaisuuteen katsovan humanistin ilmeen, mutta mielestäni näytän kuvassa vain surulliselta. Eikä ihme, sillä tuossa vaiheessa painoni liikkui jo 95 kilon tietämissä. En harrastanut tuolloin käytännössä lainkaan liikuntaa ja kesä oli mennyt syödessä ja sohvalla istuessa.

Tiesin lähestyväni sitä pistettä, jolloin minun oli oikeasti päätettävä, halusinko jatkaa itseni lihottamista kohti sataa kiloa ja siitä yli vai halusinko vielä kerran yrittää muuttaa elämäni.

Kristiinan kautta sain tietää Porin juoksukoulusta, jonka avulla elo-syyskuun vaihteessa aloitin ja opettelin juoksemaan. Ensimmäinen harjoitus oli: "Kävele 5 min, juokse 2 min. Pidä pieni tauko, käänny takaisin ja toista harjoittelu kotimatkalla." Siitä minä aloitin ja tässä minä olen tänään:

Ero kolmannen ja neljännen kuvan välillä on noin 15 kiloa ja normaalipainoon minulla on siis matkaa parisen kiloa. Ja kyllä! Viimeisessä kuvassa minulla on vihdoinkin jalassani ne kuuluisat Elloksen koon 44 farkut, jotka viime kesänä ostin, mutta jotka eivät silloin vielä mahtuneet päälleni. Ihmeitä tapahtuu ja liian pieninä ostetut vaatteet voivat joskus jopa mahtuakin ylle!

Tämä postaus oli ensisijaisesti minulle, sillä tarvitsin tätä todella.