Keskiviikon läskipunnituksen tulos oli todella mieleinen: 78,8 kiloa. Laskua oli edellisestä viikosta 200 grammaa, mutta mikä tärkeintä olen nyt toista viikkoa peräkkäin alle 80 kilon! Pelkäsin, että parin viikon takaiset usean päivän kestäneet herkkukarkelot olisivat näkyneet viiveellä painossa, mutta hyvinhän tässä loppujen lopuksi kävi. Enää 400 grammaa jäljellä, iiks.

Keskiviikkona pidin vapaapäivän liikunnasta ja annoin polven huilia varmuuden vuoksi, vaikka ei se tuntunut ottaneen lainkaan itseensä tiistain juoksulenkistä. Eilen torstaina kävin sauvakävelemässä ja tänään on ratsastuksen vuoro. Huomiseksi on luvannut kivan leutoa säätä, joten ajattelin käydä hiihtämässä. Tulee nyt testattua kaikki mahdolliset lajit ja katsottua, miten polvi reagoi.

Tänään juoksin!

Olin lähdössä sauvakävelemään, mutta yhtäkkiä tuli fiilis, että tänään haluan taas kokeilla juoksua, joten pakkasin polven polvitukeen ja jätin sauvat kotiin. Pelotti ihan sairaasti ja olin varma, että heti kun otan ensimmäisen juoksuaskeleen oikealla jalalla, polveni sanoo poks ja rusahtaa suurin piirtein halki. Ei poksahtanut eikä rusahtanut, vaan kesti mallikkaasti kuuden kilometrin lenkin.

Olo oli kyllä ihan älyttömän tukkoinen ja kroppa tuntui painavan enemmän kuin koskaan juostessa, mutta siitä se matka taittui. Nyt kannattaa varmaan antaa polven taas hetki huilia, ja pitäytyä sauvakävelyssä, ettei polvi rasitu uudestaan. Mutta ehkäpä voisin viikonloppuna käydä taas varovasti juoksemassa.

Puolimaraton, kyllä täältä vielä tullaan!

Yksi viikko on jälleen pulkassa ja yhteenveto viikon liikunnoista näyttää tältä:


Olen jatkanut sauvakävelyn parissa, ja parin viikon tauon jälkeen pääsin taas ratsastamaankin. Sauvakävely on tuntunut viime aikoina tosi mukavalta lajilta, ja onhan se ihan loistavaa liikuntaa pakkasilla: ei rasita liikaa hengitysteitä ja koska koko kroppa tekee töitä, niin pysyy paremmin lämpimänä. Mutta kyllä minä silti odotan, että pääsen taas juoksemaan.

Osasin muuten pitää tällä viikolla kaksi vapaapäivää, joten siinäkin asiassa on tapahtumassa edistystä. Etenkin tuo lauantain vapaa oli polven kannalta luultavasti varsin tarpeellinen perjantain ratsastuksen ja kymmenen kilometrin kävelyn jälkeen.

Täten julistan, että polvi on aika lailla jees. Eilen tein 5 kilometrin sauvakävelylenkin ilman polvitukea, ja polvi tuntui normaalilta. Tänään kävelin polvituetta yhteensä 10 kilometriä tallilla käynnin yhteydessä eikä polvi sen ihmeempiä valitellut. Ratsastaessa tuntui vähän jännältä keveyssä ravissa, mutta pakkasen takia mentiin Oskun kanssa enimmäkseen käyntiä, joten ei siitä sen kummempaa ongelmaa tullut.

Pakkasten kai pitäisi hellittää ensi viikolla, mikä tarkoittaa, että aion varovasti kokeilla taas juoksemista. Tarkoitus ei ole nyt heti lähteä kaahottamaan jotain 14 kilometrin lenkkiä, vaan ajattelin aloittaa noin viidellä kilometrillä. Siitä sitten hissuksiin eteenpäin. Ja jatkossa aion myös pyhittää lepopäivät aiempaa huolellisemmin.

Olen fiksautunut ajatusmaailmaan, että painoni putoaa vain jos käyn juoksulenkeillä. Olen tietoisesti pistänyt koko laihdutushomman vähän läskiksi sen jälkeen kun polveni kipeytyi: "En pääse juoksemaan, niin en laihdu kumminkaan, joten mennään nyt tälleen vähän puolivillaisesti sitten."

Herkkusaldo viime keskiviikosta lähtien:
- Aino Ihana Maitosuklaa (Minun pitäisi muuten ihan oikeasti ruveta saamaan jotain korvausta siitä, miten paljon tätä tuotetta blogissani mainostan! Valio, anyone?)
- 145 g suklaata (no kun Vapaa Valinnasta saa sellaisen kolme KitKatia sisältävän pakkauksen eurolla)
- 300 g irtokarkkeja
- 3/4 pellillistä pannukakkua

"Ja kun eihän sauvakävely mitenkään voi laihduttaa, kun eihän se ole juoksua. No, käydään nyt sauvakävelyllä kumminkin, jos se vaikka hyvällä tuurilla auttaisi pitämään painon samana."

Mitä näyttää vaaka: 79,0 kg. 1,3 kiloa vähemmän kuin viime viikolla. Painoindeksi 25,2. Matkaa jäljellä 600 grammaa. Huumorintajua kropallani ainakin tuntuu olevan.

Takana oli toki yksi plussaviikko ja viikko, jolloin paino pysyi samana, mutta hämmentävää tämä pudotus silti oli. Jotenkin tuntuu, että minulla on vielä paljon opittavaa, ja alan vähitellen ymmärtää niitä tarinoita ihmisistä, jotka ovat jopa useamman vuoden kituuttaneet 1000-1300 kalorin ruokavaliolla ilman että paino tuntuu putoavan minnekään. Sitten he ravitsemusterapeutin neuvosta nostavat kalorit jonnekin 1800-2000 tuntumaan, ja paino lähtee putoamaan.

Tänään itkin, koska olin onnellinen.

PS. Katsokaa tätä käyrää, miten lähellä se alkaa olla!


Edit: Tuosta herkkulistasta muuten puuttuu miesystävän tuoma 160 gramman suklaalevy, mutta sitä ei ilmeisesti muistini laske suklaaksi, koska ei ole itse ostettu!

Jäitä (sitähän tuolla ulkona riittää) hattuun, sanoi polvivammainen juoksukuumeessa.

Päädyin siis järkiratkaisuun ja kävin viiden kilometrin sauvakävelylenkin. Pakkanenkin oli kiristynyt 22 asteeseen. Polvi kestää reippaan kävelyn jo hyvin, ja kiersin lenkin 47 minuutissa. Yleisesti ottaen kävelytahtini on melko verkkainen ja esimerkiksi viiden kilometrin matka tallille taittuu yleensä leppoisaan tuntiin. Mutta sauvat tuovat kivasti lisävauhtia ja -tehoa.

Tässä kuussa onkin tullut harjoitettua yläkroppaa hyvin punnertamisen ja sauvakävelyn muodossa. Vaviskaa, allit!

Tekisi mieli juosta.

Tahtoisin vaikka vain käydä kiertämässä tuon läheisen 4 kilometrin kiekon. Pakkastakin on VAIN 16 astetta.

Hemmetti.

Sain ihanilta blogi-ihmisiltä kaksi ihanaa tunnustusta, kiitos!

Ensimmäisenä tartun Kristiinan, Lindan ja TM:n myöntämän Stylish Blogger Awardiin liittyvään haasteeseen, eli kerron itsestäni 7 asiaa:

1. Unelmoin oman kirjan kirjoittamisesta. Ja blogini hengen mukaisesti aion unelmani toteuttaa.

2. Rakastan musiikkia ja haluaisin opetella soittamaan pianoa kunnolla. Komerossani on pölyyntymässä kosketinsoittimet, joilla osaan rimputella melodioita, mutta sointujen opettelu ja hallinta ovat haastavampi pala.

3. Kuuntelen paljon musiikkia. Pidän erityisesti seuraavista yhtyeistä ja artisteista: Tori Amos, Sigur Rós, Goo Goo Dolls, Florence + The Machine, Charlotte Martin, Kent ja Imogen Heap.

4. Yliopistossa pääaineeni oli aluksi saksan kieli ja kääntäminen, vaikka olin opiskellut saksaa sitä ennen ainoastaan kolme vuotta. Taistelin perus- ja aineopinnot läpi yllättävän menestyksekkäästi, mutta ymmärrettävistä syistä vaihdoin pääaineeni englantiin. Minun on ihan järkyttävän vaikea puhua saksaa.

5. Ylipäätänsä en oikeastaan puhu mielellään. Kirjoittaminen on aina ollut tapani ilmaista itseäni, ja kun yritän puhua vähänkin vieraassa seuraassa, sekoilen sanoissani ja tuntuu, etten saa sanottua mitään järkevää.

6. Ahdistun ihan kauheasti eläinrääkkäysjutuista. Kun luen lehdestä eläimiin kohdistuvasta julmuudesta, rupean yleensä itkemään ja juoksen halaamaan kissaani.

7. Uskon, että yksikin ihminen voi muuttaa maailmaa.

Tunnustuksen haluan myöntää Ammille, Chaos Perfecticalle, Kirsulle ja Mannalle, jotka kaikki ovat huipputyyppejä!

---

Kirsu ja Manna muistivat minua seuraavanlaisella tunnustuksella:

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka hänen mielestään sen ansaitsevat."

Milloin aloitit blogisi?
23.2.2010 eli kohta vietetään kaksvitosen 1-vuotissynttäreitä! Vuosipäivä muuten sattuu sopivasti keskiviikon punnituspäivään eli sitten onkin oiva aika tarkastella vuoden saavutuksia. Tarjoilu koostuu luonnollisesti Aino Ihana Maitosuklaasta.

Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea blogisi käsittelee?
Kirjoitan lähinnä painonhallintaan ja liikuntaan liittyvistä asioista. Pitkälti tämä blogi on ollut minulle suunnattoman tärkeä paikka purkaa ajatuksiani ja jäsentää itsetuntoon, omakuvaan ja hyväksyntään liittyviä mietteitäni. Laihdutuksen ulkopuolisen elämäni olen tietoisesti pyrkinyt pitämään poissa tästä blogista, vaikka välillä sitäkin puolta toki esiintyy jos ei muuten niin rivien välissä.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En nyt tiedä, erottuuko blogini mitenkään ainutlaatuisena muiden seasta, mutta itselleni blogini on erityinen siitä syystä, että tämä on minun paikkani.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Halusin paikan, jonne kirjoittaa tuntemuksistani ja ajatuksista. Uskoin myös, että semijulkinen laihduttaminen saisi minut yrittämään enemmän, ja näin on käynytkin.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
En mitään, blogini on minä.

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaville bloggaajille: Kristiina, Linda, Taina, TM ja Veela. Olette kaikki mahtavia!

Ihanaa ystävänpäivää!

(kuvalähde)

Olen parin viikon ajan surfannut netissä varmaan kaikilla mahdollisilla polviaiheisilla sivustoilla, ja luulen että olen löytänyt, mikä oikeaa polveani vaivaa.

Ilmiön nimi on kondromalasia, joka tarkoittaa "polvilumpion sisäpinnan rustonpehmenemisestä syntyvää oireistoa". Kondromalasiassa "polvilumpion sisempi rustopinta hankaa reisiluun etuosan uraan, mikä aiheuttaa pehmeällä rustopinnalla rutinaa ja samalla kivun tuntemusta". Oireita ovat esimerkiksi rasituskipu sekä paineentunne polvilumpion seudulla. (Lähde)

Toisen lähteen mukaan kondromalasia "aiheuttaa rutinaa ja kipua varsinkin portaissa (alaspäin meno yleensä kivuliaampaa)."

Oireet ja niiden syntyminen vaikuttavat todella tutuilta! Normaalitilassakin oikea polveni rutisee ajoittain, ja siihen tulee usein tuo paineentunne, joka helpottaa kun taivutan polvea ja naksautan sen. Toisekseen kivut alkoivat kun liikuin tammikuussa aiempaan verrattuna melkoisia kilometrimääriä. Nyt kipukautena nimenomaan tuo portaiden kulkeminen alaspäin on ollut ikäväntuntuista, mutta onneksi sekin on helpottanut lähes normaaliksi.

Muutamalla "kysy asiantuntijalta" -tyyppisellä palstalla kondromalasiasta potevat ovat kyselleet hoidosta, ja aluksi suositellaan ihan vain parin viikon lepoa ja tarvittaessa kipulääkitystä. Leikkaushoitoa ei joko nähdä hyödyllisenä ja vaihtoehtona ainoastaan vaivan pitkittyessä. Eniten ilahdutti, että juoksuharrastukseen viitattiin pelkästään kannattavana, koska se kehittää reisilihaksia, jotka hyväkuntoisina vähentävät polven rasitusta. (Lähteet: Poliklinikka sekä ehdoton suosikkini Bees&Honey.)

Kannustavaa oli myös, että kondromalasiaa kuvattiin nuorten naisten tai alle 30-vuotiaiden vaivana, joka helpottaa iän myötä.

Olen nyt ottanut rennosti parisen viikkoa (oli kaiketi tarkoitus ottaa rennosti liikunnan saralla, mutta jotenkin se rentous on ulottunut myös syömispuolelle...) ja polvi alkaa olla aika lailla normaali. Jopa rappusten kulkeminen alas luonnistuu ilman kummempaa linkkaamista. Olen käyttänyt polvitukea sauvakävelylenkeillä, ja jatkan samalla tavalla varmaan vielä nyt alkavan viikon. Luvassa on melko kylmää säätä, joten siirrän juoksulenkit jonnekin vähän leudoimmille keleille, ja keskityn sauvakävelyyn. Haluan nyt hoitaa tuon polven perusteellisesti kuntoon, minkä lisäksi haluan myös armahtaa hengitysteitäni, sillä ei pakkasella juokseminen niille varsinaisesti hyvää tee. Yleensä olen pakkashölkkien (eli kun pakkasta on ollut 15-20 astetta) jälkeen köhinyt iltaisin.

Puolimaratonharjoittelu on siis toistaiseksi jäissä, mutta toisaalta minulla on hyvin varaa tähän kuukauden viivytykseen. Alkuperäisen suunnitelman mukaanhan minun oli tarkoitus juosta 21 kilometriä toukokuussa, vaikka itse juoksutapahtuma onkin vasta syyskuussa. Eli sinänsä tilanne on hyvä, että voin antaa polven rauhassa toipua ilman että tarvitsee stressata aikatauluista.

Mitä tulee menneen viikon liikuntoihin niin ne näyttivät tältä:


Joku omituinen vapaapäivätrilogia on näköjään eksynyt keskelle viikkoa... No, jos sitä tällä viikolla yrittäisin jättää tuommoiset turhat väliin, sillä noita ei varsinaisesti voi enää luokitella sairaspäiviksikään.

Punnerrushaastetta on takana 13 päivää ja 250 punnerrusta. Edessä on 15 päivää ja toiset 250 punnerrusta. Eli olen hyvin aikataulussa!

Punnitus näytti tänään tismalleen samaa lukemaa kuin viime viikolla eli 80,3 kilogrammaa. Tulos on oikeasti tosi jees, sillä en ole päässyt kunnolla liikkumaan ja muutenkin loppuviikko oli vähän ääh ja kiskaisin melkoisia herkkutujauksia kitaani (esim. 3/4 Almondyn Daim-kakusta, on muuten hyvää).

Viikonloppuna olin ihan epätoivoinen turvotusten ja karmean pöhöolon kanssa, mutta kummasti ne turvotukset katoavat, kun juo ahkerasti vettä ja liikkuu edes hieman. Tympeän olon keskellä sain idean, että syön yhdeksän päivän ajan välipaloina ainoastaan hedelmiä. No, minä ihan oikeasti yritin sitä maanantaina, mutta eihän siitä mitään tullut, mikä ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä... Pinnistelin yöhön saakka, mutta sitten alkoi oma järjettömyys vain naurattaa ja söin onnellisena pari näkkileipää kunnon juustosivuilla.

Olen tähänkin asti pärjännyt normaalilla ruokavaliolla ja jonkinlaisella rodilla herkkujen suhteen, joten mitäpä sitä toimivaa reseptiä muuttamaan. Heikkoina hetkinä sitä vain onnistuu aina keksimään kaikkia älyttömiä ideoita, vaikka tässä vaiheessa pitäisi olla jo harvinaisen selvää, ettei pysyvässä painohallinnassa ole oikotietä onneen.

Polvi on päivä päivältä paremman tuntuinen. Maanantaina kävin sauvakävelemässä 7 kilometrin ja eilen 4 kilometrin lenkin. Tämän aamun olen ravannut pyykkituvalla, ja ilokseni jopa portaiden laskeutuminen ja nouseminen alkaa sujua lähes normaalisti. Juoksulenkille en kuitenkaan varmaan tällä viikolla vielä uskalla lähteä. Kaikki aikanaan.

Päätin, etten sittenkään jätä tämän viikon läskipunnitusta väliin.

En ole käynyt vaa'alla viime keskiviikon jälkeen, mutta olen lähes sataprosenttisen varma, että plussaa on tulossa. Tunnen sen kehossani.

Pohdin kuitenkin asiaa, ja tulin siihen tulokseen, että ei minulla ole mitään syytä jättää punnitusta väliin vain siksi, että tiedän vaa'an näyttävän enemmän kuin edellisellä viikolla. Paino nousee välillä, ja se on normaalia. Vuoden aikana olen laihtunut noin 12 kiloa, mutta sinä aikana läheskään kaikki punnitukset eivät ole näyttäneet pieneneviä lukemia. Mutta olen laihtunut 12 kiloa. Painoni on välillä noussut, mutta olen onnistunut.

Näen nykyään kokonaisuuden. Näen askelet, näen matkan. Kilo lisää yhdellä viikolla on vain yksi askel. Mutta minun matkani ei lopu siihen askeleeseen.

Polveni alkaa olla parempaan päin, mikä on ihan mahtavaa! Ei se vielä ole sataprosenttinen, mutta eilen uskaltauduin käymään lyhyen sauvakävelylenkin ja suurin osa matkasta taittui kivuitta. Ajoittain polveen pisti, mutta hidastin sitten tahtia ja yritin vain parhaani mukaan rentoutua, sillä huomasin että mitä enemmän jännitin kroppaa ja odotin kipua, sitä varmemmin polveen myös koski.

Olen levon lisäksi parannellut polvea syömällä päivittäin 1-3 Buranaa (en niinkään kivun vaan tulehduksen taltuttamisen takia), joita minulla on 600 milligramman vahvuisina kokonainen 100 kappaleen purtilo. Kyseiset lääkkeet ovat muinaisjäänne kolmen ja puolen vuoden takaisesta välilevynpullistumasta, mutta tulipahan niillekin nyt sitten käyttöä. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että jonkun Buranan syöminen välilevynpullistuman aiheuttamaan hermokipuun on sama kuin yrittäisi taltuttaa kivun perunamuussilla.

Hankin muuten myös neopreenisen polvituen, joka vaikuttaisi olevan ok. Se lämmittää polvea mukavasti ja tukee jonkin verran, ettei polvi pääse muljahtelemaan ihan holtittomasti.

Kävely ja sauvakävely on mielestäni vähän tylsää juoksemiseen verrattuna, mutta eilen olin äärimmäisen onnellinen, kun köpsyttelin neljän kilometrin lenkkini. Tuntui niin hyvältä päästä taas ulkoilemaan ja liikkeelle. Harmittaa vain ihmiset, joilla olisi kaikki maailman terveys liikkua, mutta jokin muu kuin fyysinen este estää heitä tekemästä sitä. Kun itse haluaisi vain päästä juoksemaan ja hiihtämään, niin sellainen tuntuu kamalalta tuhlaukselta.

Viime viikon liikunnat jäivät siis vähän vähiin, mutta tästä noustaan!

Olen viime päivät ollut kokonaan harrastamatta liikuntaa (peruin perjantain ratsastuksenkin), sillä polvi on ollut sen verran ämpyrä, että katsoin parhaaksi antaa sen levätä kunnolla. Olo alkaa olla melko muhkea, sillä liikunta on ollut se tekijä, joka on pitänyt turvotukseni kurissa. Ja nyt kun ei ole tullut liikuttua... no, niin no.

Syönytkin olen. Kiitos, nam.

Skippaan ensi keskiviikon läskipunnituksen (pelkuri!), mutta ei huvita katsella 1-2 kilon turvotuslisiä vaa'an lukemissa.

Hyvä uutinen on se, että polvi on paranemassa. Se on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi keskiviikkona. Ajattelin levätä vielä tämän päivän, mutta huomenna käydä rauhallisen 4-5 kilometrin kävelylenkin luultavasti ilman sauvoja, sillä sauvojen kanssa tulee aina paineltua eteenpäin tuhatta ja sataa. Tai no ainakin kovempaa kuin ilman sauvoja.

Koska olo on ällö ja plääh ja hyi-helkkari-ku-oonkin-lääääääääääääääääski (vaikken ole), aloitan maanantaina jonkinasteisen puhdistautumiskuurin. Puuroannoksen ja illan lämpimän aterian lisäksi suunnittelin, että söisin välipaloiksi vain hedelmiä. Haluan oloni taas paremmaksi ja päästä eroon tästä liikunnattomuuden ja syömisen aiheuttamasta ällölöllö-öllötyksestä. Aion luopua jopa keskiviikon perinteisestä tapaamisesta Aino Ihana Maitosuklaan kanssa! (Mutta huom: vain viikoksi! Joku raja.)

Hedelmöinnin olisi tarkoitus alkaa siis nyt maanantaina eli 7.2. ja loppua keskiviikkoaamuna 16.2. jolloin kampean itseni seuraavan kerran vaa'alle. Matkan aikana saattaa tulla itku, mutta se nyt ei ole mitenkään uutta.

Voi jessus, mikä antikliimaksi näistäkin synttäreistä muodostui. Ensinnäkin odottamani kylpyläreissu peruuntui. Toisekseen polvi ei sitten näköjään tykännyt sauvakävelystäkään, sillä se on hullumpi kuin koskaan ennen. Kolmanneksi olen viettänyt tämän päivän tiskaten ja pyykkiä pesten eli toisin sanoen linkannut polveni kanssa naapurirapun pyykkitupaan ja tehnyt havainnon, että rapputreeni ei ole sovelias urheilumuoto aristavalle polvelle.

(Ei sillä että kauheasti synttäreitä ylipäätänsä viettäisin tai juhlimisesta olisin kiinnostunut, mutta kirkkovenettäähän tämä silti.)

Painopentelekin oli taas kahdeksankymmenen pahemmalla puolella, tarkalleen ottaen 80,3 kg. No ei tuo oikeastaan ole edes paha, ja osasin plussaviikkoa odottaakin. Liikuin ennen viime viikon isoa pudotusta luultavasti liian paljon syömisiin nähden. Ja sitten kun palautin liikunnan normaalille tasolle ja söin vähän enemmän, niin kyllähän se kroppa ottaa omansa takaisin. Mutta tästä jatketaan ja ehkäpä ensi viikko tuo taas seiskalla alkavan lukeman!

Illan suunnitelmiin kuuluu polven nostaminen kattoon ja uuden Biggest Loser -jakson katsominen Aino Ihana Maitosuklaa seuranani. Päivä on siis pelastettavissa.

Edit: Juolahti muuten mieleen, että viime vuonna tähän aikaan olin Italiassa ja kotiin palattuani painoin kaikkien reissusyömisten ja lentomatkojen aiheuttaman turvotusten kanssa 95,5 kg. Että ihan hyvä päivä ja hyvä paino tämä nykyinen tilanne on.

No niin! Nyt on uusi haaste julkaistu, eli tässä kuussa aion punnertaa kokonaiset 500 kertaa. Tänään aloitin haasteen urhoollisesti 25 punnerruksella, joista 20 tein polvien varassa. Tyyli on siis vapaa. Pääasiallinen tarkoitus on saada yläkropan treenaamisesta punnertamisen muodossa edes jonkinlainen rutiini, ja 500 punnerruksen kasaan saaminen vaatii jonkinlaista kunnostautumista tässä asiassa, muttei ole millään lailla mahdoton tai ylivoimainen tehtävä. Salainen toive on, että loppukuusta tekisin 25 punnerrusta putkeen ilman polvien apua.

Tässä kuussa unohdan siis kaikki typerät kilometrien haalimiset, sillä siinä touhussa hajoaa vain polvet. Oikea polvi on edelleen vähän kumma. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että polveni on jonkin verran yliliikkuva, sillä se naksuu todella herkästi ja siihen tulee monesti päivässä jonkinlainen paineentunne, joka lähtee naksauttamalla. Vasemmassa polvessa samaa ilmiötä ei ole. Oikea polvi on myös herkempi kaikille väännöille, kierroille ja repäisyille, ja luulenkin että tämänkertainen kipeytyminen alkoi hiihdossa tehtävissä potkuista ja ajoittaisista suksen lipsumisesta, jotka sitten rasittivat hiljalleen polvea. Oman osansa varmasti on tehnyt juokseminen epätasaisilla, upottavilla ja kaltevilla pinnoilla, sillä talvi nyt on talvi eikä tasainen alusta ole joka lenkillä itsestäänselvyys. Lopputulos oli kipeytyminen loppukuussa. Tänään kävin sauvakävelemässä ja samalla linjalla jatketaan, kunhan polvi alkaa tuntua taas paremmalta. Päätin myös hankkia polvituen, sillä toivon, että se auttaisi tukemaan polvea juuri noissa äkillisissä kierroissa ynnä muissa rasittavissa jutuissa.