Tänään minua ilahdutti parantunut kuntoni. Kävin sauvakävelemässä 4 kilometrin reippaan lenkin ja tuntui hyvältä. Alan vähitellen oppia sauvakävelyn tekniikan, ja tänään varsinkin tuntui, miten sauvojen kanssa kävely on paljon kivempaa ja tehokkaampaa kuin tavallinen kävely.
Huomenna olisi edessä taas läskipunnitus. Kaksi viimeistä viikkoa ovat näyttäneet pelkkää plussaa, ja toivottavasti huomenna olisi edes vähän miinusta luvassa. Olen tutkinut viikottaisia kilolukemiani tämän blogin alkamisesta lähtien, ja vaikuttaisi siltä, että jossain vaiheessa minulta lähtee aina enemmän painoa pois, minkä jälkeen alkaa useamman viikon kestävä tasapainotteluvaihe ennen seuraavaa selkeää pudotusta. En suoraan sanoen ymmärrä, mistä tämä kärsivällisyyteni on lähtöisin, sillä käsittämättömän turhauttavaahan tämä on, turha sitä on kieltää. Antaisin mitä vain tasaisista viikottaisista puolen kilon pudotuksista, mutta toisaalta pitkälti tämä kai on omista valinnoista kiinni. Mutta en vain jotenkin jaksa kituuttaa hiilihydraatittomalla ruokavaliolla, ja nollatoleranssiin herkkujen suhteen en enää usko sen jälkeen kun jokunen vuosi sitten pudotin kymmenisen kiloa siten, että en sallinut itselleni mitään herkkuja ja hypin seinille itku kurkussa. Ja lopulta lihoin pudottamani kilot takaisin, koska en ollut oppinut mitään eikä sisälläni ollut tapahtunut mitään muutosta ruoan tai liikunnan suhteen.
Ajoittaisesta turhautumisesta huolimatta olen kuitenkin onnellinen. Olen onnellinen vahvemmasta ja terveemmästä kehostani ja siitä, että tällä kertaa tiedän olevani keskellä pysyvää muutosta. Tiedän myös, että minun pitäisi olla tyytyväinen tilanteeseeni, koska uskon, että mitä pidemmän aikaa muutosprosessini kestää, sitä pysyvämmin kehityn sen mukana ja lopulta vanhat tottumukseni todellakin jäävät vanhoiksi tottumuksiksi. Mutta kyllä sitä vaa'an miinustulosta kaikesta huolimatta toivoo ja kovasti.
Huomenna olisi edessä taas läskipunnitus. Kaksi viimeistä viikkoa ovat näyttäneet pelkkää plussaa, ja toivottavasti huomenna olisi edes vähän miinusta luvassa. Olen tutkinut viikottaisia kilolukemiani tämän blogin alkamisesta lähtien, ja vaikuttaisi siltä, että jossain vaiheessa minulta lähtee aina enemmän painoa pois, minkä jälkeen alkaa useamman viikon kestävä tasapainotteluvaihe ennen seuraavaa selkeää pudotusta. En suoraan sanoen ymmärrä, mistä tämä kärsivällisyyteni on lähtöisin, sillä käsittämättömän turhauttavaahan tämä on, turha sitä on kieltää. Antaisin mitä vain tasaisista viikottaisista puolen kilon pudotuksista, mutta toisaalta pitkälti tämä kai on omista valinnoista kiinni. Mutta en vain jotenkin jaksa kituuttaa hiilihydraatittomalla ruokavaliolla, ja nollatoleranssiin herkkujen suhteen en enää usko sen jälkeen kun jokunen vuosi sitten pudotin kymmenisen kiloa siten, että en sallinut itselleni mitään herkkuja ja hypin seinille itku kurkussa. Ja lopulta lihoin pudottamani kilot takaisin, koska en ollut oppinut mitään eikä sisälläni ollut tapahtunut mitään muutosta ruoan tai liikunnan suhteen.
Ajoittaisesta turhautumisesta huolimatta olen kuitenkin onnellinen. Olen onnellinen vahvemmasta ja terveemmästä kehostani ja siitä, että tällä kertaa tiedän olevani keskellä pysyvää muutosta. Tiedän myös, että minun pitäisi olla tyytyväinen tilanteeseeni, koska uskon, että mitä pidemmän aikaa muutosprosessini kestää, sitä pysyvämmin kehityn sen mukana ja lopulta vanhat tottumukseni todellakin jäävät vanhoiksi tottumuksiksi. Mutta kyllä sitä vaa'an miinustulosta kaikesta huolimatta toivoo ja kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti