25

Olen tämän viikon potenut polvea, ja siitä syystä liikunnat ovat rajoittuneet punnerruksiin ja kävelylenkkeihin. Kävely on ihan jees ja olen viime aikoina jopa ruvennut tykkäämään siitä, mutta kyllä se vain pidemmän päälle on tylsää kuin mikä. Olisi kiva päästä taas juoksemaan varsinkin kun sitä puolimaratoniakin pitäisi treenata. Toisaalta tämän hetken tilanne on se, että mikäli sen meinaan juosta, minun on nyt käveltävä. Ja ovathan nuo kelitkin olleet taas sen verran lämpöiset, että eipä tuolla viitsi paljoa kirmailla, kun lämpöhalvaus odottaa jokaisen mutkan takana.

Tänään kävellessä polvi onneksi alkoi tuntua melko normaalilta. Ajattelin pitää huomenna vapaapäivän ja sunnuntaina testata, joko polvi kestäisi juoksuaskelia. Saa nyt nähdä, miten pitkät matkat jatkossa taittuvat, vähän pelottaa. Pitää varmaan paketoida koipi tuohon aiemmin tänä vuonna hankkimaani neopreenihässäkkään, ja testata auttaisiko se polvea kestämään. Olen käyttänyt sitä tämän viikon kävelylenkeilläkin, mutten osaa sanoa onko siitä ollut varsinaista apua.

Joka tapauksessa suunnitelmissa on juosta 19 kilometrin lenkki vielä kerran ja 21 kilsan niin ikään kerran ihan vain osoituksena itselle, että kyllä se puolimaraton taittuu, stna. Syyskuun 4. päivähän on sitten virallisen puolimaratonin aika, ja tavoite on juosta matka alle kolmen tunnin. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu siltä, että pääasia että pääsen maaliin ehjän polven kanssa.

Viime päivät ovat muutenkin olleet vähän blaah. On ollut kauhea yleinen väsymys ja tuskastuneisuus laihduttamiseen. Alkaa henkisesti syödä tämä loputon vaa'an vahtaaminen ja kalorivajeella elämiseen pyrkiminen. Eihän se homma varsinaisesti helpota tavoitepainoon pääsyn jälkeenkään, mutta olen vain jotenkin tosi väsynyt. Kohta kaksi vuotta olen vain taistellut, että vaaka näyttäisi viikoittain pienempiä lukuja. Välillä on näyttänyt ja välillä on taas jumitettu paikoillaan ja välillä keikuttu ylös ja alas. Toivoisin, että nuo viimeiset kuusi kiloa lähtisivät mahdollisimman pian, mutta itseni ja kroppani tuntien siihen voi mennä hyvinkin puoli vuotta tai kuka tietää miten kauan. Eikä asiaa auta, että paino tuntuu jumahtaneen 76,9-77,0 kiloon. En tiedä, mitä tehdä. Pitäisi kai vain odottaa ja olla kärsivällinen, sillä olen ennenkin jumini selättänyt. Mutta kun en vain enää jaksaisi. Olen yrittänyt kaiken aikaa olla positiivinen ja pitää yllä uskoa unelmaani. Nyt tuntuu, että tekisi mieli työntää se posiitivisuus sinne kuuluisaan perseeseen.

Ei, en aio luovuttaa, mutta sviddu. Henkisesti tämä on vain niin järjettömän kuluttavaa. Haluaisin valjastaa vaihteeksi laihduttamisen vaatimat voimavarat johonkin muuhun. Ois niinq kiva. Tälleen kahden vuoden jälkeen ja silleen.

~*~

Mutta kyllä se hymy on vielä olemassa. Eikä sitä niin kauheasti tarvitse aina esiin houkutella. Loppujen lopuksi onnistuttuhan tässä on. Välillä vain on vähän vaikeaa.

Cheers!

Kesä-Q