25

Lupasin helmikuussa tehdä blogini synttäreiden kunniaksi koosteen painonpudotuksestani. Nyt kun olen saavuttanut tavoitteeni, on erinomainen hetki koota kasaan kokonaisuudessaan reilut puolitoista vuotta kestänyt laihduttaminen.

Loppukesästä 2009 aloin olla aika muhkeassa kunnossa. Vaa'astani olivat tuolloin paristot lopussa, mutta arviolta painoin 96 kiloa. Arvio perustuu siihen, että aloitin elokuun lopussa juoksukoulun ja terveellisemmän ruokavalion, joita kerkisin toteuttaa pari viikkoa ennen ensimmäistä punnitusta, joka näytti 94,4 kg. Olin todella innoissani juoksemisen opettelusta, ja muistan edelleen ne järjettömät onnentunteet ja adrenaliiniryöpyt, kun jaksoin juosta ensin 2 minuuttia, sitten 4, sitten 5... Painoni lähti kivasti laskuun, ja lokakuun lopussa jaksoin juosta jo puoli tuntia yhteen menoon. Olin aivan haltioissani ja ensimmäisen kerran elämässäni minulla oli tunne, että hei minähän pystyn tähän!

Marraskuussa muutin Savonlinnasta Tampereelle, mikä rikkoi rutiinini totaalisesti. Juokseminen jäi ja löysin itseni jälleen jokailtaisten herkuttelujen parista. Siitä se paino sitten alkoi jälleen nousta ja tunsin itseni surkeaksi. Vuodenvaihteeseen mennessä olin lihonut takaisin puolet siitä, mitä olin alkusyksystä onnistunut pudottamaan.

Kirjoitin urheilukalenteriini 30.12.2009 seuraavasti: "Oloni on kamala, reilun kuukauden mässytysputki takana. Alkoi marraskuussa. Jälleen kerran rasvasokeripaska vienyt minusta voiton. Tuntuu kuin olisin mitätön roska, jolle kaikki muut nauravat. 'Saimmepas sinut takaisin nalkkiin, sinä mitätön luuseri. Luulitko oikeasti pystyväsi laihtumaan ja elämään terveellisesti? Luulitko oikeasti, että sinusta olisi siihen?' Tunnen itseni väsyneeksi, apeaksi, surulliseksi, turvonneeksi. Sanalla sanoen hirveäksi. Olen hirviö, jättimäinen ihmiskuvatus. Haluaisin ajatella onnistuneeni. Painan jokusen kilon vähemmän kuin 4 kk sitten. Juoksen puolen tunnin lenkkejä. Mutta siitä huolimatta tunnen jälleen pettäneeni itseni. Tappavani itseäni sisältäpäin."

Tammi- ja helmikuu 2010 menivät joten kuten räpistellessä. Taisin käydä jonkin verran hölkkäilemässä. Helmikuun lopussa aloin kirjoittaa tätä blogia. Päätin, että en anna kaiken syksyn aikana tekemäni työn valua hukkaan. Päätin jatkaa siitä mihin jäin. Ajattelin, että tilanteeni oli hiton paljon parempi kuin puoli vuotta sitten: kuntoni oli aivan eri luokkaa ja loppujen lopuksi olin kokonaiset kolme kiloa kevyempikin. Positiivinen ajattelu, wtf! Maaliskuun alussa muutin nykyiseen asuntooni ja pääsin pois helvetin kolmiosta (kello 23 asti auki olevat Makuuni, K-Extra ja Siwa 100 metrin säteellä silloisesta asunnostani). Hitaasti mutta varmasti aloin taas käydä useammin lenkillä, ja 17.3. juoksin ensimmäisen kerran tunnin putkeen. Huhtikuun alussa painoin suurin piirtein sen verran, mihin olin syksyllä parhaimmillani päässyt.

Ensimmäinen suuri etappi oli pääsy 90 kilon alle, mutta siitä alkoikin käsittämättömiin mittasuhteisiin kasvanut jumikauteni. Huhtikuusta syyskuuhun jumitin 87-90 kilon välillä. Uskon edelleen, että kehoni piti tuota kyseistä kilohaarukkaa normaalipainonaan ja piti kiloista kiinni kynsin ja hampain. Välillä otti päähän ja urakalla, mutta tuossa vaiheessa olin täynnä tahtoa ja päättäväisyyttä. Hoin itselleni, että kun vain jatkan juoksemista, niin jossain vaiheessa se maksaa itsensä takaisin. Juoksu piti minut pinnalla. Sain siitä voimaa, ja tunsin miten kehoni voi koko ajan paremmin. Itsetuntoni ja itsekunnioitukseni kohosivat jokaisen juoksulenkin myötä. Tunsin tekeväni jotain, mitä olin aina ennen pitänyt mahdottomana. Motivaationi kasvoi, kun kävin verikokeissa ja sain tietää, että kolesterolini oli kevään 2009 lukemasta 5,8 laskenut lukemaan 4,6. Myös verenpaineeni oli laskenut lukemasta 130/85 lukemaan 115/81. Sykkeeni oli ennen ollut 80 luokkaa, mutta juoksun myötä se oli nyt 48. Lukemat kannustivat minua jatkamaan, vaikka vaaka näyttikin sitkeästi samoja numeroita.

Lokakuussa onnistuin lopultakin murtamaan 87 kilon seinän, ja siitä alkoikin laihduttamiseni varsinainen menestyskausi. Luulen, että painon putoamista edesauttoi kaksi asiaa: leivän korvaaminen puurolla ja näkkärillä sekä juoksun lisääntyminen. Puuron nauttiminen päivän ensimmäisenä ateriana ryhditti syömistäni. Sen lisäksi kehoni alkoi kestää ja vaatia pidempiä juoksulenkkejä. Enemmän liikuntaa, vähemmän syömistä. Niinhän se menee, mutta ilmeisesti minulta vei vuoden verran aikaa löytää keholleni toimiva tasapaino niiden välillä. Loppuvuonna 2010 paino putosi minulle aivan ennennäkemätöntä tahtia, ja muistan vain ajatelleeni, että mitä ihmettä oikein tapahtuu. Joulukuu pelotti, sillä muistin mitä minulle oli edellisenä vuonna samaan aikaan tapahtunut.

Tammikuu koitti, ja painoni oli jopa laskenut 400 grammaa joulukuun aikana. Oloni oli fantastinen ja yhtäkkiä tiesin saavuttavani tavoitteeni. Olin jo pitkään ollut sitä mieltä, että ajalla ei ollut väliä, kunhan painoni kokonaisuutena olisi laskusuunnassa. Välillä paino menee ylös ja välillä alas, mutta kokonaisuuden hahmottaminen auttaa eteenpäin ja pitää mielen positiivisena. Jatkoin deittailuani Aino Ihana Maitosuklaan kanssa, koska laihduin siitä huolimatta. Tammikuussa innostuin liikunnasta vähän liikaa, mikä kostautui oikean polven kipeytymisenä. Helmikuussa liikunta jäi aiempaan verrattuna vähiin ja innostuin herkuttelusta enemmänkin, mikä nosti painoani. Tässä kuussa sitten ryhdistäydyin ja tänään saavutin itselleni reilu vuosi sitten asettamani tavoitteen: painoindeksi 25,0.

Takanani on nyt blogin aloittamisesta 13 kuukautta ja 14,4 kiloa. Kyllä, BMI:n mukaan olen edelleen lievästi ylipainoinen, mutta edessä onkin seuraavan vaiheen aika. Olen tähän asti koko ajan kirjoittanut vain siitä, miten tähtään painoindeksiin 25. Halusin nimittäin kohdistaa kaiken energiani ja keskittymiseni kyseisen lukeman saavuttamiseen.

Homma on kuitenkin se, että minä ihan oikeasti haluan jonain päivänä mahtua koon 42 housuihin. Lähden siis nyt matkalle kohti lopullista painotavoitettani, joka on 71 kiloa.

Miksi sitten juuri lukema 71, sillä painoindeksikin on siinä joku random 22,7? Tämän tekstin alussa kerroin, miten painoni oli noin 96 kiloa, kun aloitin matkani. 96 miinus 71 on yhtä kuin 25. Nimelleni uskollinen.