torstai 30. joulukuuta 2010

Vuosi vaihtuu ihan juuri ja tässä vaiheessa kai pitäisi tehdä kaikkia hienoja uudenvuodenlupauksia. Minulle tammikuun alkaminen merkitsee sitä, että pyrin suunnitelmallisempaan liikunta- ja ruokailurytmiin. Tämä joulukuun loppu on oikeastaan ollut vierottautumista suklaasta ja muusta joulunajan syömisestä eli toisin sanoen olen suklaankaipuussani kolunnut kaikki kaapit ja pakastimen tyhjiksi leivästä, karjalanpiirakoista, juustosta jne. Eli varsinaisesti en ole vielä päässyt kiinni ruokavalioon, joka edesauttaisi painon putoamista.

Tammikuun alkaessa luovun jälleen leivän mussuttamisesta, ja siirryn puuro- ja näkkärilinjalle. Huomasin sen erittäin toimivaksi strategiaksi loka- ja marraskuun aikana.

Aloitan myös puolimaratonin treenaamisen ja olenkin kaavaillut seuraavanlaista viikko-ohjelmaa liikunnoille:

maanantai: hiihto
tiistai: pitkä juoksulenkki (aina 5-10 minuuttia pidempi kuin edellisellä viikolla)
keskiviikko: vapaa + Aino Ihana Maitosuklaa -päivä
torstai: intervallijuoksulenkki
perjantai: kävely + ratsastus
lauantai: hiihto
sunnuntai: juoksulenkki omaan tahtiin

Ohjelma muokkautunee aina tilanteen ja säiden mukaan, mutta tämän rungon ympärillä pyrin pysymään. Tammikuussahan aion myös suorittaa itselleni asettaman liikuntahaasteen eli 150 kilometriä liikuntaa kuun aikana. Pään kasassa pitämiseen olen luonnollisesti varannut aikatauluun virallisen jäätelötonkkahetken! Muutoin aion pysytellä erossa karkista, suklaasta ja kekseistä.

Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia, tavoitteeni oli saavuttaa painoindeksi 25 ennen kuin täytän 26 vuotta. Saavutan kyseisen iän 2.2. joten luultavasti en alkuperäiseen tavoitteeseeni pääse. Mutta ei se oikeastaan haittaa. Koen että olen saavuttanut menneen vuoden aikana paljon sellaista, jota en edes osannut odottaa. Moni niistä asioista on tärkeämpää kuin pienenevät kiloluvut, vaikka toki ne ovat ainakin osittain kytköksissä painon putoamiseen. Itsetuntoni ja itsearvostukseni ovat kohonneet. Näen nykyään itseni kauniina ja hyvänä ja tiedän, että unelmat ovat mahdollisia.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Minulla on nyt sukset! Kävin siis tänään ostamassa koko paketin eli sukset, siteet, monot ja sauvat. Sukset ovat jotain hienoa Optigrip-teknologiaa eli suksia ei tarvitse voidella lainkaan, mikä on kyllä suoranainen helpotus minulle, jolla ei ole voiteluista (tai ylipäätänsä hiihtämisestä!) juurikaan mitään käsitystä. Tärkeintä on tietysti se, että sukset ovat kovin kauniit:

(kuvalähde)

Kotiin päästyäni söin hieman ja lähdin testaamaan suksia. Olin odottanut, että hiihto tuntuisi ainakin 10 vuoden tauon jälkeen raskaalta ja vieraalta. No, tekniikkani todennäköisesti oli aivan pystymetsästä, mutta yllätyin miten kevyeltä hiihtäminen tuntui ja hiihdinkin yhteensä 8,6 kilometriä eli kaksi kertaa samaisen lenkkipolun ympäri, jolla etenkin viime keväänä ja kesänä treenasin juoksua. Hiihdon keveys saattoi johtua siitä, että etenemiseni oli jokseenkin verkkaista, mutta eiköhän parantuneella peruskunnollanikin ollut osansa.

Mutta ihanaa kun saattoi hiihdellä omaan tahtiin omassa rauhassa. Mukavaa saada kaiken lisäksi vähän vaihtelua juoksulenkkien lomaan.
Joulu alkaa olla takanapäin, mistä olen aika helpottunut. Viime aikoina on tullut syötyä ihan hulluna, ja vaikka onkin kaihoisaa ja tuskallista luopua jokapäiväisistä suklaakarkeloista, niin suurimmaksi osin olen onnellinen, kun pääsen taas liikunta- ja syömisrutiineihin kiinni.

On helpottavaa huomata itsestä, että kaipaan kevyempää ruokavaliota ja säännöllistä liikuntaa. Tuntuu kuin ne olisivat normaalia elämääni suklaan syömisen ja löhöilyn sijasta. Tämä on todella merkittävä havainto ja merkki siitä, että elämäntapani ovat muuttumassa. Paluuta entiseen ei ole, sen olen itselleni vannonut.

Joulusta huolimatta olen kuitenkin liikkunut ihan kivasti. Menneelle viikolle mahtui neljä juoksulenkkiäkin.

Tänään (tai teknisesti ottaen eilen) tuli todettua, miten pitävän pohjan katoaminen jalkojen alta vaikuttaa melkoisesti juoksunopeuteen. Kiersin normaalin 8,4 kilometrin lenkin, mutta siinä missä siihen lauantaina kului 1 tunti ja 3 minuuttia, tänään reitti vaati lähes puolitoista tuntia. Taivaalta satoi koko päivän lunta ja suurimman osan lenkistä puskin eteenpäin nilkkaan asti ulottuvassa lumihangessa, sillä eihän sunnuntaina ja Tapaninpäivänä kukaan ole auraamassa jalkakäytäviä eikä muiden ulkoilijoiden jättämistä jalanjäljistä ollut juurikaan apua. Hieman kiroilutti, kun tuntui etten meinaa päästä lumihangessa lainkaan eteenpäin, mutta sitten vaihdoin sissiasenteelle ja päätin, että hölkkään reitin vaikka henki menisi. No, henki säilyi, mutta lyön vetoa, että venyttelyistä huolimatta pohkeeni ovat huomenna melkoisen kipeät.

Huomenna lähden suksiostoksille, minkä lisäksi koluan läpi varmaan muutamat vaatekauppojen alennusmyynnit. Ennen joulua ostin H&M:ltä puoleen hintaan itselleni uuden villakankaisen talvitakin. Hienointa ehkä kaikessa on se, että kerrankaan en joutunut ostamaan isointa kokoa, joka rekistä löytyy, vaan päälleni mahtui koko 42 ja se istuu minulle kuin nakutettu. On ihanaa huomata, miten vaatteet alkavat näyttää hyviltä päälläni.

Huomiseen ohjelmaan kuuluu myös gradukirjojen palautus yliopiston kirjastoon. Sain nimittäin ennen joulua tiedon, että graduni on hyväksytty eli tammikuussa edessäni on valmistuminen. Olen kaiken lisäksi jo saanut osa-aikaista työtä omalta alaltani, jee!

Vuosi 2011 näyttää etukäteen todella hyvältä ja lupaavalta.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

~*~ Lämmintä ja rauhaisaa joulua! ~*~

(kuvalähde)
Olen viimeiset kuukaudet hölkkäillyt melko lailla mukavuusrajojeni sisällä. Mutta nyt tuli muutos! Jos puolitoista vuotta sitten rapakuntoisena kestin kaiken sen kivun ja tuskan ja kylkeenpistot, niin on minun nytkin kestettävä. Suunnitelmissani on siis ruveta parantamaan vauhtikestävyyttäni ja irrottautua vihdoin ja viimein siitä ah niin turvallisesta ja mukavasta seitsemän kilometrin tuntivauhdista.

Aloitin tänään siten, että hölkkäsin ensin rauhallisesti 5 minuuttia, minkä jälkeen aloin vuorotella palauttavia hölkkäpätkiä ja nopeatempoisempia juoksuosuuksia 2 minuutin erissä. Ja kyllä sattui. Olin jo unohtanut sen alkuaikojen juoksuharjoitteluista ja viime kevään lenkkipolun kiertämisestä tutun tunteen, jonka kunnon äärirajoilla taistelu aiheuttaa. Jatkoin tätä noin seitsemän kilometriä ja viimeisen kilometrin sitten kirmasin niin lujaa kuin vetelät kinttuni ja Ruususen unesta julmasti herätetty kuntoni sallivat. Lopputulos oli se, että juoksin perinteisen 8,4 kilometrin matkan aikaan 1:02:45 eli noin 7 minuuttia nopeammin kuin mitä kyseisen lenkin yleensä hölkkäilen. Että joo. Kyllähän tuosta kropasta tuntuu potkua irtoavan kunhan sitä vain uskaltaa välillä koetella.

Mistä tämä yhtäkkinen intoni vauhtikestävyyden parantamiseen sitten johtuu? No, olen vakaasti päättänyt juosta syyskuun alussa puolimaratonin ja tavoitteeni on tehdä se alle kahden ja puolen tunnin. Minulla on kahdeksan kuukautta aikaa treenata, ja vauhtikestävyyden lisäksi aion luonnollisesti ruveta kehittämään matkakestävyyttä. Alustavasti olen suunnitellut, että kerran viikossa teen pitkän rauhallisen lenkin, jonka kestoa kasvatan viikoittain (tai kahden viikon välein jos tahti tuntuu muutoin liian kovalta) kymmenellä minuutilla. Voisin vaikka aloittaa tuolla 8,4 kilometrin lenkillä, jonka päälle rupean sitten lisäämään kymmenen minuuttia kerrallaan. Lisäksi teen kerran viikossa intervallitreenin vähän niin kuin tänään, ja kerran tai kahdesti käyn sitten vain juoksemassa omaksi huvikseni ilman sen kummempaa suorittamista. Yksi päivä on tietysti pyhitetty tallilla käymiseen, ja jossain vaiheessa kai pitäisi käydä hiihtämässäkin, kunhan saan sukset hommattua. Minulla on yhtäkkiä ihan kauheasti liikuntasuunnitelmia!

Joulukuu on ollut vähän tällainen lössähdyskuukausi, mikä onkin ollut isona syynä siihen, että olen laatinut nämä alustavat suunnitelmat ja asettanut itselleni haasteen juosta puolimaratonin. Haluan irti tästä suklaamässäilystä ja takaisin kevyen, energisen ja hyvinvoivan kehoni pariin. Haluan liikkua, haastaa itseni ja onnistua asioissa, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta. Totta kai taustalla on myös halu painon putoamiseen, jonka voisin kuvitella olevan luonnollinen seuraus sille, että rupean treenaamaan määrätietoisemmin. Johan marraskuun juoksuhaastekin osoitti, miten painoni putosi hyvää tahtia, kun asetin itselleni haasteen ja vein sen loppuun.

Olen muuten tehnyt uudenvuodenlupauksen hieman ennakkoon: en osta joulualesta ainuttakaan joulusuklaata vain siitä syystä, että kun sitä nyt sattuu saamaan halvalla.