Olen viimeiset kuukaudet hölkkäillyt melko lailla mukavuusrajojeni sisällä. Mutta nyt tuli muutos! Jos puolitoista vuotta sitten rapakuntoisena kestin kaiken sen kivun ja tuskan ja kylkeenpistot, niin on minun nytkin kestettävä. Suunnitelmissani on siis ruveta parantamaan vauhtikestävyyttäni ja irrottautua vihdoin ja viimein siitä ah niin turvallisesta ja mukavasta seitsemän kilometrin tuntivauhdista.
Aloitin tänään siten, että hölkkäsin ensin rauhallisesti 5 minuuttia, minkä jälkeen aloin vuorotella palauttavia hölkkäpätkiä ja nopeatempoisempia juoksuosuuksia 2 minuutin erissä. Ja kyllä sattui. Olin jo unohtanut sen alkuaikojen juoksuharjoitteluista ja viime kevään lenkkipolun kiertämisestä tutun tunteen, jonka kunnon äärirajoilla taistelu aiheuttaa. Jatkoin tätä noin seitsemän kilometriä ja viimeisen kilometrin sitten kirmasin niin lujaa kuin vetelät kinttuni ja Ruususen unesta julmasti herätetty kuntoni sallivat. Lopputulos oli se, että juoksin perinteisen 8,4 kilometrin matkan aikaan 1:02:45 eli noin 7 minuuttia nopeammin kuin mitä kyseisen lenkin yleensä hölkkäilen. Että joo. Kyllähän tuosta kropasta tuntuu potkua irtoavan kunhan sitä vain uskaltaa välillä koetella.
Mistä tämä yhtäkkinen intoni vauhtikestävyyden parantamiseen sitten johtuu? No, olen vakaasti päättänyt juosta syyskuun alussa puolimaratonin ja tavoitteeni on tehdä se alle kahden ja puolen tunnin. Minulla on kahdeksan kuukautta aikaa treenata, ja vauhtikestävyyden lisäksi aion luonnollisesti ruveta kehittämään matkakestävyyttä. Alustavasti olen suunnitellut, että kerran viikossa teen pitkän rauhallisen lenkin, jonka kestoa kasvatan viikoittain (tai kahden viikon välein jos tahti tuntuu muutoin liian kovalta) kymmenellä minuutilla. Voisin vaikka aloittaa tuolla 8,4 kilometrin lenkillä, jonka päälle rupean sitten lisäämään kymmenen minuuttia kerrallaan. Lisäksi teen kerran viikossa intervallitreenin vähän niin kuin tänään, ja kerran tai kahdesti käyn sitten vain juoksemassa omaksi huvikseni ilman sen kummempaa suorittamista. Yksi päivä on tietysti pyhitetty tallilla käymiseen, ja jossain vaiheessa kai pitäisi käydä hiihtämässäkin, kunhan saan sukset hommattua. Minulla on yhtäkkiä ihan kauheasti liikuntasuunnitelmia!
Joulukuu on ollut vähän tällainen lössähdyskuukausi, mikä onkin ollut isona syynä siihen, että olen laatinut nämä alustavat suunnitelmat ja asettanut itselleni haasteen juosta puolimaratonin. Haluan irti tästä suklaamässäilystä ja takaisin kevyen, energisen ja hyvinvoivan kehoni pariin. Haluan liikkua, haastaa itseni ja onnistua asioissa, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta. Totta kai taustalla on myös halu painon putoamiseen, jonka voisin kuvitella olevan luonnollinen seuraus sille, että rupean treenaamaan määrätietoisemmin. Johan marraskuun juoksuhaastekin osoitti, miten painoni putosi hyvää tahtia, kun asetin itselleni haasteen ja vein sen loppuun.
Olen muuten tehnyt uudenvuodenlupauksen hieman ennakkoon: en osta joulualesta ainuttakaan joulusuklaata vain siitä syystä, että kun sitä nyt sattuu saamaan halvalla.
Aloitin tänään siten, että hölkkäsin ensin rauhallisesti 5 minuuttia, minkä jälkeen aloin vuorotella palauttavia hölkkäpätkiä ja nopeatempoisempia juoksuosuuksia 2 minuutin erissä. Ja kyllä sattui. Olin jo unohtanut sen alkuaikojen juoksuharjoitteluista ja viime kevään lenkkipolun kiertämisestä tutun tunteen, jonka kunnon äärirajoilla taistelu aiheuttaa. Jatkoin tätä noin seitsemän kilometriä ja viimeisen kilometrin sitten kirmasin niin lujaa kuin vetelät kinttuni ja Ruususen unesta julmasti herätetty kuntoni sallivat. Lopputulos oli se, että juoksin perinteisen 8,4 kilometrin matkan aikaan 1:02:45 eli noin 7 minuuttia nopeammin kuin mitä kyseisen lenkin yleensä hölkkäilen. Että joo. Kyllähän tuosta kropasta tuntuu potkua irtoavan kunhan sitä vain uskaltaa välillä koetella.
Mistä tämä yhtäkkinen intoni vauhtikestävyyden parantamiseen sitten johtuu? No, olen vakaasti päättänyt juosta syyskuun alussa puolimaratonin ja tavoitteeni on tehdä se alle kahden ja puolen tunnin. Minulla on kahdeksan kuukautta aikaa treenata, ja vauhtikestävyyden lisäksi aion luonnollisesti ruveta kehittämään matkakestävyyttä. Alustavasti olen suunnitellut, että kerran viikossa teen pitkän rauhallisen lenkin, jonka kestoa kasvatan viikoittain (tai kahden viikon välein jos tahti tuntuu muutoin liian kovalta) kymmenellä minuutilla. Voisin vaikka aloittaa tuolla 8,4 kilometrin lenkillä, jonka päälle rupean sitten lisäämään kymmenen minuuttia kerrallaan. Lisäksi teen kerran viikossa intervallitreenin vähän niin kuin tänään, ja kerran tai kahdesti käyn sitten vain juoksemassa omaksi huvikseni ilman sen kummempaa suorittamista. Yksi päivä on tietysti pyhitetty tallilla käymiseen, ja jossain vaiheessa kai pitäisi käydä hiihtämässäkin, kunhan saan sukset hommattua. Minulla on yhtäkkiä ihan kauheasti liikuntasuunnitelmia!
Joulukuu on ollut vähän tällainen lössähdyskuukausi, mikä onkin ollut isona syynä siihen, että olen laatinut nämä alustavat suunnitelmat ja asettanut itselleni haasteen juosta puolimaratonin. Haluan irti tästä suklaamässäilystä ja takaisin kevyen, energisen ja hyvinvoivan kehoni pariin. Haluan liikkua, haastaa itseni ja onnistua asioissa, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta. Totta kai taustalla on myös halu painon putoamiseen, jonka voisin kuvitella olevan luonnollinen seuraus sille, että rupean treenaamaan määrätietoisemmin. Johan marraskuun juoksuhaastekin osoitti, miten painoni putosi hyvää tahtia, kun asetin itselleni haasteen ja vein sen loppuun.
Olen muuten tehnyt uudenvuodenlupauksen hieman ennakkoon: en osta joulualesta ainuttakaan joulusuklaata vain siitä syystä, että kun sitä nyt sattuu saamaan halvalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti