Viime viikolla tein hienoja päätöksiä:
1) Olen viikon syömättä herkkuja.
2) Annan polveni levätä tämän nyt alkavan viikon, enkä käy juoksemassa.
No ei niistä sanoista sitten tekoihin päästy. Pääsiäisen aikana imaisin kitaani kuin ohimennen 2 litraa jätskiä, 150 grammaa suklaata ja 5 lettua hillolla höystettynä. Ja äsken sitten tulin 55 minuutin lenkiltä, josta juoksin 30 minuuttia.
Tulin siihen johtopäätökseen, että ei tuo polvikipu mistään lihaksista johdu, vaan yksinkertaisesti asfaltilla juoksusta. Onneksi tienpientareet alkavat myös suurilta osin olla sulia, ja äskeisellä lenkillä juoksinkin vain pienen osan matkasta asfaltilla. Ja eron kyllä huomasi. Tuntui huomattavasti paremmalta juosta pehmeällä ja kimmoisalla alustalla. Mutta silti pitäisi malttaa antaa tuon polven rauhoittua. Lenkille lähtiessä tiesin tasan tarkkaan, että ei ole mitään järkeä juosta, mutta jotenkin viikonlopun mässäyksien jälkeen tuntui, että pakko saada tätä "ängh, liikaa energiaa kropassa" -oloa pois.
Keskiviikon läskipunnitus pelottaa! 90 kilon rajapyykistä on muodostunut jotenkin ihan valtava peikko, ja viikonlopun jäljiltä tuntuu kuin olisin lihonut vähintään tuhat kiloa, enkä ikinä pysty alittamaan sitä yhdeksääkymmentä kiloa.
1) Olen viikon syömättä herkkuja.
2) Annan polveni levätä tämän nyt alkavan viikon, enkä käy juoksemassa.
No ei niistä sanoista sitten tekoihin päästy. Pääsiäisen aikana imaisin kitaani kuin ohimennen 2 litraa jätskiä, 150 grammaa suklaata ja 5 lettua hillolla höystettynä. Ja äsken sitten tulin 55 minuutin lenkiltä, josta juoksin 30 minuuttia.
Tulin siihen johtopäätökseen, että ei tuo polvikipu mistään lihaksista johdu, vaan yksinkertaisesti asfaltilla juoksusta. Onneksi tienpientareet alkavat myös suurilta osin olla sulia, ja äskeisellä lenkillä juoksinkin vain pienen osan matkasta asfaltilla. Ja eron kyllä huomasi. Tuntui huomattavasti paremmalta juosta pehmeällä ja kimmoisalla alustalla. Mutta silti pitäisi malttaa antaa tuon polven rauhoittua. Lenkille lähtiessä tiesin tasan tarkkaan, että ei ole mitään järkeä juosta, mutta jotenkin viikonlopun mässäyksien jälkeen tuntui, että pakko saada tätä "ängh, liikaa energiaa kropassa" -oloa pois.
Keskiviikon läskipunnitus pelottaa! 90 kilon rajapyykistä on muodostunut jotenkin ihan valtava peikko, ja viikonlopun jäljiltä tuntuu kuin olisin lihonut vähintään tuhat kiloa, enkä ikinä pysty alittamaan sitä yhdeksääkymmentä kiloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti