25

Äiti lahjoitti minulle itselleen tarpeettoman sykemittarin, ja sitähän piti sitten ihan intona käydä eilen testaamassa. Hölkkäilin sademetsämäisessä ilmastossa tasan tunnin ja mittari näytti keskisykkeekseni 162. Minulla ei itse asiassa ole aavistustakaan, mikä olisi minulle järkevä sykealue. Olen yrittänyt netistä löytämieni tietojen mukaan sitä laskea, mutta osa sivustoista ehdottaa noin 130-140 ja osa 150-160, joten ota noista nyt sitten tolkkua. Parempi varmaan, että lönkyttelen oman fiiliksen mukaan kuten tähänkin asti ja käytän tuota sykemittaria kunnon kohoamisen seuraamiseen.

Lenkkeilyä on siis tullut jonkin verran harrastettua mutta niin on kyllä syömistäkin, etten vain vahingossa pääsisi laihtumaan! No, sukulointi on muutenkin sen verran kiehtovaa puuhaa, että hermojaan on välillä hyvä rauhoittaa jätskikulhon tai täytekakkulautasen äärellä. Ei vaan, ihan mukava nähdä perhettä pitkästä aikaa. Mutta sen olen huomannut, miten helppoa täällä on mättää herkkuja pienissä erissä kitaan pitkin päivää. Tarjolla on jäätelöä, keksejä, karkkeja, kakkua, lettuja... Ja minä tässä suuressa elämäntapamuutoksessani vielä niin pitkällä ole, että moisille ihanuuksille voisin selkääni kääntää. Ei aina tarvitse olla murheellinen syödäkseen, syöminen on vain yksinkertaisesti välillä aika kivaa. No, kunhan täältä ensi viikon alussa kotiudun, niin alkaa taas armoton lenkkipolun kiertäminen, sillä en sentään ole aikeissa pilata sitä, minkä eteen olen viimeiset kuukauden taistellut. Loppujen lopuksi nautin niin paljon enemmän uudesta voimistuneesta minästäni kuin siitä lössähtäneestä minästä, joka vielä vuosi sitten olin.