Kävin tänään juoksemassa jälleen lenkkipolun ympäri ja pitkästä aikaa jalat liikkuivat kuin itsestään. Jostain syystä parin viikon ajan juoksu on ollut enemmän tai vähemmän nihkeätä, mutta tänään se sujui helposti. Huolimatta 25 asteen helteestä. Viime kesänä en ikimaailmassa olisi lähtenyt noin kuumalla säällä edes kävelemään. Ajatukselle juoksulenkistä olisin nauranut niin kovaa, että hikikarpalot vain olisivat sinkoilleet koko ajan levenevästä ahteristani.
Olen muuttunut. Vaikka sisälläni elää edelleen jäätelöä rakastava addikti, olen saamassa otteen itsestäni. Tämä viikonloppu on ollut taas kerran henkisesti vaikea, mutta yhtäkkiä huomasin, ettei minun enää tee mieli punkea päätäni suklaajäätelötonkkaan samoissa mittakaavoissa kuin ennen. Sen sijaan olen hillinnyt ahdistusta lähtemällä ulos, liikkeelle, lenkille.
En enää käytä kaikkia ongelmiani ja vaikeita päiviä tekosyynä sille, ettei minun muka tarvitsisi lähteä lenkille tai olla syömättä 1500 kalorin edestä herkkuja, koska elämänihän on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa. Olen vihdoin ja viimein sisäistämässä, että itsestäni huolen pitäminen on parasta mitä itselleni voin tällaisissa tilanteissa tehdä. Ei peiton alla itkeminen jäätelölusikka kädessä minua auta. Minun on oltava itseni paras ystävä, ei jäätelön.
Ei kenenkään paino-ongelma synny tyhjästä. Luulen, että vihdoinkin olen tekemässä pääni sisällä jonkinlaista läpimurtoa ja muutosta, joka auttaa minua lopullisesti muuttamaan suhtautumistani syömiseen.
Olen muuttunut. Vaikka sisälläni elää edelleen jäätelöä rakastava addikti, olen saamassa otteen itsestäni. Tämä viikonloppu on ollut taas kerran henkisesti vaikea, mutta yhtäkkiä huomasin, ettei minun enää tee mieli punkea päätäni suklaajäätelötonkkaan samoissa mittakaavoissa kuin ennen. Sen sijaan olen hillinnyt ahdistusta lähtemällä ulos, liikkeelle, lenkille.
En enää käytä kaikkia ongelmiani ja vaikeita päiviä tekosyynä sille, ettei minun muka tarvitsisi lähteä lenkille tai olla syömättä 1500 kalorin edestä herkkuja, koska elämänihän on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa. Olen vihdoin ja viimein sisäistämässä, että itsestäni huolen pitäminen on parasta mitä itselleni voin tällaisissa tilanteissa tehdä. Ei peiton alla itkeminen jäätelölusikka kädessä minua auta. Minun on oltava itseni paras ystävä, ei jäätelön.
Ei kenenkään paino-ongelma synny tyhjästä. Luulen, että vihdoinkin olen tekemässä pääni sisällä jonkinlaista läpimurtoa ja muutosta, joka auttaa minua lopullisesti muuttamaan suhtautumistani syömiseen.
Kuulostaa tutulta...
VastaaPoistaHienoja muutoksia.
Jep, ja jotain muutosta tässä päässä onkin tapahduttava, jos meinaan loppuelämäni olla jotain muuta kuin sitä, mitä tähänastiset 25 vuotta olen ollut. Tuntuu hienolta tuntea, miten jokin on loksahtamassa kohdalleen. :)
VastaaPoistaKuulostaa hienolta! Olet oikealla tiellä!
VastaaPoistaItsekin olen löytänyt juoksemisen ilot, kun nyt vain jaksaisin olla johdonmukainen sen suhteen. Löydän sen draivin aluksi, mutta sitten vain..no..unohdan lähteä juoksemaan ja annan sen vähäisenkin kunnon rapistua. Ehkä saan blogistasi innostusta (tai ainakin muistutuksen) lähteä useammin juoksemaan.
Minä opettelin juoksemaan Porin juoksukoulun avulla ja suosittelen sitä lämpimästi: http://www.pori.fi/vav/liikunnanohjaus/juoksukoulu.html
VastaaPoistaKun aloitin tuon ohjelman viime syksynä, painoin 96 kiloa ja juoksukuntoni oli surkea. Mutta ohjelman avulla onnistuin kasvattamaan kuntoani askel askeleelta ja voi veljet, se tunne kun ensimmäisen kerran jaksoin juosta 15 minuuttia putkeen. :) Ohjelma myös auttoi pysymään ruodussa, kun oli joku selkeä ja toteutettavissa oleva ohjenuora, jota seurata.
En ole vielä tähänkään päivään mennessä suorittanut tuota juoksuohjelmaa loppuun eli juossut 10 kilometriä (pisin matka juosten 8,6 km), mutta tärkeintä oli se, että ohjelman avulla sain ne tärkeät onnistumisentunteet ja yhtäkkiä juoksusta oli tullut osa elämääni, osa minua.
Vajaassa vuodessa juoksun tuoma muutos minussa ei ole niinkään mitattavissa kiloissa vaan ennemminkin siinä, mitä pääni sisällä on tapahtunut ja tätä tunnetta en koskaan vaihtaisi pois. :)
Olen tuon Porin juoksukoulun itsekin löytänyt jo aikoja sitten, mutta se ei tuntunut sopivan minulle. Ensinnäkin osa-aikaisena nörttinä ja tietokoneaddiktina tarvitsen jotain johon merkitä juoksusuoritukseni. Pelkkä tulostettu paperilappunen ei vain riitä. Toiseksi haluan tuntea että ohjelma on minulle "räätälöity". Tästä syystä vannon MyAsics -juoksuohjeman nimeen. Se on ollut mahdottoman hyvä, jos vain siis edelleenkin muistaisin noudattaa sitä.. ;)
VastaaPoistaMinä itse asiassa kirjaan liikuntasuoritukseni erilliseen päiväkirjaan, olen huomannut että se on hyvä motivoija. :) On kaiken lisäksi hauska lukea viime syksyn merkintöjä, joissa olen hehkuttanut miten jaksoin suorittaa kulloisenkin juoksukoulun tehtävän. Niistä huomaa todella edistyneensä.
VastaaPoistaMutta tärkeintä on tietysti löytää se itselle sopiva ohjelma! Hyvä että olet omasi löytänyt ja tsemppiä sen noudattamiseen. :)