Päivä on ollut kaunis ja pää ollut halkeamaisillaan murheista ja märehtimisestä. Koska kävin eilen juoksemassa, päätin käydä kiertämässä lenkkipolun tällä kertaa kävellen ja ottaa samalla kuvia. Oli vain pakko päästä pois neljän seinän sisältä ja keskittyä johonkin kauniiseen ja rauhoittavaan.
Ensimmäisenä kun astuin lenkkipolulle, minua oli vastassa seuraavanlainen otus:
Taisi raasu säikähtää minua melkoisesti, mutta odotti sentään sen verran, että kerkisin napata kuvan, ennen kuin katosi pusikkoon.Mutta tästä se alkaa! Kuumanakin päivänä lenkkipolulla on suhteellisen siedettävä keli korkeiden puiden luomien varjojen ansiosta:
Oikealla reitillä ollaan. Ei ole muuten aavistustakaan mistä noille 7,5 ja 10 kilometrin reiteille poiketaan. Hiihtolatuja kuitenkin ilmeisesti tarkoittavat.
Yritin ottaa kuvan pienestä solisevasta purosta. Epäonnistuin. Kuvassa siis epämääräinen kasa saniaisia. (Tai jotain.)
Sitten pientä nousua kaukaisuuteen.
Kaukaisuudessa on kaunista.
Alaspäinkin on ihan mukava mennä.
Pieni puinen silta.
Ulpukan? Lumpeen? Lehtiä vedessä joka tapauksessa. Kovin kauniita.
Hetkiä, joiden ei soisi lipuvan ohi.
Taas on ähellettävä mäkeä ylös. Huippu sentäs jo häämöttää.
Jatka matkaasi viitan osoittamaan suuntaan.
Pitkä pätkä.
Kivenmurikka voi olla yllättävän monen mielestä kelpo kasvualusta.
Whii. Sitten mennään. (Tässä vaiheessa yleensä ainut päässäni pyörivä sana on "lopultakin".)
Vauhdikas lasku alhaalta päin kuvattuna. Otin kuvan myös ylhäältä, mutta koko mäki näytti kyseisessä kuvassa niin kesyltä, ettei mäestä sen mukaan olisi saanut hyviä kyytejä edes ilokaasulla varustellulla rattikelkalla.
Matka jatkuu.
Pieni puinen silta vol. 2.
Rennosti ottava puro. Mihinkäpä tässä kiire valmiissa maailmassa.
Lenkin pahin tappomäki näyttää kuvassa suorastaan lempeältä. Kuva ei paljasta mutkan takana jatkuvaa nousua.
Tässä vaiheessa ollaan jo kierroksen loppupuolella. Vielä ei ole kuitenkaan vara hengähtää.
Maisemista saa kuitenkin nauttia.
Viimeinen puristus. Hnngh.
Maalisuora häämöttää! Selvisin kuin selvisin tällä(kin) kertaa hengissä.
Viimeiset askelet.
Pölkky antaa luvan hengähtää.
Reitti on ihana, ja olen todella onnekas kun se löytyy noin kilometrin päästä kotoani. Huomenna taas juosten.
Heh... näyttipä kuvat tutuilta. Olen taustalta seuraillut blogiasi, mutta en ole aiemmin tajunnut, että kierrämme samoja lenkkimaastoja. Tosin kyseistä pätkää on tullut enemmän talsittua sukset jalassa juuri mäkisyydestä johtuen. Joskus käyn tekemässä tuolla intervallitreenin, mutta peruskestävyysharjoitteluun sykkeet nousee liikaa. Valitettavasti tämä tarkoittaa kyllä aika paljon juoksemista asfaltilla :/
VastaaPoistaTsemppiä kuntoiluun tästäkin eteenpäin!
Maailma on pieni! Minun on oikeastaan pakko kiertää tuota lenkkipolkua, koska polveni nirsoilevat asfalttia melkoisesti. Mäkiä piisaa, mutta toisaalta olen ruvennut tykkäämään maaston vaihtelusta ja on jopa mukava rehkiä niitä nyppylöitä ylös ja alas. Ja kyllä ne helpommin taittuvatkin kuin keväällä. :)
VastaaPoistaIhana kierros!
VastaaPoistaMinä törmäsin myös käärmeeseen maanantain lenkillä, mutta se oli jäänyt auton alle. Oli kyllä yksi valtavimman kokoisista, jonka olen koskaan nähnyt.
Hah, tutulta näyttää mullekin nämä reitit :)
VastaaPoistaOuti: Näkemäni käärme oli järjestyksessään toinen, johon olen elämäni aikana törmännyt. Harmittoman oloisia eläimiä. Sääli, että sinun kohtaamasi käärme oli kuollut. :/
VastaaPoistaPömppis: Ihanaa, lisää Suolijärven kiertäjiä ilmoittautuu! :)