25

Olen pohdiskellut, että herkuttelurutiinini ovat muuttuneet vuoden sisällä. Kohtuus sinänsä on minulle yhäkin vieras asia, sillä olipa minulla sitten edessäni jäätelötonkka, suklaalevy, kääretorttu, karkkipussi tai keksipakkaus, se on tehty syötäväksi kerralla siltä istumalta. Minulle ei tuota mitään ongelmia syödä 350 gramman Domino-pakettia yhden illan aikana, ja 200 gramman suklaalevy uppoaa kitaani Salkkareiden ekalla puoliskolla. Pakkomielteeni Aino Ihana Maitosuklaa -jäätelöön onkin jo tuttu blogiani pidempään seuranneille. Ne, jotka kehtaavat tulla sanomaan minulle, että kyllä se yksi pala sitä suklaata riittää vallan mainiosti ja loput voi laittaa kaappiin, joutaisivat minun puolestani hirteen.

Se sen sijaan on muuttunut, että minulla ei ole enää tarvetta vetää herkkuövereitä joka ikinen päivä. Illat eivät enää mene kärvistellä suklaantuskassa ja käydessä ikuista taistelua pään sisällä siitä, että lähdenkö käymään lähikaupassa vai en. Liikunta on varmasti tehnyt oman osansa, sillä siitä olen saanut korvaavan rutiinin. Jos vaikka lähden lenkille seitsemän aikaan illalla, palaan kotiin kahdeksan maissa, käyn suihkussa ja loppuilta menee kuivatellessa hiuksia. Yhtäkkiä olenkin ohittanut ne kriittiset illan tunnit, jotka ennen usuttivat minut kaupan suklaahyllyille. Välillä herkunhimo iskee yhdentoista aikaan illalla, mutta sitten onkin jo liian myöhäistä. Siinä vaiheessa onkin sitten aika koluta jääkaapin nurkat edes jogurtin toivossa tai karvaita kyyneleitä nieleskellen nakertaa näkkileipää.

Päivittäiset herkkuöverit ovat muuttuneet viikottaisiksi herkkuövereiksi. En sano, että on kovinkaan suositeltavaa syödä niitä 1500 kalorin Aino-rasiallisia kerralla, mutta on ehdottomasti parempi tehdä se kerran kuin seitsemän kertaa viikossa. Olen solminut jonkinlaisen kompromissin itseni kanssa, että "okei, et näköjään sitten pysty elämään ilman sitä suklaajäätelöpaukkua, mutta sinun on parempi pystyä olemaan rakentamatta joka ikistä päivääsi sen ympärille". Nykyään usein sovin itseni kanssa etukäteen, että sinä ja sinä päivänä ostan jäätelöä ja vietän kunnon herkutteluhetken Biggest Loserin parissa, ja todella harvoin oikeastaan teenkään kaupassa herkkuhyllyillä heräteostoksia. Jotenkin tämä toimii, mutta pitkän ja vaivalloisen matkan takana se on ollut. Haaveilen edelleenkin elämästä, jossa voisin pysyä hoikkana ja syödä joka päivä niin paljon suklaata ja jäätelöä ja keksejä kuin ikinä haluan. Mutta pakko kai se on hyväksyä, että moinen yhtälö ei koskaan tule toteutumaan kohdallani. On rankkaa heittää hyvästit kaikille niille sokerista ja rasvasta valetuille ihanuuksille, jotka olivat ennen päivieni kulmakivi, voima joka piti minut kasassa. Nyt sen tajuaa, miten sairasta se oli. Edelleenkin kaipaan päivittäiseen ruokavaliooni näitä petollisia ystäviäni, mutta viimein minulla on voimaa ja rohkeutta ymmärtää se, että ne eivät tee mitään muuta kuin mädättävät minua sisältäpäin.