25

Huh. Viime viikko keskiviikosta lauantaihin meni niin harvinaisen hanurilleen syömisten suhteen, että vieläkin hirvittää. 200 grammaa salmiakkia, 400 grammaa suklaata ja paketillinen Pågenin muffineja yhdistettynä rasvaiseen, raskaaseen ja kehnoja hiilihydraatteja pursuavaan ruokaan saivat kroppani aivan hirveään kuntoon, joka perjantai-iltana lähenteli jo jonkinlaista myrkytystilaa. Voin aivan kammottavan huonosti. Vatsaan sattui, oksetti, väsytti, päätä särki. Yyh. En edes tiedä syytä, miksi innostuin syömään. Yhtäkkiä vain tuntui hyvältä idealta hypätä vanhojen elämäntapojeni pariin ja kai jollain tapaa nautinkin siitä, että vaiensin kaikki järjen äänet päästäni ja söin ja söin. Oli vain minä ja ruoka.

Onneksi keho kuitenkin reagoi siten miten se reagoi. Tajusin yhtäkkiä kuvottavan olotilani ja tiesin, etten enää koskaan halua palata siihen, mitä olin ennen. Sunnuntaina sain sitten itseni sen verran toimintakuntoon, että lähdin lenkille. Tarkoituksena oli hölkkäillä perinteinen 4,3 kilometrin lenkkipolku, minkä teinkin. Mutta sen lisäksi juoksin vielä viisi kilometriä. Tunsin, miten kroppani alkoi taas hengittää usean päivän paskaravinnon jälkeen ja nautin siitä olosta valtavasti ja juoksin ja juoksin. Hölkkäsin yhteensä 9,3 kilometriä aikaan 1 h 20 min ja nautin joka ikisestä sekunnista. Ja silloin ymmärsin, että vaikka olinkin sortunut järjettömään mässäilyyn aiemmin viikolla, en enää koskaan tulisi palaamaan entiseen elämääni. En vain yksinkertaisesti voisi tehdä sitä itselleni. Enkä edes haluaisi.


Viikon liikunnat menivät muutenkin ihan ok. Sain täyteen tavoitteeni liikkua neljänä päivänä. Tällä viikolla pyrin samaan, sillä enempään ei välttämättä ole mahdollisuuksia, sillä matkustan torstaina Pohjois-Karjalaan mummoni hautajaisiin. Sunnuntaina palaan sitten takaisin.

Syöminkien vaikutuksista vaa'an lukemiin en osaa sanoa. Voi olla, että tämä viikko mennään plussatunnelmissa, mutta sitten mennään. Usean päivän kestänyt repsahdus opetti minulle kuitenkin taas uutta kehostani ja sen tuntemuksista, jotka ovat suoraan riippuvaisia siitä, mitä syön. Tämä päivä on ollut aivan ihana, kun keho on alkanut tuntua terveemmältä ja ruoansulatus alkaa normalisoitua ja turvotus ja väsymys poistua. Ja kehoni olo puolestaan heijastuu suoraan henkiseen olooni. Joten vaikka varsinaista tulosta ei painon suhteen tulisikaan, olen sentään oppinut jotain. Vaikkakin sitten sen kuuluisan kantapään kautta.

Sain muuten lähetettyä graduni esitarkastukseen eli olen yhden askelen lähempänä valmistumista. Joudun tietenkin vielä tekemään työhöni korjauksia ennen lopullisen version palauttamista, mutta nyt tuntuu kuitenkin hyvältä ja stressi on hellittänyt ainakin hetkeksi.