Tämä päivä on ollut hyvä ja merkittävä. Tänään en ole tuntenut itseäni lihavaksi, läskiksi enkä millään tavalla ällöttäväksi tai huonoksi ja epäonnistuneeksi ihmiseksi vain siitä syytä, että minulla on kymmenen kiloa ylimääräistä painoa.
Tänään olen tuntenut oloni vahvaksi ja kauniiksi ja varmaan ensimmäisiä kertoja elämässäni olen katsellut maailmaa ja muita ihmisiä muiden kuin "läskisilmälasieni" kautta. Luultavasti suurimmalle osalle ylipainoisista ihmisistä on tuttu se tunne, miten kuvittelee muiden ihmisten näkevän hänessä ensimmäisenä ja ainoana asiana hänen ylipainonsa. Kokoni on aina määrittänyt sen, miten uskon ihmisten suhtautuvan minuun ja miten itse suhtaudun itseeni. Lihavana tyttönä. Olen aina ensimmäisenä lihava, ja vasta sen jälkeen tulevat muut ominaisuuteni. Se on ihan järjettömän musertavaa.
Mutta tänään sain esimakua siitä, millaista on tuntea olevansa minä itse. Rasvakerros ympärilläni ei enää määrittänyt minua ja tunsin olevani... vapaa. Tuntui kuin näkymättömät kahleet olisivat karisseet yltäni ja se oli ihan uskomatonta. Vie luultavasti pitkään ennen kuin tämä tunne jää pysyväksi tai edes suurimman osan aikaa vallitsevaksi, mutta nyt tiedän että pystyn niin tuntemaan. Olen ollut iso aina. Siis oikeasti aina. Lapsena, teininä, nuorena aikuisena... Olen aina ollut isokokoinen ja lihava ja kärsinyt siitä. Minulla ei oikeasti koskaan ole ollut pienintäkään aavistusta siitä, millaista on olla jotain muuta kuin lihava, ja olen joskus miettinyt, onko minun koskaan edes mahdollista kokea sitä jotain muuta.
Niin uskomatonta kuin se onkin, minun ei koskaan tarvinnut edes saavuttaa normaalipainoa löytääkseni sen tunteen.
Tänään olen tuntenut oloni vahvaksi ja kauniiksi ja varmaan ensimmäisiä kertoja elämässäni olen katsellut maailmaa ja muita ihmisiä muiden kuin "läskisilmälasieni" kautta. Luultavasti suurimmalle osalle ylipainoisista ihmisistä on tuttu se tunne, miten kuvittelee muiden ihmisten näkevän hänessä ensimmäisenä ja ainoana asiana hänen ylipainonsa. Kokoni on aina määrittänyt sen, miten uskon ihmisten suhtautuvan minuun ja miten itse suhtaudun itseeni. Lihavana tyttönä. Olen aina ensimmäisenä lihava, ja vasta sen jälkeen tulevat muut ominaisuuteni. Se on ihan järjettömän musertavaa.
Mutta tänään sain esimakua siitä, millaista on tuntea olevansa minä itse. Rasvakerros ympärilläni ei enää määrittänyt minua ja tunsin olevani... vapaa. Tuntui kuin näkymättömät kahleet olisivat karisseet yltäni ja se oli ihan uskomatonta. Vie luultavasti pitkään ennen kuin tämä tunne jää pysyväksi tai edes suurimman osan aikaa vallitsevaksi, mutta nyt tiedän että pystyn niin tuntemaan. Olen ollut iso aina. Siis oikeasti aina. Lapsena, teininä, nuorena aikuisena... Olen aina ollut isokokoinen ja lihava ja kärsinyt siitä. Minulla ei oikeasti koskaan ole ollut pienintäkään aavistusta siitä, millaista on olla jotain muuta kuin lihava, ja olen joskus miettinyt, onko minun koskaan edes mahdollista kokea sitä jotain muuta.
Niin uskomatonta kuin se onkin, minun ei koskaan tarvinnut edes saavuttaa normaalipainoa löytääkseni sen tunteen.
Ihanasti kirjoitettu teksti, ja mahtavaa että koit tuon tunteen.
VastaaPoistaItse olen ollut "hoikka" joskus nuorena, ylä-asteella varmaankin muistaakseni.. sen jälkeen olen aina ollut hiukan "tanakka" ja nyt sitten ylipainoinen. En tiedä miltä tuntuu kun aamulla voi pukea haluamansa vaatteet päälle ilman että mistään kiristää tai puristaa, en tiedä miltä tuntuu ostaa koon 36 vaatteita kaupasta enkä myöskään tiedä miltä tuntuu kun miehet katsovat päästä varpaisiin ja hymyilevät :) ( huomannut olen, että harvemmin ylipainoisten kohdalla käy näin..) olen aina kuvitellut, että elämä hoikkana on helpompaa ja täydellistä. Osasyy laihdutukseeni onkin juuri nämä asiat, mutta laihdutan pääasiassa sen takia, että minulla itselläni ei ole hyvä olla. En koe olevani oma itseni -minulla on älytön kasa vaatteita kaapissa, jotka ovat liian pieniä. Rakastan muotia mutta osasyynä kokoni takia en voi pukeutua niinkuin haluaisin. Haluaisin myös urheilla ja käydä jumpissa ilman, että tunnen saavani sydänkohtauksen ensimmäisen 5 minuuutin aikana. Ennen kaikkea haluan olla aktiivinen,terve, hyvä esimerkki sitten joskus lapsilleni.
Tälläinen avautuminen aamusta, kiitos kirjoituksestasi. Se sai minut ajattelemaan! :)
Mahtava juttu! Tuo muutos on vieläkin isompi ja tärkeämppi kuin laihtuminen.
VastaaPoistaKun ei ole sinut itsensä ja kroppansa kanssa, se epämiellyttävä tunne tosiaan hallitsee kaikkea muuta tekemistä ja olemista.
Tosi upeeta, näin tän jutun kuuluukin mennä!! :) Itse en myöskään ole koskaan ollut laiha.. tai jos olen niin siitä on liian kauan, jotta muistaisin.
VastaaPoistaOlen todella iloinen puolestasi! :)
Kiitos kaikille kommenteista!
VastaaPoistaBella: Vaatteet ovat kieltämättä iso osatekijä laihdutukseen ryhtymisessä. Unelmoin siitä päivästä, kun mahdun koon 40-42 housuihin, mitä ei varmaan ole tapahtunut sitten ala-asteen, voi taivas. Liikunta kyllä lisää hirmuisesti hyvää oloa ja sen myötä torstain hyvän fiiliksen saavutinkin, mutta ei se hyvä fiilis aina riitä kun haluaisi mahtua kauniisiin housuihin. Voimia ja iloa sinulle syksyyn! :)
Taina: Olen aina häpeillyt pituuttani ja kokoani ja yrittänyt peitellä itseäni. Mutta vähitellen olen oppinut kävelemään (ja juoksemaan!) ryhdikkäästi ja pää pystyssä, koska olen tullut siihen tulokseen, ettei minussa ole mitään mitä minun tulisi hävetä.
Linda: On ihan hirveää, kun ei edes tiedä millaista on olla hoikka. Sitä rupeaa sitten miettimään, että onko se edes mahdollista ja onko minut tuomittu olemaan ikuisesti lihava. Mutta ei suostuta moiseen vaan löydetään hoikka minämme, ennemmin tai myöhemmin. :)