25

Päivä 2: Oletko tyytyväinen pituuteesi?

Olen 177 senttimetriä pitkä ja se on ollut minulle välillä ongelma. Olen kokenut olevani kömpelö ja liian iso, sillä kyllähän naisen nyt pitää olla pieni ja hento ja sellainen, että mies jaksaa kantaa sylissä, eikä missään nimessä saa olla miestä pidempi, sillä sehän on jo suorastaan pöyristyttävää! Tästä naisiin kohdistuvasta odotuksesta minun on ollut vaikea taistella eroon. Kokoni (ei siis pelkkä painoni) on koetellut sitä, miten koen itseni naisena. Pituuteni lisäksi ruumiinrakeenteni on vähän kolho: minulla on leveät hartiat ja keijumainen sirous loistaa poissaolollaan.

Viime aikoina PCOS on ollut pinnalla muun muassa blueberryn blogissa. Uskon, että pituuteni takana piilee ainakin osittain kyseinen sairaus. Kun kuukautishäiriöitäni alettiin teini-iässä tutkia, verikokeissa selvisi, että testosteronitasoni olivat lievästi koholla. Tästä seurauksena oli myös lievää hirsutismia eli minulla kasvoi viehättäviä karvoja paikoissa, joissa niitä ei yleensä naisilla kasva: huulten yläpuolella, rinnoissa, hartioissa ja navan seudulla. Sen lisäksi käsivarsi- ja jalkakarvoitukseni oli myös runsaampaa. (Tähän liittyen näin jälkeenpäin ajattelen oli aika karmaisevaa, kun äiti kerran moitti minua jalkakarvojeni ajamisesta, sillä näytin kuulemma ihan apinalta nyt kun ne olivat kasvaneet tuuheampana takaisin, vaikka mistään karvojen ajelusta karvaisuus ei edes johtunut! Tämä tapahtui siis teininä, kun PCOS:aa ei ollut viedä todettu.) Lisäksi ääneni on suht matala.

Epäonnistuneiden keltarauhashormonikuurien jälkeen sain lopulta vuonna 2004 lähetteen keskussairaalaan tutkimuksiin, missä minulla todettiin PCOS. Sain e-pillerit, joita olen syönyt siitä asti. Monet pitävät e-pillereitä epäilyttävinä, mutta minulle ne ovat olleet taivaan lahja. Tunnen yksinkertaisesti oloni normaaliksi nyt kun hormonitasapainoni on kohdallaan, kuukautiseni tulevat säännöllisesti, minulla ei enää kasva karvoja epämääräisissä paikoissa. Mukava lisäbonus on tietysti se, että käyttämiäni Diane Novia käytetään myös aknen hoitoon, joten ihoni pysyy mainiossa kunnossa vaikka välissä mussuttaisinkin suklaalevyn poikineen.

Takaisin asiaan. Uskon siis, että kohonnut testosteronitaso antoi minulle pituuteen lisäsenttejä, mikä teki teininä jo muutenkin epämukavan olon vieläkin epämukavemmaksi. Pidin pituuttani heikkoutena ja kuljin ryhti kumarassa, kun yritin tekeytyä huomaamattomaksi. Yleisesti ottaen olin ja olen luonteeltani syrjäänvetäytyvä ja ujo, joten suuri koko oli suoranainen vitsaus. Pidin itseäni rumana jättiläisenä, josta kukaan ei koskaan voisi olla kiinnostunut.

Muutin opiskelemaan syksyllä 2004 vieraalle paikkakunnalle, ja asiat jotenkin helpottuivat, kun pääsin eroon synnyinkuntani ihmisistä ja paikoista. E-pillerit tehosivat ja aloin lopultakin tuntea itseäni naiseksi, vaikka painoa olikin. Sain ekan poikaystävän, jonka kanssa olin 2,5 vuotta, ja hän antoi minulle positiivista palautetta ulkonäöstäni. Ensimmäisen kerran elämässäni tunsin oloni kauniiksi ja hyväksytyksi omana itsenäni. Sittemmin tapailin yhtä mulkvistia, jonka mielestä minun ei tulisi käyttää korkokenkiä, koska olen niin pitkä. Haista huilu, mokoma itsetunnoton paska, hah.

Kahden viimeisen vuoden aikana, kun olen pudottanut painoa ja ruvennut harrastamaan liikuntaa, olen oppinut kaikin puolin hyväksymään itseni ja näkemään pituuteni vahvuutena. Tunnen voiman kasvavan sisälläni ja katson nykyään maailmaa suoraan silmiin. En enää suostu piilottelemaan itseäni ja peräänny nurkkaan, vaan otan oman tilani ja teen sen pää pystyssä ja selkä suorassa. Olen edelleen keskivertonaista kookkaampi, mutta se ei ole enää negatiivinen vaan positiivinen seikka. Välillä on niitä päiviä, kun haluaisin olla 155-senttinen ja 45-kiloinen kedon kukkanen, mutta kun katson peiliin ja minua vastaan katsoo pitkä, voimakas ja vahvatahtoinen nainen, en voi muuta kuin rakastaa itseäni ja olla tyytyväinen joka ikiseen senttiini.