25

Päivä 9: Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?

Olen kai loppujen lopuksi säästynyt pahimmalta, sillä vaikka olen aina kärsinyt isosta koostani, en ole varsinaisesti joutunut muiden - en tuttujen enkä tuntemattomien - silmätikuksi. Lähinnä paino on vaikuttanut oman pään sisällä, kun olen tuntenut oloni niin älyttömän jytkyläksi ja jätiksi.

Totta kai olen jotain kommetteja painostani/koostani saanut. Klassikko on tietysti äitini minulle aikoinaan väläyttämä: "Sinusta olisi pitänyt tulla kuulantyöntäjä, kun olet noin iso." Toinen on perheeni mielestä hupaisan hauska tapa kutsua minua isosiskoni "isoksi pikkusiskoksi". Voi sanoa, että ei ole tuntunut kivalta. Itse asiassa sain kakaistua fiilikseni äidille muistaakseni tämän vuoden puolella. Hän sanoi, ettei hän ainakaan tuolla "iso pikkusisko" -jutulla ollut tarkoittanut painoani, mutta katin kontit, sanon minä. Jos olisin 177-senttinen ja 60-kiloinen en taatusti saisi taatusti kuulla mitään tuollaista. Mutta nyt kun laihtunut ja itsevarmempi, en taatusti aio enää kuunnella noita kommentteja, jos joku niitä vielä edes aikoo väläytellä. Prkl!

Ala-asteelta on jäänyt pari ikävää muistoa mieleen. Joskus tunnilla piti mahdollisimman monen henkilön änkeytyä lattiaan rajatulle vissiin noin neliömetrin kokoiselle alueelle. (Jaa miksi? Ei hajuakaan.) Yksi kusipäisistä pojista koki asiakseen huomauttaa, että neliölle olisi mahtunut enemmän porukkaa, jos minä en olisi ollut mukana. Yritin olla niin kuin en olisi kuullutkaan, mitä hän sanoi, mutta pahalta se tuntui.

Sitten olin kerran yhden tytön luona synttäreillä, ja siellä oli myös yksi poika. Hän istui sängyllä lukemassa jotain lehteä, ja satuin vilkaisemaan häntä, mihin hän tiuskaisi: "Mitä siinä töllötät?!" Synttärisankari kysyi ihmeissään: "Kuka muka?" Poika vastasi: "No tuopahan läski!" Se oli niin nöyryyttävää, ja häpeänpuna kohosi kasvoilleni. Itse asiassa siitä pojasta näki, että läski-kommentti oli silkka lipsahdus, eikä hän ollut tarkoittanut sanoa sitä, mutta eipä se sinänsä tilannetta paljoa auttanut.

Mitään varsinaista jatkuvaa kiusaamista ja nimittelyä en ole onneksi joutunut kokemaan. Toisaalta ihmisten asenteista ja käyttäytymisestä on voinut usein lukea, ettei seurani ole toivottua, mutta se ei välttämättä liity pelkästään painoon, sillä en koskaan ole ollut mikään suosittu. Minulla on kuitenkin ollut aina joitakin kavereita, joten ehkä se on sitten estänyt pahimman syrjinnän ja kiusaamisen. Sen lisäksi yritin pitää mahdollisimman vähän melua itsestäni ja sulautua harmaaseen seinään, ettei kukaan edes saisi syytä käyttää painoani aseena minua vastaan. Enää en kuitenkaan suostu olemaan näkymätön.