Sain hinattua itseni äsken juoksulenkille muutaman lamaannuspäivän jälkeen. Onpa muuten ihanaa kun ilmassa on pieni aavistus syksyä, sillä ilmojen viileneminen tekee liikkumisesta huomattavasti miellyttävämpää. Hölkkäilin tutun 4,3 kilometrin lenkkipolun ympäri. Kroppa oli jonkin verran jumissa, mutta rutiinillahan nuo lenkit alkavat jo mennä vähän kehnompinakin päivinä. Välillä olisi vain kiva taas päästä siihen hurmiotilaan, jonka juostessa parhaimmillaan olen saavuttanut. En tiedä, pitäisi varmaankin hakea jonkinlaista vaihtelua ja itsensä haastamista tuon perinteisen kierroksen oheen. Ongelma ovat lähinnä nämä polveni, jotka eivät salli asfalttijuoksua juuri lainkaan, vaan kipeytyvät jo yhden tai kahden asfalttilenkin jälkeen.
Sitten hevosasiaa! Pääsen huomenna tutustumaan mahdolliseen vuokrahevoseeni Oskuun. Jännittää aika paljon, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin ja tulen hevosen kanssa toimeen. Hevosten kanssa on niin ihanaa olla. Tallilla tuntuu kuin olisin jossain omassa maailmassani, jota mikään ulkopuolinen ei kosketa. Se on terapiaa, hengähdystauko kaikesta stressistä ja huolista. Ja ratsastaessa ajoittain saavutettava flow-tila. Se on puhdasta riemua ja onnellisuutta siitä, että olen elossa. Se on tunne kuin voisin lähteä lentoon ja kaikki on mahdollista. Hevosten kanssa yksinkertaisesti olen kokonainen ja nyt oikeastaan vasta kunnolla tajua, miten paljon olen niitä viime syksyn jälkeen kaivannut.
Sitten hevosasiaa! Pääsen huomenna tutustumaan mahdolliseen vuokrahevoseeni Oskuun. Jännittää aika paljon, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin ja tulen hevosen kanssa toimeen. Hevosten kanssa on niin ihanaa olla. Tallilla tuntuu kuin olisin jossain omassa maailmassani, jota mikään ulkopuolinen ei kosketa. Se on terapiaa, hengähdystauko kaikesta stressistä ja huolista. Ja ratsastaessa ajoittain saavutettava flow-tila. Se on puhdasta riemua ja onnellisuutta siitä, että olen elossa. Se on tunne kuin voisin lähteä lentoon ja kaikki on mahdollista. Hevosten kanssa yksinkertaisesti olen kokonainen ja nyt oikeastaan vasta kunnolla tajua, miten paljon olen niitä viime syksyn jälkeen kaivannut.
