Sain hinattua itseni äsken juoksulenkille muutaman lamaannuspäivän jälkeen. Onpa muuten ihanaa kun ilmassa on pieni aavistus syksyä, sillä ilmojen viileneminen tekee liikkumisesta huomattavasti miellyttävämpää. Hölkkäilin tutun 4,3 kilometrin lenkkipolun ympäri. Kroppa oli jonkin verran jumissa, mutta rutiinillahan nuo lenkit alkavat jo mennä vähän kehnompinakin päivinä. Välillä olisi vain kiva taas päästä siihen hurmiotilaan, jonka juostessa parhaimmillaan olen saavuttanut. En tiedä, pitäisi varmaankin hakea jonkinlaista vaihtelua ja itsensä haastamista tuon perinteisen kierroksen oheen. Ongelma ovat lähinnä nämä polveni, jotka eivät salli asfalttijuoksua juuri lainkaan, vaan kipeytyvät jo yhden tai kahden asfalttilenkin jälkeen.

Sitten hevosasiaa! Pääsen huomenna tutustumaan mahdolliseen vuokrahevoseeni Oskuun. Jännittää aika paljon, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin ja tulen hevosen kanssa toimeen. Hevosten kanssa on niin ihanaa olla. Tallilla tuntuu kuin olisin jossain omassa maailmassani, jota mikään ulkopuolinen ei kosketa. Se on terapiaa, hengähdystauko kaikesta stressistä ja huolista. Ja ratsastaessa ajoittain saavutettava flow-tila. Se on puhdasta riemua ja onnellisuutta siitä, että olen elossa. Se on tunne kuin voisin lähteä lentoon ja kaikki on mahdollista. Hevosten kanssa yksinkertaisesti olen kokonainen ja nyt oikeastaan vasta kunnolla tajua, miten paljon olen niitä viime syksyn jälkeen kaivannut.

Asuin aiemmin Savonlinnassa, jossa kävin viiden vuoden ajan ratsastamassa silloisen asuntoni lähellä sijaitsevassa ratsastuskoulussa. Viime marraskuussa vaihdoin paikkakuntaa, enkä ole sen jälkeen päässyt ratsastamaan, mutta nyt näyttäisi lupaavalta sen suhteen! Olen jo pitkään etsinyt vuokrahevosta kohtuullisen välimatkan päästä, sillä minulla ei ole autoa eikä autokyytiä käytössäni. Hevostalli.netissä oli lupaava ilmoitus ja otin yhteyttä hevosen omistajaan ja menen katsomaan hevosta tällä viikolla. Loistavaa on se, että talli sijaitsee viiden kilometrin päässä eli pääsen hyvin polkupyörällä ja hätätapauksessa vaikka kävellen. Itse hevonenkin vaikuttaa ihanalta: omistajan mukaan hyväluontoinen suomenhevonen, jota treenataan ja jolla kisataan ilmeisesti kouluratsastusluokissa, eli tiedossa olisi opetettu hevonen eikä mikään hädin tuskin perusjuttuja osaava ex-ravuri. Kaivoin äsken ratsastuskamat laatikosta ja pakko oli tietysti sonnustautua niihin ja tepastella ympäriinsä, heh. Hevoset ovat minulle valtavan rakkaita, ja on upeaa saada edes mahdollisuus päästä jälleen ratsastamaan ja hoitamaan yhtä.

Minulla on ollut jotenkin nuupahtanut olo jokusen päivän ajan. Tuntuu, että kaikki energia on valunut jonnekin hämärään paikkaan. En tiedä johtuisiko tämä siitä, että kahden viikon aikana minulta lähti painoa 2,5 kiloa, ja ehkä se oli liikaa. Koska jokinhan tuon pudotuksen syynä on ollut, eli mahdollisesti olen syönyt liian vähän liikuntaan nähden ja nyt sitten väsyttää.

Ajattelin käydä kävelylenkillä tänään, sillä nyt ei jotenkin vain juoksu irtoa. Ostin toissapäivänä kävelysauvatkin, jos niitten avulla innostuisin kävelemisestä enemmän. Kävin testaamassa sauvoja niin ikään toissapäivänä ja vaikka tekniikka olikin jonkin verran hakusessa, niin kyllä niillä ihan eri tavalla sai kävelyyn vauhtia ja tempoa kuin ilman sauvoja.

Sain viimein verikokeiden tulokset ja kolesteroliarvot olivat oikein kelvot: kokonaiskolesteroli 4,6; HDL 1,83; LDL 2,0 ja triglyseridit 1,58. Reilussa vuodessa olen saanut kolesterolini siis laskemaan lukemasta 5,8 suositusarvojen sisälle. Ihanaa nähdä paperilla lukuja siitä, että olen nyt terveempi. Se omalta osaltaan motivoi jatkamaan ja ylläpitämään uusia oppimiani elämäntapoja.

En tiedä, mitä olen viime aikoina tehnyt oikein, mutta pakosti jotakin, sillä vaaka näytti äsken lukemaa 86,4! Minulta on jälleen lähtenyt viikossa yli kilo. Ei tällaista oikeasti tapahdu, voi taivas. Mietin jo, että onko vaakani hajoamassa, mutta toisaalta tunnen ja näen muutoksen kropassanikin. Ihan hullua, varsinkin kun olen herkutellutkin menneen viikon aikana: perjantaina kiskaisin purnukallisen Aino Ihana Maitosuklaata naamariin, reissusyömisistä tein tiliä aiemmassa postauksessa ja muutenkin olen satunnaisesti syönyt pieniä määriä suklaata ja karkkeja. Mutta ilmeisesti keho on tyytyväinen saamaansa energianmäärään ja -kulutukseen ja uskaltaa luovuttaa painoa pois.

Aivan taivaallisen ihanaa nähdä vaa'an lukemien jättävän 90 kilon kauhurajan koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi.