Tänään olisi ollut ohjelmassa intervallitreeni, mutta olin sitten että ääh, ihan liian ankeaa touhua. Sen sijaan poimin sukset ja sauvat kainaloon ja suuntasin ladulle. Hiihdin 12,9 kilometriä onnellisena ihanassa viiden asteen pakkasessa. Matkaa taittaessa pohdin, että tällaista liikunnan pitääkin olla: tuottaa hyvää mieltä ja rentouttaa.

Päätin että heitän typerät intervallisuunnitelmat ja -treenit romukoppaan ja juoksen sitä vauhtia kuin itseäni sattuu huvittamaan. Ei minulla riitä innostus lähteä rikkomaan jotain puolimaratonin nopeusennätyksiä, vaan haluan nauttia juoksemisesta ja sen tuomasta vapaudentunteesta, ja sen saavutan omassa verkkaisessa vauhdissanikin. Tykkään lisätä juoksulenkkien pituutta, ja sitä tulenkin tekemään aiempien suunnitelmien mukaisesti, mutta vauhtiharjoittelu saa jäädä. Ei sillä oikeasti ole mitään väliä, juoksenko puolimaratonin kahteen ja puoleen tuntiin vai kolmeen tuntiin. Saan tällä hetkellä liikunnasta hyvää oloa ja energiaa, enkä tahdo pilata sitä turhalla suorittamisella. Katsotaan niitä nopeusennätyksiä sitten joskus. Tärkeintä on nauttia.

Sain Tainalta idean kirjoittaa miten ja mitä nykyään syön. Painonihan rupesi lokakuussa julmetun pitkän junnauskauden jälkeen lopultakin laskemaan hyvää tahtia. Osittain edistymiseen oli syynä roimasti lisääntynyt liikunta, mutta myös pienillä ruokavalion muutoksilla lienee ollut osansa asiaan.

Taustana kerrottakoon, että teen tällä hetkellä töitä kotona osa-aikaisena freelance-kääntäjänä. Seurustelen, mutta asun yksin (kissan kanssa), joten saan hyvin vapaasti määrittää vuorokausirytmini ja aikatauluni.

Yleensä nukun myöhään ja syön ensimmäisen kerran noin klo 12-14 aikaan. Heti herättyäni juon noin litran vettä, sillä se saa minut kunnolla hereille. "Aamupalani" koostuu puurosta ja raejuustosta. Lokakuussa rahatilanteeni heikkeni ja pakotti minut luopumaan leivän ja juuston ja muiden ylimääräisten hömpötysten ostelusta ja rupesin syömään aamuisin puuroa. Olen takuuvarma, että tällä kaikella oli osansa painoni laskemiselle. Puuron syönnistä tuli äkkiä rutiini, enkä voi enää kuvitella, että tavasta luopuisin.

Liikunta rytmittää päivääni siten, että käyn lenkillä tai hiihtämässä suurinpiirtein klo 16-18 välillä. Yritin yhdessä vaiheessa syödä kevyesti (esim. mandariinin tai näkkäriä) ennen lenkkiä, mutta lopputulos oli suoraan sanoen se, että kesken lenkin tuli lähes poikkeuksetta karsea tarve päästä paskahuussiin, joten luovuin syömisestä aamupalan ja lenkin välillä. Kotiin päästyäni syön mandariinin ja/tai näkkileipää varsinkin jos olen menossa saunaan. Juon myös puolesta litrasta litraan vettä.

Olen hirveän laiska (ja huono) laittamaan ruokaa, mutta toisaalta en voi elää ilman lämmintä ateriaa kerran päivässä. Suihkussa/saunassa käynnin jälkeen pyöräytän itselleni vartissa itseni mielestä ehkä maailman parasta ruokaa: iso kasa jäävuorisalaattia, kikherneitä (joskus myös kidneypapuja, mutta nyt minulla on kik-kausi menossa) sekä Torinon ruispastaa Pirkan pestolla (tämä on tarkkaa!). Pyrin siihen, että ruoka-annokseni on valmis kun Salkkareiden tunnari kajahtaa telkkarista eli 19:30.

Ilta menee sitten vähän vapaamman aikataulun mukaan. Iltaisin minun tekee mieli napostella jotain vähän väliä, vaikkei todellakaan olisi nälkä. Yleensä tässä vaiheessa vuorokautta iskee myös makeannälkä, mutta onneksi hiukseni ovat märät ja lähikauppaan on kokonaiset puoli kilometriä matkaa, joten heräteostoksille lähdön kynnys on ollut viime aikoina sen verran korkea, etten ole tainnut kertaakaan lähteä taivaltamaan kauppaan suklaankiilto silmissä. Mutta palatakseni illan syömisiin, pyrin järsimään näkkileipää tai kiskomaan mandariineja kitaan. Yritän vähitellen opetella eroon jogurtin syömisestä, mutta aikaisemmin söin myös sitä iltaisin. Vettä juon runsaasti myös illan aikana, ja herkkuhimoa pyrin pitämään aisoissa Eukalyptus Anis -karkeilla (joita saa 250 gramman pusseissa ja joita ei muuten tosiaankaan tule syötyä kovinkaan montaa kerralla) sekä purkalla.

Näkkileivän päällä käytän Keijun 30 % margariinia, sillä sensaatiohakuinen MOT ei ole vielä kyennyt vakuuttamaan minua margariinin tappavasta vaikutuksesta. Päivän mittaan syömisten yhteydessä juon myös puolesta litrasta litraan rasvatonta maitoa. Mehuja ja limsoja en harrasta.

Edellä kuvailtu runko on siis ihannevuorokausi, josta lipsun vähän väliä ja joka muokkautuu päivittäin tilanteen mukaan. Esimerkiksi perjantaisin herään jo seitsemältä ja lähden kahdeksan maissa kävelemään tallille, josta kotiudun joskus iltapäivällä. Keskiviikkoisin taas on lepopäivä ja iltaohjelmaan kuuluu Aino Ihana Maitosuklaa. Joskus taas mussutan Vuoksen piirakoita ja nyysin miesystäväni jääkaappiin jättämät juustot. Varsinkin viikonloput ovat yleensä vähän erilaisia, kun miesystäväni laittaa ruokaa ja joskus tehdään lettuja tai pannukakkua jollain ällörasvaisella reseptillä.

Mutta siis periaatteessa noudatan kuvailemaani vuorokausirunkoa, ja näköjään se toimii hyvin. Ai niin, se vielä pitää mainita, että en syö punaista enkä siipikarjan lihaa. Ällöttää tehotuotanto ja liha ylipäätänsä. Kalakin on lihaa, mutta sitä syön vielä. Yleensä juuri miesystäväni kanssa syömme viikonloppuisin lohta.

Tästä tuli nyt vähän kattavampi kertomus pelkän ruokavaliolistauksen sijaan, mutta kirjoittajansieluni aina välillä hieman innostuu.

!!!

Uusi painoni on läskipunnituksen perusteella 81,1 kiloa, mikä tarkoittaa että painoindeksini alkaa nyt virallisesti 25:llä! Iiik. Lähtö- tai ehkä pikemminkin loppulaskenta on nyt alkanut, kun matkaa painoindeksiin 25,0 on enää 2,7 kiloa. Wow, vau.

!!!!!

Meinasi uskoa loppua juoksulenkillä jo ensimmäisen kilometrin aikana, sillä eilinen hiihto tuntui aika tehokkaasti jaloissa. Lisäksi oli satanut pari senttiä lunta, mikä omalta osaltaan teki kulun raskaammaksi. Parin kilometrin jälkeen kroppa kuitenkin alkoi vetreytyä ja toimia, ja sain kuin sainkin hölkättyä 11,4 kilometriä. Jee!

Olen miettinyt, että miltähän juoksu mahtaa tuntua kun kevät tulee ja asfaltti- ja hiekkatiet paljastuvat lumen alta. Varmaan mahtavaa, kun jalat saavat taas pitävän ja tukevan pohjan alleen. Jostain syystä tässä nyt kävi niin, että rupesin lisäämään juoksun (ja ylipäätänsä liikunnan) määrää juuri siihen vuodenaikaan, joka tarjoaa luultavasti kaikkein haastavimmat olosuhteet. Ihme ettei ole jäänyt leikki kesken! Toisaalta ehkä pimeys, kylmyys, lumi, loska, pakkanen ja viima ovat valaneet minuun entisestään taistelutahtoa ja päättäväisyyttä. Jotenkin en jaksa välittää jostain sääolosuhteista. Tuntuu että näen vain tavoitteeni ja unelmani, joiden varjoon kaikki potentiaaliset häiriötekijät jäävät. Tämä on minulle todella hämmentävä ja uusi tunne... Tuntuu kuin sisälläni olisi herännyt voimakas tahto, joka ei anna minkään tulla tielleni. Vaikea selittää.

Kävin tänään hiihtämässä ja olipa mahtava keli! Optigrip-suksista on sanottu, että ne toimivat parhaiten nollakelin tuntumassa, ja voin kyllä allekirjoittaa kyseisen väitteen. Sukset luistivat eteenpäin kuin itsestään, mutta pito oli silti kohdillaan. Innostuin kiertämään 4,3 kilometrin reitin kolmesti ympäri eli yhteensä 12,9 kilometriä. Huh! Luistosta muuten kertoo jotain se, että hiihdin nuo kolme kiekkoa reilussa puolessatoista tunnissa, kun nihkeämmällä pakkaskelillä olen käyttänyt kahteen kierrokseen jopa 1 h 25 min. Vauhtia oli muuten välillä ilmeisesti vähän liikaakin, sillä mukkeloin yhdessä loivan alamäen tiukassa mutkassa. Olisin itse asiassa siirtynyt luisteluhiihtäjien väylälle ja mennyt mutkan auralla, mutta siinä oli juuri toinen hiihtäjä aivan takanani enkä viitsinyt koukata eteen, kun näytti siltä että hän oli ohittamassa minut. Loppujen lopuksi tämä hiihtäjä sitten pysähtyi siihen mutkaan juttelemaan jollekin kaverilleen, että ihan turhan takia uhrasin itseni!

Huomenna on tarkoitus taas käydä pitkä ja rauhallinen 11,4 kilometrin hölkkälenkki viime viikon malliin. Keskiviikkona on tiedossa vapaapäivä ja läskipunnitus, jolloin pääsen taas jännittämään, että tulikohan sitä suklaata sittenkin syötyä vähän liikaa... No, kokonaisuutena olen kuitenkin menossa täsmälleen oikeaan suuntaan, joten en jaksa huolehtia vaa'an lukemista turhia.

(kuvalähde)

Liikuntahaasteen kilometrit tuntuvat kertyvän hurjaa vauhtia. Mikäli tahtini jatkuu tällaisenaan koko loppukuun, taitaa tuo 200 kilometrin raja mennä rikki helposti ennen helmikuuta, sillä kymmenen päivän jälkeen kilometreistä on kasassa jo lähes puolet. Sinänsä tässä ei siis kauheesti ole enää haasteen makua, mutta toisaalta on hirmuisen motivoivaa päivittää tuohon sivupalkkiin koko ajan lisääntyviä kilometrejä. Tulee fiilis, että niitä on haalittava mahdollisimman paljon lisää. Eli loppujen lopuksi haaste pitää hyvin liikkeessä.