Olo alkaa pikkuhiljaa olla paranemaan päin, mutta takana on kieltämättä ollut varsin helvetillisiä päiviä eikä itku ole ollut kaukana.

Sunnuntaista lähtien ruoka ei ole joko pysynyt sisällä tai ei ole imeytynyt kunnolla. Ei ole ollut nälkä, ei ole tehnyt mieli syödä ja koko elimistö tuntuu hylkivän ja taistelevan ravintoa vastaan: sitä mukaa kun sinne väkisin ravintoa syötän se hankkiutuu siitä mahdollisimman nopeasti eroon. Oksentanut en onneksi ole enää ensimmäisen vuorokauden jälkeen, mutta suolistosta ruoka ja nesteet soljuvat iloisesti pulpahdellen läpi ilman sen kummempia pysähdyksiä.

Maanantaina koin pahinta koskaan tuntemaani vatsakipua, joka pakotti minut kulkemaan kaksinkerroin ja lopulta kiskomaan muutaman Panacodin naamaan, kun pelkkä paikallaan makaaminen sattui liikaa. Onneksi lääke sentään imeytyi. En muista, että edes välilevynpullistuman aiheuttama kipu olisi lamaannuttanut minua vastaavalla tavalla.

Olo on heikko ja silmissä sumenee jos nousen pystyyn liian nopeasti. En ole astunut kotini ovesta ulos sitten lauantain.

Paino on pudonnut viikossa 5,4 kiloa eli painoni on nyt 74,5 kiloa. Viime viikolla se oli 79,9. Sisäinen hullu laihduttajani on tietysti ihan intsinä, mutta loppujen lopuksi toivon nyt vain, että saisin nestetasapainon kuntoon, ruoan imeytymään ja painon jonnekin 77-78 kilon nurkille. En minä halua tällaista järjetöntä kropan riutumista vaikka "palkintona" olisi kuinka pienet vaa'an lukemat.

Olen surullinen, koska juokseminen on nyt ihan mahdotonta, kun ainoat juoksuaskelet pyörtymättä voin ottaa sohvan ja vessanpöntön välillä. Vielä viime viikolla olin aivan innoissani, koska kunto tuntui olevan kasvussa ja lenkit taittuivat tuosta vain. Ja nyt sitten koko kroppa on jonkun pienen pöpön takia remonttikunnossa.

Argh.

P.S. On kaiken lisäksi virallinen Aino Ihana Maitosuklaa -päivä, eikä tee jätskiä lainkaan mieli. Olen oikeasti sairas! Byääh.

Tänään minun oli tarkoitus käydä pitkällä juoksulenkillä, mutta suunnitelmiin tuli sitä myöten muutos, että heräsin aamukuudelta vatsakipuun. Seuraavat kuusi tuntia vietin vatsakouristusten parissa ja vuoroin kroppa tyhjentyi alapäästä ja vuoroin yläpäästä. Oksensin tuon kuuden tunnin aikana yhteensä yhdeksän kertaa kunnes lopulta sain puolenpäivän aikaan kunnolla unta, kun elimistö tuntui puskeneen kaiken mahdollisen itsestään ulos.

Pakko oli tietysti käydä vaa'alla katsomassa, miten paljon ultimaalinen nesteenpoisto verotti kehon painosta, ja vaaka näyttikin 77,2 kiloa. Oksennustauti on siis tehokas mutta kaiketi varsin lyhytaikainen painon pudottaja.

Nyt olen saanut pysymään onneksi sisällä vettä, vähän jogurttia ja puuroa. Elämä voittaa, mutta tämä päivä kyllä menee lepäillessä. Viikon liikunnat jäävät siis neljään päivään ja näyttävät tältä:


Totesin muuten perjantaina tallille kävellessä, että myös sinne johtava tie oli jo täysin sula. Ensi viikosta lähtien rupean siis pyöräilemään tallille. Hyvää liikuntaahan tuo yhteensä 10 kilometrin kävely on ollut, mutta pyöräkelit helpottavat huomattavasti elämää mitä tulee ratsastukseen.

Huh, onnistuin viikon aikana syömään itselleni oikein kunnon turvotukset, joista vaaka kiitti lukemalla 79,9 kg eli nousua viime viikosta lähes kaksi kiloa. Voi elämä. Kerkisinhän tässä normaalipainoinen olla jopa yhden viikon ajan! No, mitä muuta voi odottaa, jos lappaa kaksin käsin jätskiä ja sämpylöitä nassuun. Mutta eiköhän hiilihydraattipöhö ole vain väliaikainen, sillä tällä viikolla aion taas ryhdistäytyä ja palaan puuro ja näkkäri -linjalle ja unohdan kaiken maailman sämpylät. Herkkujakin voisi jälleen kerran rajoittaa...

Mutta pakko sanoa, että nyt kun olen syönyt enemmän, juoksu on kulkenut kevyemmin. Keho palautui lauantain 13,5 kilometrin lenkin jälkeen todella nopeasti, ja maanantaina juoksin 8,4 kilometrin vakiolenkkini noin 5 minuuttia nopeammin kuin viime kuukausina. Ajan paranemiseen vaikutti luonnollisesti asfaltin paljastuminen lumen ja loskan alta, mutta olo oli ihan järjettömän kevyt, voimakas ja energinen. Välillä teki mieli loikata puoli metriä ilmaan ja nauraa ääneen, sillä oli ihan mieletön fiilis. Ihanaa kun juoksutossun alla oli yhtäkkiä pitävä alusta joka ei upottanut, ja ihanaa kun koko kroppa oli täynnä voimaa ja jalat tuntuivat vahvemmilta kuin koskaan.

(kuvalähde)

Mitä väliä jostain väliaikaisista vaa'an lukemista, jos olo on kuin lentoon lähdössä!

Kävin ostoksilla lempiurheiluvaatekaupassani Lidlissä. Tänään tuli myyntiin läjä erilaisia juoksuvaatteita, ja ryysin kauppaan alennusten perässä juoksevan mummon lailla jo aamusta. Lidlin urheilukamat ovat mielestäni aivan yhtä hyviä kuin jopa kymmenen kertaa enemmän maksavat merkkivastineet, ja kyttäänkin aina mainoksista, milloin myyntiin tulee jotain ostamisen arvoista. Yksi aivan loistava puoli Lidlin urheiluvaatteissa on se, että niissä on lähes poikkeuksetta taskut. Aika usein nimittäin törmää juoksuvaatteisiin, joissa ei ole lainkaan taskuja, mikä on mielestäni aika iso puute. Minulla on jopa yksi lehden tilauslahjana saatu takki, jossa ei ole taskun taskua, voi jee.

Ostin lyhythihaisen juoksupaidan, -caprit, -takin sekä kokopitkät urheiluhousut. Yhteensä vaatteet maksoivat vajaa 40 euroa. Ohessa hienot Lidlin nettisivuilta otetut kuvankaappaukset, joissa on siis esillä listan kolme ensimmäistä tuotetta. Pitkät housut olivat ilmeisesti jäännös jostain aiemmasta erästä, sillä ne löytyivät haudattuna toisesta paikasta eikä niistä nyt siis ole kuvaa. Mustat perushousut ne joka tapauksessa ovat. Ärsyttää muuten välillä, että usein noissa naisten vaatteissa on värivaihtoina joko pinkki tai musta. Miesten vastaavissa kamoissa oli tarjolla ihana turkoosi. Valitsin paidan ja takin väriksi joka tapauksessa tuon pinkin, sillä mustia vaatteita minulla on ihan riittämiin ja niissä tulee vain entistäkin kuumempi, jos juoksee aurinkoisella säällä.

Vähän muuten ahdisti ajatus kireistä juoksucapreista, mutta sovitin niitä äsken päälleni eivätkä ne näyttäneet loppujen lopuksi hullummilta. Nyt pitää vain toivoa, että pian tulee tarpeeksi lämmin, että pääsen testaamaan kaikkia uusia vaatteita. Takin voisin kylläkin jo tänään laittaa ylle. Kyllä se vain niin on, että uudet vaatteet piristävät myös liikunnassa!

Mitä tulee liikuntaan muutoin, niin viime viikon liikuntakooste on seuraavanlainen:


Perjantai oli oikea luksuspäivä, sillä pääsin tallille sekä meno- että paluumatkan autokyydissä. Toisaalta kävelyjen jääminen väliin harmitti vähän, kun en sitten enää saanut erikseen aikaiseksi lähteä lenkille. Lauantaina uskaltauduin toistamaan parin viikon takaisen 13,5 kilometrin lenkin, joka taittuikin tällä kertaa kevyemmän oloisesti. Ei se vieläkään varsinaisesti mikään läpihuutojuttu ollut, mutta kroppa kesti matkan huomattavasti paremmin. Pitäisi muuten etsiä joku tasaisempi reitti pitkille matkoille, sillä tuo nykyinen käsittää muutamia sen verran ärjyjä ylämäkiä, että niiden soisi osuvan mieluummin lyhyiden lenkkien varrelle. Ei ole kiva tunne pusertaa puolivälissä matkaa jumalattoman jyrkkää ja pitkää mäkeä ylös kun tietää, että se vie matkan pituuteen nähden kohtuuttomasti voimia lihaksista ja kotiin pitäisi kuitenkin vielä jaksaa seitsemän kilometriä. Mutta toisaalta taas... olen jaksanut hölkätä lenkin läpi mäistä huolimatta, joten ehkä se vain pitäisi ottaa treenin kannalta. Ei ulkona juoksu koskaan ole mitään pelkällä tasaisella alustalla etenemistä.

Liikuntaviikko oli siis mainio. Syömisten kanssa iloittelin loppuviikosta ehkä hivenen liikaa, mutta keskiviikkonahan sen sitten taas näkee, sainko karistettua liiat energiat teiden varsille vai vaaniiko vararengas pääsyä takaisin vyötärölle. No joo, elämä on elämää.

Blueberry heitti minua laukkuhaasteella, jossa on siis tarkoitus esitellä oma käsilaukku ja sen sisältö. Totta puhuen en hirveästi käy missään ja töitäkin teen kotona, joten käsilaukulle tulee harvemmin tarvetta. Oli miten oli, lempilaukkuni on joskus muinon CityMarketista ostettu vihreä laukku, jossa on kukkia. Nappaan sen yleensä mukaani kaupunkireissuille, jolloin sen sisältö on suurin piirtein tämä:

Kasasta löytyy siis lompakko, hiusharja, huulirasva, avaimet, nenäliinoja, kännykkä, bussikortti, paikallisliikenteen aikataulut sekä vesipullo. Yleensä minulla on mukanani lisäksi kangaskassi, jos tulee tarvetta käydä ruokaostoksilla.