Tämä on taas niin tätä. Juuri kun polvi oli alkanut taas kestää juoksemista, niin tänä aamuna heräsin kurkku kipeänä ja vähän hömelössä olossa. Olen päivän hikoillut ja palellut vuoronperään, mutta ei tauti ainakaan vielä onneksi kauhean tappavalta tunnu. Toiveissa on, että huomenna olo olisi jo suht normaali ja että tämä jäisi vain tällaiseksi päivän pikataudiksi.
Tänään oli tarkoitus tehdä 100 punnerruksen viidennen viikon toinen harjoitus, mutta katsoin parhaaksi lykätä moisen kidutuksen siihen ajankohtaan, kun olen taas täysin terve. Ihan treenittä en ole kuitenkaan tänäänkään jäänyt, sillä päätin pestä viisi koneellista pyykkiä, joten kivaa rapputreeniä on tullut tehtyä, kun olen rampannut naapurirapun kellarissa pyykkäämässä. Rapuissa kulkeminen varsinkin alaspäin on muuten hyvää testausta polven kunnon kannalta. Eilisen pitkän lenkin jälkeen polvi on ollut paineinen, mutta minkäänlaista kipua ei ole ollut, joten sinänsä tilanne siltä osin on ihan ok.
Kaiken kaikkiaan mennyt liikuntaviikko näyttää tältä:
Muut suoritukset tuossa näkyvätkin paitsi torstain. Torstaina tein siis yhteensä 148 kevennettyä punnerrusta ohjelman viidennen viikon ekan päivän mukaisesti. Sen lisäksi kävin juoksemassa 6 kilometriä aikaan 41:11. Lenkkiin yhteydessä tein myös perinteiset viiden minuutin alku- ja loppukävelyt.
Alkavalla viikolla olisi tarkoitus käydä taas ainakin pari kertaa juoksemassa vähän sen mukaan miltä polvi tuntuu ja miten tämä tauti suostuu häipymään kropastani. Voi olla että jätän pitkän lenkin väliin, sillä eilinen pitkä lenkki osoitti, että juoksutauot eivät todellakaan tee pahaa vaan päinvastoin. Olo on tuntunut parin viikon tauon jäljiltä nimittäin todella vahvalta ja rennolta. Jotenkin sitä vain aina stressaa, että jos ei koko ajan juokse ihan hulluna niin kunto katoaa samantien. No joo, eka juoksulenkki tauon jälkeen oli vähän nihkeä, mutta jo seuraavalla lenkillä meininki oli ihan toinen.
Puolimaratonin kannalta minun on nyt tärkeää olla väsyttämättä itseäni liikaa ja pitää polvi kunnossa. Eli loppujen lopuksi tässä taitaa nyt käydä niin, että kun syyskuun ensimmäinen sunnuntai koittaa ja nakotan puolimaratonin lähtölinjalla, en ole vielä kertaakaan aiemmin juossut 21 kilometriä. Voi jeesus. Tein kaikkeni etten joutuisi tähän tilanteeseen, sillä halusin henkisen puoleni takia olla juossut kyseisen matkan edes kerran ennen itse H-hetkeä, jotta tietäisin varmasti pystyväni siihen. Mutta näyttää vahvasti siltä, että kropalla on omat suunnitelmansa ja rajansa, ja ne ihan oikeasti menevät nyt päänuppini edelle. Siinähän se tahdonvoima ja mielenlujuus sitten tulee oikein kunnolla testattua, sillä se on selvää, että luovuttamaan ei lähdetä. Lakkaan juoksemasta vasta maalilinjan ylitettyäni tai sitten kun jalkani eivät yksinkertaisesti enää kanna. Ja kyllä ne kantavat.
