Viime viikko oli hyvä viikko! Kurkkukipuilun jälkimainingit huuhtoutuivat tiehensä ja pääsin taas kunnolla tekemään.

Polvi pakottaa vieläkin ottamaan juoksun suhteen iisisti eikä esimerkiksi tykännyt yhtään kun kävin tiistaina rempomassa lenkkipolun mäkiä ylös ja alas, mutta lauantaina uskaltauduin pitkälle lenkille. Oli kivaa! Kesähelteiden jäätyä taakse on niin huippua juosta. Lauantaina lämpöä oli noin 17 astetta ja taivas enimmäkseen pilvessä. Sonnustauduin hihattomaan puseroon, sillä ajattelin, että kuuma tulee kuitenkin, ja niinhän siellä tuli. Mutta siihen nähden miten kesällä olin välillä pitkien lenkkien jälkeen ihan kuoleman kielissä (tulee mieleen eräskin 19,5 kilsan lenkki, joka oli viedä tajun), tämän kuun parin pitkän lenkin jälkeen olo on ollut ihan mahti. Jees, syksy! Se on ainakin minulle kulta-aikaa.

Perjantaina ratsastin yhteensä kaksi tuntia. Ensin treenasin Oskun kanssa kentällä koulua kolme varttia, minkä jälkeen suuntasimme rennolle reilun tunnin käyntimaastolle. Kesä on ollut ihan hiton kuiva, joten hevosen kavioiden takia maastossa ei oikein viitsi mennä muuta kuin käyntiä ja lyhkäisiä ravipätkiä. Taidettiin löytää eka hirvikärpänenkin eli eipä tarvitse metsäteille suunnata seuraavaan kuukauteen. Minä kammoan ötököitä ja Osku on muuten vain hätää kärsimässä hirvikärpästen kanssa.

Tallilta kotiin ajaessani pyörän kumi hajosi, joten perjantain pyöräilysaldo oli noin 8,2 kilometriä, kun jouduin kävelemään loput 1,8 kilsaa kotiin.

Tällä viikolla palasin taas kunnolla punnerrusten pariin, ja torstaina oli viidennen viikon kolmas päivä, ja voi elämä: 18 - 18 - 20 - 20 - 17 -17 - 20 - väh. 45. Viimeisen sarjan aikana kädet pettivät alta kolme kertaa, kun haba hyytyi yrittäessäni nousta ala-asennosta takaisin ylös, mutta pakko se on viedä loppuun, minkä aloitinkin. Jatkoin sitten siitä mihin olin jäänyt, ja sain kuin sainkin tehtyä sarjan vaaditut 45 punnerrusta. Sanomatta kuitenkin lienee selvää, että viides viikko menee uusintaan, ja eilen sunnuntaina teinkin ekan päivän uudestaan. Sujui ihan hyvin ja säästyin mahalaskuilta. Torstaina punnersin yhteensä 175 kertaa ja sunnuntaina yhteensä 158 kertaa.

Tämä viikko menee varmaan aika samaan malliin lukuun ottamatta pitkää lenkkiä. Viime postauksessa taisin jo kirjoittaakin, että seuraava pitkä lenkki juostaan 4.9. puolimaratonin muodossa. Kääk.

Viikko on vierähtänyt nopeasti. Olen viimeistellyt kirjalyhennelmän käännöstä, jonka deadline on maanantaina, joten blogiraasu on jäänyt ihan hunningolle. 

Aloitetaan keskiviikon punnitustuloksella, joka oli 76,8 kg. Lukema oli 300 grammaa enemmän kuin viime viikolla, mutta olin silti jotenkin tosi tyytyväinen tulokseen. Alan pikkuhiljaa luottaa, että olen vihdoinkin päässyt hivuttautumaan pois 78 kilon tuntumasta, ja tästä on hyvä jatkaa.

Olen ostanut kaikkia kivoja uusia juttuja! Yritin epätoivoisesti etsiä urheiluliikkeiden alevalikoimista samanlaista löytöä kuin nykyiset juoksulenkkarini, jotka hullun munkilla sain naurettavaan 30 euron hintaan. Pakko oli sitten hyväksyä se tosiasia, että aina ei voi voittaa. Kyllästyin koko alemeininkiin ja ostin uutukaiset juoksupopot 129 eurolla, jotka sinänsä olevinaan olivat alessa, sillä Intersport väitti normaalihinnaksi 170 euroa, mutta ainahan noissa annetaan järjetön lähtöhinta, jotta asiakas voi sitten olettaa tehneensä loistokaupat. No joo, tuollakin hinnalla kirpaisi lompakkoa (tai ennemminkin pihiä luonnettani), mutta kerrankos tuota saatana. Nyt on uudet lenkkarit odottamassa niitä päiviä, kun nyky-Adidaksista loppuu puhti. Juoksen nykyisellään sen about 1000 kilometriä vuodessa, joten ainakin kerran vuoteen lenkkarit pitäisi vaihtaa. Ellei jopa useammin, sillä kun tämä polvi nyt vain sattuu olemaan tämmöinen. Ja tässä ne uudet ihanat Nike Vomero+ 6:set sitten ovat:

Lisäksi ostin uuden mp3-soittimen vaikka entinen on hieno ja ehjä ja mainio. Mutta kun oli pakko saada. Kun se on niin pieni ja sen saa kätevästi esimerkiksi housujen vyötärölle kiinni. Ja maksoi vain 10,90 euroa eli käytännössä ilmainen! (Kyllä, minulla on Ikean jäsenkortti, ah.)

Vannon juostessa niskakuulokkeiden nimeen, mutta koska pipokausi lähestyy, päätin hommata uudet kuulokkeet, sillä en suostu enää ikinä käyttämään perusnappikuulokkeita, sillä ne eivät millään pysy korvissa vaan sinkoilevat vähän väliä joka paikkaan.

(ostospaikka ja kuvalähde)

Kyllä nyt kelpaa.

Kävin tänään juoksemassa viimeisen pitkän lenkin ennen kahden viikon päästä sunnuntaina juostavaa puolimaratonia. Matkaa kertyi 16,6 kilsaa aikaan 2:13:44. Juoksin siis rauhalliseen hölkkätahtiin, ja lenkistä jäi tosi hyvä mieli sekä henkisesti että fyysisesti. Voimia tuntui jäävän varastoon, ja se oli tarkoituskin. En halua enää tässä  vaiheessa repiä itseäni äärirajoille, sillä juoksutapahtuma on niin lähellä. Seuraavat pari viikkoa aionkin juosta vain lyhyitä 6-9 kilsan lenkkejä ja niitäkin luultavasti vain kahdesti viikossa. Tarkoitus on lähinnä pitää kroppa niin sanotusti juoksuvalmiudessa sitä kuitenkaan liikaa rasittamatta. Muutoin aion kävellä, ratsastaa ja levätä. Venyttelyt kuuluvat muutenkin jokailtaiseen traditioon, mutta nyt aion panostaa niihin erityisesti. Rennoilla lihaksilla on ihanaa juosta, ja venyttely auttaa myös pitämään polvet paremmassa kunnossa.

Jännittää kyllä ihan älyttömästi!

Kurkun outojen vibojen takia otin tämän viikon liikuntojen osalta vähän kevyemmin, vaikka näköjään tuli pidettyäkin vain yksi kunnollinen vapaapäivä:

Mutta sinänsä harrastin suht kevyttä liikuntaa, sillä tiistaina ja keskiviikkona kävin vain lyhkäisillä kävelylenkeillä. Torstaina ja lauantaina kävin juoksemassa, mutta askel ei ottanut oikein tuulta alleen, ja varsinkin eilinen lenkki meni kuin tervassa juosten, ja kotona oli karsea olo ja päätä särki. Vaikka kurkkukipu olikin laantunut, ilmeisesti kropassa oli vielä jotain taudin jälkimaininkeja.

Tänään palasin 100 punnerruksen pariin ja ai karmee. Vuorossa oli viidennen viikon toinen treeni: 18 - 18 - 20 - 20 - 14 - 14 - 16 - väh. 40, ja tuon viimeisen sarjan kohdalla hiki valui otsaa pitkin ja hikitippoja loiskui lattialle kuin Suurimmassa Pudottajassa konsanaan. En tiedä vaikuttiko puolentoista viikon punnerrustauko ja pieni sairastelu, vai miksi otti noin koville. Yritin yhtä kaikki tehdä joka ikisen punnerruksen puhtaasti ja viedä rintakehän reilusti lattiaan, sillä fuskaamisesta ei tässä asiassa ole kyllä yhtään apua. Mutta eiköhän tämäkin viikko tule toistettua ennen kuin siirryn kuudennelle ja viimeiselle viikolle. Tietty ensin pitää selvitä vielä vitosviikon kolmannesta päivästä, voi oo äm gee.

Jei! Kahden viime keskiviikon plussatulokset olivat ilmeisesti sittenkin turvotusta, vaikka jälkimmäisen keskiviikon kohdalla meinasikin usko jo loppua, kun paino kipusi taas yli 78 kilon. No, tänään kävin vaa'alla ja kyseinen kapine ilmoittu tuomionsa: 76,5 kg! Se on 400 grammaa vähemmän kuin heinäkuussa mitattu edellinen alin luku.

On tosi hyvä mieli. Kurkkukin alkaa olla lähes normaalin tuntuinen. Eilen kävin kävelemässä neljän kilometrin lenkin, ja tänään voisin tehdä vaikka saman. Katsotaan jos viikonloppuna pääsisin juoksemaan. Olen pyrkinyt ajattelemaan positiivisesti: polven kannalta tämä mukasairastelu on ollut vain hyvä juttu, sillä se on saanut nyt kunnolla palautua viime lauantain pitkästä lenkistä.

Tautihoureissani sain loistavan idean - jota varmasti kadun myöhemmin - julkistaa 25-blogin ensimmäiset viralliset tissiliivi- ja bikinikuvat! Otin nimittäin uudet edistymiskuvat (jaa mitkä kun paino on pysynyt samassa, öh, kohta viisi kuukautta) ja tallennellessani niitä koneelle satuin kurkkaamaan viime vuoden kesäkuussa ottamiani kuvia. Niitä siis en ole koskaan aiemmin julkaissut täällä, mutta tänään koen olevani siihen valmis varsinkin kun näen, mitä reilun 10 kilon pudotus vuoden aikana on saanut aikaan:

 

Näytän tuossa viimeisessä kuvassa muuten ihan joltain lössähtäneeltä spurgulta! Oikeanpuoleiset kuvat on siis otettu 11.6.2010 ja painan niissä noin 89 kiloa. Vasemmat kuvat on otettu tänään ja  viime keskiviikon punnituksen mukaan paino on sen 78 kiloa. Asennot eivät ole ihan identtiset, mutta ero tulee luultavasti siitä huolimatta selväksi. Katsoin noita kuvia tänään ihmeissäni. Olen pudottanut painoa sen verran hitaasti, että muutoksia ei oikein huomaa ennen kuin tällaisista vertailuista. Liikunta on muokannut kroppaa tosi hyvin, eikä minulla esimerkiksi ole jäänyt laihtumisen jäljiltä roikkuvaa nahkaa oikeastaan minnekään. Paitsi tietty allit ovat sellaiset, että jos osaisin heiluttaa käsiäni tarpeeksi nopeasti, lähtisin allieni turvin taatusti lentoon.

Niin joo. Ja vasempien kuvien "rusketus" johtuu valaistuksesta (tosin ekasta kuvasta on havaittavissa noloa t-paita-rusketusta varsinkin rintakehän alueella). En ole tänä(kään) kesänä oikein innostunut uimarannalla lötköttelystä bikineissä. Ensi kesänä sitten!

Muutoksen näkee myös kasvoissa. Jos ei muuten niin en ainakaan näytä enää yhtä surulliselta kuin kaksi vuotta sitten noin 95-kiloisena otetussa otoksessa:

Mahtia! Ihanaa viikkoa kaikille!