Oma haasteensa minulle on erottaa tottumus todellisesta makeanhimosta, sillä olen tottunut kuuntelemaan pienintäkin mieleenjuolahdusta pääni sisällä. "Nyt maistuis jäätelö... vai sittenkin keksit?" Ja yhtäkkiä en osaa ajatellakaan enää mitään muuta kuin riutumistani sokerinpuutteessa. Olen opettanut kehoni noudattamaan mielen antamia käskyjä. Vaikeinta tässä tulee olemaan mielen opettaminen siihen, mikä on hyväksi keholle. Loppujen lopuksi asia on kuitenkin niin, että kun kehoni voi paremmin, minun on helpompi olla myös henkisesti.
Sen kun muistaisi.
Sen kun muistaisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti