Parin päivän aikana söin hurjan määrän herkkuja ja muuta ihanan rasvaista ja juustoista sapuskaa: 250 gramman vadelmapullapitkon, Geisha-suklaalevyn (kauppoihin oli ilmestynyt uusi maku, joka ei sitten kuitenkaan missään määrin vetänyt vertoja alkuperäiselle), kaksi irtojäätelöpalloa Ben & Jerry'siä, 15 (kyllä!) suklaamuffinia, pizzan ja juustopastaa suurperheellisen verran.
Tänään uskaltauduin nousemaan vaa'alle, jotta tietäisin suurinpiirtein missä mittaluokissa mystisesti turvonnut kehoni liikuu, ja lukema oli 700 grammaa enemmän viime keskiviikkoon nähden. Todennäköisesti se on nestettä ja poistuu kehosta omalla ajallaan, mutta olen silti todella ahdistunut. Lisäksi minusta on perjantaina otettu valokuva, jossa näytän valtavalta!
Huhtikuun ajan olin innoissani edistymisestäni ja koin jopa kutistuneeni hivenen, mikä teki minusta itsevarmemman. Mutta nyt tunnen taas oloni jättiläiseksi ja muistan taas erittäin tarkasti sen, miksi en pidä valokuvattavana olemisesta. Jo pelkästään pituuteni kiinnittää huomion, mutta kun sitten on vielä lisäksi ylipainoa korostamassa kokoani.
Välillä toivon niin kovasti olevani kymmenen senttiä lyhyempi. Tuntuu, että silloin minun olisi ylipainoineni edes hieman helpompi leikkiä näkymätöntä, eikä kukaan välttämättä huomaisi, miten ruma ja valtavan kokoinen ja ällöttävä minä olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti