Välillä sitä miettii, miten pienistä asioista ihminen voi olla iloinen - nimittäin 100 gramman painonpudotuksesta kahdessa viikossa! Ihan oikeasti: olin tänään vaa'alle noustessasi vähintäänkin kauhuissani, sillä menneisiin kahteen viikkoon on todellakin sisältynyt enemmän herkkupäiviä kuin herkuttomia. Mutta vaaka päätti antaa armon käydä oikeudesta ja tarjoili lukeman 77,6. Jee!
Koska olo on kuin sillä kuuluisalla veräjästä päässeellä koiralla, ajattelin (ties monennenko kerran) yrittää saada herkutteluni kuriin ennen kuin mitään katastrofaalista tapahtuu. Miten voi olla niin vaikea pitää viikossa kaksi herkkupäivää? Miksi ihmeessä ne päivät yhtäkkiä alkavat kuin sikiytyä keskenään? No. Yksinkertaisesti siitä syystä, kun jäätelö, keksit ja suklaa maistuvat niin hyvältä.
Ajattelin kokeilla uutta tekniikka. Koska liikunta on minulle nyt tosi jees-juttu ja olen erittäin motivoitunut liikkumaan, enkä näe, että mikään saisi minua enää siirtymään perslihasten kasvattajaksi sohvannurkkaan, aion tästedes herkutella vain niinä päivinä, jolloin en harrasta liikuntaa. Tämä kuulostaa aivan käsittämättömän kieroontuneelta ja vaaralliselta, mutta ihan oikeasti uskon, että tämä toimisi kohdallani. Syistä:
a) Saan todella paljon mielihyvää liikunnasta monella eri tavalla. Suorituksen aikana tunnen itseni valtavan vahvaksi ja koen tekeväni jotain minulle ennen täysin mahdotonta. Liikunta saa elimistöni tuntumaan terveeltä, se pitää aineenvaihdunnan liikkeessä ja on mahtavaa roiskia turvotukset hien mukana vastaantulijoiden kasvoille. Minusta on kivaa ja hurjan motivoivaa merkata HeiaHeiaan ja omaan urheilukalenteriini päivittäiset liikunnat, ja merkintöjen tekemisestä on tullut eräänlainen addiktio ja niitä haluaa koko ajan lisää. Vähän kuin Pokemon! Todennäköisyys siis sille, että luopuisin liikunnasta ja kaikista sen mukanaan tuomista hyvistä asioista, jotta saisin pitää ylimääräisen herkkupäivän, on pieni.
b) Kaipaan herkutteluuni ryhtiä ja jonkinlaista selkeää rutiinia, jota noudattaa. Kaksi herkkupäivää viikossa kuulostaa sinänsä ihan konkreettiselta, mutta jotenkin se vain käytössäni venyy ja paukkuu ja ääh.... kolmehan on melkein sama kuin kaksi jne. Mikäli onnistuisin kytkemään herkuttelut vain ja ainoastaan vapaapäiviin, se luultavasti auttaisi minua vähitellen oppimaan eroon "no jos tuosta nyt vähän suklaata ottaisi, eihän se yksi patukka maailmaa kaada, noo syödään nyt samaan syssyyn koko levy kun kerran aloitettiin" -ajatusmallista. Toivon, että jokapäiväinen taisteluni herkkuja halajavaa mieltäni vastaan vähitellen kehittyisi mielenrauhaksi ja tyytyväisyydeksi uuteen vallitsevaan tilanteeseen, joka saa minut voimaan niin paljon paremmin.
Liikunta on aivan ehdottomasti ollut laihduttamisessa vahvin puoleni ja se kulmakivi, joka on ylipäätänsä mahdollistanut onnistumiseni. Nyt aion siis ottaa tukea vahvimmasta osa-alueestani, ja lähteä sen avulla korjaamaan heikointa kohtaani, joka minun ihan oikeasti on saatava hallintaan, mikäli haluan pysyä normaalipainossa ja terveenä koko loppuelämäni.
Koska olo on kuin sillä kuuluisalla veräjästä päässeellä koiralla, ajattelin (ties monennenko kerran) yrittää saada herkutteluni kuriin ennen kuin mitään katastrofaalista tapahtuu. Miten voi olla niin vaikea pitää viikossa kaksi herkkupäivää? Miksi ihmeessä ne päivät yhtäkkiä alkavat kuin sikiytyä keskenään? No. Yksinkertaisesti siitä syystä, kun jäätelö, keksit ja suklaa maistuvat niin hyvältä.
Ajattelin kokeilla uutta tekniikka. Koska liikunta on minulle nyt tosi jees-juttu ja olen erittäin motivoitunut liikkumaan, enkä näe, että mikään saisi minua enää siirtymään perslihasten kasvattajaksi sohvannurkkaan, aion tästedes herkutella vain niinä päivinä, jolloin en harrasta liikuntaa. Tämä kuulostaa aivan käsittämättömän kieroontuneelta ja vaaralliselta, mutta ihan oikeasti uskon, että tämä toimisi kohdallani. Syistä:
a) Saan todella paljon mielihyvää liikunnasta monella eri tavalla. Suorituksen aikana tunnen itseni valtavan vahvaksi ja koen tekeväni jotain minulle ennen täysin mahdotonta. Liikunta saa elimistöni tuntumaan terveeltä, se pitää aineenvaihdunnan liikkeessä ja on mahtavaa roiskia turvotukset hien mukana vastaantulijoiden kasvoille. Minusta on kivaa ja hurjan motivoivaa merkata HeiaHeiaan ja omaan urheilukalenteriini päivittäiset liikunnat, ja merkintöjen tekemisestä on tullut eräänlainen addiktio ja niitä haluaa koko ajan lisää. Vähän kuin Pokemon! Todennäköisyys siis sille, että luopuisin liikunnasta ja kaikista sen mukanaan tuomista hyvistä asioista, jotta saisin pitää ylimääräisen herkkupäivän, on pieni.
b) Kaipaan herkutteluuni ryhtiä ja jonkinlaista selkeää rutiinia, jota noudattaa. Kaksi herkkupäivää viikossa kuulostaa sinänsä ihan konkreettiselta, mutta jotenkin se vain käytössäni venyy ja paukkuu ja ääh.... kolmehan on melkein sama kuin kaksi jne. Mikäli onnistuisin kytkemään herkuttelut vain ja ainoastaan vapaapäiviin, se luultavasti auttaisi minua vähitellen oppimaan eroon "no jos tuosta nyt vähän suklaata ottaisi, eihän se yksi patukka maailmaa kaada, noo syödään nyt samaan syssyyn koko levy kun kerran aloitettiin" -ajatusmallista. Toivon, että jokapäiväinen taisteluni herkkuja halajavaa mieltäni vastaan vähitellen kehittyisi mielenrauhaksi ja tyytyväisyydeksi uuteen vallitsevaan tilanteeseen, joka saa minut voimaan niin paljon paremmin.
Liikunta on aivan ehdottomasti ollut laihduttamisessa vahvin puoleni ja se kulmakivi, joka on ylipäätänsä mahdollistanut onnistumiseni. Nyt aion siis ottaa tukea vahvimmasta osa-alueestani, ja lähteä sen avulla korjaamaan heikointa kohtaani, joka minun ihan oikeasti on saatava hallintaan, mikäli haluan pysyä normaalipainossa ja terveenä koko loppuelämäni.
Oih, niin tuttua, niiiiin tuttua, nimittäin tuo taistelu herkkuhimoja vastaan :/.
VastaaPoistaHerkuteltua tulisi joka päivä jos sen itselleen sallisi. mutta itsekurini on kasvanut aika imheellisiin mittoihin, ja pääosin osaan pitää sekä sormeni, että suuni kurissa herkkukaapin kohdalla.
Ja, uskomatonta kyllä, (en olisi kuvitellut sanovani tätä vielä vajaa vuosi sitten!). Liikunta taitaa minullakin olla se vahvin osa-alue laihduttamisesssa, siitä todellakin saa uskomattoman vahvat olon, ja näkee itsekin mihin pystyy jne.
Voi mä niin komppaan! Myös minä - jälleen kerran - haen tasapainoa suhteessani herkkuihin... Ihan sama mistä se keino löytyy, kunhan löytyy. Jos se on urheilemattomat päivät niin sitten se on se! Tsemppiä!
VastaaPoistaLogiikkasi kuulostaa todella hyvältä. Itse etsin vielä innoitusta siihen liikunnan aloittamiseen, mutta pikku hiljaa alkaa näyttää siltä etten olekaan sen suhteen ihan toivoton tapaus. ;-)
VastaaPoistaLiikunnan merkitys painonpudotuksessa korostuu etenkin sitten, kun ollaan normaalipainon rajojen sisäpuolella. Painonhallintaankin se on ehkä paras väline :)
VastaaPoistablueberry: Olen onnistunut pääsemään eroon aika hyvin päivittäisestä herkuttelusta pelkästään sillä, että käyn kaupassa vain pari kertaa viikossa. Herkkujen hamstraaminen kaappeihin ei kohdallani onnistu, koska syön kaiken kerralla. Liikunnan tuoma mielihyvä on pikkuhiljaa täyttänyt tyhjiön, jota yritin ennen herkuilla paikata. Silti edelleen lipsun tosi herkästi vanhoihin tapoihin etenkin jos luomiini liikunta- ja syömisrutiineihin tulee pieniäkin muutoksia (tällä kertaa herkutteluun johti parin päivän reissu siskoni perheen luona ja heti perään tapahtunut ystäväni kolmen päivän pituinen vierailu luonani). Mutta tästä sitä taas kömmitään pystyyn! :)
VastaaPoistaTM: Luultavasti tämän herkkumeiningin kanssa joutuu taistelemaan koko loppuelämänsä, voi ääh. Yritetään me molemmat löytää keinomme taistella mokomia sokeripirulaisia vastaan eikä varmana luovuteta. :)
Kupariperhonen: Liikunnanilo löytyy ajallaan jos on löytyäkseen. Täytyy vain löytää sisäinen masokistinsa. ;D
Daniela: Minulle tuo liikunta on ihan must. Yksinkertaisesti vain tiedän, että se on ainut keino, jolla saan painoni pysymään kurissa. Ruokahaluni on sen verran hyvä, että en kykene pelkällä ruokavaliolla hallitsemaan painoani. Ylimääräisten kaloreiden polttamisen lisäksi liikunnasta saa tietysti niin paljon muutakin hyötyä. :)