En ehtinyt eilen kirjoittaa uutta postausta, mutta keskiviikon läskipunnitus näytti jälleen plussaa - tällä kertaa 400 grammaa edellisviikkoon verrattuna. Tällä hetkellä painan siis 79 kiloa ja olen 900 gramman verran lievästi ylipainoinen. Elämäni normaalipainoisena on siis ollut vähän takkuavaa ja katkonaista, mutta periksi en anna.
Mutta mitä tulee painonnousuun, niin en oikeasti tiedä syytä siihen. Viime viikko meni syömisten ja liikuntojen suhteen ihan samalla tavoin kuin viikkoina, joina olen saanut puolentoista vuoden ajan painoa laskemaan. Joo, helle saattaa turvottaa, mutta olen silti hieman hämmentynyt. Onko minun tullut aika muuttaa jotain aiemmin toimineessa strategiassani? Syönkö sittenkin liikaa? Vai syönkö liian vähän? Onko kehoni yksinkertaisesti vain ihmeissään uudesta painosta (jossa kylläkin olen keikkunut useamman kuukauden...) ja tarvitsee aikaa sopeutuakseen?
Uh. Miten painoasiat voivatkin vallata ihmisen pään niin täysin. Olen alimmillani painanut tänä keväänä 77,6 kiloa, joten tämänhetkinen tilanne on vain 1,4 kiloa enemmän, joten ehkä tässä nyt ei kannattaisi panikoida. Jatkan vain liikkumista ja syömisten hallinnan opettelua. Se vie lopulta perille.
Sinänsä oloni on levollisempi kuin viime viikolla. Kävimme eilen miesystäväni kanssa kylpylässä, ja tajusin taas kerran, miten vääristyneesti olen nähnyt itseni muihin ihmisiin verrattuna. Olin jotenkin luonut päähäni kuvan itsestäni kamalan isona ja jykevänä, kun taas kaikki muut ihmiset ovat hoikkia ja heillä on täydellinen bikinivartalo. Mutta kylpylässä oli aivan kaikenkokoisia ja -muotoisia ihmisiä, ja bikineitä käytti moni sellainen ihminen, jolla ei vatsa tai pylly ollut ihan mallikuosissa. Ja ihan tyytyväisiltä ja iloisilta he vaikuttivat. Siinä vaiheessa suututti, että olin jättänyt omat bikinini kaappiin ja turvautunut vatsan ja jenkkakahvat armeliaasti peittävään tankiniratkaisuun.
Luulin, että olin jo päässyt pitkälle päänsisäisten lukkojeni kanssa, mutta vielä on paljon opittavaa. Olen ollut käytännössä koko elämäni ylipainoinen ja kärsinyt sen takia itsetunto-ongelmista. 26 vuoden kokemukset ja tunteet eivät siis ole poispyyhkäistävissä hetkessä. Onneksi suunta on kohti parempaa ja tällä viikolla olen taas hymyillyt peilikuvalleni.
Mutta mitä tulee painonnousuun, niin en oikeasti tiedä syytä siihen. Viime viikko meni syömisten ja liikuntojen suhteen ihan samalla tavoin kuin viikkoina, joina olen saanut puolentoista vuoden ajan painoa laskemaan. Joo, helle saattaa turvottaa, mutta olen silti hieman hämmentynyt. Onko minun tullut aika muuttaa jotain aiemmin toimineessa strategiassani? Syönkö sittenkin liikaa? Vai syönkö liian vähän? Onko kehoni yksinkertaisesti vain ihmeissään uudesta painosta (jossa kylläkin olen keikkunut useamman kuukauden...) ja tarvitsee aikaa sopeutuakseen?
Uh. Miten painoasiat voivatkin vallata ihmisen pään niin täysin. Olen alimmillani painanut tänä keväänä 77,6 kiloa, joten tämänhetkinen tilanne on vain 1,4 kiloa enemmän, joten ehkä tässä nyt ei kannattaisi panikoida. Jatkan vain liikkumista ja syömisten hallinnan opettelua. Se vie lopulta perille.
Sinänsä oloni on levollisempi kuin viime viikolla. Kävimme eilen miesystäväni kanssa kylpylässä, ja tajusin taas kerran, miten vääristyneesti olen nähnyt itseni muihin ihmisiin verrattuna. Olin jotenkin luonut päähäni kuvan itsestäni kamalan isona ja jykevänä, kun taas kaikki muut ihmiset ovat hoikkia ja heillä on täydellinen bikinivartalo. Mutta kylpylässä oli aivan kaikenkokoisia ja -muotoisia ihmisiä, ja bikineitä käytti moni sellainen ihminen, jolla ei vatsa tai pylly ollut ihan mallikuosissa. Ja ihan tyytyväisiltä ja iloisilta he vaikuttivat. Siinä vaiheessa suututti, että olin jättänyt omat bikinini kaappiin ja turvautunut vatsan ja jenkkakahvat armeliaasti peittävään tankiniratkaisuun.
Luulin, että olin jo päässyt pitkälle päänsisäisten lukkojeni kanssa, mutta vielä on paljon opittavaa. Olen ollut käytännössä koko elämäni ylipainoinen ja kärsinyt sen takia itsetunto-ongelmista. 26 vuoden kokemukset ja tunteet eivät siis ole poispyyhkäistävissä hetkessä. Onneksi suunta on kohti parempaa ja tällä viikolla olen taas hymyillyt peilikuvalleni.
Muutos ei tapahdu pään sisällä varsinkaan yhdessä yössä. Itselläni suurin muutos itseluottamuksessa oli lasten saanti. Jotenkin vain sen jälkeen oma ulkonäkö kaikesta huolimatta on tuntunut sivuseikalta (ja toisaalta sitten ei taas todellakaan) ja toisaalta olen aina halunnut näyttää tytöilleni, ettei tarvitse häpeillä itseään, oli sitten minkä kokoinen tahansa.
VastaaPoistaMyös yksi parhaista ystävistäni oli ylipainoinen mutta elämäni idoli. Hän pukee päällensä mitä huvittaa näyttämättä kuitenkaan liian pieniin vaatteisiin ahdetulta. Hän kerran sanoi minulle:"Mulle on aivan sama haittaako jotakuta mun makkarat ja paksut reidet. Jos haittaa, se olkoon jokaisen oma ongelma jollei elämässä ole muuta". Minä olen hillunut bikinit päällä monta vuotta vaikka ylipainoa onkin ollut. Ja samalla metodilla: jos se jotakuta haittaa, se olkoon heidän elämänsä ongelma.
Toivottavasti turvotus alkaa hellittää, tiedän kyllä tunteen...
Itsekin tunnun pitävän itseäni aivan suunnattoman isona. Sitä en kuitenkaan ole, vaikkakin jenkkakahvaa ja reittä löytyy.
VastaaPoistaPitäisi varmaan lähteä itsekin kylpylöimään. Nyt vaan tuntuisi kamalalta sinne lähteä, koska "olen niin julmetun kokoinen."
Toivottavasti painosi alkaa pian kuuntelemaan sun toiveitas :)
Tulin tutustumaan blogiisi. Itse aloitin tammikuussa liki 40 kg:n ylipainosta, hissukseen menen kohti parempia lukemia.
VastaaPoistaOlet tehnyt upean työn ulkoisesti ja sisäisesti, mutta valitettavasti noita ikäviä riittämättömyyden tai "ei kelpaavuuden" tunteita tulee aina silloin tällöin. Tai itse alan ehkä vihdoin tajuta ja hyväksyä, että niistä ei ehkä koskaan pääse KOKONAAN eroon. Mutta onneksi ne ajatukset ei enää ole vallalla koko ajan!
VastaaPoistaJa ensi kerralla bikinit päälle, sulla ei ole mitään hävettävää!
P.s. ajattelin sinua viimeksi juoksumatolla kun tunnin juoksu tuntui raskaahkolta... Pikku hiljaa tavoittelen 1.5 h juoksua. 2 h tuntuu kyllä vielä utopistiselta!
Perhonen: Tuo on ihana asenne, että käytät bikineitä välittämättä mitä muut ajattelee. (Ja loppujen lopuksi tuskin kukaan edes mitään ajattelee.) :) Olen ollut aina vähän arka ja syrjäänvetäytyvä niin ehkä sekin osaltaan selittää sitä, että haluan piiloutua, mutta pyrin koko ajan olemaan rohkeampi ja eiköhän ne bikinitkin tule kaivettua vielä kaapista!
VastaaPoistaNeiti Tekosyy: On ihan järkkyä olla samaan aikaan pitkä ja ylipainoinen. Sitä tuntee itsensä ihan valtavan kokoiseksi. Välillä olen miettinyt, olisiko minun helpompi suhtautua ylimääräisiin kiloihin, jos olisin esim. 160-senttinen ja 65-kiloinen, koska silloin en sentään olisi niin jättiläinen. Mutta eiköhän ne ulkonäköpaineet seuraisi mukana olin sitten minkä pituinen tahansa. :)
Sari: Tervetuloa lukeman toistekin, ja tosi paljon tsemppiä omaan painonhallintaasi. Hitaasti hyvä tulee. :)
Taina: Se on totta, että tuskinpa ihminen koskaan on jatkuvasti tyytyväinen itseensä. Meidät on jotenkin ohjelmoitu etsimää vikoja itsestämme vähättelemään suorituksiamme, mikä on kamalaa.
Ihanaa jos olet saanut tsemppiä juoksuistani. :) Noita pitkiä matkoja kannattaa vain lähteä juoksemaan rauhalliseen tempoon. Minulla ainakin aerobinen kunto kestää hyvin, jos vain pidän vauhdin hitaana. Lähinnä jaloista ne voimat alkavat loppua.