Jumankekka, paino putosi viime keskiviikkoon nähden 900 grammaa eli painan nyt 78,1 kiloa ja olen jälleen normaalipainoisten kerhossa. Saa nähdä miten kauan tällä kertaa, lol!
Helteiden loppuminen saattoi auttaa asiaan, mutta toisaalta uskon, että käymäni päänsisäinen taistelu ja henkisten lukkojen avautuminen olivat myös hyödyksi. Mielen vapautuminen auttaa myös kehoa vapautumaan.
Oli jotenkin kova paikka olla taas 79-kiloinen ja ylipainoinen, kun olin jo saanut maistaa normaalia painoindeksiä. Kaksi plussaviikkoa saa kyllä ihmisen sekaisin. Olin ihan valmis jopa alkaa laskemaan kaloreita, mitä en ole tehnyt koko laihduttamisen aikana kertaakaan, koska tulisin vain hullu(mma)ksi.
Mennyt viikko ja miittiviikonloppu auttoivat minua näkemään asiat oikeassa perspektiivissä, ja tajusin, että voi jumalauta sentään: onnellisuuteni ei ole kiinni yhdestä kilosta. Kellekään muulle ei ole mitään väliä eikä kukaan todellakaan huomaa mitään eroa, onko painoindeksini 25,2 vai 24,9.
Ei ole ihmisen hommaa tämä laihduttaminen. Tuntuu, että välillä menee täysin kontrolli, kun rupeaa märehtimään asioita liikaa päänsä sisällä. Itkettää ajatus siitä, miten kamalan törkeä ja vaativa sitä voi itseään kohtaan olla.
Minun kehossani ei ole mitään vikaa. Se on kaunis ja voimakas, ja kantoi minut eilen jälleen kerran 17,3 kilometrin lenkin juosten läpi, vaikka olin lopenuupunut. Se on ansainnut, että vihaamisen sijasta rakastan ja kunnioitan sitä.
Helteiden loppuminen saattoi auttaa asiaan, mutta toisaalta uskon, että käymäni päänsisäinen taistelu ja henkisten lukkojen avautuminen olivat myös hyödyksi. Mielen vapautuminen auttaa myös kehoa vapautumaan.
Oli jotenkin kova paikka olla taas 79-kiloinen ja ylipainoinen, kun olin jo saanut maistaa normaalia painoindeksiä. Kaksi plussaviikkoa saa kyllä ihmisen sekaisin. Olin ihan valmis jopa alkaa laskemaan kaloreita, mitä en ole tehnyt koko laihduttamisen aikana kertaakaan, koska tulisin vain hullu(mma)ksi.
Mennyt viikko ja miittiviikonloppu auttoivat minua näkemään asiat oikeassa perspektiivissä, ja tajusin, että voi jumalauta sentään: onnellisuuteni ei ole kiinni yhdestä kilosta. Kellekään muulle ei ole mitään väliä eikä kukaan todellakaan huomaa mitään eroa, onko painoindeksini 25,2 vai 24,9.
Ei ole ihmisen hommaa tämä laihduttaminen. Tuntuu, että välillä menee täysin kontrolli, kun rupeaa märehtimään asioita liikaa päänsä sisällä. Itkettää ajatus siitä, miten kamalan törkeä ja vaativa sitä voi itseään kohtaan olla.
Minun kehossani ei ole mitään vikaa. Se on kaunis ja voimakas, ja kantoi minut eilen jälleen kerran 17,3 kilometrin lenkin juosten läpi, vaikka olin lopenuupunut. Se on ansainnut, että vihaamisen sijasta rakastan ja kunnioitan sitä.
Tähän en voi sanoa mitään muuta kuin että, WAU mikä asenne sulla on itseäsi kohtaan! <3
VastaaPoistablueberry: Aina se ei ole helppoa, mutta yritän oppia hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin kulloinkin olen. Muuten koko loppuelämä on vain yhtä tuskailua, että "voi kun olisin sellainen ja sellainen, laihempi ja nätimpi". Pyrin löytämään tämänhetkiset hyvät puoleni ja voimavarani ja ammentamaan niistä positiivista fiilistä. :)
VastaaPoista