Päivä 4: Mitä pelkäät kaikkein eniten painon pudottamisessa?
Laihduttajan yleisin pelko on luultavasti epäonnistuminen eli lihominen takaisin entisiin mittoihin, ja sitä minäkin pelkään. Pelkään, että elämässä tulee jokin tilanne, joka saa otteeni lipeämään, enkä jaksa ja/tai halua enää panostaa terveyteeni. Toisaalta olen huomannut, että esimerkiksi lipsuminen takaisin herkkujen pariin ei edellytä mitään murheita tai muutoksia elämässä, vaan välillä vain yksinkertaisesti huumaannun suklaasta ja kekseistä niin paljon, että ei paljon laihduttamiset mielessä pyöri. Olen kuitenkin suhteellisen luottavainen sen suhteen, etten tule päästämään itseäni lihomaan takaisin yli 90-kiloiseksi. Viimeisimmän herkuttelukauden aikana lihoin sen puolitoista kiloa, mutta sitten tuli stoppi, ja tajusin että eihän tätä hommaa voi näin jatkaa. Nyt olen taas menossa oikeaan suuntaan, ja se tuntuu hyvältä. Eikä kurssin muuttaminen edes kovin vaikeaa ollut.
Liikunnasta on tullut minulle rutiini ja se kompensoi paljon ajoittaista horjumistani herkkujen suhteen. Liikunnalla on sen verran iso rooli tällä hetkellä elämässäni, että luotan sen pitävän minut oikealla tiellä. Totta kai koko loppuelämäni tulee olemaan aikamoista tasapainottelua, sillä olen nähnyt, miten herkästi herkut ottavat minusta otteen, enkä suoraan sanoen usko, että tulen koskaan pääsemään eroon siitä piirteestä, että satun nyt vain olemaan aika perso esimerkiksi suklaalle. Pääasia, että pysyn itselleni rehellisenä ja tiedostan ongelmani.
---
Viime viikko meni liikuntojen suhteen kivasti:
Pyrin siis tästä eteenpäin juoksemaan 25-30 kilometriä viikossa, ja viime viikolla juostuja kilometrejä kertyikin 29,5 km (maanantaina 12,7 km, torstaina 8,4 km ja lauantaina niin ikään 8,4 km). Tuntuu todella hyvältä päästä taas juoksemaan kunnolla. Heinäkuusta lähtien juoksin polven takia vissiin jotain 15-20 kilometriä viikossa, ja jotenkin se ei vain ollut riittävä määrä. Kroppa ei pysynyt kunnolla juoksuvireessä eikä niissä silloin tällöin juostuissa lenkeissä ollut sellaista meininkiä ja rentoutta kuin yleensä.
Otin tänään käyttöön taannoin ostamani uudet juoksulenkkarit, sillä nostetut kilometrimäärät pistävät tietysti polven koetukselle. Pakko sanoa, että kyllä uudet kengät ovat aina uudet kengät. Tuntui kun kantapäiden alla olisi ollut jouset ja kipaisinkin 8,4 kilsan lenkin reippaasti hölkäten noin tuntiin. Toivotaan, että lisääntynyt juoksu potkaisisi omalta osaltaan kilojakin pellolle. Keskiviikon punnitus nimittäin jännittää. Mutta olipa tulos mikä tahansa, mennyt viikko on ollut todella onnistunut. En ole koko viikkoon syönyt yhtään herkkuja, mikä on varmaan kohdallani jonkin sortin ennätys!
Hyvin samoja pelkoja siis kuin mullakin..Se että lihoo takaisin ja herkut pelottaa ainakin minua enemmän, kuin se, ettei liikkuisi. Liikunnasta on tullut jo niin rutiini.
VastaaPoistaMukavaa kun pääset taas juoksemaan kunnolla :)
blueberry: Tuttu juttu, liikunta maistuu, mutta niin maistuvat herkutkin! No, tasapainon opetteluahan tämä on. :)
VastaaPoistaOn kieltämättä mukavaa, että polvi kestää taas juoksua. Toivottavasti kestää jatkossakin. :)
Minä olen yrittänyt kääntää tuon pelon ajatukseksi, että jos tällä kertaa onnistun pääsemään normaalipainoon ensimmäistä kertaa elämässäni, miksi en voisi myös onnistua pitämään sen!
VastaaPoistaNimittäin, miksi jatkaisin tätä melko kurinalaista ruokavaliota ja säännöllistä liikkumista, miksi kieltäytyisin lukuisia kertoja notkuvien herkkupöytien ääressä, miksi sateella juoksisin päikkäreiden sijaan...??? Jos kerran ajattelisin, etten voi onnistua pysymään siinä, mitä olen saavuttanut! Silloinhan olisi ollut TURHAA kaikki tämä muutos, kaikki juostut kilometrit, ohitetut suklaalevyt... Enkä halua, että se on ja on ollut turhaa!!
Muuten, en minäkään usko, että suklaanpersous yms. minusta katoaisi ikinä :) Se on läsnä aina. Pitää vain löytää keinot taistella sitä vastaan ja toisaalta luottaa, että tulee myös aika, että yksittäiset suklaasessiot eivät tuo takaisin monen kymmenen ylipainoa :)
Tsemppiä meille kaikille pelkoihin ja taisteluihin! Me pystymme tähän, nyt, eikö niin :)
Kaneli: Totta kai pitää asennoitua positiivisesti, että pystyy pitämään normaalipainon. Minäkin haluan ajatella, että nyt kun kaiken tuskan ja taistelun jälkeen olen ensimmäistä kertaa eläissäni onnistunut laihtumaan ja saavuttanut normaalipainon, en ikimaailmassa voi enää antaa itseni lihoa takaisin. Mutta kuitenkin takaraivossa kytee se pelko, että entäs jos joskus menetän kontrollin... Elämä voi heittää eteen ihan mitä vain, mihin ei osaa varautua ja yhtäkkiä kaikkia möröt pääsevät taas valloilleen.
VastaaPoistaToisaalta ne ovat asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, kun taas painon hallintaan meistä jokainen pystyy vaikuttamaan. :)
Ja todellakin pystymme tähän, koska olemme supernaisia ja ansaitsemme olla onnellisia ja parhaita! :)