Viime viikolla tein hienoja päätöksiä:

1) Olen viikon syömättä herkkuja.
2) Annan polveni levätä tämän nyt alkavan viikon, enkä käy juoksemassa.

No ei niistä sanoista sitten tekoihin päästy. Pääsiäisen aikana imaisin kitaani kuin ohimennen 2 litraa jätskiä, 150 grammaa suklaata ja 5 lettua hillolla höystettynä. Ja äsken sitten tulin 55 minuutin lenkiltä, josta juoksin 30 minuuttia.

Tulin siihen johtopäätökseen, että ei tuo polvikipu mistään lihaksista johdu, vaan yksinkertaisesti asfaltilla juoksusta. Onneksi tienpientareet alkavat myös suurilta osin olla sulia, ja äskeisellä lenkillä juoksinkin vain pienen osan matkasta asfaltilla. Ja eron kyllä huomasi. Tuntui huomattavasti paremmalta juosta pehmeällä ja kimmoisalla alustalla. Mutta silti pitäisi malttaa antaa tuon polven rauhoittua. Lenkille lähtiessä tiesin tasan tarkkaan, että ei ole mitään järkeä juosta, mutta jotenkin viikonlopun mässäyksien jälkeen tuntui, että pakko saada tätä "ängh, liikaa energiaa kropassa" -oloa pois.

Keskiviikon läskipunnitus pelottaa! 90 kilon rajapyykistä on muodostunut jotenkin ihan valtava peikko, ja viikonlopun jäljiltä tuntuu kuin olisin lihonut vähintään tuhat kiloa, enkä ikinä pysty alittamaan sitä yhdeksääkymmentä kiloa.

Luulen, että vasemman polven kipu johtuu yksinkertaisesti rasittuneista lihaksista. Reilu viikko sitten torstaina 25.3. juoksin 68 minuuttia ja loppumatkasta vasempaan pakara- ja johonkin reisilihakseen (täällä puhuu asiantuntija!) alkoi pistää, mutta jääräpäänä minun piti tietysti juosta kivusta huolimatta.

Eilisestä lähtien nuo kyseiset lihakset ovat jälleen olleet pinkeinä ja arkoina, joten teen nyt niin, että tämän ja ensi viikon pidän taukoa juoksemisesta ja venyttelen jalkoja huolellisemmin. Sen lisäksi aion etsiä täältä lähistöltä lenkkipolkkuja, sillä tuo kirottu asfaltilla juoksu loppuu nyt. Olen joka tapauksessa tottunut juoksemaan kimmoisammalla pohjalla, ja asfaltti tuntuu järkyttävän kovalta ja töksähtävältä vaikka ei kipujen syynä nyt olisikaan. Mutta ei se hyvää voi tehdäkään, jos 90-kiloinen vielä suhteellisen aloitteleva juoksija pistelee asfaltilla menemään.

Kävin siis juoksemassa (60 min juoksua + 15 min kävelyä lopussa) ja olin aluksi että voihan perkele. Vasen polvi on nyt nimittäin oikeasti ottanut asiakseen oireilla, ja alkulenkki meni sitä aristellessa. Pitää varmaan tosissaan satsata joihinkin polvitukiin, sillä kengistä tuo kipuilu ei ole kiinni, koska juoksulenkkarini ovat vasta puolisen vuotta vanhat, eikä niillä tosiaankaan olla viikottain mitään maratoneja vedetty.

Mutta puolen tunnin juoksun jälkeen kroppa alkoi toimia. Polven kipu katosi, lihakset tuntuivat vetreiltä ja voimakkailta, ja pääsin siihen fiilikseen, että jalat veivät minua eteenpäin ilman että minun tarvitsi niitä käskeä ja ohjata.

Loppulenkistä päätin kaiken lisäksi ryhtyä sentimentaaliseksi ja olin lähellä purskahtaa itkuun. Oloni oli vain niin hieno ja vapaa. Tunne siitä, että minä olin omin voimin saavuttanut tämän kaiken. Täysin itse ilman kenenkään ulkopuolisen apua olin saanut itseni parempaan kuntoon kuin koskaan eläissäni. Tunsin, miten uskolliset tukkijalkani kiidättivät minua eteenpäin samalla kun itse saatoin hymyillen nostaa katseeni ylös. Vielä reilu kuukausi sitten minun teki mieli painaa katseeni alas vastaantulijoiden kohdalla, mutta enää mikään ei pysty estämään minua katsomasta eteenpäin, tähyilemästä taivaalle.

Minusta tuntuu, että pystyn ihan mihin vain ja että ihan oikeasti voin tehdä elämästäni juuri sellaisen kuin minä haluan.

Sotanorsu haastoi taannoin blogissaan listaamaan tämänhetkiset parhaat treenibiisit, ja nyt kun olen taas innostunut juoksemaan musiikin kanssa ja sain jopa päivitettyä MP3-soittimeen uuden soittolistan, ajattelin tarttua haasteeseen:

01. Arcade Fire: No Cars Go
02. Backstreet Boys: Siberia
03. Brian McFadden: Pull Myself Away
04. Charlotte Martin: Every Time It Rains
05. Charlotte Martin: The Dance
06. Jenni Vartiainen: Duran Duran
07. Jenni Vartiainen: En haluu kuolla tänä yönä
08. Jenni Vartiainen: Nettiin
09. Kate Havnevik: So-Lo
10. Kent: Den Döda Vinkeln
11. Kent: Vals För Satan (Din Vän Pessimisten)
12. Snow Patrol: Crack The Shutters
13. Snow Patrol: If There's A Rocket Tie Me To It
14. Snow Patrol: Please Just Take These Photos From My Hands
15. The Killers: A Dustland Fairytale
16. The Veronicas: Revenge Is Sweeter Than You Ever Were
17. Tori Amos: A Sorta Fairytale
18. Tori Amos: Bouncing Off Clouds
19. Tori Amos: Putting The Damage On
20. U2: City Of Blinding Lights
21. Vanessa Carlton: A Thousand Miles
22. X-perience: Magic Fields (Alvarez Album Edit)

Nämä siis soivat kohta soittimessani satunnaistoistona, kun vedän juoksukengät koipiini ja lähden testaamaan sulaneita teitä.

Isoin syy siihen, miksi laihdutan, on taatusti turhamaisuus. Haluan näyttää hyvältä ja haluan pystyä pukeutumaan kauniisiin vaatteisiin. Olen keskimääräistä pidempi (177 cm) ja haluan, että joskus vielä voin nauttia pituudestani ilman, että tunnen itseni kolhoksi ja romuluiseksi. Haluan olla upean ja näyttävän näköinen ja kantaa pituuteni ryhdikkäästi itseäni piilottelematta ja häpeämättä.

Mutta sen lisäksi kolesteroli- ja verenpainearvoni ovat sitä luokkaa, ettei niiden soisi enää kohoavan. Itse asiassa tämänhetkisiä tarkkoja arvoja en tiedä, mutta vajaa vuosi sitten kolesterolini oli 5,8 ja verenpaine noin 130/85. Eivät nuo todellakaan mitään tappolukemia ole, mutta sellaisiksi ne voivat muuttua, ellen oikeasti ala tekemään jotain. Ei huvittaisi hankkia kolesteroli- ja verenpainelääkitystä alle kolmekymppisenä. Yritän saada tänä keväänä aikaiseksi käydä YTHS:llä ainakin tuon verenpaineen mittauttamassa. Verikoeajan voisin myös pyytää. Kiinnostaisi tietää, onko juokseminen ja ainakin osittainen herkkujen vähentäminen muuttanut lukemia parempaan suuntaan.