Elokuun lopussa tulee täyteen vuosi siitä, kun päätin opetella juoksemaan. Painoin silloin arviolta 96 kiloa (vaa'astani olivat tuolloin paristot loppu, mutta kolmannen viikon alussa painoin 94,4 kiloa, joten arvioin lähtöpainokseni tuon 96 kg) ja tunsin itseäni kohtaan inhoa vaikka epätoivoisesti yritin rakastaa itseäni. Aloitin pitämään päiväkirjaa, johon kirjasin viikottain painoni ja suorittamani juoksukoulun tehtävät. On liikuttavaa palata lukemaan merkintöjä viime syyskuulta, koska niistä loistaa läpi se puhdas riemu, jota koin kun jaksoin juosta nyt lyhyeltä vaikuttavia pätkiä:

Tiistai 8.9.2009. Juoksukoulua: 5 min käv., 4 min juoks. x 2. Ja jaksoin! Eilinen ratsastus painoi reisiä ja varsinkin oikeaa kinttua, mutta damn, felt like a winner! 3. päivä ilman jätskiä! \o/

Tiistai 29.9.2009. Viime perjantain juoksukoulu: 15 min juoksua yhtäjaksoisesti. Pystyin siihen! Upeata! Ikinä ennen eläissäni ole juossut viittätoista minuuttia päivän aikana edes yhteensä. Cool!

Vuosi on muuttanut minua paljon. Ensisijaisesti lähdin hakemaan muutosta kropassani ja sitä olenkin saanut. Vaikka painoni on pudonnut hitaasti, sitä on lähtenyt vajaa kymmenen kiloa ja juoksu on tehnyt tehtävänsä: vyötäröni on hoikistunut, reiteni ja pohkeeni ovat kiinteämmät ja kapeammat ja ylipäätänsä koko olemukseni on voimistunut. Mutta tärkeintä on se, että vuoden aikana olen oppinut arvostamaan ja rakastamaan itseäni, olen löytänyt sisältäni täysin uudenlaista itsekunnioitusta. Ne asiat, joita ennen pidin heikkouksina, ovat nyt vahvuuksiani. Yhä harvemmin häpeän pituuttani ja kokoani, vaan kannan kroppani ylpeänä. Olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut, olen ylpeä itsestäni.

En osannut lainkaan vuosi sitten aavistaa, että matkalla hoikempaan olemukseen löytäisinkin itseni ja rakastuisin siihen ihmiseen, jota kaikkien näiden kahdenkymmenenviiden vuoden ajan olen ollut.

Olen ollut lyhyellä reissulla Turussa ystäväni luona, ja syömiset ja juomiset ovat menneet suhteellisen hyvin, ellei oteta huomioon kolmea litraa (light!) siideriä, pientä määrää suklaata ja Hesburgerin falafel-hampurilaista. Tänään kävin jopa tutustumassa läheiseen 1,7 kilometrin lenkkipolkuun, jonka hölkkäilin ympäri kolmesti. Reitti oli ihan mukava ja huomattavasti tasaisempi kuin kotilenkkipolkuni. Yksi suurimmista minussa tapahtuneista muutoksista on se, että juoksukamat tulee raahattua lyhyillekin reissuille mukaan ja niitä tulee jopa käytettyä.

Tuleva keskiviikko ja läskipunnitus vähän jännittää. Tiedossa tuskin on samanlaista pudotusta kuin viime viikolla, mutta toivottavasti jotain kuitenkin.

Kävin äsken 6,5 kilometrin vakiolenkkini, josta juoksuosuus on 4,3 kilometriä. Siinä missä tänään vaaka kertoi onnistumisista painon pudotuksessa, myös lenkkipolku tarjosi uusia virstanpylväitä. Juoksin lenkkipolun nimittäin ensimmäisen kerran alle 35 minuutin. Lopullinen aika oli 34 min 22 sekuntia ja keskisyke oli hurjat 168. Tuosta huomaa miten mäkinen maasto todellakin vaikuttaa ja pistää kropan töihin. Pahimman ylämäkiosuuden aikana tunsin pahoinvointia ja loppuspurtin aikana syke oli 190 nurkilla ja hyvä kun tunsin jalkojani. No, välillä on hyvä vähän koetella kropan rajoja, mitä kunnon kohoaminen kaiketi vaatiikin. Mutta ei huolta, enköhän minä taas seuraavaksi palaa rauhallisten hölköttelylenkkien pariin, sillä ne luonnistuvat minulta varsin helposti kuten toissapäiväinen lenkki osoitti; lönkyttelin lenkkipolun ympäri aikaan 41 minuuttia 14 sekuntia. Heh. Siinä vauhdissa olisi hitaampikin kävelijä pysynyt mukana.

Ilon päivä! Vaaka näytti tänään lukemaa 87,7 eli minulta on lähtenyt painoa viikossa 1,2 kilogrammaa, mikä on minulle ihan ennenkuulumatonta! Olen tottunut 300 gramman viikkopudotuksiin ja ollut niistä iloinen, joten en ollut lainkaan varautunut, että yhtäkkiä siirtyisin 87-lukujen puolelle. Kääk. Painoindeksi on nyt tasan 28 ja minulla on normaalipainon ylärajoille matkaa enää yhdeksisen kiloa. Uskomatonta.

Kävin tänään verikokeissa. Tarkoitus on selvittää, onko kolesterolini muuttunut parempaan suuntaan sitten reilun vuoden takaisen lukeman, joka oli 5,8. Saan tulokset loppuviikosta ja jostain syystä jännittää ihan kauheasti. Toivon, että juoksu ja ainakin osittain onnistunut ruokavalion muutos olisivat tehneet tehtävänsä ja lukemat olisivat madaltuneet. En näe syytä, mikseivät ne olisi, sillä olen kuitenkin laihtunut jonkin verran, kunto on huomattavasti parempi kuin viime vuonna ja herkkujakaan en vetele kitaan aivan entiseen malliin. Mutta jännittää joka tapauksessa.

Viime päivinä on ollut viileämpää ja onpa ollut mukava käydä juoksemassa, kun ei tarvitse tikahtua hikeensä heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Yritin viime viikolla itse asiassa lisätä juoksulenkkien määrää, mutta lopputulos oli, että vasen polvi alkoi taas muistuttaa olemassaolostaan, joten taidan jatkossakin juosta vain joka toinen päivä. Pitäisi varmaan koittaa innostua kävelylenkeistä noina välipäivinä, mutta kun kävely on niin tylsää. Yhden tai kahden kävelylenkin lisääminen viikkoon ei kyllä sinänsä tekisi pahaa.