Voi jessus, mikä antikliimaksi näistäkin synttäreistä muodostui. Ensinnäkin odottamani kylpyläreissu peruuntui. Toisekseen polvi ei sitten näköjään tykännyt sauvakävelystäkään, sillä se on hullumpi kuin koskaan ennen. Kolmanneksi olen viettänyt tämän päivän tiskaten ja pyykkiä pesten eli toisin sanoen linkannut polveni kanssa naapurirapun pyykkitupaan ja tehnyt havainnon, että rapputreeni ei ole sovelias urheilumuoto aristavalle polvelle.

(Ei sillä että kauheasti synttäreitä ylipäätänsä viettäisin tai juhlimisesta olisin kiinnostunut, mutta kirkkovenettäähän tämä silti.)

Painopentelekin oli taas kahdeksankymmenen pahemmalla puolella, tarkalleen ottaen 80,3 kg. No ei tuo oikeastaan ole edes paha, ja osasin plussaviikkoa odottaakin. Liikuin ennen viime viikon isoa pudotusta luultavasti liian paljon syömisiin nähden. Ja sitten kun palautin liikunnan normaalille tasolle ja söin vähän enemmän, niin kyllähän se kroppa ottaa omansa takaisin. Mutta tästä jatketaan ja ehkäpä ensi viikko tuo taas seiskalla alkavan lukeman!

Illan suunnitelmiin kuuluu polven nostaminen kattoon ja uuden Biggest Loser -jakson katsominen Aino Ihana Maitosuklaa seuranani. Päivä on siis pelastettavissa.

Edit: Juolahti muuten mieleen, että viime vuonna tähän aikaan olin Italiassa ja kotiin palattuani painoin kaikkien reissusyömisten ja lentomatkojen aiheuttaman turvotusten kanssa 95,5 kg. Että ihan hyvä päivä ja hyvä paino tämä nykyinen tilanne on.

No niin! Nyt on uusi haaste julkaistu, eli tässä kuussa aion punnertaa kokonaiset 500 kertaa. Tänään aloitin haasteen urhoollisesti 25 punnerruksella, joista 20 tein polvien varassa. Tyyli on siis vapaa. Pääasiallinen tarkoitus on saada yläkropan treenaamisesta punnertamisen muodossa edes jonkinlainen rutiini, ja 500 punnerruksen kasaan saaminen vaatii jonkinlaista kunnostautumista tässä asiassa, muttei ole millään lailla mahdoton tai ylivoimainen tehtävä. Salainen toive on, että loppukuusta tekisin 25 punnerrusta putkeen ilman polvien apua.

Tässä kuussa unohdan siis kaikki typerät kilometrien haalimiset, sillä siinä touhussa hajoaa vain polvet. Oikea polvi on edelleen vähän kumma. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että polveni on jonkin verran yliliikkuva, sillä se naksuu todella herkästi ja siihen tulee monesti päivässä jonkinlainen paineentunne, joka lähtee naksauttamalla. Vasemmassa polvessa samaa ilmiötä ei ole. Oikea polvi on myös herkempi kaikille väännöille, kierroille ja repäisyille, ja luulenkin että tämänkertainen kipeytyminen alkoi hiihdossa tehtävissä potkuista ja ajoittaisista suksen lipsumisesta, jotka sitten rasittivat hiljalleen polvea. Oman osansa varmasti on tehnyt juokseminen epätasaisilla, upottavilla ja kaltevilla pinnoilla, sillä talvi nyt on talvi eikä tasainen alusta ole joka lenkillä itsestäänselvyys. Lopputulos oli kipeytyminen loppukuussa. Tänään kävin sauvakävelemässä ja samalla linjalla jatketaan, kunhan polvi alkaa tuntua taas paremmalta. Päätin myös hankkia polvituen, sillä toivon, että se auttaisi tukemaan polvea juuri noissa äkillisissä kierroissa ynnä muissa rasittavissa jutuissa.

Tammikuun liikunnat on nyt liikuttu, ja teinkin niistä yhteenvedon. 200 kilometrin liikuntahaasteen suoritin menestyksekkäästi, sillä kaiken kaikkiaan kilometrejä kertyi 291,5! Sain melkein 300 kilometrin rajan rikki, mutta loppukuun polviongelmat ja yleinen laiskuus tekivät tehtävänsä kriittisellä hetkellä. Toisaalta tuo mainittu polven reistaaminen johtunee siitä, että yhdessä vaiheessa innostuin kilometrien haalimisesta vähän liikaa ja pistin ilmeisesti kehoni liian koville.

Liikunnat koostuivat kokonaisuudessaan seuraavasti:

- juoksu 122,8 km
- hiihto 103,2 km
- kävely 65,5 km
- ratsastus 6 h 10 min

Paino laski kuukauden aikana 81,6 kilosta (5.1.) 79,8 kiloon (26.1) eli aivan loistava tulos! Tosin katsotaan nyt sitten keskiviikkona, mistä lukemista helmikuussa startataan... lol.

Harmillista on se, että joudun nyt jonkin aikaa varomaan oikeaa polveani. Se ei varsinaisesti ole kiittänyt eilisen ja tämän päivän juoksulenkeistä, joten siirrän suosiolla 14 kilometrin hölkät ensi viikkoon, ja otan tämän viikon kevennetysti. Huomiseksi olen kaavaillut pitkästä aikaa sauvakävelyä, ja keskiviikkona menen miesystäväni kanssa kylpylään synttärieni kunniaksi. Aion lillua porealtaissa sydämeni kyllyydestä ja toivoa polven ihmeparantumista poreiden hellässä huomassa. Torstaina voisin taas käydä sauvakävelemässä ja perjantaina onkin sitten talli- ja kävelypäivä. Viikonloppuna ehkä kokeilen tunnin hölkkälenkkiä riippuen siitä, miltä polvi silloin tuntuu.

Olen viimeksi käynyt uimassa viime syyskuussa, jolloin painoin noin seitsemän kiloa enemmän kuin nyt. Sovitin tänä aamuna uikkareita keskiviikkoa varten, ja oli ihanaa huomata, miten tankini istuu ja sopii paljon paremmin päälleni kuin aiemmin! Vielä en siis rohkene lähteä uimaan bikineissä, mutta eiköhän sekin päivä vielä viimeistään kesällä koita. Otin pitkästä aikaa itsestäni edistymiskuvankin:

Kuvien välillä on siis 5 kuukautta ja 7 kiloa, ja on niissä huomattavissa sopivasti eroa (paitsi siivoustaidoissa). Vatsa ja käsivarret ainakin ovat kutistuneet. Kiehtova yksityiskohta vasemmassa kuvassa on se, että uima-asun alaosa on kokoa 46/48, hah. Läski on saattanut sulaa, mutta ei ainakaan ahterista.

Olen muuten huomannut, että laihtumisen myötä minun on ollut helpompi suhtautua ylipainooni ja XL-kokoiseen takalistooni huumorilla. Se helpottaa kummasti, kun oma ulkomuoto ei enää nosta kyyneleitä silmiin vaan sille voi välillä jopa hihitellä.

Viikonloppu tuli jotenkin löysäiltyä aika tehokkaasti. Olen syönyt vaikka mitä ja aika vapaasti, ja lauantaina pidetyn liikuntavapaapäivän jälkeen olo olikin ihan superlössähtänyt. Miten sitä voikin saada olonsa ennätysajassa väsyneeksi ja veteläksi, kun pirteän ja elinvoimaisen olotilan saavuttaminen tuntuu vaativan hulluna tekemistä ja keskittymistä?

Olen huomannut, että vapaapäivien jälkeen on kaikkein vaikeinta lähteä uudestaan liikkeelle. Olin eilen eli sunnuntaina ihan väsyksissä ja ajatus lenkkeilystä sai valloilleen hurjan haukotuscombon. No, silloin on kaikkein tärkeintä lähteä lenkille kun sitä kaikkein vähiten haluaisi eli ei muuta kuin tulta päin. Lenkin ensimmäinen puoli tuntia oli kuin tervassa rämpimistä: niveliä kolotti, lihakset olivat tönköt ja henkinen puolikin rakoili. Vaan sitten jokin ääni kuitenkin hokee mielessä, että luovuttaminen ei ole vaihtoehto. Sen voimin töpsyttelin tönkköjalkoineni eteenpäin kunnes lopultakin keho heräsi eloon. Se on muuten mahtava tunne, kun lihakset yhtäkkiä löytävät jouston ja voiman, ja eteneminen muuttuu ikään kuin automaattiseksi ja pystyy ajattelemaan muutakin kuin seuraavaa askelta ja että jaksaako sen ottaa. Loppujen lopuksi hölkkäsin 11,4 kilometrin lenkkini ja kieltämättä olo oli lenkin jälkeen varsin kelpo verrattuna lenkkiä edeltävään tilaan.

Viikon liikunnat ylipäätään näyttivät tältä:


Tänään on tammikuun viimeinen päivä ja ajattelin käydä vielä kerran hölkkäämässä tuon 11,4 kilometrin lenkin. Kuun vaihtumisen myötä onkin tarkoitus kasvattaa lenkin mitta 14 kilometriin ja jännittää vähän. Toisaalta 11,4 kilometriä on taittunut suhteellisen helposti, joten eiköhän tuo pidempikin matka.

Mitä tulee painon pysymiseen alle 80 kilon tällä viikolla, niin apua, en tiedä. Mutta jos tulee plussaviikko niin sitten tulee. Onpahan sitten mitä pudottaa seuraavalla viikolla.

En ehtinyt eilen muuta kuin päivittää vasempaan laitaan uuden painolukeman, joka siis todellakin on 79,8 kiloa! Voi taivas sentään, minä tein sen: onnistuin pudottamaan painoa viime viikosta 800 grammaa ja sain painoni 80 kilon alle. Eilen oli päivä, josta olin unelmoinut niin kauan ja jota en ollut oikeastaan uskonut koskaan enää näkeväni. Kuten aiemmin mainitsin minulla ei ole selkeää muistikuvaa, milloin painoni olisi viimeksi alkanut seiskalla. Tämän viikon tavoite on minulle aika ison pudotuksen jälkeen vakauttaa paino alle kahdeksankymmenen kilon ja siitä sitten vähitellen lähteä hinautumaan kohti painoindeksiä 25. Jonne muuten on matkaa enää 1,4 kiloa, aww!

Yksi juttu liikuntoihin liittyen. Aion helmikuussa ottaa viikko-ohjelmaani mukaan toisen vapaapäivän, joka sijoittuu luultavasti joko lauantaihin tai sunnuntaihin. Huomasin nimittäin alkuviikosta, että kehoni alkaa olla aika uupunut. Olen liikkunut tässä kuussa järjettömän isoja määriä verrattuna esimerkiksi joulukuun liikuntoihin, ja mennyt ainoastaan yhden vapaapäivän voimin. Lisäksi olen onnistunut saamaan oikean polveni jotenkin jännäksi, sillä maanantaista lähtien se ei ole oikein arvostanut kiertoliikkeitä ja on ollut muutenkin omituinen. Tunne on erilainen kuin juoksun aikoinaan aiheuttamat polvisäryt, ja luulenkin että nyt on kyse, öh, hieman alkeellisen hiihtotekniikan aiheuttamista ongelmista, sillä polven oireilu tuntuu erityisesti hiihtäessä. Ajattelin siis pitää ainakin tämän loppuviikon taukoa hiihdosta ja käydä sen sijaan enemmän juoksemassa. (Ah juoksu, tuo polville kaikkein armollisin liikuntamuoto.)

Minulla on muuten alustavasti mietittynä uusi haaste helmikuuksi. Aion elvyttää henkiin rakkaan punnerruksen, jota viime vuoden puolella harrastin milloin nyt sattui huvittamaan. Tavoite on saada vähän ryhtiä ja voimaa noihin allihenkareihin.