Tavoitteeni pysyä 82 kilon tuntumassa alkoikin sitten todella lupaavasti, sillä vaaka näytti tänään lukemaa 82,6... Ei tuo sinänsä ollut mikään ihme ottaen huomioon viime aikojen syömiset: olen syönyt esimerkiksi leipää, pasteijoita ja joulutorttuja aimo läjän, ja kyllä hiilihydraattien lisääntymisen huomaa turvotuksena ja muhkeana olona. Pitäisi taas hivuttautua takaisin näkkäri ja puuro -linjalle leivän ja sämpylän puputtamisen sijaan, sillä se on tehonnut minulla todella hyvin.

Eilen kävin jälleen sauvakävelemässä, ja olenkin pohtinut, että laji sopii hyvin näihin kireämpiin pakkasiin. Sitten kun lämpötila kohoaa vähintään -15 asteen tienoille, käyn juoksemassa. Perjantaina tosin lähden käymään kotikotona Pohjois-Karjalassa, joten liikuntarutiineihin tulee väistämättä muutoksia. Ensi keskiviikon läskipunnituskin jää väliin, sillä palaan reissusta vasta keskiviikkoiltana. Puuh, joulu on ihan mukavaa aikaa, mutta odotan kyllä hurjana tammikuuta, että pääsen taas kunnolla kiinni liikunta- ja syömisrutiineihini.

Voi persaus, tästäkin joulukuusta meinaa laihdutuksen kannalta muodostua oikea kivisen polun perikuva. Viime viikko meni "mums, lisää syömistä tänne, kiitos" -tunnelmissa ja eilen jopa tein jotain, mihin en ole sortunut koko syksynä eli käytin säätä tekosyynä olla lähtemättä ulos! Ei tässä sentään olla kirvestä tai muutakaan työkalua heittämässä kaivoon, sillä liikuntaa kuitenkin kertyi ihan kivasti viime viikolla: yhteensä neljänä päivänä.

Kotiuduin juuri äsken reilun seitsemän kilometrin mittaiselta sauvakävelylenkiltä, ja teki kyllä hyvää ulkoilla. Eilen tosiaan juutuin sisälle, koska ulkona oli mukamas liian kylmä. Tänään sää oli ihan samanlainen, eikä siellä todellakaan ollut liian kylmä. Vedin päälleni tallikäyttöön vihkimäni uuden vaikkakin jo melko vahvasti hevoselta tuoksuvan laskettelutakin ja suuntasin vanhalle kunnon lenkkipolulle. Yläkroppa sai pitkästä aikaa kunnon treeniä kun kipusin ja kapusin mäkiä ylös ja alas. Harmi sinänsä, että lenkki oli varmaankin tämän talven viimeinen lenkkipolulla, sillä siellä oli jo jonkinlainen latu ja hiihtopohja näkyvissä, joten parempi jättää reitti hiihtäjien käyttöön ettei tule sanomista. Mutta olipa joka tapauksessa mukavaa pitkästä aikaa käydä sauvakävelemässä. Olen viime aikoina ehkä vähän liikaa jumiutunut juoksemiseen.

Alkuperäiseen harmitteluuni palatakseni olen päättänyt pyrkiä selvittämään tämän joulukuun ja vuodenvaihteen nollatuloksella painon suhteen. Eli tavoitteeni on, että vaaka näyttää tammikuun ensimmäisessä punnituksessa 5.1.2011 korkeintaan saman verran kuin 1.12.2010 eli 82,1 kg. Tulin siihen johtopäätökseen, että vaatimusten asettaminen painon putoamiselle tällä hetkellä saa minut vain ahdistumaan, ja painon vakauttaminen 82 kilon kieppeille sen sijaan tuntuu varsin hyvältä ratkaisulta. Liikuntaa pyrin harrastamaan 4-5 kertaa viikossa, sillä liikunta pitää minut virkeänä, hyväntuulisena ja onnellisena, mikä puolestaan hillitsee tarvettani syöpötellä kauppojen joulusuklaahyllyt tyhjiksi.

Hip hei, vaaka näytti tänään tasan 82 kiloa, joten viikonloppukarkelointi ei loppujen lopuksi ollutkaan nostanut painoa. Punnitus jännitti aika paljon, mutta tulos olikin todella positiivinen, mikä motivoi entisestään palaamaan liikunnan ja järkevän syömisen pariin.

Eilen kävin hölkkäämässä tutun 8,4 kilometrin lenkin. Ajattelin tänäänkin käydä lenkillä, vaikka olen yleensä pitänyt keskiviikot vapaata. Lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina en liikkunut lainkaan, joten eiköhän niissa ihan tarpeeksi vapaapäivää ollut. Voisin käydä vaikka hölkkäämässä kuusi kilometriä.

Olin pari päivää reissussa ystäväni luona Turussa ja oli hauskaa! Syömiset ja juomiset nyt menivät ihan miten sattui, mutta sitähän tämä elämä on: välillä laihduttamiseen tulee taukoja ja välillä niitä on syytäkin pitää. Saa nähdä, mitä keskiviikon läskipunnitus näyttää, mutta olipa tulos mitä tahansa, eteenpäin jatketaan. Tänä iltana on ruvennut olemaan vähän sellainen olo, että pääsisipä juoksemaan, mutta huomiseen taitaa jäädä. Joka tapauksessa mukava huomata, että ruotuun palaaminen ei vaikuttaisi olevan ihan hirveän kamalaa, vaan keho ja mieli suorastaan toivovat siirtymistä taas vähän terveellisempään elämään.

Viikon liikunnat jäivät neljään kertaan, mutta hyvinhän tuota ahteria tuli siitä huolimatta ulkoilutettua. Sain jälleen kerran tallilta autokyydin kotiin, vaikka olin kaikin puolin valmistautunut tulemaan jalan takaisinkin. Sen verran mukavuudenhalua minusta löytyy, etten suinkaan kieltäydy, jos kyytiä tarjotaan.

Olen päättänyt, että kun menen käymään ennen joulua kotikotona, sanon äidilleni kaikista hänen esittämistään kokooni liittyvistä kommenteista, miten ne ovat tuntuneet minusta inhottavilta ja nöyryyttäviltä. Painon putoamisen myötä minusta on tullut jollain lailla rohkeampi, enkä enää suostu olemaan yleinen vitsinaihe. Viimeisen puolentoista vuoden aikanakin häneltä on tullut ihan ihmeellisiä kommentteja, kun olen maininnut jotain juoksuharrastuksestani tai pienenevästä vaatekoostani. Reilu vuosi sitten kun jaksoin juosta yhden jyrkän ja pitkän mäen ylös, ja kerroin siitä iloisena äidille, hänen kommenttinsa oli seuraava: "No kannattaako niitä mäkiä juosta." Syyskuussa pukeuduin mummoni hautajaisiin koon 42 paitapuseroon, joka oli minulle täsmälleen sopivan kokoinen ja hyvin istuva, ja äitini vain kauhisteli: "Voi kamala, kokoa 42. Mahtuu varmaan sen takia kun sinulla on niin pienet rinnat. Ja se varmaan kutistuu pesussa!" Siis mitä helvettiä. Haluaisin kovasti tietää, miksi kaikessa mitä teen tai mitä olen, on jotain väärää. Kun olin teini, minusta olisi kuulemma pitänyt tulla kuulantyöntäjä, koska olen niin iso. Niin, muutahan siihen ei tietysti tarvitakaan. Ja ilmeisestikin erinomaisen hauskaa on esitellä minut uusille ihmisille isosiskoni V:n "isona pikkusiskona". Ihhihhii, kun onkin niin perkeleellisen hauskaa. Grrrr.

Ja sitä paitsi. Rintani ovat kokoa B ja minulle aivan täydelliset.

Uusi painoni on 82,1 kg, mikä tarkoittaa 700 grammaa vähemmän kuin viime viikolla. Mahtavaa! Olen myös ohittanut yhden tärkeän etapin:

Etana on siis edennyt kymmenen pudotetun kilon rajapyykin ohi! Ja vau, jäljellä on enää 3,7 kiloa.

Otin äsken uudet mitat vyötäröltä ja lantiolta, ja lukemat olivat 77 ja 107 cm. Reilun kuukauden takaisiin lukemiin verrattuna molemmista mitoista on huvennut 3 senttiä. Minä ihan oikeasti pienenen.