Kuukausi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa eli en juhlinut vappua sen kummemmin. Vappu ei ole oikeastaan koskaan ollut minulle mikään erityinen juhlapäivä. Kouluaikana se oli tietysti kiva, jos se sattui arkipäivälle, niin sai ylimääräisen vapaan.

Tein yhteenvedon huhtikuun liikunnoista:

- juoksu 64,3 km
- kävely 38,2 km
- sauvakävely 7 km
- pyöräily 20 km
- ratsastus 6 h 15 min
- punnerrukset 180 kpl

Yhteensä kilometrejä kertyi 129,5 eli oli vähän nihkeä kuukausi pitkälti vatsataudin takia, joka pisti minut kanveesiin viikoksi. Painossakaan ei tapahtunut mitään merkittäviä muutoksia vaan lukemat ovat melko samat kuin maaliskuun lopussa.

Menneen viikon liikunnat:


Kuten näkyy, lenkkeily maistui. Kuntoni on nyt selkeästi nousukiidossa ja juoksuinto ja -motivaatio on korkealla. Tänään (tai no eilen) juoksin uuden ennätysmatkani eli 15,6 kilometriä! Olin alun perin katsonut kartasta 15 kilometrin lenkin, mutta vaikka minulla oli kartta mukanani lenkillä, onnistuin kääntymään kahdessa risteyksessä väärään suuntaan, mistä tuli sitten lisää tuo 600 metriä. Etukäteen jännitti ihan älyttömästi lähteä juoksemaan 15 kilometrin lenkkiä, mutta matka taittui itse asiassa yllättävän helposti ja voimiakin tuntui jäävän varastoon. Kun matkaa oli jäljellä noin puoli kilometriä, kasvoilleni nousi typerä hymy ja tuntui kuin pystyisin ihan mihin vain. Voi vitsi, juoksu on ihan oikeasti tehnyt minusta aivan uuden ihmisen.

Puolimaratoniin on aikaa neljä kuukautta, ja hyvältä näyttää. Tarkoitukseni on nyt toukokuussa juosta tuota 15 kilometrin lenkkiä, kesäkuussa 17 kilometrin, heinäkuussa 19 kilometrin ja elokuussa 21 kilometrin. Näin ollen olisin syyskuun alussa enemmän kuin valmis juoksemaan virallisen puolimaratonin. Tuntuu ihan mielettömältä: minä olen ihan kohta puolimaratonkunnossa! Hitto, kukapa olisi uskonut. Elo-syyskuun vaihteessa tulee kaiken lisäksi täyteen kaksi vuotta siitä kun aloitin juoksukoulun vaatimattomilla parin minuutin juoksupätkillä, eli voisiko juoksutapahtuma sattua nostalgioinnin kannalta parempaan aikaan.

Voi kunpa voisin palata ajassa taaksepäin ja käydä sanomassa vuoden 2009 96-kiloiselle minälleni, että jumalauta nainen, sinä et tiedäkään, millaisia voimavaroja sisälläsi on. Toisaalta en tiedä, olisiko mikään pystynyt valmistamaan minua siihen, millaisen tunteiden ja ajatusten pyörremyrskyn tulisin kokemaan.

On niin hieno tunne rikkoa itselleen asettamia rajoja ja olla joka päivä ylpeä siitä mitä on.

(Kuvalähde)

Paino oli tänään 78,4 kiloa eli nyt voin kaiketi olla turvallisin mielin sen suhteen, että kroppa on palautunut vatsataudista. En osaa sanoa, jäikö matkan varrelle loppujen lopuksi yhtään kiloa. Ennen tautia painoni oli 79,9 kiloa, mutta alimmillaan paino on tämän kevään aikana ollut 78,0 kiloa (jos ei lasketa mukaan vatsataudin aikaisia lukemia). No sama se. Olo on tällä hetkellä hyvä, ja se on tärkeintä!

Juokseminen sujuu oikeastaan ihan yhtä hyvin kuin ennen tautia. Punnertaminen sen sijaan on tuskaisempaa kuin koskaan... Ihan kuin vatsatauti olisi rouhaissut mukaansa vähäisetkin habani. Voi jee.

Testasin muuten eilen ensimmäistä kertaa uusia lenkkitossujani juostessa ja hyvältä tuntuivat. Kantapään alue noissa Adidaksissa on kapeampi kuin vanhoissa Asicseissa, mutta se on oikeastaan vain hyvä, sillä pysyypähän kantapää paremmin paikoillaan.

Pitäisi varmaan ostaa uudet kävelysauvatkin, sillä kevään jäisillä teillä onnistuin rikkomaan toisen sauvani kärjen. Huomasin vain jossain vaiheessa että se oli lohjennut irti. Yhden lenkin aikana kokeilin, pysyykö kumitassu kiinni rikkoutuneessa kärjessä ja kyllä se pysyi. Mutta kun maanantaina yritin käydä jälleen sauvakävelemässä, tassu irtosi useasti. Luultavasti lämpimät kelit ja lämmin asfaltti pehmensivät tassua, eikä sen jäykkyys enää riittänyt pitämään sitä paikoillaan. Plääh. Tylsää jotenkin ostaa uudet sauvat, kun ei noilla vanhoilla ollut vuottakaan ikää.

Onpa ollut ihanaa olla tämä viikko terveenä. Viikon mittaiseksi yltynyt vatsatauti oli sen verran karsea kokemus, että osaan taas vähän enemmän arvostaa vahvaa ja toiminnallista kroppaa. Pääsin liikkumaankin kivasti:


Aloitin viikon hissuksiin ja kävin sauvakävelemässä ja hölkkäämässä lyhyen lenkin. Pidin myös vapaapäiviä, että kroppa sai rauhassa sopeutua liikuntaan tauon jälkeen. Perjantaina oli vuorossa pyöräilyä ja ratsastusta nätissä säässä, eilen lauantaina kävin tarkastamassa kävellen lenkkipolun tilanteen (välillä kuivaa hiekkaa, välillä märkää hiekkaa ja välillä useampi sentti lunta ja jäätä) ja tänään kävin pitkällä hölkkälenkillä. Kävin juoksemassa samoissa maastoissa, joissa olen tänä keväänä ratsastellut aika paljon. Oli ihan mahtava lenkki: todella nätti sää ja keho tuntui hyvältä. Iso plussa tuossa reitissä oli, että noin puolet siitä oli hiekkatietä. Nyt lumien sulettua yritän pitää huolta polvistani juoksemalla ainakin osan matkoista muilla kuin asfaltoiduilla teillä. Reitti oli myös kivan rauhallinen, koska tiet olivat vähän syrjässä eikä niiden varrella ollut paljoakaan asutusta.

Olen viime päivinä syönyt tietoisesti aika paljon ja paino on noussut kohisten. Sen myötä kroppakin on vahvistunut päivä päivältä, kun neste- ja hiilihydraattivarastot ovat taas kohdillaan. Pakko sanoa, että on paljon kivempaa olla vahva 79-kiloinen kuin nuutunut 74-kiloinen.

Kävin eilen kokeilumielessä hölkkäämässä kuuden kilometrin lenkin, ja se sujui ihan mukavasti. Tietenkään olo ei ollut yhtä energinen kuin ennen tautia, mutta yllättävän helposti matka kuitenkin taittui. Oli muuten tosi ristiriitainen fiilis, kun toisaalta kroppa ei ollut ihan täysissä voimissaan, mutta toisaalta kannettavana oli 4 kiloa vähemmän painoa kuin edellisellä juoksulenkillä, minkä kyllä huomasi. Keskivartalo tuntui jotenkin tosi kapealta ja kevyeltä! No, eiköhän se tunne Aino Ihana Maitosuklaalla äkkiä katoa, heh.

Jätski siis maistuu taas. En tiedä, onko se sitten hyvä vai huono asia, mutta ainakin merkki normaalista olotilasta. Pääsiäistä en sen kummemmin vietä; en ole menossa minnekään sukuloimaan eikä perinteisiini kuulu muutenkaan mitkään pääsiäispöperöt. Suklaamunia ei ole hankittuna, sillä jos syön suklaata, niin syön sen sitten jonkin hyvän suklaalevyn muodossa. Ihan turha syödä turhia kaloreita jonkun huonolaatuisen suklaamunasuklaan muodossa.

Huomenna pääsen kahden viikon tauon jälkeen tallille, mikä on ihanaa! On jo vähän ikävä Osku-hevosta ja voisinkin käydä sen kanssa huomenna pitkällä maastolenkillä. Sääkin on ennustusten mukaan hyvä. Lauantaina tai sunnuntaina voisin sitten kokeilla, joko 8,4 km vakiolenkki taittuisi juosten.

Elämä voittaa! Olen parin päivän ajan pystynyt syömään kunnollista ruokaa eivätkä päivät ole menneet enää sämpylää ja jogurttia vastentahtoisesti närppien. Eilen kävin sauvakävelemässä 7 kilometriä enkä missään vaiheessa tuntenut heikotusta vaikka luonnollisesti reilun viikon liikuntatauon jälkeen vähän tukkoinen olo olikin.

Tänään paino oli 75,9 kiloa eli olen onneksi saanut painoa nousemaan. Alimmillaan paino kävi taudin aikana 74,2 kilossa. Nestetasapaino tuntuisi olevan nyt kohdillaan. Ihanaa kun ravinto taas imeytyy. Lopullinen totuus painosta ja se miten tauti siihen vaikutti selvinnee viikon päästä, kun olen kunnolla päässyt takaisin normaaliin rytmiin.

Käyn tänään rauhallisella hölkkälenkillä. Tästä se kunnon rakentaminen kohti puolimaratonia taas alkaa. Paras kevät!