Huomenna se lähtee. Tukka nimittäin! Edellisestä kampaamokäynnistä on aikaa reilusti yli vuosi, ja viime aikoina on alkanut tulla mitta täyteen tuon kuontalon hoidon kanssa. 

Oikeasti rakastan hiuksiani. Ne ovat laineikkaat, pitkät, kauniit ja vaaleat. Mutta ihan pirunmoinen riesa liikuntaa harrastavalle ihmiselle. Hikoilen liikkuessani ihan tajuttomasti, ja aina on tukka märkä ja hiuslenkeistä  huolimatta ihan solmussa ja takussa. Joudun huuhtelemaan hiukset suihkussa lähes joka päivä (sampoolla pesen ja hoitoainetta käytän 3-4 kertaa viikossa), ja märkien hiuksien kanssa skabaaminen on välillä aika tuskallista puuhaa.

Mitään kaljua en siis aio ottaa enkä muutenkaan kynityttää hiuksiani lyhyiksi. Minulla oli nimittäin yläasteella lyhyet hiukset ja näytin ihan pojalta, ja niihin aikoihin en aio palata, vaikka mikä olisi. Mutta kyllä noista ainakin viisitoista senttiä on varaa leikata pois. Sen luulisi jo helpottavan kummasti hiusten hoitoa, kun saa karmean kasan kuivaa ja kärsinyttä latvaa veke.

Yyh. Itkettää silti ihan vähäsen. Tykkään hiuksistani.

Jälleen on yksi viikko onnellisesti takana, ja liikunnat näyttävät tältä:

Perinteisissä merkeissä siis on menty:

- juoksua 31,0 km

- kävelyä 10,0 km

- pyöräilyä 15,5 km

- ratsastusta 1 h 35 min

- itsepuolustuskurssia 1 h 30 min

- punnerruksia 420 kpl

- vatsalihasliikkeitä 500 kpl

Tänään juoksulenkillä jalat tuntuivat vähän väsyneiltä, joten taidan ensi viikolla juosta vähän lyhyempiä lenkkejä. Sen lisäksi aion uusia punnerrusohjelman nelosviikon, vaikka se itse asiassa sujuikin ihan hyvin, mutta muistan kauhulla, kun edellisen kerran tein tuota ohjelmaa, ja vitosviikko kummittelee edelleenkin yhtenä elämäni hirveimmistä liikuntakokemuksista (ykköspaikan vievät peruskoulun telinevoimistelutunnit ja 1500 metrin juoksu kuntotesteissä).

On muuten ollut huippu syksy juoksemisen suhteen. Viime aikoina on ollut optimaalisia juoksukelejä: hieman alle 10 astetta lämpöä sekä tyyni ja kostea ilma, jota on ollut helppo hengittää. Satanut ei kuitenkaan ole mielestäni liikaa, vaan lenkiltä on selvinnyt aina kuivin jaloin. Muistaakseni viime vuonna tähän aikaan alkoi olla jo pysyvä lumi maassa, missä sinällään ei ollut mikään vikaa, sillä tykkään juosta talvellakin, mutta hengitysteille tällainen syysilma on ihan ehdoton.

Marrashaasteeni ei ole nyt lähtenyt ihan täydellisesti käyntiin, sillä olen näiden marraskuun ekojen päivien aikana syönyt jo neljä kroissanttia ja yhden suklaariisimuropatukan. Hmph. Itse en kyllä ostanut kumpiakaan, vaan miesystävä oli joskus aiemmin ostanut kaappiin sellaisen paketin, jossa oli neljä esipaistettua kroissanttia, jotka sitten halusin välttämättä yksi ilta paistaa. Tarkoitus oli, että syötäisiin ne puoliksi, mutta yllättäen ne päätyivät kaikki minun kitaani. Ai kamala, että olen ahne. Seuraavana päivänä työpöydälleni oli ilmaantunut Rice Krispies -suklaapatukka, jonka onnistuin siirtämään kaappiin, mutta jonka sitten myöhemmin illalla kuitenkin söin. Hemmetti.

No joo. Positiivista on kuitenkin se, että yritys herkuttomuuteen jatkuu, vaikka alku onkin ollut hieman takkuinen. Helppoa olisi pistää koko marraskuu läskiksi kun siitä ei kuitenkaan kokonaan herkutonta tullut, mutta jatketaan nyt silti. Aion sisukkaasti olla itse ostamatta tai leipomatta (mitä tapahtuu ainoastaan äärimmäisen epätoivon hetkellä) herkkuja, ja toivottavasti mieskin muistaa olla tuomatta houkutuksia nenäni eteen, kun en minä niitä pysty olemaan syömättä.

Tässä kuussa minulla on muuten meneillään yksi toinenkin projekti, joka ei kyllä sinänsä liity mitenkään liikuntaan tai laihduttamiseen. Päätin nimittäin osallistua ensimmäisen kerran NaNoWriMoon! 50 000 sanaa ja aikaa kirjoittamiseen 30 päivää. Olen tällä hetkellä sopivasti aikataulussa ja huomenna (tai teknisesti ottaen tänään) olisi tarkoitus rikkoa 10 000 sanan raja. On ihanaa vaikkakin pelottavaa kirjoittaa omaa proosaa. Käännän työkseni muiden ihmisten kirjoittamia tekstejä, joten tällainen oma kirjoitusprojekti tekee minulle todella hyvää kirjoittajana. Hyvällä tuurilla uppoudun kirjoittamiseen jossain vaiheessa niin paljon, että herkutkin unohtuvat. Jotenkin kyllä epäilen.

Yay!

Tänään tein 200 vatsalihasliikettä putkeen eli vatsalihasohjelma on nyt sitten kai suoritettu. Tämä on tosi outoa, miten helposti nuo toistot irtosivat ottaen huomioon, että kaksi viikkoa sitten sain lähtötestissä tehtyä 28 toistoa. En oikein keksi muuta selitystä kuin että vatsalihakseni olivat valmiiksi hyvässä kunnossa mutta ruosteessa, koska en ollut niitä käyttänyt varsinaisten vatsalihasliikkeiden tekemiseen. Ohjelman ekan viikon aikana minulla oli vaikeuksia pitää jalkoja maassa toistojen aikana (en siis tukenut niitä sohvan tai minkään muun mööpelin alle), mutta esimerkiksi tänään jalat pysyivät nätisti lattiassa kiinni noiden kahdensadan toiston aikana.

Yhtä kaikki on tosi pöllämystynyt olo, ja sitten mietityttää, miksi punnertaminen ei voi olla näin helppoa...

Olen kuitenkin tyytyväinen, että aloitin tuon vatsalihasohjelman, sillä se antoi minulle kipinän vatsalihasten treenaamiseen. Ja kiva tietää, että lihaskunnollisesti on edes joku kohta kropassa kunnossa!

Paino oli tänään 77,5 kiloa eli laskua viime viikosta parisataa grammaa, kiva! On muuten kiinnostavaa nähdä, miten painolle käy nyt kun päätin olla tämän marraskuun ilman herkkuja. Tulee ainakin testattua, onko herkuttelu ollut se syy, miksi painoni on junnannut paikoillaan viimeiset puoli vuotta. (Ihan niin kuin noin itsestään selvän asian toteamiseen mitään erityistä testausta tarvitsisi, voi äly.)

Tein äsken punnerrus- ja vatsalihasohjelmia eteenpäin, ja jälkimmäinen herättää nyt hieman hämmennystä. Päivän tehtävä oli suorittaa seuraavat sarjat: 21 - 24 - 18 - 18 - väh. 26, ja tein viimeisen sarjan kohdalla sata toistoa. Siis sata. Olisin jaksanut enemmänkin, mutta rupesi kyllästyttämään. Ilmeisesti vatsalihakseni ovat paremmassa kunnossa kuin mitä lähtötestin 28 toistoa antoivat ymmärtää. Juoksu ja ratsastus ovat kaiketi pitäneet vatsalihaksista huolta, ja tämän parin viikon ajan, jonka olen tuota vatsalihasohjelmaa suorittanut, ne ovat heränneet jostain horroksestaan. Ajattelinkin tehdä seuraavaksi lähtötestin uudestaan, ja jatkaa sitten sen mukaan.

Punnertaminen sen sijaan on ihan yhtä kamalaa kuin ennenkin.