Olen jo pidemmän aikaa miettinyt erillisen hevospostauksen tekemistä. Perjantaina innostuin ottamaan Oskusta kännykällä kuvia (eli taattua laatua luvassa), joten nyt on kuvamateriaaliakin tarjolla.

Ratsastin Savonlinnassa viitisen vuotta muutettuani paikkakunnalle opiskelemaan, ja sitä ennen olin kakarana ratsastanut noin vuoden verran melko epäsäännöllisesti. Hevoset ovat aina olleet minulle rakkaita, ja tuntuu, että minusta puuttuu joku osa, jos en pääse niiden lähelle tasaisin väliajoin. Täällä Tampereella en oikein löytänyt kukkarolleni sopivaa ratsastuskoulua tai sitten ne olivat jossain tajuttoman kaukana, minne autottomalla olisi mennyt puoli päivää matkustaessa. Savonlinnassa asuin siis kilometrin päässä tallista. Löysin sitten kuitenkin viime vuoden elokuussa Hevostalli.netin kautta vuokrahevosehdokkaan, joka asustelee yksityistallilla vaivaisen viiden kilometrin päässä. Menin kokeilemaan Oskua ja siitä lähtien olen vuokrannut kyseistä hevosta kerran viikossa.

Osku on 12-vuotias suomenhevosruuna ja todella hieno tapaus. Se on mielettömän kiltti hoitaa eikä se koskaan luimistele, näyki tai nostele takajalkojaan uhkaavasti. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään läpihuutoratsu, vaan aluksi jouduin käymään aikamoiset tahtojen taistot Oskun kanssa, että saatiin selville, kumpi se pomo oikein on. Olen vähän arka ratsastaja, ja olin ennen Oskua tottunut pelkkiin ratsastuskouluhevosiin, jotka rutinoituneesti kiertävät kehää sen ihmeemmin hötkyilemättä. Oskukin sitten aisti epävarmuuteni ja ei välillä maastoillessa suostunut menemään lainkaan sinne minne minä tahdoin, mutta kyllä se homma siitä lähti kulkemaan, kun päästin perkeleet valloilleen ja annoin singermäiseen tahtiin pohkeita, kunnes hevonen lopulta suostui kuuntelemaan. Raippaa Oskulla ei käytetä.

Kaiken kaikkiaan Osku on nöyrä ja aina parhaansa tekevä hevonen. Ratsuna Osku kuuntelee apuja hyvin ja on eteenpäin pyrkivä ja esimerkiksi laukannostot sujuvat todella nätisti. Oskun omistaja on kouluttanut sen todella hyvin ja kisaakin sillä koulu- ja esteratsastusluokissa. Minä en ole kovinkaan kunnianhimoinen tai tavoitteellinen ratsastaja, joten yleensä vain tehdään Oskun kanssa kentällä perusjuttuja kuten väistöjä, voltteja, askellajinvaihtoja ja niin edelleen. Enpä juuri muuta osaakaan, lol!

Olen menneen vuoden aikana oppinut tosi paljon rohkeutta ratsastajana ja kehittynyt muutenkin jonkin verran. Oskun omistaja antoi viime syksynä minulle pari ratsastustuntia ja näytti maastakäsittelyä, jolla hevoseen saa luotua parempaa suhdetta. Hän antoi hyviä ratsastusvinkkejä muun muassa käsien asentoon liittyen, ja olen huomannut, että ratsastuskoulussa opetetusta käsien "kymmenen senttiä sään yläpuolella" -asennosta luopuminen on tehnyt todella hyvää istunnalleni ja yleiselle ratsastukselleni. Ennen minulla oli myös hankala ratsastaa etenkin laukassa vasempaan kierrokseen (en todellakaan tiedä miksi) ja oikea kierros tuntui paljon luontevammalta. Olen treenannut Oskun kanssa paljon vasenta kierrosta ja nykyään laukkakin luonnistuu mallikkaasti.

Osku on ollut kyllä oikea kultakimpale, ja minulla kävi tosi hyvä tuuri, että löysin noin mukavan vuokrahevosen heti ensiyrittämällä. Myös Oskun omistaja on todella kiva eikä mikään hullu niin kuin jotkut hevosihmiset saattavat olla, heh. Ylipäätänsä koko talliporukka ja tallinomistajat ovat ystävällisiä ja auttavaisia, ja tallilla on hyvä ilmapiiri. Olen jonkin verran käynyt maastoilemassa erästä toista suomenhevosta vuokraavan naisen kanssa, ja vaikka nykyään uskallan hyvin maastoilla yksinkin, on kivaa kun välillä on seuraa.

Lisää kuvia ja tietoa Oskusta voi kurkata Sukupostista.

Jälleen yksi kävelypainotteinen liikuntaviikko takana:

Eilen lauantaina kävin hölkkäämässä 8,4 kilometrin vakiolenkkini rauhalliseen tahtiin ja aikaa kului 1:07:07 eli lähes kymmenen minuuttia kauemmin kuin touko-kesäkuussa. Ei vaan irronnut. Jokunen viikko on nyt mennyt todella vähäisillä juoksuilla ja kroppa oli aika tukkoisen oloinen. Mutta eiköhän se siitä. Polvi vaikutti kestävän. Nyt aion lisätä juoksun määrää ja rukoilen, että polvi ei enää kiukuttelisi ennen puolimaratonia ja että saisin sen juostua kunnialla läpi.

Perjantaina pääsin pitkästä aikaa taas ratsastamaan ja tekipä hyvää. Aluksi mentiin koulua puolisen tuntia, mutta porottava aurinko ja pölyävä kenttä veivät puhdin pois sekä minusta että Oskusta, ja suunnattiin suosiolla reilun tunnin maastolenkille metsään.

Viikon aikana tein myös 100 punnerruksen neljännen viikon uusintakierroksen ensimmäisen ja toisen päivän. En osaa sanoa, tuntuiko yhtään helpommalta kuin ensimmäisellä kerrallakaan, mutta kaiken kaikkiaan yläkroppa alkaa olla huomattavasti vahvemman tuntuinen kuin ennen. Olen myös huomannut, että juostessa on punnertamisen myötä helpompi pitää selkä suorassa. Minulla on ollut vähän ongelmia ryhdin kanssa, mutta ylipäätänsä liikunnan avulla se on parantunut.

---

Heinäkuu on nyt ohi, joten liitän tähän myös kuukausikoosteen:

- juoksu 74,2 km

- kävely 74,4 km

- sauvakävely 37,4 km

- pyöräily 20 km

- ratsastus 2 h 55 min (2 kertaa)

- punnerrus 984 kpl

Juoksun määrä jäi suhteellisen vähäiseksi polviongelmien takia, mutta käveltyä tuli sitten senkin edestä. Yhteensä kilometrejä kertyi 206 km eli itse asiassa reilu kymmenen enemmän kuin kesäkuussa, vaikka polven hajoilun myötä ajattelin, että tämän kuun kilometrit jäävät vähäisemmäksi. Ja mutta hei! Entäs nuo punnerrukset sitten: niitähän on melkein tuhat! Elokuussa tuhannen punnerruksen raja rikotaan ihan ehdottomasti.

Painon kanssa mennään taas ihan päin hanuria, sillä eilinen punnitus antoi tulokseksi 77,9 kg eli kilon verran enemmän kuin viime viikolla. Syitä on aina kiva etsiä (sillä koskaanhan ei voi olla kyse siitä, että olisin syönyt liikaa!), ja tällä kertaa syytän typerää hellettä, e-pillerilaatan kolmatta viikkoa ja kevyttä liikkumista. Lista on sitten ihan tosissaan kirjoitettu, eikä mikään vitsi, heh.

Helle turvottaa ja sen huomaa esim. kintuista. Odotan oikeasti tosi paljon elokuun ja syyskuun viileneviä kelejä, jolloin aurinko kuitenkin vielä paistaa ja maa ei ole vielä jään ja lumen peitossa. Lempivuodenaikojani ovat juurikin kevät ja syksy. On ihanaa hengittää 5-15-asteista ilmaa. Viime syksy oli laihdutukseni kannata suorastaan ilmiömäinen, ja toivon että tänäkin vuonna syksy menisi kaikin puolin helpoimmin kuin tämä kesäaika.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut plussaviikkojeni sijoittumista kalenteriin, ja sama kaava vaikuttaisi toistuvan suhteellisen tasaisesti: viikko ennen kuukautisten alkua painoni jostain syystä nousee juurikin jollain kilontapaisella. Joku pöllö kiertojuttu.

Osalla paino ilmeisesti putoaa liikunnan keventämisen myötä. Tietty riippuu varmaan, millaista liikuntaa harrastaa, mutta joka tapauksessa itselläni kroppa alkaa välittömästi turvota ja olo muuttua lössähtäneeksi, jos en pääse säännöllisesti juoksemaan ja hikoilemaan sankotolkulla nesteitä pihalle. Juoksu pitää myös aineenvaihduntani älyttömän hyvin käynnissä. Nyt kun olen kahden viikon aikana juossut tasan kahdesti yhteensä 12 kilometriä, niin kyllä sen huomaa. Voi vitsi kun kirkkovenettää. Polvi olisi nyt ok (todiste: pystyn kulkemaan portaissa alaspäin ilman sen kummempia viboja), mutta hellettä piisaa siihen malliin, että ei jestas sentään. Tosin olo alkaa tällä hetkellä olla se, että juoksemaan on päästävä. Säästä viis.

Summa summarum: Nesteitä nämä vain on, joten no panic!

Haluaisin juoksemaan jo senkin takia, että olen onnellinen uusien juoksukamojen omistaja! Ehdoton lempiurheiluliikkeeni Lidl hemmotteli taas pihiä (ja köyhää) juoksijaa, sillä putiikissa on tällä hetkellä myynnissä muun muassa juoksupaitoja, -capreja, -hameita ja -sukkia. Kävin tänä aamuna ostamassa kaksi juoksutoppia (harmaan ja punaisen), uudet caprit sekä parit sukat. Hame olisi ollut aika kiva, mutta sen alle olisin ehdottomasti tarvinnut jotkut sortsit, sillä en taatusti lähde hankauttamaan sisäreisiäni rikki lenkillä. Hame jäi siis odottamaan solakampia reisipäiviä. Kannattaa käydä kurkkaamassa lähin Lidl, sillä mielestäni nuo tuotteet ovat aivan yhtä hyviä kuin urheilukauppojen kalliit merkkikamat, ja omille ostoksilleni taisi tulla hintaa 28 euroa.

Jotenkin jännittää puolimaraton ihan sikana. Kai se alkaa tuntua sitä konkreettisemmalta, mitä lähempänä sitä olen. Oman osansa jännitykseen tuo tämä polvivammailu. Todella mahtavaa valmistautua puolimaratoniin kävelemällä. Toisaalta peruskunto 21,1 kilometrin selvittämiseen on jo olemassa, sillä jos 19,5 kilsaa taittuu vaikkakin vähän räpiköiden, niin ne loput 1,6 kilometriä sitten kontataan jos ei muuten.

Varala Maratonin nettisivuilla on julkaistu juoksutapahtuman reittivideo, mikäli joku haluaa tiirailla, millaisessa ympäristössä tulen sunnuntaina 4.9. hikoilemaan tukan päästä. Näytti ihan kivalta ja nätiltä reitiltä, ja jos video antoi korkeusvaihteluista minkäänlaista viitettä, reitillä ei vaikuttaisi olevan mitään kauhean pahoja tappomäkiä. Kiva siinä olisikin äheltää ekan kilometrin aikana kintut hapoille ja miettiä, että jaahas, tässä olisi vielä 20 mokomaa edessä.

Mitä tulee polveen, olen luottavainen. Kävin tänään sauvakäppäilemässä 9,4 kilometriä, ja polvi oli oikein oivan tuntuinen. Alamäissä tuntuu vielä vähän vihlontaa. Selvää on kuitenkin se, että elokuun juoksut tulen juoksemaan polvituen kanssa. Nyt ei oikein enää ole varaa kipeyttää polvea uudestaan. Puolimaratonin jälkeen viskaan tuen jonnekin komeron perukoille ja makaan sohvalla vaikka kuukauden jos on tarpeen. Tarkoitus nimittäin on pystyä jatkossa juoksemaan ilman tukea. Tämä puolimaratonhässäkkä nyt vain on vaatinut veronsa ja osoittanut, että näillä näkymin puolimaraton tulee jäämään pisimmäksi matkakseni ainakin mitä tulee juoksutapahtumiin. Toisin sanoen kohdallani puolimaratonia ei tule seuraamaan maraton. Mutta eipä se haittaa. En ole oikein koskaan ollut kovin kilpailuhenkinen tai kunnianhimoinen urheilussa (varmaan siksi kun olin aina kaikkein paskin!) enkä osallistu Varalan tapahtumaankaan sen vuoksi, että lähtisin sinne skabaamaan muita vastaan. Kun ilmoittauduin viime joulukuussa puolimaratonille, päätin ottaa sen haasteena ja lähteä voittamaan itseni. Katsomaan onko minusta johonkin niin uskomattomaan suoritukseen. Nyt se hetki on ihan lähellä, ja olen samaan aikaan kauhusta kankeana mutta samaan aikaan järjettömän innoissani.

Väriensä puolesta mennyt liikuntaviikko oli kuin pääsiäisenä konsanaan:

En siis vieläkään päässyt ratsastamaan, sillä Oskun omistaja ilmoitti, että hevonen on vielä tämän viikon laitumella. Mutta nyt alkavalla viikolla hevostauon pitäisi lopultakin päättyä, jee!

Viikko meni siis käytännössä kävellessä, mutta tänään uskaltauduin hölkkälenkille. Keskityin lönköttelemään mahdollisimman rauhallisesti ja rennosti, ja polvi tuntui ihan ok:lta. Kyllähän tuo vieläkin on vähän paineinen ja naksuu ja rutisee hieman normaalia enemmän, mutta jospa se siitä. Yhtä kaikki, ensi viikon otan edelleen rauhallisesti eli en lähde mitään hullun matkoja taittamaan. Pääpaino on edelleen kävelyllä, mutta pyrin ujuttamaan sekaan yhden tai kaksi juoksulenkkiä fiiliksen mukaan.

Sitten punnerruksiin! Selvisin kunnialla 100 punneruksen neljännestä viikosta, malja sille!

1. päivä/tiistai: 18 - 22 - 16 - 16 - väh. 25 -> 102

2. päivä/torstai: 20 - 25 - 20 - 20 - väh. 28 -> 115

3. päivä/lauantai: 23 - 28 - 23 - 23 - väh. 33 -> 132

Kolmas päivä otti vähän koville, ja olin purskahtaa itkuun ennen viimeistä sarjaa, kun hiki valui jo pitkin otsaa ja kädet olivat hyytelöä. Mutta jumankekka, täällä ei luovuteta! Punnersin sitten urhoollisesti jopa kaksi punnerrusta tuon kolmenkymmenenkolmen päälle. Tämä neljäs viikko itse asiassa tuntui helpommalta kuin kolmas viikko ensimmäisellä kerralla, mutta ajattelin silti uusia tämänkin viikon. Näyttää tuo viides viikko nimittäin sen verran karsealta, että tarvitsen lisää aikaa henkiseen valmistautumiseen. Mutta kaiken kaikkiaan aika hurjaa vauhtia lihakset kehittyvät tuon ohjelman mukana: viime viikon lauantaina tein yhteensä 92 punnerrusta ja viikkoa myöhemmin jo 40 enemmän!