Tuntuu, että energia kasvaa sisälläni. Viime viikolla oli vähän vötkyläolo, mutta nyt tuntuu paremmalta. Kävin eilen hölkkäämässä vakiolenkkini 8,4 kilometriä ja pyrin etenemään sellaista tahtia, jollaisella voisin kuvitella juoksevani puolimaratonin läpi. Aikaa lenkkiin kului 1:05:07, ja jos pystyn tuon vauhdin (noin 7,8 km/h) säilyttämään 21 kilometrin ajan, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Syömisten kanssa täytyy vain pitää jonkinlainen roti. Laihduttaminen kannattaa tällä viikolla unohtaa kokonaan, mutta toisaalta nyt ei myöskään ole aika millekään järjettömille mätöille, sillä en halua, että sunnuntaina olen ylettömän turvoksissa ja vatsa ummella. Ehkä minun kannattaa syödä samoin kuin viimeiset puoli vuotta? Kun eihän tuo paino ole suuntaan tai toiseen sen aikana juurikaan liikkunut, lol.

Ehkä minä vain yritän elää niin kuin normaalistikin. Helpommin sanottu kuin tehty, kun stressatuttaa ja tekee mieli pohtia kaikkia turhia asioita. Kaiken kaikkiaan fiilis on kuitenkin positiivinen!

Viime viikko meni liikuntojen osalta seuraavasti:

Perjantain talli jäi väliin, kun Oskulta oli kuulemma irronnut kenkä eikä kengittäjää ollut saatu enää ennen viikonloppua. Perjantai menikin sitten hölkkäilyn parissa. Viikon toinen juoksulenkki sijoittui tiistaille, jolloin kävin rauhallisesti jolkottelemassa 6 kilometriä aikaan 42:25. Lauantaina ja sunnuntaina kävin rennot kävelylenkit.

Yläkroppaan voimaa -projekti jatkui punnertamisen ja sauvakävelyn muodossa. Sauvakävely on jotenkin jäänyt vähiin viime aikoina, kun punnertaminen on vetänyt käsivarret sen verran tehokkaasti hyytelöksi, että välillä pelkkä käsien nostaminen on tuntunut vuosisadan urheilusuoritukselta. Joka tapauksessa maanantaina kävin pitkästä aikaa sauvakävelemässä ja tuli varmaan tehtyä henkilökohtainen kävelyn nopeusennätys: seitsemän kilometriä reilussa tunnissa. Ikinä varmaan ole kävellyt tuollaista matkaa noin nopeasti. Seuraavana päivänä olikin sitten pakaralihakset sen tuntuiset, että joku on tainnut oikeasti pistää lenkkipolun ylämäissä tassua toisen eteen.

Punnerruksissa tein 100 punnerruksen vitosviikon uusintakierroksen kaksi viimeistä harjoitusta, ja tällä kertaa selvisin kolmannesta päivästä kunnialla ilman, että kädet pettivät alta kertaakaan! Tein jopa viimeisen sarjan päälle viisi ylimääräistä karmean ärjynnän saattelemina. Ja kuten tuossa HeiaHeian yhteenvedon oikeassa reunassa näkyy, tänään punnersin jälleen ja uskaltauduin viimein kuudennelle viikolle. Katselin ekan päivän punnerruksia epäuskoisena: 40 - 50 - 25 - 25 - väh. 50. Että pitäisi niin kuin jaksaa tehdä yhden tehtävän aikana kahdesti viisikymmentä punnerrusta? Mutta niin se vain onnistui! Ihan hullua. En voi uskoa, että edessäni on enää kaksi tehtävää, joiden jälkeen olisi sen lopullisen testin vuoro.

Niin joo, ja keskiviikon punnitustulos oli 76,8 kiloa eli saman verran kuin viikkoa aiemmin. Jotenkin tämän kaiken puolimaratonhässäkän keskellä painoasiat ovat tupanneet jäämään taka-alalle eivätkä viikkopunnitukset tunnu niin merkityksellisiltä. Jonkin verran tämä näkyy myös syömisissä, sillä olen viime viikkoina syönyt oikeastaan mitä haluan (eli kilokaupalla herkkuja) ja ryhti on siltä saralta vähän hakusessa. Toivon, että sunnuntain jälkeen pystyn taas keskittymään syömisiin paremmin.

Jännän äärellä. Lähtölaskenta on alkanut kun puolimaratoniin on enää viikko. Henkinen puoli ottaa tällä hetkellä koville, ja olenkin viime päivät käynyt pääni sisällä melkoista itsetsemppausta. Pelottaa ihan tajuttomasti, mutta yritän vain hokea, että hei, sehän on vain yksi pitkä lenkki siinä missä muutkin. Ehkä se on pidempi matka kuin mitä koskaan olet juossut, mutta aikoinaan olet juossut 5 kilometriä, 10 kilometriä, 13 kilometriä, 15 kilometriä, 17 kilometriä ja jopa 19,5 kilometriä ilman, että olit tehnyt sitä koskaan aiemmin. Joo, ei ollut helppoa, mutta teit sen silti. Rentoudu.

Sään puolesta näyttää tällä hetkellä hyvältä:

Joo, viikko on pitkä aika kun on sääennustuksista kyse, mutta kai näistä jotain voi päätellä. Minulle parasta olisi, mikäli lämpötila ei nousisi yli 17 asteen. Ennemmin vaikka vesisadetta kuin porottavaa aurinkoa.

Mietin kaikkia hiilihydraattitankkauksia ja sitä, että pitäisikö etukäteen suunnitella joku tietty aika, jonka käyttäisin kunkin kilometrin juoksemiseen. Niin kuin että ekat viisi kilometriä vauhtia 8 min/km ja sen jälkeen 7,5 min/km. Jeesus! En ole koskaan tehnyt mitään tankkauksia tai seurannut kilometreittäin vauhtejani eikä nyt takuulla ole paras aika sitä aloittaa. Ei tässä ekaa kertaa olla pitkää lenkkiä tekemässä, joten turha ruveta sekoilemaan.

Mutta hitto kun meinaa päässä vipata. Kroppa kyllä kestää, luotan siihen. Nyt pitäisi vain saada mieli rauhoittumaan, ettei mene koko puolimaratonia edeltävä viikko totaalisesti panikoidessa.

Katselin viime yönä Suurimman pudottajan seiskakauden viimeiset jaksot, ja on ne tyypit vain niin upeita. Vaikka olin kauden katsonut jo aiemmin, ihan samanlaisen vaikutuksen esimerkiksi Tara teki kuin ensimmäiselläkin katsontakerralla. Upea, upea taistelija.

Ron ei koskaan lukeutunut ehdottomiin lemppareihini, mutta maratonjaksossa hän veti kyllä minut täysin sanattomaksi tarjoten samalla kauden kolmannen ja viimeisen minua erityisen paljon sykähdyttäneen hetken (kaksi muuta olivat Daniel ja juoksumatto sekä Tara ja autonvetohaaste).

(kuvankaappaukset jaksosta S07E18)

Itketti taas niin maan pirusti. En tiedä, olenko koskaan nähnyt yhtä uskomatonta suoritusta. "Jos ei polvet kestä, niin sitten kävellään maraton vaikka kävelykepin kanssa." Asennetta, jumalauta! Minulle Ron opetti sen, ettei aina tarvitse olla se kaikkein nopein ja ensimmäisenä maalissa ollakseen voittaja.

Viime viikko oli hyvä viikko! Kurkkukipuilun jälkimainingit huuhtoutuivat tiehensä ja pääsin taas kunnolla tekemään.

Polvi pakottaa vieläkin ottamaan juoksun suhteen iisisti eikä esimerkiksi tykännyt yhtään kun kävin tiistaina rempomassa lenkkipolun mäkiä ylös ja alas, mutta lauantaina uskaltauduin pitkälle lenkille. Oli kivaa! Kesähelteiden jäätyä taakse on niin huippua juosta. Lauantaina lämpöä oli noin 17 astetta ja taivas enimmäkseen pilvessä. Sonnustauduin hihattomaan puseroon, sillä ajattelin, että kuuma tulee kuitenkin, ja niinhän siellä tuli. Mutta siihen nähden miten kesällä olin välillä pitkien lenkkien jälkeen ihan kuoleman kielissä (tulee mieleen eräskin 19,5 kilsan lenkki, joka oli viedä tajun), tämän kuun parin pitkän lenkin jälkeen olo on ollut ihan mahti. Jees, syksy! Se on ainakin minulle kulta-aikaa.

Perjantaina ratsastin yhteensä kaksi tuntia. Ensin treenasin Oskun kanssa kentällä koulua kolme varttia, minkä jälkeen suuntasimme rennolle reilun tunnin käyntimaastolle. Kesä on ollut ihan hiton kuiva, joten hevosen kavioiden takia maastossa ei oikein viitsi mennä muuta kuin käyntiä ja lyhkäisiä ravipätkiä. Taidettiin löytää eka hirvikärpänenkin eli eipä tarvitse metsäteille suunnata seuraavaan kuukauteen. Minä kammoan ötököitä ja Osku on muuten vain hätää kärsimässä hirvikärpästen kanssa.

Tallilta kotiin ajaessani pyörän kumi hajosi, joten perjantain pyöräilysaldo oli noin 8,2 kilometriä, kun jouduin kävelemään loput 1,8 kilsaa kotiin.

Tällä viikolla palasin taas kunnolla punnerrusten pariin, ja torstaina oli viidennen viikon kolmas päivä, ja voi elämä: 18 - 18 - 20 - 20 - 17 -17 - 20 - väh. 45. Viimeisen sarjan aikana kädet pettivät alta kolme kertaa, kun haba hyytyi yrittäessäni nousta ala-asennosta takaisin ylös, mutta pakko se on viedä loppuun, minkä aloitinkin. Jatkoin sitten siitä mihin olin jäänyt, ja sain kuin sainkin tehtyä sarjan vaaditut 45 punnerrusta. Sanomatta kuitenkin lienee selvää, että viides viikko menee uusintaan, ja eilen sunnuntaina teinkin ekan päivän uudestaan. Sujui ihan hyvin ja säästyin mahalaskuilta. Torstaina punnersin yhteensä 175 kertaa ja sunnuntaina yhteensä 158 kertaa.

Tämä viikko menee varmaan aika samaan malliin lukuun ottamatta pitkää lenkkiä. Viime postauksessa taisin jo kirjoittaakin, että seuraava pitkä lenkki juostaan 4.9. puolimaratonin muodossa. Kääk.